Lue keskustelun säännöt.
Hysteerinen 5-vuotias tyttö. Apua. Nyt on vasen suora lähellä.
03.01.2008 |
Minulla on peruskiltti, ihana ja perusreipas 5-vuotias, jolla on taipumus täydelliseen hysteriaan. Jos joku pelottaa, hän alkaa huitomaan ja kiljuu. Ei mitään pikku ääntä vaan sopraanoon verrattavaa 100 desibelin kiljumista.
Tai jos joku harmittaa: huutoa, kiljumista, potkimista, räkimistä, raapimista, huonekalujen heittelyä, seinään hakkaamista ja täydellistä hysteriaa.
Meillä on viime aikoina ollut tosi mukavaa, paitsi kun " hysteria" iskee. Tänä aamuna irtosi paremmista haalareista nappi. 20 minuutin täystuho.
Olen kokeillut seuraavia asioita:
1. holding, pahentaa vain tilannetta, mutta huonekaluja ei rikota ja äitiä ei saa raapia. Lapsi myös välillä raapii omaa naamaansa, joten joskus siihen on turvauduttava
2. jäähy. Onneksi jäähytuoli on rikki. Auttaa, mutta jos ottaa kolme jäähyä myöhästyy töistä 15 minuuttia.
3. omaan huoneeseen kiljumaan ja hakkaamaan tyynyä. Ei auta, koska kaipaa äitiä rauhoittelemaan.
Tänä aamuna mulla meinasi hermo niin pahasti, että oli lähellä ettei lähtenyt nyrkki naamaan. Tiedän että en sitä tee, mutta viime aikoina kiusaus on kasvanut suureksi. Itse olen saanut tukkapöllyä, ja välillä mietin, että auttaisiko se. En sitäkään aio tehdä, mutta minua haittaa ajatuskin, että harkitsen sitä.
Nyt mammat kaikki apu on tervetullutta! Todistakaa mulle, että av:sta on oikeasti jotain hyötyäkin.
Kommentit (52)
ongelma paranee, kun hän oppii itsehillintää. Kun hän ei osaa hillitä itseään, hän ei vain osaa. Miljoonan dollarin kysymys onkin, miten opettaa itsehillintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, ettei omalla lapsellasi ole vielä ollut moista, ei tee toisen käytöstä epänormaaliksi!
Vierailija:
miten olette sallineet näin kauan tuollaista käytöstä? Viisivuotias on jo niin iso, että ei pitäisi missään tilanteessa sallia sellaista, että paiskotaan tavaroita ja räitään ja raavitaan. Kuulostaa siltä että lapsella on vakava käytöshäiriö ja vanhempien olisi kyllä syytä tehdä asialle pian jotain!
Lapsenne päätyy kyllä pian lastenpsykiatrian asiakkaaksi mikäli sama meno jatkuu esim. koulussa.
Siis tänä aamuna nappi irtosi haalarinlahkeesta. Alle sekunnissa lapsi
oli täysin raivon vallassa. Romahti maahan, alkoi raivoamaan, otin
syliin, kävi kynsillä naamaani. Istutin sylissä kunnes lapsi oli
rauhallinen eli lähes 20 min. Välillä lapsi kävi niistämässä,
potkimassa paria huonekalua.
Olen kiitollinen kaikista neuvoista, mutta 2-vuotiaan uhma on aivan eri
luokkaa. Jos uhman tarkoitus on testata kuinka pitkälle voi mennä,
5-vuotias menee huomattavasti pidemmälle. Voisi kuvitella, että
5-vuotias ymmärtää puhetta, verbalisoi tunteita ja osaa rauhallisesti
sanoa, että kohta mua harmittaa, mutta kolmessa vuodessa lapsi ei
kehity niin pitkälle. Olen itsekin tulinen, ei siinä auta sanoa, että
kohta harmittaa jos tekee mieli päästellä ärräpäitä. 2-vuotiaan uhman kansa oli helppoa kun tiesi mitä teki ja oppi toimimaan oikein ja sietämään.
10 pisteen kysymys:
Kun lapsi on täyden raivon vallassa ja puree, raapii ja potkii - mitä teen?
Olen itse pitänyt lapsesta kiinni, joka vaatii jo aikamoista painia ja karjaissut, että purra ei saa. Ei siinä silloin keskustella. Sovimme ja halimme aina kun kohtaus on ohi. Puhumme siitä, että ketään ei saa satuttaa.
Yritän aina pysyä rauhallisena, mutta 20 minuutin sylipaini saa mut aikamoiseen raivoon kun tulee nyrkistä ja kynsistä ja hampaista.
ap
pikkupirulainen (vain joskus harvoin) ei enää pure, potki eikä lyö, koska olen siihen joka kerta puuttunut hyvin jyrkästi. Se ei vain ole hyväksyttävää, ja jäähypenkillä istutaan siitä hyvästä pitkään. Ja jos jäähypenkki ei miellytä vaan sieltä lähdetään vaeltelemaan, voi olla varma että äiti vie korvasta takaisin. Kyllä tuonikäiselle vielä pärjää pakkokeinoinkin jos itse pitää sillä saavutettavaa asiaa tärkeänä.
Ja jäähypenkki on meilläkin käytössä. Aamulla vaan niin kovin olisin halunnut ehtiä aamupalaveriin (en sitten ehtinyt) että en viitsinyt. Otettiin sitten ehkä turhankin raju painiottelu haalareiden kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-vuotias saa ihan rauhassa päästää höyrynsä pois, vasta kun alkaa rauhoittumaan silitän ja otan syliin.
En ryhdy ko. herran kiukkupuuskien yleisöksi vaan pistän omaan huoneeseen raivoamaan tai lähden itse paikalta pois.
Vierailija:
10 pisteen kysymys:Kun lapsi on täyden raivon vallassa ja puree, raapii ja potkii - mitä teen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myötätuntoa siis täältä, ja neuvoja otan minäkin vastaan. Ja tosiaan, miten toimia, kun aamulla olisi PAKKO ehtiä töihinkin, en usko että työnantaja kovin lempeästi suhtautuisi, jos soittaisin saapuvani kunhan tyttö rauhoittuu... meillä kun näitä kohtauksia on monta viikossa. Huuto on tosiaan meilläkin sellaista ihan hillitöntä kirkumista, jos en olis itse paikalla ja samanmoista huutoa jostain naapurista kuulisin, soittaisin varmaan poliisit paikalle, niin järkyltä se kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö alkoi uhmailla pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Eskarin alettua viime syksynä raivo karkasi jotenkin käsistä. Tyttö löi , huusi, potki, haukkui. Aamuraivareihin auttoi parhaiten se, että niiden aihe estettiin. Lapselle turvattiin riittävän pitkät yöunet. Kotiintuloaikaa aikaistettiin tunnilla ja ilta-aika rauhoitettiin kotona oloon. Syömiseen kiinnitettiin myös huomiota, siis että söi tarpeeksi ja ruokailuhetki oli rauhallinen. Asioita valmisteltiin ajoissa, esim illalla laitettiin aamun vaatteet ja tavarat valmiiksi ja puhuttiin mitä aamulla tehdään. Raivokohtauksen tullessa otin syliin ja aloin puhua korostuneen rauhallisesti tyyliin " sinuako harmittaa noin kovasti? Harmittaako sinua kun tänään onkin perunoita eikä spagettia?..." Puhe jotenkin rauhoitti itseäkin ja tilanne meni ohi. Tilanteen lauettua tai paremman hetken tullen puhutiin asia selväksi. Puhuttiin toisten satuttamisesta, mutta varsinkin siitä mikä harmitti ja miksi ja mitä niissä tilanteissa voi sanoa tai tehdä. Jossain vaiheessa puhe alkoi mennä perille ja nykyään tyttö sanoo jo itsekin joissain tilanteissa, että harmittaa, mutta ei silti ala raivoamaan. Koitetaan edelleen välttää yliväsymistä, nälkää ja kiirettä, niin selvitään paljon pienemmillä raivareilla. Eskarinopen kanssa puhuin näistä raivareista ja hän sanoi, että ei uskoisi, kun eskarissa tyttö on niin kiltti ja rauhallinen. Mutta ihan normaalilta kuulosti, jotkut vaan uhmailevat eskarissakin tuohon tyyliin. Voimia teille, kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa! Ja ai niin koittakaa järjestää jotain spesiaaliaikaa kahdestaan jonkin kivan tekemisen merkeissä. Meillä ainakin tuntui raivareissa olevan pelkkää huomionhakuakin, tytöllä kun on nuo kaksi pikkuveljeäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4,5v pojan kanssa. Ei kovin usein, mutta joskus kuitenkin. En ole pitänyt epänormaalina ja raivostuttaa nämä, jotka heti tuomitsee käytöshäiriöiseksi, kun oma lapsi ei noin tee. Tai omalla lapsella toimii tämä ja tämä niin jos teillä ei toimi niin on häiriintynyt ja tarvii hoitoa.
Joka tapauksessa siis nuo pätevät ohjeet, että " en lähde 5 vuotiaan raivoajan yleisöksi vaan jätän yksin raivoamaan" -ohjeet on turhanpäiväisiä. Meillä ainakaan ei voi jättää yksin, jos alkaa tavarat hajota. Siis jos totean, että raivari on sellainen ettei se aiheuta vaaraa tavaroille niin jätän yksin, mutta jos aiheuttaa niin siinä tapauksessa jään paikalle.
Meillä lapsen raivo ei taltu tuolla kiinni pitämisellä, mutta joskus on pakko.
Parhaiten ehkä toimii se, että on täysin välinpitämätön, mutta se edellyttää sitä, että niitä kamoja ei ole vaarassa. Tai sitten jos on niin huolehdin, että mitään ei hajoa, mutta muuten olen täysin välinpitämätön. En puhu enkä ota katsekontaktia. Lopulta lapsi alkaa rauhoittua ja puhua hiljempaa, jotta saa minuun kontaktin taas. Tietää siis, että sen saa, jos hillitsee itseään. Tässäkin voi mennä aikaa eli kun saa kontaktin niin raivo pilkistääkin uudelleen, mutta sitten taas vaan sama välinpitämättömyys itselle.
Ja sitten vinkki tuohon tavaroiden hajottamiseen mikä näyttäisi meillä toimineen, mutta kaikkihan ei tätä hyväksy. Eli poika kerran iski jollain kepillä yhden palapeilin palasen rikki ja minä suutuin siitä niin, että iskin lapsen tavaran mäsäksi maahan. Oli sellainen magneettipiirustustaulu mikä oli jo menossa roskiin, poika vaan ei sitä tiennyt. Mutta se auttoi. Sen jälkeen raivareiden aikana on vain uhannut, että " kohta hajotan sen ja tän" . Ei kuitenkaan mene hajottamaan. Ja joskus olen sanonut, että jos sinä hajotat jotain minun tavaroitani niin muista miten käy sitten sinun tavaroillesi.
Jonkun mielestä ehkä julmaa, mutta toiminut on ainakin.
Minä voin kyllä raahata lapsen jäähypenkille rauhoittumaan ihan huoleti, koska tavaroiden rikkomisesta tulee vaan lisää jäähyaikaa. Toisaalta meillä raivareita tulee yleensä vain illalla kun jo väsyttää, joten ei ole tuota töihin ehtimisongelmaa. Ja en silti käsitä, että joku viitsii antaa lapsen rääkyä varttitunnin tekemättä mitään, eihän sillä lapsellakaan voi olla hyvä olo jos se ajattelee että äitikään ei saa tätä kiukkua loppumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että eihän se kiukku mitään vaarallista ole. Ei tunteisiin kuole.
ja toisella 5-vuotisuhma. Kyllä he välillä vain huutavat ja " annamme" huutaa. Oma äitini ei kestä lapsenitkua yhtään, ryntää heti hyvittelemään ja lohduttelemaan. Minusta siinä ei ole mitään järkeä, omaa ahdistustaan hän siinä paikkaa, ei lapsen.
Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: ¿Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen.¿ Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.
Jotkut lapset haluavat päästellä liialliset höyryt ulos itsekseen omissa oloissaan, minkä jälkeen tilanteesta voidaan puhua ja sopia asiat. Perheen perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi rajat ovat. Ne antavat lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon. Pettymyksetkin ovat väistämätön osa elämää.
Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. ¿Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua¿ on parempi kuin ¿Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton!¿
kuin se hyssyttely ja hyvittely, mitä monet tekevät.
Vierailija:
ja se kaksi vuotiashan tajuaa mitä on sana ahdistaa : )
Kyllä olette taas ; ) tottakai on uhmaa ja ihan normaalia sellaista. Tuohon tavaroiden ym heittelyyn pitää puuttua, mutta siis täysin on normaalia käytöstä : )-kasvatusalan ammattilainen-
- sen kaksivuotiaan äiti
seuraavalla kerralla meidän perheessä holding-syliin ja sitten aion sanoa " äiti rakastaa sinua, mutta käytöksesi on hirveää" . Ei hassumpaa av:lta!
kohtaukset eivät ehkä ihan yhtä rajuja kun ap:n lapsella.
Jäähy toimii joskus hyvin toisinaan vaan kasvattaa lapsen raivoa.
Holding kasvattaa raivoa aina ensin, mutta kun vaan pysyy itse rauhallisena ja toistelee lapselle, että " minä rakastan sinun, mutta tästä käytöksestä en pidä" niin lopulta lapsi on rauhoittunut. Toimii meillä siis lopulta aika hyvin. Mutta siinä pitää itse pysyä tosi rauhallisena.
Myös minä pystyn joskus näkemään jo ennakkoon, että nyt on raivokohtaus tulossa ja silloin suuntaamaan ajatukset jonnekin ihan muualle.