Kuinka moni täällä on selvinnyt yli miehensä pettämisestä?

Hain eroa. En vain pystynyt unohtamaan. Päivääkään en eroa ole katunut. Oli pieni lapsi, mutta järkeilin asia niin että lapselle ero varhaisessa vaiheessa helpoin. Jos ikää olisi enemmän niin sitä vaikeampaa lapselle. Löysin melko nopeasti ihanan miehen joka ei ikinä satttisi minua. ollaan onnellisia. Oltu vuosia onnellisia ja lapsi myös onnellinen :). Ja on meille tullut lapsia lisääkin.



Voimia sinulle ap. Älä jää riutumaan. Sinulla on oikeus päästä oman elämäsi herraksi ja mikä tärkeintä, sinun on oikeus olla onnellinen turhia murehtimatta ja miettimättä! En usko että pääset noista tapahtumist yli (anteeksi kun sanon näin suoraan) ne asiat jäävät peikoiksi mieleesi ja putkahtelevat aina esiin vaikka kuinka taistelisit. Älä tuhlaa aikaasi. Voimia ja haleja, selviät varmasti :)

Olen käynyt tätä asiaa mielessäni läpi niin paljon. Kysellyt mieheltä lisätietoja ja yrittänyt selvittää asioita. Pahinta on että mies sanoo että " se nyt on menneen talven lumia" . Joo, hän voi sen unohtaa noin vaan ja jatkaa kuten ennen, mutta enpä minä oikein voi.



Mies ei edes tajunnut miten tuo voi mua satuttaa niin paljon. Olen valvonut melkein joka yö tunteja. Olen itkenyt ja käynyt läpi tunteita laidasta laitaan. Mies myönsi ettei voi varmaan ymmärtää miltä tämä minusta tuntuu.



Mies oli ihastunut tuohon naiseen ensisilmäyksellä. Itsekin olen joskus ihastunut toiseen, mutta olen kokenut jo siitä ihastumisen tunteesta syyllisyyttä. Ei olisi tullut mieleenkään myöntää kohteelle ihastumista tai pitää yhteyttä. Kun pelkkä ihastuminen tuntui väärältä.



Sain tältä ihastumisen kohteelta nyt tietää että mieheni oli melkeinpä ollut se aktiivisempi osapuoli. Hän oli ensin kertonut ihastumisestaan, tuonut lahjan, kertonut rakastavansa todella paljon. Tämä ihastumisen kohde oli kuulemma varattu, ei kovin vakavaa mutta varattu kuitenkin ja oli sitten sanonut miehelleni että ei tahdo tämän kanssa muuta kuin kaveruutta. No, mieheni oli tähän sanonut että ei tahdo tulla tämän ihastuksensa ja hänen seurustelukumppaninsa väliin vaan tyytyy sitten haaveilemaan vaan hänestä. Ja että ehkä joskus jossain jotain muutakin kuin ystävyyttä.



Onko tämä oikeasti miten paha? Voisiko tästä vielä nousta yhdessä? Vai onko todellakin parempi erota nyt pian?



ap

Älä usko sokeasti ketään. Puhukaa ja puhukaa! Ja puhukaa rakentavasti. Kuuntele myös miestäsi vaikka kuinka sattuu. Mahdollisuudet tuosta on selvitä mutta suhteenne laatu ja tulevat tapahtumat ovat vain ja ainoastaan teistä itsestänne kiinni. Lapset eivät ole mikään huono syy olla yhdessä. Minä itse pääsin pahimmat vaiheet yli kun ajattelin asiaa vain lasten kannalta. Lapset itsestään eivät kuitenkaan voi jäädä suhteen kantavaksi voimaksi. Siihen tarvitaan paljon muuta.

Meillä kävi niin, että itse asiassa miehen oli vaikeampi päästä yli omasta syrjähypystään kuin minun.

Voimia... Ja minä väitän, että ero on helpompi vaihtoehto. Mutta helpompi ei ole aina parempi. Meillä käytiin asioita tosi paljon läpi ja olemme ihan onnellisia tällä hetkellä.

Mua suututtaa se, että mies ei edes viitsi ajatella asiaa kunnolla minun kannaltani. Tahtoisi pyyhkiä koko jutun pois mielestään tyyliin " hups, tuli moka, no ei se mitään, se on mennyttä, unohdetaan se ja jatketaan kuten ennenkin" .



Minua auttaisi todella jos mies KATUISI, itkisi ja pyytäisi anteeksi ja olisi aidosti todella pahoillaan. Mutta kun näin ei ole niin tuntuu että ero olisi ehkä ainoa keino saada se näkemään mitä menetti ja mitä tuollaisesta voi seurata. Olen ehkä liian kiltti yleensäkin ja mies varmaan luottaa siihen että annan kaiken anteeksi kyllä hetken tunteissani räpiköityäni.



ap

Jos miehesi todella haluaa jatkaa kanssasi hänen täytyy ymmärtää, että sinä haluat puhua tapahtuneesta! Minusta sinulla on siihen oikeus sen jälkeen mitä miehesi on tehnyt. Toisin sanoen miehesi on sen sinulle velkaa, että käytte asiaa läpi juuri niin paljoin kuin Sinä haluat! Miehelläsi ei ole oikeutta sanoa, että asia on jo loppuun käsitelty koska eihän se niin ole. Ehkä hänelle muttei sinulle!



Toivon todella että päädyt oikeaan ratkaisuun! =)

haluaisitko kokeilla antaa vaihtoehtoja?

Esim. perheneuvolassa/jonkun ulkopuolisen kanssa keskustelut tai avioero? Siis, että ymmärtäisi että et aio painaa asia villaisella.

Hankalia nämä asiat kyllä ovat... Miehet ovat erilaisia. Ehkä miehesi katuukin mutta ei vaan kykene keskustelemaan asiasta.

Itsestäni tuntuu vaan niin pahalta ja oudolta kertoa tälläisestä asiasta jollekin ulkopuoliselle. En ole kenellekään tästä kertonut, vain nimettömänä täällä. Tuntuu niin yksityiseltä asialta etten koe luonnolliseksi avautua tästä muille. Tästä syystä se parisuhdeterapiakin tuntuu vieraalta ajatukselta.



ap

Anna vaikka aluksi miehesi puhua? Minä olen sitä mieltä, että aina kannattaa yrittää. Meitä se ulkopuolinen kuulija (joka oli muualta kuin meidän kaveripiiristä ja aivan tuntematon) ainakin auttoi. Kavereille en minäkään pystynyt aluksi kertomaan.

Yleensä vaan on tilanteessa kuin tilanteessa niin että minä puhun ja kerron asiat. Sitä en koe nyt hyvänä, tuntuu vaikealta.



Paha juttu nyt muutenkin on se ettei mies puhu asiasta juuri mitään. En saa hänestä irti mitään. Väistelee ja vastailee lyhyesti ja välttelevästi " en tiedä miksi siinä niin kävi" " eikö me jo puhuttu tää" jne.



ap

Jospa hänen on helpompi siellä selvittää ajatuksiaan?



Minun mieheni jäi kiinni ihastumisestaan 8 vuotta sitten. Olimme naimisissa mutta ei lapsia. Oli ollut kavereiden kanssa reissussa ja siellä tutustunut johonkin naiseen, jonka kanssa sitten meilailivat ja suunnittelivat tapaamista. Sattumoisin näin yhden näistä meileistä, kun katsoimme miehen kanssa yhdessä jotain koneelta. Muistan sen hetken ikuisesti: epäuskoa, suuttumusta... Ja meillä kun meni oikeasti tosi hyvin. Heti tiesin, etten halua erota mutta siihen vaikutti ehkä osittain myös miehen aito katumus. Tulin raskaaksi vähän tämän jälkeen ja asia " unohtui" .



Tämä juttu on kuitenkin vaikuttanut suuresti minun suhtautumiseeni. Tunnen, että välillä vieläkin se painaa minua. Epäilen joskus hänen rakkauttaan ja seksielämä on aika köyhää (siihen muitakin syitä). Jos aiot jatkaa miehesi kanssa, käykää ulkopuolisella selvittämässä asiat, jos muuten ei tunnu juttu edistyvän.



Paljon tsemppiä!

Perheen pitäisin koossa, ja olisin miehelle hyvä vaimo, mutta vain ulkoisesti. Henkisesti alkaisin elämään omaa elämääni, johon myös muut miehet voisivat kuulua.



Voi kuulostaa vaikealta, mutta mieti. Sori kun sanon näin suoraan, mutta täysi kusipäähän tuo miehesi on, etkä voi enää luottaa häneen, älä siis hukkaa itseäsi häneen kokonaan.



Lapset on hyvä syy jäädä suhteeseen kuitenkin ja pitää ainakin kulissit pystyssä.

Tapahtuneesta on nyt yli kolme vuotta. Asia on tuolla taustalla ja helposti tulee mieleen varsinkin jos mies loukkaa minua puheillaan.

Itsetunto oli aika alhaalla pitkään ja vaikka en kostoa koskaan suunnitellut enkä edelleenkään halua kostaa, silti toisen miehen kiinnostus minua kohtaan oli se mikä itsetuntoani kohotti.



Olemme käyneet keskustelemassa asioistamme psykologin kanssa ja se oli hyvä juttu mutta mielestäni kesti liian vähän aikaa. Mieheni ei olisi ensin halunnut käsitellä asiaa, vaan sanoi että hän on työntänyt koko jutun pois mielestään mutta ajanmyötä tajusi että siittä on puhuttava ja pelisäännöt selvitettävä.



Realistisempi käsitys minulla on nyt miehestä ja yhdessäolemisesta, eikä täysin mahdottomalta tuntuisi erokaan enään. Tiedän että pärjään ja kaikkein parasta on että nykyisin miehenikin tajuaa että en häntä tarvitse pärjätäkseni, eikä pidä minua itsestäänselvyytenä.

menemme viikon päästä katajan järjestämälle parisuhdekurssille. odotan siltä paljon....

Mies petti suhteemme alkuvaiheessa. Hän oli juuri eronnut ja muuttanut omaan kämppään, kun tapasimme. Minä olin myös juuri eronnut. Kun miehen exälle selvisi, että mis oli löytänyt uuden suhteen, hän halusikin miehensä takaisin ja alkaen itsemurhauhkailuista yms. pakotti miehen terapiaan ja muuta sellaista. Tuossa tiimellyksessä sitten mies petti exänsä kanssa. Oli henkisesti silloin tosi sekaisin, tiedän mutta ei ole helppoa antaa anteeksi. Nyt tapahtumasta on kahdeksan vuotta ja silti se jollain tavalla vaivaa minua...Eivät ole enää missään tekemisissä toistensa kanssa eli se ei vaivaa mutta muuten vaan en pääse tietyistä tunteista eroon.



Mun mielestä teille ainoa mahdollinen vaihtoehto on terapia, kunnollinen sellainen. Jos se ei auta, niin sitten ero.

Olimme olleet yhdessä 2 vuotta, ei lapsia, mutta silti asia otti koville ja erosimme. Puhuimme silti usein puhelimessa, mies pyysi monta kertaa anteeksi, aneli minua palaamaan jne. Eroa kesti ehkä puoli vuotta jonka jälkeen palasin kotiimme. Asia puitiin loppuun ja pääsimme aloittamaan alusta.



Nyt meillä on kaksi lasta ja parisuhde voi hyvin. Kyllä siis pettämisenkin jälkeen voi löytää yhteisen sävelen, mutta se vaatii kyllä asian käsittelemistä.

Ehkä sopisin miehen kanssa määräpäivän, johon asti saat kysellä asiasta mitä mieleesi juolahtaa. Sen jälkeen tulisi antaa asian olla ja katsoa voitko antaa anteeksi vaiko et.



En sinuna kuitenkaan harrastaisi seksiä miehen kanssa nyt kun asia on käsittelyvaiheessa. Ota seksi mukaan vasta sitten kun tunnet että voit antaa miehelle anteeksi. Tässä vaiheessa seksi vain sekoittaa ja satuttaa sinua lisää.



Kolmanneksi, lopeta itsesi syyttäminen. Jos mies ei arvosta sinua sellaisena kuin olet, älä silti yritä muuttaa itseäsi miehen mielen mukaan. Joudut ojasta allikkoon jos hukkaat oman persoonallisuutesi. Sinua kohdellaan sen mukaan miten kohtelet itseäsi, muista se.



Näillä opeilla selvisin itse aikoinani ja suhteemme on nykyään hyvin palkitseva.