Eilen ensikäynti klinikalla, nyt kyyneleet silmissä
Takana on 1,5 vuotta yritystä, johon mahtuu yksi keskenmeno sekä endometrioosidiagnoosi. Kävimme eilen Väestöliiton lapsettomuusklinikalla ensikäynnillä. Lääkäri päätti ultrata munasarjani koska endometrioosin oireet eivät olleet vähentyneet enkä ollut tullut raskaaksi puolisen vuotta sitten tehdyn tähystysleikkauksen jälkeen. Ultrassa totuus paljastui: endo on uusiutunut entistä agressiivisemmin. Toinen munasarja on aivan mäsänä eikä lääkäri pystynyt erottamaan kuvasta muuta kuin toinen toistaan suurempia kasvaimia. Toisessa munasarjassa oli ¿vain¿ kaksi kasvainta. Lääkärin mukaan oli onni, että tulimme vastaanotolle tässä vaiheessa: nyt kuulemma IVF voisi vielä onnistua koska toisesta munasarjasta todennäköisesti saadaan kerättyä terveitä soluja.
Olen aivan rikki. En osannut odottaa mitään tällaista. Olin ajatellut että selviämme joillain ns. kevyillä hoidoilla kuten inseminaatiolla ja/tai lääkityksellä. Mutta koeputkihedelmöitys?? Olin vastaanotolla todella vahva. Olin vahva vielä käydessämme kaupassa ja laittaessani ruokaa, mutta illalla tv:n ääressä itku tuli. Eikä se sitten ihan heti loppunutkaan.
Meillä ei mitenkään ole varaa Väestöliiton IVF:ään. Täytyy siis ruveta jonottamaan hoitoihin julkiselle puolelle. Jonotuksen ajaksi lääkäri määräsi e-pillereitä, joiden on tarkoitus pysäyttää endon eteneminen. Pilleritkin masentavat. Nyt en millään ihmeelläkään voi tulla raskaaksi jonotusaikana.
Miten te muut selviätte tästä kaikesta? Miten jaksatte kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen pitää toivoa hengissä? Itselläni on aivan musertunut olo emmekä ole vielä edes aloittaneet hoitoja. Ehkäpä en olekaan tarpeeksi vahva lähtemään hedelmöityshoitohin.
Uusi vuosi ei alkanutkaan niin hyvin kuin toivoin.
t. epäuskoisen järkyttynyt Liljakukka
Kommentit (18)
Jos saan kysyä, niin haluaisin tietää millaisia endon aiheuttamia kipuja sinulla on ollut? Ja toiseksi haluaisin kysyä, että näkyykö ultralla endopesäkkeet tai endon aiheuttamat vauriot? Olen aina luullut että vain laparoskopialla voidaan nähdä ja ylipäänsä varmistua koko endometrioosista. Pahalta kuulosti kertomasi, olen pahoillani. Itsellänikin on endo ja ultrassa ei ole koskaan näkynyt mitään muutoksia. 2 kertaa on sitä poistettu, melko hyvin pärjään perussärkylääkkeellä menkkojen aikaan, mutta silti on vaikeuksia raskautua.
Sitä siis mietin, että voiko endo mennä noin pahaksi kuin sinulla ihan huomaamatta? Vai onko sinulla ollut kovia kipuja?
Minulla on aina ollut kivuliaat kuukautiset, vuosi vuodelta kuitenkin aina vaan kivuliaammat. Sitten alkoivat yhdyntäkivut ja ovulaatiokivut, sitten ulostamiskivut, ja nyt uusimpana tärinäkipu (esim. möykkyistä tietä ajettaessa). Sitten on niitä ns. kuukautispolttoja ja -kramppeja, joita tulee pitkin kiertoa täysin riippumatta kierron vaiheesta. Olen saanut reseptillä vähän vahvempaa buranaa ja joskus ketorinia kipuihin, mutta monesti pärjään ihan perussärkylääkkeellä niin kuin sinäkin.
Minulla endo huomattiin vuosi sitten keskenmenon yhteydessä (sitä ennen en tiennyt sairaudesta mitään). Silloin lääkäri näki ultralla kystamuodostumia munasarjoissa. Diagnoosi vahvistettiin verikokeella, jossa mitattiin jotain merkkiainetta, jota kasvaimista irtoaa verenkiertoon.
Ultrassa siis voidaan havaita munasarjoissa ja ymmärtääkseni kohdussa olevat endometrioomat ja lisäksi eilen lääkäri tutki virtsarakon pinnankin ultralla. Laparoskopia on kuitenkin ainut luotettava keino selvittää endon levinneisyys. Esimerkiksi oireiden perusteella minulla epäiltiin olevan endoa suolistossa, ja tähystyksessä tämä sitten varmistui.
Endohan on kuitenkin varsin monimuotoinen ja vaikeasti luokiteltava sairaus. Jollakulla saattaa olla endoa hyvin runsaasti ympäri elimistöä, mutta oireet ovat aivan mitättömät. Toisella taas saattaa olla vain pari pientä kasvainta, mutta oireet täysin sietämättömät. Yleensä raskautumista endo kuitenkin aina vaikeuttaa, enemmän tai vähemmän.
Minun tapauksessani tilanne yllätti. Puoli vuotta sitten molemmissa munasarjoissa oli yksi endometriooma, molemmat leikattiin pois. Samalla katkaistiin kiinnikkeitä suolistosta. Nyt puolen vuoden aikana toinen munasarja on hävinnyt kasvaimien peittoon ja toisessakin on kaksi kasvainta. Aivan kuin tauti olisi yhtäkkiä vain laittanut suuremman vaihteen päälle.
Hankala sairaus, toden totta. Toivotaan meille kaikille nyt vain parasta.
Kiitos kannustuksesta! Ehkäpä tästä ahdistuksesta ja epätoivon tunteesta on suuri osa peräisin juuri tuosta alkujärkytyksestä. En missään nimessä uskonut tilanteen olevan näin vakava. Itseasiassa vielä vähän aikaa takaperin en uskonut meidän tarvitsevan hedelmöityshoitoja lainkaan. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tilanteeseen sopeutuminen ja tilanteen hyväksyminen varmasti vie aikansa, mutta pahalta tämä nyt tuntuu. Huomaan ajattelevani kokoajan ¿eihän tämän näin pitänyt mennä, ei näin voi tapahtua meille¿.
Minullekin lääkäri kertoi siitä hormonitoiminnan pysäyttämisestä, mutta suositteli tässä tapauksessa kuitenkin e-pillereitä. Pillerithän ei endoa varsinaisesti hoida, mutta pysäyttävät kasvaimien paisumisen.
Huokaus. Nyt sitten vain jonottelemaan julkisen puolen hedelmöityshoitoja. Katse siis tulevaisuuteen...heti kun jaksan nostaa pääni pystyyn!
ymmärrän kyllä täysin järkytyksesi ja haluttomuutesikin koeputkihedelmöitykseen. Itsekään en ole siihen valmis ja yritämme ns. luomusti raskautta. Edellisen laparoskopian jälkeen onnekseni tulin heti raskaaksi ja saimme pojan elokuussa 2002. Uusi raskaus ei ole alkanut -itse ehkä haluaisin laparoskopiaan mutta koska endokivut eivät ole kovinkaan pahoja, niin lääkärit eivät suosittele leikkausta. Nyt sitten yritellään luomusti sillä periaatteella että onnistuu jos on onnistuakseen. Meillä tosin on ilmeisesti eri tilanne kun on jo yksi lapsi. Tai en ainakaan tiedä onko sinulla lasta ennestään.
Minulla muuten oli myös ensimmäisen laparoskopian jälkeen tuo 3kk:n hormonihoito jossa aikaansaatiin vaihdevuodet ja lamaannutettiin oma hormonitoiminta. Siitä ei varsinaisesti apua ollut ja oireet palasivat tosi pian takaisin. E-pillerit hidastivat kipujen lisääntymistä, mutta eihän niitä tietty voi käyttää jos yrittää raskautta -paitsi sinun tilanteessasi jos ivf on ainoa vaihtoehto. Hankala tilanne, voimia tosiaan kaikille tämän katalan taudin kanssa painiville!
Hei Liljakukka,
taannoin jo kirjoittelimmekin tuolla tähystysketjussa. Siksi halusinkin vielä tulla toivottamaan voimia nyt sinulle tähän tilanteeseen! Endo vetää jalat alta niin monelta. :(
Haluaisin myös kannustaa sinua ja miestäsi ivf-hoidon aloittamiseen. Itselleni se oli todella suuri mörkö, enkä ikimaailmassa halunnut siihen. Ajatuksen sulatteluun meni kauan, useita kuukausia. Pääni sai kääntymään myös yksityisellä klinikalla käynti ja lääkärin taikasanat " hoito voitaisiin aloittaa jo seuraavasta kierrosta" . Ne jäivät kummittelemaan mieleeni, vaikka ensireaktio olikin, että no ei kiitos. Saman olin todennut julkisen puolen jonoihinkin.
Vauvan kaipuu kuitenkin voitti, ja itse hoito pistelyineen ja punktioineen oli kuitenkin yllättävän helppo verrattuna ennakkopelkoihini. Eli suosittelisin, että ilmoittautukaa ainakin jonoon jo nyt! Sinulla on silloin hyvää aikaa sopeutua ajatukseen - ja jos et sitten edelleenkään halua, ei ole pakko. Mutta jos kuitenkin haluat, ei jonoon tuhraudu enää lisää kallista aikaa. Tämän taudin kanssa kun voi olla pakko toimia, itsekseen asiat eivät ehkä korjaudu.
Ymmärrän hyvin tämänhetkiset tuntemuksesi ja sekavan olotilan samankaltaisia asioita itsekin läpikäyneenä. Itseäni auttoi eräältä ulkomaiselta endosivustolta lukemani lause: " most women with endometriosis who want to have children, have children" . Uskotaan, että se pitää paikkansa teidän kohdallanne!
Tilanteet ja tunteet vaihtuvat niin, ettei mukana meinaa pysyä...
No, ensinnäkin: hei vaan Syyssäde, ja kiitos kun jaksoit sinäkin taas tulla kannustamaan minua. Muistan sinut hyvin sieltä tähytysketjusta :) Viisaita sanoja jälleen kerran, sanoisin!
Eilen illalla mies pudotti pommin: hän oli päättänyt uhrata omat säästönsä, joita hän on kerännyt harrastustoimintaansa varten, IVF:ään. Säästöt eivät ole mitenkään suuret, mutta kyllä niillä yksi IVF Väestöliitossa hoituu. Minulle ei ollut tullut mieleenkään ehdottaa säästöjen käyttämistä koska hän on niin hartaasti suunnitellut harrastuslaitteiden ostamista. Mutta nyt hän oli päätöksensä tehnyt ja sai minut tällä päätöksellä suunnattoman onnelliseksi.
Suunnitelma on siis seuraava: aloitamme IVF:n Väestöliitossa heti kun mahdollista ja samalla jonotamme julkselle puolelle. Sitten myöhemmin siirrymme julkisen puolen hoitoihin jos vielä tarpeen.
Päätöksen tehtyämme pohjaton suru ja ahdistus alkoivat muuttua epäilyksi ja jännitykseksi. Epäilen vieläkin sitä, että onko tämä kaikki todella tarpeen? Kuulin kyllä mitä lääkäri maanantaina sanoi ja näin omin silmin kasvaimet ultralaitteen kuvaruudulla, joten tiedän etten ole terve. On vaan vissiin vähän kova pää kun info ei saavuta ihan täyttä tajuntaa. Jännitys taas johtuu hoidon aloittamisen odotuksesta: miten kaikki menee, sattuvatko toimenpiteet, onnistummeko? Tavanomaisia kysymyksiä, joita varmasti kaikkien hoitoja aloittavien päässä liikkuu.
Olo on nyt paljon positiivisempi kuin eilen. Oikein hävettää kun tulin tänne heti niin kärkkäästi avautumaan pahasta olostani... Mutta täytyy sanoa, että on aivan loistavaa että täällä on tällainen palsta, jolla saa sekoilla ja tuulettaa tunteitaan sekä ennen kaikkea saada vertaistukea, se on kultaakin kalliimpaa!
ELOÄITI: Minulle lääkäri sanoi, että ainakin munasarjojen kohdalla leikkausta ei yleensä haluta tehdä kovin montaa kertaa, sillä jokainen leikkaus kuitenkin vähän tuhoaa tervettäkin munasarjan kudosta. Siksi varmaan lääkärit eivät mielellään suosittele laparoskopiaa kovin useaan otteeseen tehtäväksi, ei ainakaan jos endoa on munasarjoissa ja parilla on raskaushaaveita. Toisaalta tuntuu oudolta ettei asiaa sinun kohdallasi haluta tutkia vaikka itse niin haluaisitkin sillä oireetonkin endo voi tosiaan olla erittäin laajalle levinnyt. No, oli miten oli, niin toivotaan että teillä luomuraskaus saisi alkunsa ja perhe saisi toivottua lisäystä!
NELLAMAIJA: Paljon onnea tulevaan IVF:ään!! Tehdäänkö sinulle muuten IVF lyhyellä vai pitkällä kaavalla? Nämä asiat ovat minulle vielä vähän vieraita, mutta tietoa hoidosta on tullut jo jonkin verran luettua ja kokoajan tulee ahmittua lisää tietoa. Ja kohtahan se sitten on jo itsekin koettu.
Mukava lukea täältä, että voit jo paremmin ja suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa selkiintyä tulevaa ajatellen.
Kiitos kannustuksesta! Minulle tehdään pitkän jarrun mukaan IVF, pitäisi varmaan puhua extra pitkästä kaavasta, kun jarrua menee se 3 kk. Nyt siis piikittelen gonal-f:ää ja ensi torstaina alkaa sitten synarela-jarru nenäsumutteella, piikkijarrun vaikutuksen loppuessa. Kovasti pinkeä olotila on eli kai tuolla uumenissa jotakin tapahtuu¿
Voimia edelleen ja onnea hoitoihin!
nella
Minä olen " saanut" totutella endodiagnoosiin jo kymmenisen vuotta, joten nyt kun lasta yritämme ja hoitoihin olemme joutuneet, en ole yllättynyt enkä järkyttynyt vaikeudestani saada lapsi. Tosin kyllähän asia on erilailla nyt " realistisointunut" , kun sitä vauvaa ei kuulukaan.
Tiedän niin hyvin, mistä puhut kun kuvailet kipujasi. Minulla on kaikki samat oireet. Muihin kipuihin löytyy aika hyviä lääkkeitä paitsi hartia- ja palleapistokseen, jotka ovat endon heijastuskipuja ja ulostuskipuhin. Välillä ei uskalla kakalle mennä, kun miettii pysyykö tajuissaan sen ajan, että saa ulostettua.. Pahimmillaan kipuja on ollut kolme viikkoa neljästä - erittäin stressaavaa ja jaksamista koettelevaa. Hormooneillahan homma saadaan kuriin, mutta hormoonitoiminnan pysäyttäminen ja raskauden yrittäminen ovat yhtälö. joka ei tietenkään toimi. Minäkin olin pahimpina kipupäivinä miettinyt, onko tämä kaikki sen arvoista. Onko lapsi sen arvoista, että oma pää hajoaa kipujen takia? Vielä olen jaksanut ja halunnut yrittää.
Minulle on tehty kolme tähystystä ja yksi avoleikkaus 01/07, jossa poistettiin suolta. Minun endo on ärhäkkä, erittäin levinnyt ja muodostaa pieniä pesäkkeitä, jotka aiheuttavat äärettömän suuria kipuja. Minlle suuri järkytyst oli tuo avoleikkaukseen joutuminen ja se, endo oli aiheuttanut limatulpan umpilisäkkeeseen ja että sitä oli suolessa niin, että suolta piti poistaa.
Nyt kun olen lapsettomuushoidoissa ja minuun pumpataan suuri määrä hormooneja, olen alkanut pohtia sitä, miten hormoonit stimuloivat endoa. Nimittäin kuukautiskivut ovat selvästi pahentuneet hoitojen aikana. Ja kyllähän nuo hoidot riehaannuttavat endoa, sehän on selvää. Vaikka lääkäri onkin sanonut, että hoidot stimuloivat endoa vain lyhyesti, niin kuitenkin.
Mitä minä oikein yritän tässä sanoa. No sitä, että et ole yksin!! Käy tutustumassa Endometrioosiyhdistyksen sivuille, kun jaksat. Minäkin rohkaisen sinua IVF:n, mutta päätös on tietysti sinun. Ei siinäkään helpolla pääse!!!! Mutta voi olla, että jos et sitä kokeile, joudut joskus " jossittelemaan" .
Meillä on IVF-tauko tutkimusten vuoksi. Olen kääntynyt vaihtoehtolääketieteen puoleen ainakin tauon ajaksi. Jos haluat ja jaksat seurailla kuulumisiani siellä, käy lukemassa pinoa Ensikot. Vai oletkohan siellä vilahdellutkin... Mä(kin) käyn niin monessa ketjussa lukemassa, että aina ei ihan muista, kenestä on kuullut muuallakin ;o)
OIkein paljon jaksamishaleja sinulle ja miehellesi kaiken kanssa!
Vehnis
Toden totta Nellamaija, siinähän on kaavalla pituutta :) Saas nähdä mahtaako kolmen kuukauden hormonijarrulääkitys olla itsellänikin joskus edessä jos hoitoja joudutaan/päätetään jatkaa kauan. Tuli tämä mieleen tuosta Vehnis sinun viestistäsi jossa kerroit hoitojen stimuloivan endoa. Tätä olen kyllä itsekin miettinyt, että miten endo reagoi noihin hormonivalmisteisiin... No, se jää omalla kohdalla nähtäväksi.
Niin tosiaan, kiitos sinullekin Vehnis kannustuksesta! En ole kirjoitellut ensikot-pinoon, mutta olen kyllä lueskellut sitäkin. Nimimerkkisi ainakin on tuttu! Todella agressiiviselta tuo sinun endosi kuulostaa. Ei meitä todellakaan helpolla päästetä :( Jotakuta nää meidän kakkajutut sattaa huvittaa, mutta ei se kyllä paljoa naurata kun ei pysty kunnolla pöntöllä istumaan. Itse en muista milloin olisin viimeksi tuntenut ihan normaalia kakkahätää. Yleensä tunnen vain pakottavaa kipua ja siitä sitten pitäisi tietää lähteä vessaan... Täytyykin käydä kurkkaamassa endometrioosiyhdistyksen sivuja. Monesti on ollut mielessä, mutta on jäänyt tekemättä.
Muuten, miehenikin sanoi juuri niin, että ellei IVF:ää kokeilla niin myöhemmin asia voi alkaa harmittaa. Ja tässä sitä nyt ollaan, hoidon suunnittelykäynti on jo ensi viikolla. Jännittävää! Tässä vaiheessa tuntuu siltä että olen valmis kärsimään mitä vain, jos lopputuloksena voi olla onnistunut raskaus. Odotukset ovat korkealla vaikka tiedän ettei asiat välttämättä suju niin kuin toivoisi. Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan.
Jaksamista teille kaikille!
t. Liljakukka
takapakit ei tosiaan paranna fiilistä kun yrittää kuitenkin päästä eteenpäin näissä lapsettomuusasioissa. Varsinkin odottelu on todella rankkaa, muistan joskus itse ajatelleeni että aika on täysin merkityksetontä jos vain voisi olla varma edes joskus onnistuvansa tulemaan raskaaksi. Vasta lapsia saadessa aloin oikeasti ymmärtää omaa aiempaa lapsettomuutta, ei sitä silloin uskaltanut surra, välillä tympi vaan törkeesti, en loppuaikoina edes kaupassa viitsinut lapsiin päin edes katsoa, käännyin pois. Meillä odottelu kesti reilut 5 vuotta ennenkuin onnisti, pelkäsin hoitoja, lykkäsin vuosia IVF :ää jota meille suositeltiin monesti. Inseminaatioita tehtiin 2 kertaa, tuloksetta. Se oli IVF tai adoptio, päätettiin sitten miehen kanssa että pakko se on kokeilla, on siitä monet selvinny..
Tietysti kaikki naiset kokee hoidot eri tavoin, eikä ketään voi painostaa hoitoihin jos ei tunnu oikealta tai jos ne pelottaa, ja onhan vielä sekin että hoidoista saa maksaa. Panokset on kovat. Mutta älä lannistu, pura huonoa oloasi, tsemppaa itseäsi nyt sen pillerijakson aikana, onni oli että ootte ajoissa liikenteessä. Hoidot kestää kyllä, itse olisin mennyt vuosia aikaisemmin jos olisin tiennyt millaista se on. Kaikki hoituu tarkasti ja kipulääkitystä saa toimenpiteitä varten.
Meidän alkiot eivät olleet parhaimmistoa, munasolut eivät ilmeisesti oikein hyviä nekään, mutta kyllä niillä jotain saatiin aikaiseksi, sain sen mitä olin vuosia odottanut.
Tosi paljon halauksia sulle, toivon että jotenkin voisin luoda uskoa sinuun, kukaan ei voi tehdä lupauksia, mutta kannattaa yrittää. On se sen arvoista.
kiitos vastauksestasi. Paljon onnea teidän perheelle, hienoa että hoidot tuottivat toivotun tuloksen!
Me olemme nyt siis päättäneet lähteä kokeilemaan IVF:ää. Olen ehkä vieläkin hieman epäilevä, mutta kuitenkin toiveikas. Toiveikas jopa siinä määrin, että tulen varmasti kovasti pettymään jos hoidot eivät onnistukaan. Ensikäynnin jälkeen tuntui että olin silloin niin pohjalla kuin olla voi. Luultavasti jokaisen epäonnistuneen hoitokerran jälkeen pääsen kuitenkin taas rämpimään pohjamudissa. Todellista vuoristorataa siis varmaan on edessä.
Jokainen onnistumistarina luo uskoa: jos hoidoista on muille hyötyä, niin miksei meillekin. Se arveluttaa miten itse jaksan jos joudun pettymään hoitojen kerta toisen jälkeen epäonnistuessa, mutta sitä on arvioitava sitten kun se on ajankohtaista. Nyt ollaan melko reippaina liikkeellä ja odotukset ovat korkealla!
Liljankukka:
Haluan rohkaista sinua ivf:ään siirtymisessä. Itselläni on endo, joka leikattiin laparoskopialla -02. Leikkaus onnistui hyvin, mutta vuonna 2005 lapsettomuushoitojen yhteydessä todettiin taas kysta toisessa munasarjassa ja lisäksi sama munasarja monirakkulaisksi. Lääkäri epäili, että monirakkulaisuus voisi jotenkin johtua leikkauksesta ja että se heikentäisi munasolujeni laatua.
4 inseminaatiota luomukiertoon eivät tuottaneet tulosta, joten siirryimme ivf-hoitoon. En ole muutenkaan mikään piikkineurootikko, joten piikittämistä en kammonnut etukäteen. Lähinnä pelkäsin hormoneitten henkisiä vaikutuksia, että tulisiko minusta ihan hirviö ja huutaisin vain kotona ja olisin masentunut. Oli yllättävää, että en huomannut minkäänlaisia psyykkisiä vaikutuksia ivf-hoidon aikana.
Piikittämiseen oppi ja tottui parissa päivässä. siinä ei ihan oikeasti ole pelättävää. Minusta tuli siinä niin pro, että tein sitä jopa kaupan vessassa kun piikitysaika on melko lailla minuutin tarkka ja olin juuri tuolloin kaupungilla.
Munasolujen punkteeraus ulos oli ikävää, vertaisin sitä hammaslääkärissä hampaan paikkaamiseen. Molemmissa puudutetaan, mutta tietysti jonkinlaisia tuntemuksia kehossa on. Ei varsinaista kipua kuitenkaan, jos ei lasketa kanyylin aikheuttamaa kipua toisessa kämmensyrjässä. Kanyylin kautta kipulääkettä ja rauhoittavaa lääkettä laitettiin suoraa suoneen ja kipulääkettä lisättiin heti jos mainitsin että on mitään tuntemuksia vatsan alueella. Tunnelma oli luotettava ja lämminhenkinen. Operaatio kesti itsessään ehkä 30 min. jonka jälkeen lepäilin tunnin ja sitten taksilla kotiin. Seuraavana päivänä olo oli jo ok, ei kipuja vatsassa.
Saimme 12 munasolua jotka hedelmöitettiin maljassa ja niistä 5 hedelmöittyi ja lähti kehittymään alkioksi. Yksi paras alkio siirrettiin tuoreena, ilman pakastusta. Ei tärppiä. Sitten pidettiin 3 kk tauko (omasta toiveestani, että jaksoin taas kerätä voimia), sitten 2 pakastetun alkion siirto lääkkeelliseen kiertoon, ei tärppiä. Sitten pidimme 4 kk tauon taas omasta toiveestani ja sitten siirsimme viimeiset 2 pakastettua alkiota lääkkeelliseen kiertoon. Olo oli toivoton, olivathan nämä alkiot kaikkein heikoimpia, silti kuulemma ihan ok-tasoisia. Yllättävää oli että nämä heikoimmat alkiot olivat selvinneet pakastamisesta ja sulatuksesta erittäin hyvin. Molemmat lähtivät. Nyt meillä on 1 v. kaksoset, tyttö ja poika.
järkytyksesi ja huolesi kosketti minua, ehkä siksi, koska muistan itse oman tyrmistykseni kuullessani että tarvitsen lapsettomuushoitoja, ja etenkin muistan, miten vaikeata on olla olematta aktiivisesti hoidossa..
raha-asioita on täälläkin jouduttu vääntämään..
no mutta kuitenkin, yritänpä minäkin valaa sinuun uskoa.
minulla ei ole endometrioosia, mutta IVF on tuttu juttu.
mun perusongelma lapsettomuuteen on PCO.
meillä lapsettomuus ja se pco paljastui ihan yllättäen, kun kävin naisten polilla pitkään jatkuneiden vuotohäiriöiden takia.
olin siis vastaanotolla yksin, kun oli ihan vaan tavallinen gynen käynti, kuukautisongelmien takia.
toivoimme silloin vauvaa, ja oli todella järkytys kuulla lääkärin suusta, että joo, tämä on selvä PCO.
ai mikä?
sitten siinä ultratessa lääkäri viileän asiallisesti selitti, että lapsettomuushoidoilla jatketaan jos lasta haluatte, ja suurin osa meni ihan ohi.
istuin tovin sairaalan parkkipaikalla autossa tuijottamassa uutta ajanvarauslappua, siinä luki lapsettomuuspoliklinikka. toisessa kourassa reseptit.
meistä oli tullut hetkessä ihan vaan vauvakuumeisesta pariskunnasta lapseton pariskunta. ja mietin, että mitähän mä miehelleni tästä osaan sanoa, kun en itsekään ymmärrä..
no, alkujärkytystä kesti aikansa, ja siitä toettiin.
meillä aloitettiin kevyillä hoidoilla (clomifen+lugesteron) aikanaan 2002.
sainkin 4 alkanutta raskautta, joista 3 ensimmäistä meni kesken ja se 4. onnistui. saatiin poika 2004.
alettiin pian esikoisen syntymän jälkeen toivoa toista lasta.
olin menossa vähän kuin soitellen sotaan. ajattelin, että clomifenilla raskaus oli aiemminkin alkanut suht iisisti, ja sillä aloitettiin taas.
eipä mitä. clomifenin kanssa kikkailtiin pitkään, annostusta nostettiin yli normaalinkin, ja ravasin ultrassa. eikä minkään valtakunnan elonmerkkiä munasarjoissa.
oli järkytys, että vanhat konstit eivät tepsineetkään, ja pelottavaa, että tulenko enää millään ilveellä raskaaksi.
siirryttiin pistettäviin hormoneihin, ja inseminaatioihin. niitä tehtiin jokunen, ja pelkkää negaa.
tässä vaiheessa alkoi olla mulla jo " pata liian kuumana" , eli henkisen kantin laita oli jo niin ja näin. rahaa (jota ei muutenkaan ollut ylimääräistä) meni niin sanotusti hukkaan, ja sekin kiristi hermoa.
aloitin opiskelut tammikuussa 2006, ja ajattelimme, että pidetään tauko hoidoissa.
olin ollut siihen asti kotona pojan kanssa, joten yhden aikuisen palkalla, ja kotiäidin/opiskelijan tuloilla IVF kuulosti kamalan kalliilta, vaikkakin me oltiin julkisella puolella.
niinhän siinä kävi, että mun pää ei kestänyt taukoa.
päästiin tekemään IVF keväällä 2006 julkiselle. (keski-suomessa ei kai ole jonoa?) hormnien pistäminen oli mulle täysin ylivoimaista, joten mieheni pisti mulle piikit. meillä oli aamulla treffit keittiössä ennen kuin mies lähti töihin. hyvin sujui. en ole piikin piikkiä itse pistänyt, vaikka on niitä mun vatsanahkaani eräskin tökätty hoitojen aikana..
luotolla me se eka IVF maksettiin.
tuoresiirrosta saatiin keskenmeno, ja siitä ainoasta PAS:ta mihin alkiot riitti, saatiin toinen poika 02/2007.
nyt on äitiysloma loppu, ja olen palannut koulun penkille.
kuume kolmanteen lapseen on kova.
julkiselle meitä ei enää huolita, kun meillä on jo kaksi yhteistä lasta.
olemme siis nyt yksityisen asiakkaita.
meille tehtiin juuri yksityisellä klinikalla elämäni toinen IVF.
hintaa lääkkeineen kela-korvauksen jälkeen tuli 2500e. (julkisella IVF oli lääkkeineen muistaakseni 1000e kieppeillä)
meillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin maksaa koko setti luotolla (vaikka klinikan lasku 1850e saatiinkin maksaa 3 erässä), ja maksaa sitä sitten pois pikkuhiljaa. onhan se aika riskisijoitus, kun tuloksesta ei ole takuita..
vaikka IVF yksityisellä onkin kallis, niin nyt tähän toiseen IVF lähteminen on ollut kuitenkin sillä tavalla henkisesti helpompaa, että ei ole alla hirveätä liutaa epäonnistuneita (satojen eurojen arvoisia) hoitoja.
on nyt vaan nämä yksi hormonikuuri, yksi aikataulutus, yksi punktio, ja nyt on menossa tuoresiirron piinaviikot. (en voi väittää ettenkö olisi hermona..)
itse olen yrittänyt pitää ohjenuorana sitä, että otan asioista selvää. varmaan lääkärin mielestä rasittavuuteen asti.
mun on ollut helpompi hyväksyä kroppani viat, kun tiedän niistä mahdollisimman paljon, ja syyt miksi elimistöni reagoi (tai on reagoimatta) niin kuin se tekee.
tieto lisää ehkä tuskaa, mutta ainakin mua se tieto on auttanut pääsemään tilanteen herraksi henkisellä puolella.
lapsettomuus, hoidot, hoitojen odotus ja keskenmenot ovat todella rankkoja asioita, ja ainakin mulla on ollut muutama aika raju kriisi sitten vuoden 2002.
parisuhde on tietysti välillä lujilla, kun on hermot kireänä ja raha-asiat solmussa, mutta onneksi me luotetaan molemmat siihen että me kestetään tämä, yhdessä.
erään tuttavani yleispätevä neuvo elämään yleensä:
lopputulos on kuitenkin sama, mutta optimistilla on huomattavasti hauskempaa matkalla, kuin pessimistillä.
(ei kannata itkeä etukäteen vielä tulemattomia murheita varmuuden vuoksi)
ja toisen lausahdus kun olen tolaltani:
elähän huoli, hättäillään ensin..
(eli älä hermostu, katsotaanpa ensin mitä on tehtävissä..)
voimia ja sitkeyttä, ja sitä uskoa ja toivoa..
lämmöllä
-ennis-
Isot kiitokset kertomuksistanne sekä kannustuksesta! Ja onnittelut teille jo onnistuneista hoidosta! Itselläni on vieläkin hieman epätodellinen olo: olen todellakin aloittamassa IVF:ää, mutta vielä ei ihan aivo käsitä mitä on tapahtumassa :) Eiköhän kaikki konkretisoidu viimeistään sitten kun isken ekan piikin mahaani. Piikittäminen onneksi oli omasta mielestäni helppoa, ainakin silloin kun sitä klinikalla hoitajan kanssa harjoiteltiin.
Ennis: olenkin seurannut sinun ja muiden seikkailuja tuolla tammikuun IVF-pinossa. Pidän täällä peukkuja että te kaikki loput piinailijat saisitte raskaustestiin toivotut kaksi viivaa! Kieltämättä tuo rahapuoli hiukan ahdistaa ja itselläni on vähän huono omatunto kun mies uhraa säästönsä tulevaan hoitoon. Mutta kyllä tämä on niin tärkeä asia että haluamme ehdottomasti yrittää. Itse olen saanut opinnot nyt päätökseen ja jos satun löytämään työpaikan lähitulevaisuudessa, voimme yhdessä miehen kanssa kerätä hänen säästöjään takaisin vähitellen. Näin ainakin tyynnyttelen huonoa omatuntoani :)
Itsekin olen havainnut, että tiedon kerääminen, paitsi omasta tilasta, myös hoidoista ja lääkkeistä, on auttanut minua olemaan sujut tilanteen kanssa hiukan paremmin. Lisäksi osaan kysyä lääkäriltä ytimekkäämpiä kysymyksiä.
Välillä olen toiveikas, mutta välillä epätoivoinen. Loppujen lopuksi kuitenkin lähinnä vain malttamaton, että pääsisin jo aloittamaan pistokset!
Aurinkoa!
t. Liljakukka
Meillä on takana yritystä 4 vuotta. Olen koko sen ajan kärsinyt todella pahoista kivuista ja endodiagnoosi tehtiin syyskuussa 2007 yksityisessä laparoskopiassa. Toinen skopia tehtiin lokakuussa 2007 ja nyt meillä on ivf-hoito menossa. Minulle minut leikannut yksitiynen gynegologi Jari Sjöberg sanoi, etteivät e-pillerit paranna ja/tai hidasta endometrioosin kasvua vaan vain ainostaaan lievittävät oireita, jolloin potilaasta saattaa usein tuntua, että endo paranee. Mutta siis ainoastaan oireet helpottuvat, kun ei ole ovulaatiota. Endo kyllä todennäköisesti jatkaa silti kasvuaan. Mielestäni sinun ei kannattaisi syödä e-pillereitä jos olet jopa joskus tullut raskaaksi ihan luomustikkin. Jos siis vain pystyt kestämään endokivut. Itse olin loppuvaiheessa ennen leikkauksia valmis jo tekemään lähes mitä tahansa, jotta kipu loppuisi ja pystyisin taas opiskelemaan ja käymään töissä. Onneksi jälkimmäinen leikkaus auttoi kipuihin. Itse on ole koskaan ollut raskaana.
Olen itsekin lukenut eriäviä mielipiteitä e-pillereistä endon pysäyttäjinä. Siis endometrioosihan on estrogeeniriippuvainen tila, joten siinä mielessä pillereiden sisältämän estrogeenin pitäisi mahdollistaa endon eteneminen. Mutta toistaalta pillerit sisältävät progesteronia, jonka taas sanotaan ehkäisevän endokudoksen kasvua. Lopputulos siis plus-miinus-nolla? En tiedä. Mutta kipuja pillerit varmasti poistavat kun jos niitä syö yhtäjaksoisesti pitkään, ei tarvi kärsiä kokoajan kuukautisista ja vatsaonteloon vuotavista kasvaimista.
Eniten minun elämänlaatua haittaavat yhdyntä- ja ulostuskivut: kaksi luonnollista asiaa, joiden suorittaminen nyt vaatiikin erityistä huomiota tai varovaisuutta. Lisäksi ahdistaa endon eteneminen: pelkään että se villiintyy niin, että se valtaa kohdun enkä enää tule millään raskaaksi. Mutta onneksi minun ei tällä hetkellä tarvitse punnita sitä aloittaako pillerit vai ei, koska päätimme yrittää koeputkihedelmöitystä.
Tsemppiä sinulle, nukke3, piinailuun! Toivottavasti teillä kävisi nyt hyvä onni ja ainakin toinen alkioista kiinnittyisi. Seuraillaan kuulumisia tuolla helmikuun IVF-pinossa!
t. Liljakukka
Hei!
Minäkin pitkästä aikaa kävin lueskelemassa tätä pinoa, sillä me olemme jo siinä vaiheessa että odotamme lasta adoption kautta Ü.
Minulla on myös paha endometrioosi ja kaikki nuo aikaisemmissa viesteissä olevat kivut ja tuntemukset ovat minulle tuttuja. Halusin vastata sinulle tuohon e-pilleriaiheeseen ja olen itsekkin sitä mieltä, että tautia ne eivät todellakaan poista vaan voivat jopa pahentaa. Yritä saada pikemminkin jarruhoito päälle tai sitten suoraan IVF-hoitoihin.
Nyt kaikkien hoitojen jälkeen (jopa lahjamunasoluhoitojen) olisin ollut kiitollinen jos olisin törmännyt aikaisemmin kiinalaiseen lääkehoitoon ja homeopatiaan. Kiinalaisesta lääkehoidosta saa apua hormonien tasapainoon ja kohdun valmistumisesta raskauteen. Tätä hoitoa kannattaa kokeilla ennen hoitojen aloittamista.
Itse nyt käyn hoidossa endon takia, enkä ole enää kahteen vuoteen käyttänyt e-pillereitä ja kivut ovat lieviä. Niihin riittää kuukautisten alkupäivinä Burana 200!!!!!!!!!!! Eli aivan taivaallista.
Homeopatiasta saa myös paljon apuja ja siellä kartoitetaan tämän hetkinen tilanne ja katsotaan mitä tukihoitoja voi antaa. Ivf hoitojen aikana ei homeopatiahoitoja saisi päällekkäin olla.
Kannattaa myös tutustua muihin vaihtoehtohoitoihin ja niihin rentouttaviin, sillä rentoutuminen olisi myös hyväksi.
Itselläni on munajohtimet tuhoutuneet leikkausten takia eli luomuraskaus ei onnistu vaikka endo rauhoittuukin. Hoitoihin en enää suostu, sillä minulle ne aiheuttivat endon pahenemistä niin voimakkaasti, että seuraavaksi olisi ollut uusi avoleikkaus ja pelko menettää munasarjat ja taas pala suolistoa. Oma terveydentilani tuli tärkeimmäksi ja päätös adoptioon vahvistui.
Toivon sinulle sydämmestäni onnea hoitoihin ja itse myös olin alkuaan hoitoja vastaan, mutta lapsentoive toi uutta uskoa ja yrityshalua. Niin kauan kannatta yrittää kun on toivoa ja aina joku uusia portti aukeaa.
Noista vaihtoehtohoidoista, niin itse olen käynyt Turussa Apila nimisessä paikassa iiris/hopeopaatin vastaanotolla ja Aku/kiinalaisen lääkehoitajalla Lillillä.
Terkuin, Kaarina69
Surullisia uutisia olit tutkimuskäynnillä saanut. Endo on todella kurja tauti kantaa matkassa. Minulla se todettiin vajaa 2 vuotta sitten (noin 20 vuoden oireiden jälkeen¿) ja viime syksynä suunniteltu laparoslkopia jouduttiin perumaan, koska tauti todettiin niin vaikea-asteiseksi, ettei laparoskopia tulisi ikinä onnistumaan ja avoleikkaukseen liittyi riski siitä, että menetän siinä paitsi vaurioitunutta suolistoa ja virtsarakkoa myös hedelmällisyyteni. Minullakin tauti on levinnyt ainakin toiseen munasarjaan.
Nyt olen ollut 3 kk procren-hormonijarrulääkityksellä, jolla oma hormonitoimintani lamataan täysin ja endo kutistuu, samalla helpottaa krooninen tulehdus lantion alueelta. Nyt tammikuussa meille tehdään ensimmäinen ivf-hoito. Muuta hoitoa ei olla edes suunniteltu, tilanteen vakavuuden vuoksi.
Laparoskopian peruuntuminen ja vaikea-asteisen endometrioosin diagnoosin saaminen oli minullekin iso järkytys. Nyt olen nämä kolme kuukautta totutellut asiaan. Olen saanut nauttia täysin oireettomista päivistä pitkästä aikaa ja tuskallinen väsymys on helpottanut tulehdusoireiden laannuttua. Mielialat ovat vaihdelleet kovasti mutta päällimmäisenä on hyvä mieli siitä, että saan ensimmäistä kertaa elämässäni hoitoa sairauteeni ja myös mahdollisuus saada lapsi on lähempänä kuin koskaan.
Sinulla on oikeus surra tilannettasi ja itkeä nyt kun asiat näyttävät kurjimman puolensa. Jossain vaiheessa toivokin nostaa päätään, usko pois (ja välillä itkettää lisää ja sitten jaksaa taas katsoa tulevaisuuteen).
Nyt on hyvä, että endoasi hoidetaan ja elimistösi saa aikaa huilata ennen hoitojen alkua, samalla saat itse mahdollisuuden valmistautua tulevaan.
Voimavaroja taipaleellesi!
nellamaija