kutsutteko enää vieraita, joilla ylivilkas lapsi?

Juu, onneksi tällä addulla on aina ollut jämäkkä äiti, eli vaikka kaikkea sattuu,sitä ei ikinä ole painettu villaisella. Yllättävän hyvin on mennyt.

Nyt tämä jantteri on jo teini, saa käydä meillä vieläkin.

On ollut kyllä vuosien saatossa paljon juttua lasteni kanssa, miksi hän tekee ja toimii erilailla, miksi häneltä vähän sallitaan lievempää tms.

Voisin kutsua jos kyseessä vain yksi lapsi. Meillä tuttava perheessä 4 OIKEASTI kamalaa ylivilkasta lasta joita en meille enää pyydä. Omatkin tarhaikäiset lapset ovat ahdistuneet heidän kyläilyistään.

Emme kutsu. Oma perhe tärkeämpi kuin toisten lasten ojentaminen, kun vanhempien mielestä pitää vain ymmärtää heidän ulivilkasta poikaa, joka käyttäytyy mielipuolisesti. En laita lapsiani myöskään hankalaan tilanteeseen.

Yleensä se nyt vaan on niin, että normaalit ihmiset eivät halua olla tekemisissä hullujen kanssa.

Miksi näitä diagnosoituja tapauksia piyää aina ymmärtää ja kuten joku sanoi, sallitaan enemmän? Missä on normaalilasten oikeudet? Mm. päiväkodissa tällaista pitää sietää (kokemusta tytön tarharyhmästä), integroidaan ryhmiin normaalilasten kustannuksella, maalitauluina ja nyrkkeilysäkkeinä ja kynsienterotuspuina hyvin käyttäytyvät ja normaalit lapset.

Mun luona lapsen tulee osata käyttäytyä.

Meidän pojalla yksi kaveri ja ihan hyvin meni. Enää eivät nyt isona ole yhteyksissä kun eri koulut ja intressit. Heillä on kotona pidetty samat säännöt kuin terveillä sisaruksilla. Jännitti aluksi, mutta ei mitään ilkeilyä. Ainoat erikoisuudet oli käydä vessassa tosi tiuhaan ja kyvyttömyys keskittyä mihinkään kovin pitkään. Vaelteli välillä huoneesta toiseen ja käveli edestakaisin. Kyllä usein adhd-lapsikin oppii mitä saa tehdä ja mitä ei, kun se kerrotaan. Se vaan vaatii enemmän, joskus paljonkin enemmän toistoja kuin normaalilapsen kohdalla. 

Maailma on muuttunut tässäkin asiassa. Ennen ei tullut mieleenkään sallia yhtään enempää kuin muille ja poikani kaveri on kasvatettu vielä vanhan opin mukaan. 

En kaipaa mitään ylimääräistä harmia elämääni joten meille ei voi tulla. Kaveriperheessä on useampi riiviö ja jos niitä mukuloita tulee paikalle useampi kuin yksi kerrallaan niin en suostu olemaan kotona.

Lakkasin kutsumasta. Se väsytti mun lisäksi mun lapset. Lisäksi harmitti tavarat mitä rikkoi tai siivo minkä sai aikaa. Pahin oli reikä seinässä ja verhotkin oli joskus revitty alas, ihan järjetöntä.

Nykyään ei olla paljon missään tekemisissä koska muutettiin vähän kauemmas. Poika sai jossain vaiheessa ADHD-diagnoosin ja lääkkeet, käsittääkseni lääkkeet ovat auttaneet. Koulua käy silti pienluokalla ja jo päiväkodissa oli jossain erityisryhmässä.

Mutta joo, lakkasin kutsumasta heitä meille.

Meillä on tälläinen vesseli ystäväpiirissä ja he tulevat meille mielellään ja minä myös kutsun heidät mielelläni. Olen erityisopettaja ja tiedän, että oli diagnoosi mikä tahansa niin se ei estä ketään käyttäytymästä hyvin.

Meillä on säännöt, jotka ovat hyvin pitkälle samanlaiset kuin lapsen kotonakin. Meillä voi tenavat jopa joutua jäähylle!

Meidän tuttavilla adhd tapaus. Ei asiaa meille. Vanhemmat eivät ymmärrä, että samat säännöt koskee myös heidän ylivilkasta lasta. Ei tee mieli syödä kakkua, jonne adhd on läntännyt kätensä tai tunkee kahvikuppiini ruokaa ja servettejä, piirtelee tuolien selkänojiin tai heittelee meitä legoilla. Sai tuhoa aikaan. Emme kutsu, emmekä mene heille enää kylään, sen verran kamala on.

Mulla ei ole kykyjä olla tuollaisten kanssa. Ei ole lapsellekaan hyväksi olla meillä kun en ole mikään erityislasten kasvattaja.

Vaikka adhd-lapsemme ei ehtinyt väliintulomme (väliintuloni) vuoksi tehdä tuhoja, emme nauttineet kyläreissuista. En muista, missä vaiheessa ne jäivät lopullisesti, mutta kymmeneen vuoteen emme ole kyläilleet. Meidän tapuksessa ns. ystävät toimivat hienosti jättäessään perheemme. Jokaisella on oikeus valita seuransa, vain parhaat ystävät ovat jääneet.

Jos lapsella on kunnon vanhemmat, ovat tervetulleita. Jos vanhemmat antavat sen elää kuin sika pellossa, niin ei asiaa.

valitettavasti älykkäät ja lahjakkaat  joutuvat olemaan normaalien seurassa, esim. käymään näiden normaalien mukaan etenevää koulua (kommentti eksynyt väärään ketjuun? ylivilkkaasta lapsesta kirjoittelun keskelle joku kirjoittaa normaleista ja hulluista)

No toi nyt kuulosti jo aika hurjalta tapaukselta.. Enpä ole ennen tavannut. Itse tunnen kaksi adhd tapausta, kummatkin tuosta paljon "lievempiä". Toinen on oikeastaan vanhempieni tuttu joten heitä en kutsu kylään. Toinen, 8v tyttö, on todella läheinen tuttu (kummini lapsi) he käyvät luonani usein kylässä. Otan mielelläni tytön joskus viikonlopuksi (kun asuvat 100km päässä) yksin meille kylään ja kesällä hän oli meillä viikon. Tyttö pitää minusta ja vauvastani ja innoissaan on "auttelemassa". Lisäksi nämä kyläilyt ovat ainoa lepohetki tytön vanhemmille kun sukua ei heillä juuri ole jolle tyttöä voisi laittaa hoitoon. Onhan se rankkaa kun toinen puhuu jatkuvalla soitolla ja kovaan ääneen. Lisäksi täytyy kokoajan vahtia ettei tee mitään typerää. Ensimmäisellä kerralla kun vauvani näki, hän ehti mennä ja napata syliin ennen kun ehdin päätäni kääntää. Kaikesta huolimatta tyttö on hyvin huolellinen lapsen kanssa ja keskittyy kyllä siihen. Kaikki muu menee vähän ohi ja esineitä on joskus mennyt rikki (juomalasia sun muuta pientä). En tiedä ottaisinko esimerkkisi kaltaista lasta hoitoon mutta perheenä olisivat ilman muuta tervetulleita

Luultavasti en jaksaisi ottaa kylään, lähipiirissä ei ole yhtään tällaista tapausta. Oma tavallinen arkikin on välillä tarpeeksi raskasta, kun toisella lapsista on liikuntavamma. Parin sukulaisperheen kanssa kyläilytkin on ollut pakko minimoida, koska näihin perheisiin kuuluu lapsia, joilla on taipumusta töniä muita lapsia. En huoli kotiini ketään, joka tönii lastani, jonka tasapaino on heikko, mutta sinnikkäästi haluaa kävellä itse. Muita perheitä tavataan kyllä.

Lapsillamme on 3 adhd-kaveria. Yhdellä minun mielestäni vielä assi-piirteitä. Mukavia nuoria ja saavat käydä meillä kylässä.

Enemmän on ollut ongelmia vuosien varrella ns. normaalilapsista, jotka kiusaa ja remuaa ja meille tullessaan jopa haukkuneet ruoat ja se, ettei saanut 11 vuotiaana pelata k-18 pelejä.

Sydän melkein särkyi, kun yhden näiden nuoren isä kiitti siitä, että lapsemme on niin avaramielinen, että on hänen poikansa kaveri ja puolustaa sitä. Poika olisi hakattu koulussa kymmeniä kertoja, ellei oma poikani olisi puolustanut. Lisäksi tätä adhd-poikaa ei kutsuta kylään juuri vanhempien ennakkoluulojen vuoksi.

Onneksi omat lapset juttelevat adhs.takin ihan avoimesti. Tyttö kertoi esim yhtenä päivänä ihan luontevasti, että juu, hänen kaverilla on adhd ja se joskus tekee tyhmiä juttuja, kun unohtaa aamulla ottaa lääkkeen, kun äiti on mennyt jo töihin. Todellakin mukava tyttö ja siinä tyttöporukassa ne pahimmat kyllä löytyy niistä ns. normaalilapsista. Tämä tyttö kysyi omaa tyttöämme yökylään ja totta kai päästin. Tilanteen karuus paljastui siinä, kun tyttö sanoi, että ensimäinen kerta, kun joku vanhempi lupaa jonkun heille yökylään. Että miksi ihmiset ei voi uskoa, että hän voi muuttua. Olin ihmeissäni, että miksi sun pitää muuttua, ei sinussa mitään vikaa ole. Vika on niissä ihmisissä, jotka juoksuttaa nuuska suussa pullottavia teinejään karkuun, kun adhd-nuori tulee vastaan, ettei heidän pikku kullanuppunsa saa vääriä vaikutteita.

tutullani on adhd lapsi ja ovat kyllä ihan tervetulleita meille vaikka lapsi onkin siitä "pahimmasta päästä" äiti on hyvin sulkeutunut ja selkeästi väsynyt en tiedä miten auttaa häntä saisikos täältä neuvoja?

en ole ollenkaan jämäkkä vaan harmaa hiirulainen joka ei uskalla huutaa tai edes komentaa yhtään ketään (omia lapsia ei onneksi ole) joten en itse voi lasta komentaa.

Parhaalla ystävälläni on hyvin vilkas esikoinen (ei vielä diagnoosia) ja onhan vierailut kieltämättä hankalia jos tulevat meille. Aina ovat kuitenkin tervetulleita, vähän järjestelyä ja suurin osa leikkimisestä järjestetään ulkona, niin kaikki säilyvät hengissä. Mut tuntuu kamalalta äidin puolesta, kun hän stressaa ja on kaikkensa yrittänyt.  Enemmän vierailen heillä nykyään. Mutta kyllä minua harmittaa, että meillä on samanikäiset lapset ja samaa sukupuoltakin, mut he eivät voi olla kavereita koska omat lapseni pelkäävät tätä yhtä vilkasta. 

Mut jos lapsen äiti on pelkkä kaveri, en kutsu sellaisia koskaan käymään. Siitä vaan ei itse enää saa mitään.