On´ko kellään tullut joskus kamala ikävä lapsuuteen?
Itse huomasin, kun laittelin vanhoja lapsuuden aikaisia valokuvia kansioon, että tuli hirveä ikävä lapseksi ja lapsuuteen! Se tunne oli oikeasti raastava ja meinasi itku tulla kun ajattelin niitä kaikkia mukavia ja ihania lapsuusmuistoja...
Kavereiden kanssa mentiin iltakaudet ja aina oli tekemistä.
Ja mummola..voi, että miten kaipaankaan mummoa ja ukkia :(
Mietin tätä vielä äskettäin, kun töitten jälkeen kannoin pinavia kauppakasseja ja kiiruhdin kotiin ruuanlaittoon, niin mieleen hiipi se huoleton lettipää...minä silloin joskus..
Olen nykyäänkin tyytyväinen elämääni, kaikki on hyvin, mutta mistä tämmöinen hirveä ikävä voi johtua? Onko muilla ollut vastaavaa?
Kommentit (14)
se on korjaava kokemus
t. pelontäyteisen lapsuuden kokenut
Lapsuuden kesiä. Makoilla vanhan suomenhevosen leveällä selällä kun se laidunsi rauhassa ketokukkien värittämällä niityllä. Timotei varpaiden välissä. Ahomansikoiden värjäämät huulet.
Surullista on että olen " vasta" 30 ja omat penskani eivät niittyjä nähneetkään. Rehupaaleja ja muovipusseja vain.
Äsken juuri viimeksi. Piti mennä kyynelehtimään autotalliin. Luin lapsuuden aikiasta päiväkirjaa ja siinä oli ystävästäni, joka on jo kuollut.. :(
Ei ollut silloin pienenä lettipäänä huolia, ei..
Minä en haluaisi lapsuuteen, ei ole yhtään ikävä. Pikemminkin ahdistaa ajatus, että joutuisi äidin kanssa samaan talouteen.
En tiedä mistä johtuu lapsuudenkaipuuni, kai se liittyy jotenkin ikäkriisiin... Masentaa kun vanhenee, aika kuluu ja " kohta" kuolee pois.
Vaikka vanhempani ovat alkoholisteja ja perhe-elämä 90% pelkkää tuskaa, niin silti muistan ihaniakin asioita lapsuudestani! Eräänkin lumisen joulun, uudet vuodet, ystävät, asuinpaikan..kuinka minulla onkaan ikävä juuri niitä tiettyjä hetkiä ja ystäviä, tunteita ja tuoksuja.
Lapsuudenaikainen paras ystäväni on kuollut (ollut jo 10vuotta), häntä kaipaan aika useinkin niin että sydäntä puristaa.
Elät läpi luultavasti kolmenkympin kriisiä, johon kuuluu elämän punnitseminen ja irrottautuminen lapsen roolista vanhemman rooliin.
Itse ajattelen myös kaiholla lapsuusaikojani. Toisaalta, jos eläisin lapsuusajan uudelleen, ei minulla nyt olisi kahta ihanaa lasta. Eli kaikelle on oma aikansa, ja loppujen lopuksi elämä on jatkuvaa luopumista. Mutta muistoja kukaan ei sinulta ota pois!
Minullakin toinen vanhempi oli alkoholisti, mutta silti kaipaan sitä lapsuuden huoletonta menoa. Ja todella muistan monta pientä muistoa (Miltä tuntui tehdä lumienkeleitä vasta sátaneeseen lumeen, laskea muovipussilla jyrkkää mäkeä ja lumi pöllysi kasvoihin ja sitten kikatettiin kun mätkähdettiin lumeen, pyöräiltiin kesällä uimaan ja kilpailtiin kuka ekana vedessä...) Voi, näitä ihania ja mustiinjääneitä hetkiä on paljon. Mietin omien lapsien kohsdalla, että saavatko he sdemmoisia muistoja ja läpi elämän mittaisia muistoaj kun aina on niin kiire ja kiire joka paikkaan..
ap
Ja kyyneleet tuli, kun teidän kommentteja luen, Kiitos! Varmaan on kolmenkympin kriisiä ja jonkinlaista luopumista, kai..
ap
En todellakaan jaksaisi enää sitä kurjuutta.
Luulen kans että kolmenkympin kriisiä, sillä täytän ensviikolla 30!;-)
Ja hirveä ikävä ÄITIÄ, joka ehkä johtunee siitä että olen raskaana??!!?
Vaikka minulla on myös paljon onnellisia lapsuuden muistoja, niin en todellakaan kaipaa sitä aikaa takaisin. Olen nykyisin paljon onnellisempi ja tasapainoisempi.
lapsuuteni oli pelontäyteinen, valitettavasti muistan elävästi sen pelon kun ajattelen lapsuuttani tarkemmin.