Kertokaa mielipiteitä, olenko hermoheikko vai mitä sanotte appiukostani:

Periaatteesa (ainakin ennen) mukava, fiksu ja lapsista kiinnostunut vaari. MUTTA ei kunnioita mielipiteitämme eikä sanomisiamme edes lapsen edessä. Pakonomainen tarve tuputtaa ruokaa ja varsinkin herkkuja. Jos sanon pöydässä viiden kakkupalan jälkeen että nyt riittää tytön kakun syönti, hän hakee hymyillen pilke silmäkulmassa sen kuudennen. Mitään puhetta ei usko. Mummo vaan selittelee että kun se on niin jääräpäinen... Kesällä mökillä kun sanoin tytölle että hattu päähän kun menet ulos aurinkoon, vaari mitätöi sanomiseni tytön edessä että eihän sillä nyt ole väliä. Eli siis positiivisesti ajateltuna haluaa olla paljon lapsen kanssa, on mukava (liiankin). Mutta ei usko mitään mitä hänelle sanotaan, ja tekee kaiken mitä lapsi haluaa. Minusta on alkanut tuntumaan sietämättömältä kaikki yhdessä olo. En tiedä mitä tekisin. Appiukko mitätöi myös mummoa kaikkien kuullen, hänen saomisillakaan ei ole mitään merkitystä. Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia? Neuvoja?