Suuri suru ja mieletön ikävää
Nyt on alkushokki alkanut irrottautua. Mieheni (avopuoliosni) menehtyi työtapaturmassa ja nyt vasta tuntuu että shokki on ohi. Siis kun tuntuu että ei maistu elämä ollenkaan. Tekisi mieli heittää kaikki paperit seinään ja vaan istua alas ja huutaa ja itkeä.
Kävelen tässä maailmassa kuin olisi lasipallo pään päällä ja maailma itse menee vaan vauhdilla ohi. Ei kertakaikkiaan jaksa edes seurata ohimenevät asiat.
Viime perjantaina oli uurnanlasku, ja jotenkin olin aavistanutkin että sen jälkeen alkaa oikeastai huomaamaan/tuntemaan ihan eri tavalla kuin ennen sitä. Onneksi olin jo hoitanut suuren osan asioista jo silloin.
Joka ikinen kuva kun näen hänestä tuo mieleen sanoja tai ilmeitä mitä meillä oli meidän 9v. elämässä. Ja nyt emme pysty jatkamaan sitä ihanaa mitä meillä oli suunnitelmissa. Onneksi mulla sentään on hyvät muistot.
Mieletän kaipuu ja ikvää hänen syliin on. Kuunnella hänen sanat " mitäs mun rakkaalleni kuuluu" tai kaikkien myrskyjen kesken hän silti sanoi mulle " mä rakastan sua" . Hänen ihanan hurmaavan hymyn, tai kuulla edes hetkeksi hänen äänen puhelimessa.
Yritin toissa päivänä kirjoittaa nuoretlesket sivuille, mutta en vaan pystynyt. En tie saako kukaan tästä edes mitään selvää, mutta ei haittaa koska saan ite jotain ulos.
MIstä mä löydän voimia? Miten jaksan tyttöjemme kanssa päivisin? Esikoisemme, 3,5v, lohduttaa äitiä joka päivä. Hänelle tehtiin valokuvakansion jota hän voi katsella kun tulee iskää ikävää. " Onko sulla iskää ikävää, äiti?" hän kysyy ja tuo sen kansion mulle. Miten noin pieni voi sellaista edes ajatella tai ymmärtää. " kun minä kuolen, musta tulee enkeli ja menen tosi äkkiä iskän viereen taivaaseen" , entäs tämä. En edes osa ajatellakaan miten joku niin pieni voi ajatella noin.
Tavallaan hänkin käy tän surun läpi, mikä mielestäni on hyvä.
Tuntuu vaan että itselläni loppuu voimat jaksamiseen. Meillä oli hyvää elämää ja hetkessä se päättyi.
" Why do all good things come to an end" Nelly Futardo.
Kommentit (23)
Soita alueesi sosiaalityöntekijälle(eli sos.virastoon), selitä tilanne ja pyydä perhetyöntekijä avuksi. Hän tulee kotiisi avuksi. Auttaa lasten ja kodinhoidon kanssa, vie lapset puistoon tai on siellä kotona leikittämässä jolloin sinä saat rauhassa hoidella paperiasioita.
Tällainen perhetyöntekijä(koulutukseltaan vähintään lähihoitaja) voi käydä ihan viikottain ja maksaa ainakin helsingissä muutaman kympin/kk, eli todella edullista, varoistasi riippuen saattaa olla myös ilmaista.
Pyydä siis apua, näin saat myös hetken ihan rauhassa surra menetystäsi sekä hoitaa käytännön asioita. Perhetyöntekijä on myös kuuntelijana ja osaa neuvoa yleensä aika hyvin käytännön asioissa ja tässä byrokratiassa.
Voimia sinulle ja perheellesi ja muista: PUHU, puhu, puhu, se auttaa!
Tiedän miltä sinusta tuntuu.Menetin mieheni työtapaturmassa puoli vuotta sitten.Kamalaa, onko siitä jo puoli vuotta! Aika menee niin nopeasti etten edes kunnolla muista mihin viimeiset puoli vuotta on vierähtänyt.sitä elää niin päivä kerrallaan ettei edes muista mitä viime viikolla on tapahtunut.Meillä on kaksi pientä poikaa 2v ja 3v.Edelleen vanhin pojista sanoo hakevansa isin taivaasta takaisin kotiin.Se on niin epäreilua, että minun lapsiltani isi otettiin pois.
Jokin aika sitten tuntui, että kyllä tästä selvitään ja että kuopan pohjalta noustaan, jopa elämä alkoi tuntua mukavalta, mutta taas on se hetki, että takapakkia mennään. ikävä on niin järjetön,ettei sitä taida kukaan muu tajuta kuin ne jotka ovat saman kokeneet.
Meillä oli täydellinen elämä.Lapset,palava rakkaus, oma koti ym. ja niin eräänä aamuna lähdimme töihin ja sanoimme toisillemme moikka enkä rakastani enää nähnyt.
Kyllä sä selviit,niin mäkin aijon selvitä.Kyllä sun olos helpottuu kuukausien päästä.kyllä mun elämä on kuitenki vähän helpottunut niistä ekoista kuukausista jolloin tuska oli niin painava,että se tuntui koko kehossa eikä päässyt koko päivänä ylös sohvalta.Edelleen se sama tuska painaa, mutta se ei enää haittaa arjen elämää.Oikeastaan tämän surun kanssa oppii elämään ja se kuuluu nyt meidän elämään.Tämä tuntuu nyt sinusta pahalta, mutta jopa toisia mieheä jo pystyy katsella.
Voimia sinulle sitä tarvitaan ja muista mennä puhumaan ammattihenkilökunnan kanssa. Itse kävin psykologin juttusilla ja se on aina auttanut.
ei ole omakohtaista kokemusta asiasta. mutta haluan sydämestäni toivottaa teille kaikille vahvoille naisille voimia arkeen, selviytyä näistä tragedioista. Enkeleitä elämäänne!