Onko tämä masennusta vai mitä?

Ei vissiin kenelläkään ole samanlaisia kokemuksia?

Hei,



Älä pelkää, itselläni on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia. En valitettavasti ehdi kirjoittaa nyt pidempään, mutta ne menee ohi, usko pois. Jos et koe luottamusta neuvolapsykologia kohtaan, niin koita hakea muuta kautta apua!



Kokeile kalaöljy kapseleita, sellaisia missä EPA 650 mg ja ota kaksi päivässä. Ja tämä ei ole huuhaata, vaan tästä on tehty tutkimuksiakin, että auttaa masennuksessa, esim. synnytyksen jälkeisessä masennuksessa. Ja annos on tärkeä, että EPAa tulisi 1000 mg/vuorokaudessa. Googleta, nin löydät tietoa.



VOIMAHALI, SINÄ JAKSAT JA PYSTYT!!

Olen vissiin aika herkillä kun jo pienikin kannustus saa itkemään. Olen vaan sellanen ihminen että oman pään sisäiset ajatukset (ne syvimmät) pidän ittelläni ja ajattelen että täytyy jaksaa. En tiedä mistä hakisin apua kun mielenterveystoimisto ja neuvolapsykologi jo kokeiltu? Mtt:lta sain kyllä asiallista apua ja hän oli heti samalla aaltopituudella mutta jos sinne säännölliset ajat haluaa, on jonotusajat hurjat. Enkä tiedä, saisinko edes, koska käyn neuvolapsykologilla.

mielialalääkkeet, niillä sain kuolemanpelkoni pois. Suosittelen lämpimästi! Enää en niitä käytä...

Itselläni on kaksi lasta ja molempien synnytyksien jälkeen puhjennut masennus. Ensimmäisen jälkeen oli myös noita kuolemanpelkoja ja olin yksinkertaisesti ihan lopussa.



Toisen lapsen synnyttyä minulle tuli kamalia paniikki kohtauksia aina kun menin johonkin. Oksetti, pyörrytti, tuntui lähinnä siltä että kuolen! Lääkäri silloin minulle selvitti että nämäkin ovat yksi masennuksen oire. Jos on taipumusta synnytyksenjälkeiseen masennukseen se kuulemma useimmiten uudistuu.



Apua olen neuvolan ja lääkärin kautta saanut ihan hyvin ja selvinnyt näistä. Jos et tunne saavasi kaipaamaasi apua nykyisessä hoidossa, niin pyydä jotain muuta. Vaikka takaisin sinne mielenterveystoimistoon.

Mullakin on kyllä voimakkaita pelkoja, että lapsille tai itselle sattuu jotain mutta ei tuossa mittakaavassa. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että ahdistus vie voimat.



Voisitiko puhua neuvolan terv.hoitajalle, että neuvolapsykologin kanssa ei oikein luista? Jos olette isommassa kaupungissa, voisiko etsiä toista psykologia? Jos teillä on varaa, kannattaa ehkä yrittää etsiä toista terapeuttia itse. Väestöliitto?

Olette varmaan jo miettineet, mikä voisi aiheuttaa ahdistusta. Onko lapsuudessasi jotain hylkäämiskokemuksia, sairautta, onnettomuuksia? Joskus auttaa jo eteenpäin, kun itse ymmärtää, mistä pelko kumpuaa.

Sympatiaa täältä!

En tiedä mistä pelkon ja ahdistus oikein on saanut alkunsa. Lapsuuteni oli onnellinen enkä ole kokenut mitään kovin järisyttävää elämässäni. Mutta tämä ahdistus mikä minulla on, on niin suuressa mittakaavassa ettei tämä voi olla enää tervettä.



Neuvolasta en saa apua; siellä on ihminen jonka kanssa monetkaan vanhemmat ei tule hyvin juttuun. Hoitaa kyllä neuvolatarkastukset mutta hienotunteisuutta ja ymmrätämystä hänellä ei kovinkaan paljon ole. Voisin tietenkin ottaa yhteyttä uudelleen mielenterveystoimistoon mutta en tiedä, mitä sinne sanoisin. Varaa meillä ei ole terapioihin.



On kuitenkin helpottavaa kuulla etten ole ainoa tällaisten ajatusten kanssa ja että tästä voi parantuakin. En todellakaan haluaisi elää koko elämääni pääni sisäisten pelkojen ja määrittelemättömän ahdistuksen kanssa.

Tuo kuulostaa selvästi masennukselta. Sairastuin itse kolme vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ajatukset tahtoivat vain kiertää samojen asioiden ympärillä ja itku oli herkässä. Multa meni myös ruokahalu ja nukuin huonosti. Pelkäsin todella, että olin sekoamassa. Olin valtavan huolissani omasta ja lasten terveydestä. Vaikka olin aivan varma, että en toivu tuosta ikinä, menin kuitenkin psykiatrille, jolta sain mielialalääkereseptin. Aluksi kauhistutti ajatus lääkityksestä, mutta muutaman viikon jälkeen olo alkoi selvästi kohentua. Olin taas se "vanha itseni". Tietenkin keskustelu läheisten ja "ammattilaistenkin" kanssa on tarpeen, mutta jos ei pysty nukkumaan tai on jatkuvasti ahdistunut, ei myöskään asioiden pohtiminen paljoa auta. Haluan vain sanoa, että älä huoli, sinä toivut aivan varmasti! Olisiko mahdollista, että menet vaikka yksityislääkärille (psykiatri) mahdollisimman pian? Lääke ei auta heti, mutta parin kolmen viikon jälkeen olosi on huomattavasti parempi, usko pois!!



Nimim. Saman kokenut

Kiitos vastauksestasi.



Itsekin mietin joskus etten missään tapauksessa halua lääkitystä, jotenkin ajattelin että jos otan lääkkeitä niin olen oikeasti sairas. (typerää ajattelua, tiedän)

Mielenterveystoimistoltakin vinkkasivat lääkitysmahdollisuudesta mutta sanoin etten halua lääkkeillä parantaa päätäni. Nyt tuntuu että voisin lääkkeetkin ottaa mutta pelottaa että mitä sitten kun lääkitys loppuu, palaako ahdistus takaisin ja pärjäänkö enää ollenkaan ilman lääkkeitä?

Missään tapauksessa en halua väheksyä ketään kuka lääkkeitä käyttänyt. En vaan tunne ketään joka olisi lääkkeillä parantanut itsenä niin en tiedä niistä asioista ollenkaan.

Tulipa toistettu lääke-sanaa edellisessä tekstissä mutta ainakin selvän varmaan saitte mistä puhuin.