Montako sisarusta itselläsi on?
Mihin olet tyytyväinen, mihin et? Haaveiletko itse samanlaisesta lapsimäärästä/miksi et?
Itselläni on 1 sisko joka lähes 5v minua nuorempi. Meillä ei ole koskaan ollut mitään yhteistä. Nähdään 2-3 kertaa vuodessa jos satutaan vanhempien luokse samaan aikaan.
Itse haluan lapseni (mielellään 3) pienemmillä ikäeroilla.
Kommentit (15)
Vaikka hän oli 2,5 v vanhempi, ei meillä ollut mitään yhteistä.
Parasta siis olisi, että olisi pienellä ikäerolla samaa sukupuolta oleva sisarus.
Tosin en ainakaan tietoisesti ole lapsilukua tämän mukaan suunnitellut tai edes miettinyt, nyt vain tuntui olevan paikka vielä yhdelle..
En lapsena kaivannut sisaruksia sen kummemmin, mutta nyt aikuisena haluaisin, että olisi joku huolehtimassa vanhenevasta äidistäni minun kanssani. Toivoisin 2-3 lasta itselleni, yksi on jo.
Halusin saada kaksi lasta ja ne sain. Olen ikuisesti kiitollinen kun ikäeroksikin tuli vain 2v. Jospa pojista tulisi toisilleen rakkaat...
Siskon olisin aina halunnut.
Minulla on kaksi lasta ja ainakin sen kolmannen haluan. Voisin sen neljännenkin ottaa mutta mies taitaa olla eri mieltä.
Ikäerot 2-4 vuotta. On kiva kun on monenikäisiä sisaruksia, jokaisen kanssa erilaiset mutta silti lämpimät välit. Rikkautta!
Itsekin haluan monta lasta.
En kaivannut koskaan siskoa, oli kiva olla perheen ainoa tyttö vaikka olinkin aika poikamainen (varmaan johtui veljien seurasta). Oli myös samanikäisiä läheisiä serkkuja, poikia hekin. Itsellä nyt 1 poika ja toinen tulossa, enempää en halua. En osaa kuvitella meille tyttöä, en tiedä johtuuko siitä että olen tottunut olemaan perheen ainoa tyttö.
Itse haluaisin monta lasta, ehkä 4. Ja aika pienillä (2-3 v.) ikäeroilla.
siskot ovat minua 3v ja 12v nuoremmat. pienenä oltiin keskimmäisen siskon kanssa läheisempiä mutta nyt aikuisiällä nuorin sisko on yllättäen läheisempi kuin keskimmäinen, hyvät välit minulla silti on häneenkin.
meillä on kolme poikaa ja toivon että heistäkin tulee läheisiä niinkuin itse olen omien siskojeni kanssa.
On nykyään laitoksessa asuva, psyykkisesti sairas. Ei olla koskaan oltu läheisiä ja tekemisissä vain pakollisissa sukujuhlissa.
Omillakin lapsilla on useampi vuosi ikäeroa, mutta ovat tosi läheisiä ja tärkeitä toisilleen. Historia ei onneksi toista itseään ja onhan tässä mieskin ja hänen lapsuutensa :-)
3 on jo.