Pitikö sanonta "ei mies vaihtamalla parane" kohdallasi paikkaansa?

Mun elämä parani jättämällä mies. En mä sitä keneenkään vaihtanut. Mutta kuka oikeasti perustaa elämänsä sananlaskuille? Täytyisi olla aika yksinkertainen ihminen.

Mies parani todellakin. En nyt suorastaan lennosta vaihtanut kuitenkaan, vei viisi vuotta löytää parempi. Ja sikäli tilanne oli tavanomaista helpompi, että 1. avioliittoni oli lapseton. Jos minulla olisi lapsia, olisin ehkä harkinnut asian toisin.



Kyllä miehissä on isoja eroja, mutta kannattaisi kyllä katsoa jo ensimmäisellä kerralla että osuiko kohdalle sellainen, jonka kanssa jaksaa elää loppuelämänsä. Tosin kaikki ei välttämättä tule esiin ennen kuin ollaan jo liian pitkällä. Minä kyllä tiesin alttarille mennessäni, että mieheni oli ollut minulle uskoton, minä vain uskoin, että hän pystyy muuttumaan. Minä olin siis tyhmä ja mies oli uskoton - ei hyvä yhdistelmä.

Totta kai sekä mies että nainen paranee vaihtamalla. Siksihän sitä yleensä seurustellaan useamman kanssa ennen kuin sitoudutaan loppuelämäksi. Jos mies ei vaihtamalla paranisi, sitähän voisi perustaa yhteistalouden ensimmäisen vastaantulijan kanssa täysin riippumatta kaikista persoonallisuuden piirteistä ym.

Olisi todella loukkaava ajatus miehiä kohtaan että ne olisivat kaikki niin yhdentekeviä että kuka hyvänsä biologisesti miestä muistuttava olento ajaisi saman asian kuin kuka mikä hyvänsä toinenkin.

Tarkottaa sitä, että kaikissa on omat vikansa - täydellisyyttä turha hakea.



Eri juttu jos toinen pettää, alkoholisti, väkivaltainen tai jotain muuta ns. "epänormaalia".

En kyllä suoraan vaihtanutkaan, vaan erosin edellisestä miehestä ja olin jonkin aikaa yksin lasten kanssa ennen kuin tutustuin nykyiseen mieheeni.



Sen sijaan ex-miehelläni sanonta "ei se vaihtamalla parane" ilmeisesti piti paikkansa, ainakin hän on eräille henkilöille niin myöntänyt. (Lievää vahingoniloa tuntien, hyi minua, hän nimittäin vaihtoi "lennosta"...)

Miehen kanssa ei ehditty kovin kauan seukkailla, niin lapsi ilmoitti tulostaan. Ja erottiin, mies lähti siis menemään. Raskausaikana ehdin jo tapaamaan toisenkin miehen, joka lupasi ummet ja lammet, mutta ei ollut valmis esim. tulemaan lapsen nimijuhliin tai kutsumaan minua kylään kotiinsa. Se lopahti siis alkuunsa (ja myöhemmin ilmeni, että hänellä olikin perhe muualla).



Lapsen isä oli rohkea mies ja tuli lapsen nimijuhliin, hoiti elatusmaksunsa mallikkaasti pienistä tuloistaan. Oli kuulemma kerennyt vähän miettiä elämää muutaman kuukauden ajan ja olikin monella tavalla muuttunut mies...



Näistä jutuista on kymmenen vuotta aikaa. Nyt meillä on kolme lasta ja aviossa ollaan oltu jo kauan.



Olen ymmärtänyt tuon sanonnan sillä tavalla, että jotkut vaikeat asiat kun jaksaa ja uskaltaa käydä läpi sen saman tollukan kanssa, niin ei tule tarvetta vaihtaa, kun siis kasvetaan ihmisinä siinä suhteessa. Parisuhteen kehitys vaatii omaa panostusta, ja ilman sitä ei suhteesta voi tulla kestävää, ei siis parane vaihtamalla vaan omalla sitoutumisella jne.

fiksun, osallistuvan ja tunteikkaan miehen. Olen 100% onnellinen vaihdoksesta edelleen, vaikka siitä on pian 10 vuotta ja tehtiin vielä klassiset "suoraan yhteen asumaan" -tempaukset ja vuotta myöhemmin oli jo vauvakin. Kyllä sen vaan tietää, kun oikea osuu kohdalle.