Taaperon tissikierteesta kyselen. Kaipaan neuvoja, vinkkeja, tukea. En syyllistavia kommentteja. Siksi kysynkin ensin taalta luomupuolelta.
Eli esikoispoika on nyt 1v11kk. Häntä imetettiin lääkärin suosituksesta 1v6kk asti, koska vauvana hänellä oli jonkinlaista herkkyyttä lehmänmaidolle (iho aukesi suun ympäriltä). Lehmänmaitoallergia paranikin tällä pitkällä imetyksellä. Mutta lasta oli vaikeaa vierottaa rinnasta näin " isona" . Samoihin aikoihin tulin uudestaan raskaaksi. Imettelin edelleen esikoista nukkumaan mennessä ja joskus tarvittaessa aamuyöllä. Syksyllä esikoisen ollessa 1v9kk multa lakkasi tulemasta tisseistä maito. Edelleen esikoinen halusi tiukasti imeä tissiä nukkumaan mennessä ja joskus muutoinkin kotona (esim. pahaan mieleensä tai kolhiessaan itseään). Ajattelin että imeköön muutaman viikon, kaipa kiinnostus loppuu kun ei sieltä mitään kerran tule. Toisin kävi. Mitä suuremmaksi vatsani on tullut ja esikonen on alkanut ymmärtää että perheeseen on tulossa " toinen" vauva, sitä hanakammin ovat alkaneet äidin tissit kiinnostaa. Hän itsekin silittää äidin masua ja sanoo vauva ja sitten silittää itseään ja sanoo kaksi vauvaa. Esikoinen ei ole koskaan syönyt tuttia eikä tuttipulloa. Eli minä olen ilmeisesti se tutti.
Pitääkö mun nyt vielä ennen pikku kakkosen syntymää saada esikoinen lopettamaan äidin tissin imeminen vai voinko antaa imeä vaan?? Kohtahan sieltä varmaan alkaa taas maitoakin herua. Jos on mielestänne syytä vihdoin vieroittaa rinnasta, niin oisiko siihen hyviä vinkkejä kellään?? Onko kellään ollut samanlaista tilannetta ylipäätään? Mun suurin ongelma on se, että olen niin lepsu / kiltti, että en oikein henno itketyttää lasta, mutta onko muita vaihtoehtoja??
Olen todella kiitollinen, jos saan mitään asiallisia kommentteja, vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksianne.
Kommentit (4)
Noin muuten omassa lähipiirissä kaikki tuntuvat suhtautuvan aika vieroksuen ja negatiivisesti melkein 2vuotiaan esikoisen tissillä käyntiin. Itsekin ajttelelen, että pieniähän nuo ovat vain kerran ja loppujen lopuksi aika pienen hetken.
Esikoispoika täytti nyt tammikuussa 2v ja pari viikkoa sen jälkeen päätimme kokeilla lempeää unikoulua (mitään unikoulua ei siis koskaan aiemmin ole yritelty pitää). Eli pojalle kerroin että äidin tissit on kipeät ja niiden pitää nyt levätä ja että voin antaa hänelle rintaa vain illalla nukkumaan mennessä, mutta en enää yöllä enkä päivällä. Parina ekana yönä hän heräsi pyytämään rintaa ja itki minuutin tai kaksi, kun ei sitä saanut. Sen jälkeen ei ole enää herännyt. Jos hän alkaa yöllä vähän kitisemään tai käy levottomaksi, riittää kun laskee käden selälle. Joskus sanon lisäksi " äiti on tässä, nukutaan nyt vaan" . Eli hyvin meni ja nyt odottelemme pikkuveljeä syntyväksi 3-4 viikon kuluttua. Ajattelin, että en pidä kiirettä tuon unillemenoimetyksen lopetuksen kanssa, koska tuntuu olevan pojalle niin tärkeä asia vielä.
Mukavaa kevän odotusta kaikille!
Ihanaa kun kaikki meni noin helposti.
Jos asia ei erityisesti sinua häiritse, anna lapsen olla rinnalla. Imeminen voi hyvinkin helpottaa sitä uuden vauvan tuomaa ahdistusta. Vielä vauvan syntymänkin jälkeen voit aivan hyvin antaa esikoisenkin käydä rinnalla. Se on sitä tandemimetystä =). Kun vauva syntyy, maito saattaakin maistua esikoisesta tosi pahalta. Tai sitten ei, sitten saattaa kannattaa tehdä selväksi, että ensisijaisesti tissit ovat vauvaa varten, ja isommat saavat vaan luvan odottaa vähän kauemmin.
Kenenkään muun kuin sinun tai lapsen takia imetystä ei tarvitse lopettaa. Jos se siis tuntuu teistä molemmista edelleen hyvältä, jatkakaa ihmeessä. Jos elät ymmärtämättömien ihmisten keskellä, ei heille tarvitse asiasta edes mainita (ainakaan, jos saat imetykset hoidettua aina vain vaikkapa iltaisin). Sinä et ole tutti. Tuttihan on aina tissin korvike eikä toisinpäin.
Jos haluat kuitenkin lopettaa esikoisen imettämisen, koita vaikka sinnikkäästi harhauttaa lasta. Eli aina kun lapsi hamuaa rinnalle, keksit jotain jännempää ajanvietettä. Joillekin lapsille riittää selittelyt tai joku epämääräinen " sitten aamulla vasta" (ja aamulla sanot sujuvasti " sitten illalla vasta" ). Voit siis selkeästi rajata jotkut tietyt ajat tai tilanteet, joissa sallit vielä imemisen, mutta muina aikoina lohdutat lasta muuten. Tiedän, että toiset lapset eivät tahdo hyväksyä juuri mitään korvikkeita. Itselläni on kaksoset, joista toinen lopetti imemisen itsekseen parin vuoden kieppeillä ja suhtautui muutenkin ymmärtäväisesti rajoituksiin. Toinen suunnilleen repi paidat hajalle, kun yritin jotain viivytystä. Kyllä tämä toinenkin sitten siinä 2,5-vuotiaana lopetti, tosin pienen painostuksen saattelemana.
Eivät ne lapset yleensä kauhean montaa vuotta siinä rinnassa roiku. Jos siinä on ihanaa ja turvallista, miksi lopettaa se silloin, kun lapsi sitä selvästi tarvitsee.