Mä tajusin tänään olevani ihan kuin sen laulun Milla :(
Mä oon kohta kolmekymppinen, ja elän kuin pahaiset teinit. Harva se vkl baareissa, jatkuvaan tahtiin uusia miehiä.. Yhdenillan jutut on onneksi jääneet, mutta muuten tää jatkuva deittaaminen uusien tyyppien kanssa ahdistaa yhtä paljon.
Mun on pakko muuttua ja aikuistua. Lopettaa baareissa juokseminen ja asettua aloilleni. Ehkä jopa yrittää sitoutua tähän nykyiseen deittiini ja alkaa elämään niinku aikuiset. Ehkä mun ei tartte rakastua tulisesti, ehkä mä kykenisin elämään sen tyypin kanssa muutenkin.
Miten musta onkaan tullut tämmönen? Ei tunnu ihan hyvältä, ei. Mut nyt on pakko muuttua, mun elämästä todellakin puuttuu jotain tärkeää. Voiko sitä enää selkeämmin sanoa.
Kommentit (4)
Teininä olin ylipainoinen, ujo ja kiusattu, sitten kun laihdutin ja reipastuin niin jo ekana iloisena huvitteluiltana tapasin nykyisen mieheni... Ja siitä on jo 13 vuotta. Pitkään jotenkin surin sitä, etten ollut saanut, ei vaan USKALTANUT katsastaa maailmaa ja sen väkeä vähän enempää. Olisihan siitä ainakin vähän enemmän avarakatseisuutta saanut - onneksi olen nyt saanut vastaavaa ihmiskokemusta täältä av:lta :D
Mutta sitten tuli lapsettomuusvuodet ja sitten lapset, ja nyt tajuan miten tyhjänpäiväistä huvitteluelämä olisi ollut. Joten emppispisteet menee ap:lle. Uskalla heittäytyä vaikeuksiin!
Ja mä sentään oon jo reilu 30. Mul on sitä paitsi kaks muksuuki. Mut tää on vaan tällänen vaihe (toivottavasti). Joskus pari kymppisenä olin kans kova menee. Sit se rauhottu, ku löysin miehen ja tein muksut. Silti koko ajan oli sellanen olo, et tää ei oo mun elämää. Se perhe elämä siis. Nyt ku oon eronnu, ni meno senku kiihtyy...
Mua alkaa ahdistamaan tämmöinen elämäntyyli. Vaikka toisaalta on helppoa kun ei tartte miettiä mitään, senkun antaa mennä. Mut aina niinä hetkinä, kun hairahtuu ajattelemaan jotain, sitä tajuaa että ei tää oo aikuisen ihmisen elämää tämmönen. Pitäis olla jotain muutakin. Jotain oikeeta. Kestävää.
ap