Nuoria äitejä

Tulin raskaaksi 17v. Kun lapsi syntyi olin 18v. Nyt 20v ja toista odotellaan :)

Meillä tilanne oli raskaudesta kuullessani seuraavanlainen: Asuimme miekkoseni kanssa yhdessä ja olimme kihloissakin, mutta suunnitelmia lapsesta ei tosiaankaan vielä ollut. Mutta niin siinä sitten kävi, että tuli raskaaksi. Mieheni oli menossa armeijaan tammikuussa, kun minun laskettu aikani sattui helmikuun lopulle. Mies oli opiskelunsa opiskellut, mutta tuon armeijan vuoksi vakituista työpaikkaa ei vielä ollut. Minulla oli menossa lukion viimeinen vuosi.



Päätimme pitää lapsen, vaikka tiesimme, että ensimmäiset kolme-neljä kuukautta joutuisin hoitamaan pikkuista lähes itsekseni, armeijan vuoksi siis. Olisihan siihen varmasti saanut lykkäystäkin, mutta ajattelimme näin olevan kuitenkin parempi. Ei lapsikaan sitten joudu isäänsä ikävöimään, jos isompana olisi eroon joutunut.



Suoritin lukioni loppuun odotusaikana, viimeisimpiä ylioppilaskirjoituksia kirjoittelin kotoa käsin vauvan synnyttyä..Sen jälkeen hain ammattikorkeaan, jonka aloitin seuraavan vuoden alussa. Isäntäkin oli tuolloin jo siis kotiutunut ja saanut töitä.



Nyt meillä on kaksi lasta, oma asunto, uusi auto ja itse opiskelen edelleen. Oikeastaan tällä hetkellä olen taas äitiyslomalla, mutta opinnot jatkuvat taas vuoden vaihteen jälkeen vielä puolen vuoden-vuoden ajan. Sitten toivon pääseväni töihin.



Päivääkään en kadu päätöstämme pitää lapsi, päinvastoin. Eikä jaksamisenikaan ollut kortilla, vaikka isää ei aluksi juuri kotona näkynyt. Tosin meille siunautui hyvin "helppo" vauva, mikä tietysti vaikuttaa tuohon asiaan suuresti.

Pointtinani siis, että opiskelut on mahdollista hoitaa, ja kyllä sitä jaksaa muutenkin, kun vain päättää jaksavansa. Suomessa ei myöskään jää kukaan rahan vuoksi liian ahtaalle. Ainoa mietittävä asia siis mielestäni onkin se, että oletteko valmiita ottamaan ja kantamaan sen vastuun, jonka vauva mukanaan tuo.



Onnea päätöksen tekoon! Tehkää itsellenne sopiva päätös, älkää välittäkö muiden mielipiteistä. Teidän elämänne on vain teidän päätettävissänne.



Sepä siitä viestin hyödyllisyydestä, kun ensimmäinen viesti on hieman vanha... :) Taputukset Tipille. Voi minua..

vastaus oli selvä kun lasta kerran oli yritetty jo reilun vuoden. Meilläkään tilanne ei ollut mikään paras mahdollinen, oltiin erottu ja yhdessä (on/off pidemmän aikaa), mulla koulu kesken ja mies työttömänä. Ikää itselläni oli 18. Mullekin raskaus oli järkytys alkuun, kun vihdoin sain plussan testiin.. Jopa itkin kaverin autossa et mihin sitä on joutunu kun kuvittelin sinne vauvan istuimen :)



Opinnoista haluaisin sen verran korostaa, että pystyt opiskelemaan hyvin äitiysloman alkuun saakka mikäli vointisi vaan sen suo. Ja opiskeluja pystyy sitten jatkamaan esim. kun vauva on 6kk tai vuoden tai enemmän.



Aborttia et saa koskaan peruttua, tuntuisi se nyt kuinka oikealta vaihtoehdolta tahansa.. Ja jos sattuisit masentumaan niin jäisit kuitenkin sairaslomalle ja opintosi saattaisivat venyä.



Ja kun miehesi on myöhään töissä, niin hän voisi auttaa sua sitten öisin. Mekin asutaan miehen kanssa yhdessä, mut pääosin olen lapsen yksin kasvattanut vaikka kotona päivät onkin.. Ja hyvää vertaistukea saa juuri näiltä vauvalehden palstoilta :)



Toivottavasti tästä on jotakin hyötyä,

t.Ufa (20v), Viivi (10,5kk) ja masuvauva (rv24)

.. joten järkytys on suuri. Olen kyllä tänään ollut koko päivän sitä mieltä että lapsen pidän. Miehen työajoista vaan sen verran että öisin hän ei auttaa voi, pakko nukkua. Kesäsin usein mies lähtee aamulla 5aikaan töihin ja tulee takaisin 21-22 aikaan. Vkl on myös usein pakko tehdä töitä. Miestä eniten pelottaa raha tilanne, ei muuten mutta jos tulee konkurssi tai lama niin kaikki menee ja myöskin häntä pelottaa jos emme jaksa. Itse en rahasta stressaa vaan lähinnäkin siitä olenko valmis vielä siihen, meillä kaikki on nyt niin hyvin, tasapainoista, onnellista ja turvallista. Sitten kaikki muuttuisi. No eiköhän nämä asiat tästä ala omalla painolla selvitä:)

Jokaista meistä pelottaa tulevaisuus.. On koulut, on työt ja omat jaksamiset. Kukin suhtautuu omaan elämäänsä eri tavalla.

Mieti sinulle niitä tärkeitä asioita. Mieti myös kestätkö mahdollisen keskeytyksen, sekin on aina hyvä muistaa että ei sekään henkisesti helppo ratkaisu ole, ja moni kantaa seuraamuksiaan läpi elämän, joten senkin puolesta ratkaisu on todella tärkeä miettiä tarkoin.



Abortti on antanut meille mahdollisuuden valita. Joten mieti rauhassa (aina toki on rajallinen). En voi sanoa että vanhemmuus on helppoa, jokainen kokee sen erillailla. On ihmisiä jotka ovat " yllätyksistään" iloisia ja elämän päämäärät ovat muuttuneet täysin, ja on niitä jotka katuvat sitä päivää kun lapsen saivat.



Voi olla että teillä menee hyvin tai voi olla että elämä menee aivan raiteilta. Kukaan ei voi sitä ennustaa.



Teillä on edessä iso päätös. Tulevaisuus, rahatilanteet sun muut varmasti pelottavat mutta kyllä kaikella on tapanu kääntyä voitoksi, mutta siihen oma asenne vaikuttaa paljon.



En osaa nyt tämän enempää neuvoa, ja eipä tässä nyt muuta neuvomista oikein voi antaakkaan. Toki vertaistukea voivat he jotka ovat yllätyksiä kokeneet antaa mutta ei se tarkoita että teillä menisi huonosti jos jollain muullakin, tai hyvin jos jollakin muullakin. Joten vastauksia on turha hakea, vain te voitte asian päättää. Miettikää niitä omia päämääriä... päämäärät monesti muuttuvat matkallakin ;)



Zemppiä!!

itse myös vm.88 ja koulut käymättä.

Vauvaa ei suunniteltu erikoisemmin mutta kyllähän kaikki tietää mitä voi tapahtua jos ei käytä ehkäisyä.

Aluksi melko järkytys , mutta kokoajan onnellinen uudesta tulokkaasta.

Nyt kun asiaa on saanut sulatella rauhassa osaa jo ilman paniikkia ajatella elämää kolmistaan :)



Mutta kaikki tekee niinkuin parhaimmalta tuntuu!

kyllä se siittä..