Osaisiko joku selittää painajaisuneni?
Ensin näin unta, että kotikaupungissani riehui vapaana joku peto, se oli valkoinen ja karhu tai villisika. Se jahtasi kaikkia ihmisiä ja kotonakaan ei ollut turvassa, koska se osasi jotenkin tulla taloihin sisään. Kaikki ihmiset sitten joutui lähtemään evakkoon kauas muihin kaupunkeihin.
Sitten siirryin pakenemaan ja samalla etsimään jotain, olin jossain käsittämättömässä sokkelossa jonkun viraan ihmisen kanssa, ja edessä oli portaikko joka vei alaspäin. Portaikosta kuului ihmisten ääniä ja ajattelimme, että sinne pitää mennä. Menimme sitten portaikkoon ja laskeutuessamme portaita huomasin, etteivät ne johdakaan mihinkään, vaan kapenivat ja lopulta loppuivat seinään. Lähdimme yrittämään ylöspäin, mutta portaat sulkeutuivat yläpäästäkin. Toinen ihminen ehti vielä luikahtaa raosta vapaaksi, mutta minä jäin porraskäytävän vangiksi.
Uni oli äärimmäisen ahdistava. En juuri milloinkaan näe painajaisia, mutta jos joskus näen, ehkä 2 kertaa vuodessa, niin usein nämä samat teemat toistuvat.
Mitä ne voivat merkitä?
Kommentit (6)
Entäs vieraan " kanssapakenijan" sukupuoli?
aikaisemmassa pakenemisessa. Ja en ole parisuhteessa, joten ei ole mitään sellaisia kuvioita, mitä uni voisi merkitä...
ap
tai sitten eivät, mutta niiden jälkiä on myös usein pihalla.
Tässä joitain mieleeni tulevia ajatuksia:
Peto, tai eläin yhdistetään usein viettielämään, ihmisen " eläimelliseen" puoleen. Tähän viittaa myös se ettei petoa voi paeta, koska se on jo sisällä ja kaikille ihmisille yhteinen. Pedon valkoinen väri lienee myös merkittävä, ehkä sekin kertoo että kyseessä ei ole tavalliseen maailmaan kuuluva hahmo.
Kun siirryit pakenemaan, ja samalla etsimään jotain, kuljit alaspäin, kohti tiedostamatonta, josta löytynee ratkaisu ongelmaasi. Oppaana oleva mies on todennäköisimmin animus-hahmo, vastakkaista sukupuolta oleva arkkityyppi, joka naisilla on siis mies ja miehillä nainen, anima. Animus toimii yleensä oppaana tiedostamattomaan.
Jokin estää sinua pääsemästä ratkaisuun, reitti alas on tukossa. Miksi oppaasi livahtaa pois ja sinä jäät vangiksi, en osaa selittää.
toivottavasti tässä on jotain ymmärrettävää. Unia on kai aika vaikea tulkita tietämättä tarkemmin unenäkijästä.
Tiedän kyllä että siinä oli se valkoinen karhu, mutta mua on karhut unissa jahdanneet jo ennen koko sarjaa. :)
ap
Onko elämääsi uhkaamassa joku asia? Ahdistaako tai pelottaako sua joku, mikä vain? Onko sun menneisyydessä joku " peikko" , traumaattinen kokemus? Mulle tulee vaan mieleen että tuo sua jahdannut hirviö on joku sun menneisyyden asia, joka ajaa sut pimeyteen, eli ehkä johonki käyttäytymismalliin, joka siis tapahtuu alitajuisesti. Sun tulis käsitellä se asia, niin pääsisit pois siitä pimeästä portaikosta, turvaan, ja se peto lakkais jahtaamasta sua.
Näin miettii juuri omaa untansa psykiatrinsa kanssa miettinyt naikkonen ;)