Kuinka hyvä vaihtoehto mielestäsi on jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi?
Olisitko itse voinut valita niin? Tai mietitkö tällä hetkellä, että kannattaako lapsia todella tehdä tähän aika karuun ja ylikansoitettuun maailmaan?
Vai onko se aina ollut itsestäänselvää, että lapsia on vaan saatava?
Kommentit (49)
Minulle ainakin lapset ovat parasta mitä elämä on antanut. En voisi kuvitella elämää ilman lapsia.
Nyt on kaksi adoptoitua lasta ja hyvä näin. Paljosta olisin jäänyt paitsi ilman lapsia.
Itse koen tämän parhaaksi tavaksi elää.
Olen paljon pohtinut mahdollista suvunjatkamista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että koska mulla ei ole mitään suuria intohimoja lasten saamiseen/hankkimiseen - eikä varsinkaan synnyttämiseen - , on mahdollista että mulla ei koskaan ole lapsia. Olen huolissani maailman tilasta, ympäristöstä ja liikakansoituksesta. En koe että tähän maailmaan lasteni syntyminen olisi suurikaan siunaus. Adoptointia olen miettinyt myös paljon. Ja ikää mulla vajaa 30 vee.
toisaalta en tunne ihmista (varmaankin heita on) joka olisi katunut lapsen saamista. itse en olisi ilman lasta, miehesta luopuisen ennemminkin. siis meilla tosiaan vain yksi lapsi ja elama helppoa.
Itsellä se autuus edessä vuonna 2024-2025
Ei maailma niin ylikansoitettu ole, ei varsinkaan Suomi .Ei neekerit tänne kuitenkaan tule, vaikka olisi autio maa.
Mulla ei ole tarvetta jatkaa tätä meidän sukuamme enää yhtään.
Mutta miksi pitäisi lapsia tehdä, jos ei itse koe siihen minkäänlaista tarvetta?!
Mutta siltikään en halua itselle lapsia. :)
Itse en ehkä tekisi lainkaan lapsia jos nyt olisin yhtä järkevä (:D) kuin nyt. Yksi lapsi on, enempää ei tule.
Lapsiahan voi saada ekologisesti kestävälläkin tavalla enemmän kuin tuon yhden (biologisen). Sijaisperheistä on aina pulaa!
.. kukaan ei sano suoraan niille, jotka eivät halua hankkia lapsia, että he eivät ole tilanteessa jossa voisivat arvioida menetystä/saavutettua etua järkevästi.
Mitenkään ei voi käsittää lasten tuomaa iloa ja onnea ja elämänsisältöä jos niitä ei itse hanki. Itse ajattelin että en koskaan halua, mutta onneksi mieleni muuttui ja nut on lapsia.
Se on kuin joku peräkammarinpoika, joka ei koskaan ole ollut ulkomailla sanoisi että en aio matkustaa koskaan ulkomaille. Ei se voi tietää miltä tuntuu ensimmäinen lämmin tuulahdus kun astuu koneesta ulos tms. vaikka olisi kuinka nähnyt toisten lomavideoita ja kaukaisia maita elokuvissa..
Sama kaava kun ei kaikille sovi.... Onneksi me tiedostamme sen nyt kun ei ole tullut lapsia vielä hankittua. :) Yhdessä ollaan oltu noin 15 vuotta ja hyvin onneksi menee kaksin.
Noin itsekin luulin, kunnes sain lapsia.
21
jotain menettää, valitsi miten tahansa. Onneksi Suomessa voi valita haluaako synnyttää uusia ihmisiä vai ei.
Vierailija:
Noin itsekin luulin, kunnes sain lapsia.
21
Sinä et ole tehnyt päätöstä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.
siis jos ihminen tuntee että pystyy elämään ilman lapsia, niin ei kannata tehdä lapsia vain siksi että muillakin on. itse en luultavasti tee koskaan lapsia. ikää nyt 32v.