Tänäkin jouluna meitä on kaksi

Mutta eipä sille mitään voi jos sitä vauvaa ei kuulu niin sitä ei kuulu. Päivä vaan ja hetki kerrallaan.. Ehkä ensijouluna sitten. En voi mitenkään edesauttaa munasolujeni kasvua.



Minulle tuli kuitenkin ainoastaan hyvä mieli kun kaverini oli saanut tänä aamuna terveen tytön! Haaveilimme viime keväänä molemmat vauvoista ja hän tuli raskaaksi ekasta clomikierrosta. Minä en vieläkään ja IVF odottaa heti alkuvuodesta. Hänen lapsensa on kuitenkin hänen ja minun olisi minun, joten en tunne pahaa mieltä siitä enkä yhdestäkään jouluvauvakortista, joita posti kotiimme kantoi. En halua muiden lapsia, haluan oman.



Onneksi kuitenkin joku meistä tältäkin palstalta aina välillä kertoo hyviä uutisia!!

Just ajattelin tänne avautua, kun ahdistaa niin tämä joulun lähestyminen! En ole mikään " jouluihminen" , mutta minulle joulu on ennen muuta perhejuhla ja siinä jotenkin tulee niin todeksi se, mikä itseltä puuttuu.



Meillä lapsettomuutta takana " vasta" 2 vuotta 5kk ja tehty " vasta" 4 inssiä, mutta nyt on ollut poikkeuksellisen vaikeaa pitkään ja tuntuu joulua kohti vain pahenevan. Johtuu varmaan osittain siitä, kun lokakuussa eka raskaus päättyi meilläkin leikkauspöydälle kohdunulkoisena. Olin niin jo ehtinyt ajatella, että ei vielä tänä jouluna, mutta ensi vuonna meitä on kolme! Nyt näyttää siltä, että kun ensin odottelemme ekaan IVF:ään puoli vuotta, niin jopa tilastojen mukaan todennäköisempää on, että en edes ole raskaana vuoden kuluttua, kuin että onnistaisi.



Minuakaan ei tuo kohdunulkoinen lohduta, vaikka lääkärin mielestä emme ole mitenkään toivottomia tapauksia. Olisin mielellään jättänyt sen kokematta ja ottanut sen lapsen. Tai sitten ollut ilman koko raskautta.



Jotenkin juuri nyt tuntuu erityisen vaikelta nähdä tulevaisuudessa pienintäkään toivon hiventä, vaikka kaipa sitä sentään vielä on. Tietäähän sen, että kyllä täältä aallonpohjalta noustaan, kun on ennenkin noustu. Jotenkin ei nyt vaan voimat tunnu aina riittävän tähän taisteluun. Ehkä se taas helpottaa, kun on joulusta selvitty...



Killa

Hei vaan!



Elvin kirjoitus oli kuin omani. Täällä myös yksi pitkän tien kulkija, lapsettomuutta takana 4 vuotta ja takana lukuisia hoitoja; inssejä ja 1 ivf passeineen. Tuloksena yksi keskenmeno. Ja selittämättömiä ollaan.



Joulunaika tuo erityisesti mieleen oman vajavaisuuden ja joka joulu sitä tosiaan ajattelee, että ehkä ensi vuonna meitäkin on kolme, mutta ei. Mun vanhemmista on tulossa ensi vuonna ensimmäistä kertaa isovanhempia, kun veljelle ja hänen vaimolleen on tulossa vauva. Siinä mielessä ei ole paineita, mutta oma kaipuu on kova.



Toivotan kaikille kanssasisarille hyvää joulua kaikesta huolimatta ja nautitaan läheisten seurasta.

..sitä hoitojen yhteydessä on ajatellu et jos tästä hoidosta raskaudun niin silloin ja silloin olen mahdollisesti synnyttämässä. Kaikenlaista sitä ihminen kuvittelee. Nyt on takana viimeinen ivf hoito ja tulos nolla.Seuraavaksi siirryn luovutusmunasoluhoitoihin..

Kohta tulee kolme vuotta selittämätöntä lapsettomuutta täyteen. Takana on inssejä, ivf-hoitoja, passeja ja kaikista negaa, muutaman kerran on ollut kiinnittymisen yritystä. Yksi luomuplussa ja sekin päättyi keskenmenoon. Meilläkin lääkäri on toiveikas, että kyllä se jollain kerralla kestää loppuun asti. Mulla on toivo loppunut jo kauan sitten.



Erityisesti tämä joulu on mulle raskasta aikaa, koska olen niin jouluihminen. Uuden hoidon alkaessa mietin aina, että miten ensi joulu vietetään, onko meitä kaksi vai kolme.



Erityisesti mua ärsyttää se, että haluaisin viettää joulua kotona, mutta eihän tänne kukaan halua tulla, kun ei ole niitä lapsia, jotka sen joulun tekisi. Appivanhemmat menevät mielummin miehen sisarelle, koska lapsenlapset ovat siellä, nykyään hekin ovat jo teinejä.



Taas siis yksi joulu kaksistaan. Tarvii varmaan pitää yhdestä uudesta jouluperinteestä kiinni, tirautan muutaman kyyneleen joulusaunassa ja mietin, että ei vieläkään....

On ehditty jo 5 v odottaa lasta, kolme vuotta hoitoja ja kaksi vuotta adoptiota ja nyt taas meinataan hoitoihin, kun luomuna ei näytä onnistuvan sitten millään ja adoptio ei etene......................................................................

Meillä menee kaikki tässä lapsiprojektissa ihan mäkeen. Silti en vielä luovuta vaan aina taustalla on toive, että ehkä sitten joku päivä. Joko biologinen lapsi tai lapsi kiinasta. Katsotaan kumpi ehtii ekaksi.

Suomi on siinä mielessä kumma maa, että biolasta " ei saa missään nimessä" toivoa, kun adoptiotaipaleen aloittaa. Aika yksin siis olemme omien toiveittemme kanssa kun niistä ei voi edes puhua ääneen.

Monissa maissa adoptiota pidetään aikuisten ihmisten valintana ja siinä rinnalla jos itse haluaa, voi hankkia biolapsiakin. Täällä pohjolassa sos. tantat päättää, että se ei ole sopivaa. Ihan kun me ei itse osattaisi tietää mitkä meidän resurssit on?!! Me toivotaan nimittäin molempia. Adoptiolapsi ja biolapsi. Tosin jos tulisin raskaaksi, aoptio pitää lopettaa. (suomen viranomaisten sääntö, ei Kiinan).

Onhan kai monissa perheissä kaksosiakin, tai lapset syntyy ihan putkeen. Voi tätä ankeaa touhua!!

Sori vuodatukset, mutta sitä varten tämä ketju kai oli, jos ymmärisn oikein.. Hyvää joulua kaikille jok tappaukses!

Teitä oli löytynyt jo monta. Ja ajatuksistanne heräsi paljon tuttuja mietteitä.



Raitapaitainen - hyvä, jos osaat olla omista vaikeista ajoista huolimatta iloinen muiden puolesta. Minun täytyy myöntää, että jouluiset vauvakortit - varsinkin vanhojen " vertaistukien" lähettämät - ovat kyllä aika lailla suolaa avohaavaan... Mutta totta kai myös oivallisia muistutuksia siitä, että hyvinkin voi käydä. Ihmeet vaan tuntuvat aina osuvan muille.



Killa, toivottavasti tosiaan pohjalta on suunta ylöspäin. Me aiomme palata ensi vuoden puolella hoitoihin, vaikka olenkin niiden suhteen aika skeptinen. Kohdunulkoinen oli kyllä niin järkyttävä ja pelottava kokemus, että hoitojen jatkaminen tuntuu senkin takia aiempaa vakavammalta. Todennäköisyys uuteen ku-raskauteen on ilmeisesti yhden kerran jälkeen aiempaa isompi, toivottavasti ei kuitenkaan iso.



Satumarika - " vajavaisuus" kuulostaa aika ankaralta, mutta siltähän tämä selittämättömyys helposti tuntuu. Minä haen varsinkin kaikkein huonoimpina hetkinä syytä itsestäni, vaikkapa stressistä. Silti en halua ajatella, että oikeasti on mitään " selittämätöntä" . Todennäköisesti on vaan syy, jota lääketiede ei vielä (tai ehkä koskaan) tunne ja löydä. On siis aika tavalla sattuman varassa tämä elämä. Mutta niinhän se taitaa kaikilla olla, jollain tapaa.



Ja katti, olen tosi pahoillani, että IVF:nne ovat menneet pieleen. Lahjamunasoluhoitoon asti en itse ole vielä osannut ajatuksiani siirtää, mutta toivottavasti siitä löytyy ratkaisu teille. Uskomatonta on minustakin se, miten vuosienkin jälkeen joka kuukausi laskee toiveikkaana mahdollista laskettua aikaa... Toivosta on varmaan tosi tärkeää pitää kiinni, vaikka koville se välillä ottaakin!



Jupiterinrenkaalle haluaisin sanoa, että tuota adoptiokuviota on ihmetelty meilläkin. Ja yhä uudestaan yllätän ystäväni, kun kerron heille, ettei näitä kahta vaihtoehtoa oikeasti saa Suomessa rinnakkain kuljettaa. Monissa kaupungeissa (ja ainakin Helsingissä) jo yksin neuvontaan jonotus voi kestää pitkästi toista vuotta, neuvonta toisen mokoman ja lapsen odottaminen sitten aivan määräämättömän ajan. On oikeasti aika kova vaatimus, että vaikkapa viisi vuotta pitäisi sitten vaan kärsivällisesti odottaa. Ja käyttää siinä rinnalla ehkäisyä, vuosien lapsettomuuden jälkeen - ja tämä vielä, kun suurin toive on saada lapsi, tavalla tai toisella! Välillä tuntuu, ettei mikään riitä, kun elämä on kerran ruvennut kunnolla päähän potkimaan... Meidän kohdallamme hoidot ja adoptiohankkeen edistäminen eivät sovi yhteen, mutta ymmärrän, että ainakin niin kauan kun adoptiolapsen odotus on lähinnä pelkkää jonossa kököttämistä, moni kokeilee vielä biologisen lapsen saamista adoptiohankkeen rinnalla. Ja voihan sitä todella toivoa perheeseen sekä biologisia että adoptiolapsia!



Täällä meitä siis on useampikin, pitkällä taipaleella. Toivottavasti voimme jatkaa keskustelua myös toiveikkaina, vaikka kyllä sitä tosiaan täytyy välillä päästä ihan rehellisesti sanomaan, miten kovasti toivoo, että tämä kaikki olisi jo takanapäin...

Moi Kaikille





Raitapaitaisen, Killan ja Satumarikan olenkin " tavannut" aiemmissa pinoissan ;o)



Minä toivun tässä juuri tuulimunaraskaudesta, joka todettiin maanantaina (17.12.) ja lääkkeellinen tyhjennys oli keskiviikkona. Tai tyhjentyminenhän jatkuu edelleen, mikä on positiivista edelliseen keskenmenoon (rv 7+, jota ennen oltiin jo kuultu pienokaisen sydänäänet heinäkuussa 07) verrattuna. Ehkä tyhjennys nyt onnistuu ilman kohtu- ja munasarjatulehdusta.



Minä en onneksi ole jouluihminen, joten joulun aika ei tee asiasta vaikeampaa. Mutta miehelleni tämä asia juuri tähän vuodenaikaan on ollut todella rankkaa.



Meillä takana lapsettomuutta reilu pari vuotta, hoitoja kohta vuoden " vasta" . Mulla vaikee endo, joka on operoitu useampaan kertaan, viimeisin avoleikkaus 01/07, jolloin endoa leikattiin suolistosta.



IVF 03/07 tulos: nega eikä pakkasukkoja, IVF 05/07 tulos: raskaus kaksi pakkasukkoa, km 07/07 seuraavaksi PAS 10/07 (täytyy tarkastaa vielä ajankohta) josta nega ja IVR 11/07 tulos raskaus, ei pakkasukkoja ja siis nyt toipumassa tuulimunaraskaudesta.



Päätin ennen tätä IVF-hoitoa, että tämä on viimeinen. En vain jaksa, etenkään jos tulee km. Km siis tuli, mutta mieli on muuttunut. Kyllä minä vielä jaksan. Tosin meille tulee 2-3kk tauko, koska tehdään vähän lisätutkimuksia, mm. hyytymistekijät ja jotain geenitutkimuksia. Tauko on paikallaan, olen siitä kiitollinen. Saan hetken hengähtää ja ehkä löytyy jokin seikka, jolla raskauden jatkuvuutta voidaan auttaa. Ehkä. Tai sitten löytyy joku seikka, joka kertoo, että ei ole järkeä jatkaa..



Tästä km:stä olen toipunut " suht hyvin" . Ehkä se johtuu siitä, että kysessä oli tuulimunaraskaus. Mutta suurempi tekijä toipumiseen lienee se, että käyn terapiassa ja tällä viikolla kävin kaksi kertaa. Se toimi jonkinlaisena kriisiterapiana ja sain heti käytyä asian läpi ammattilaisen avustuksella. Sekin, että tyhjentyminen sujunee (toivottavasti!!) nyt hyvin, antaa mahdollisuuden työstää asiaa henkisesti.



Sen verran joulusuunnitelmiin tuli muutoksia, että en halua mennä mieheni kotiin, jonne tulee hänen veljensä 6kk tyttären kanssa. Tämä tyttö syntyi juuri samoihin aikoihin, kun meillä oli ensimmäinen km. En vain pysty ja halua mennä... Olen tässä välissä kyllä pystynyt tapaamaan tuota pikkuista, mutta nyt en taas vain pysty. Enkä sitä nyt itseltäni edes vaadi. Muuta vauvat ja masut eivät tee pahaa, vain tämä pieni neiti. joka ei tietenkään ole millään lailla syyllinen tilanteeseen. En vain pysty.. Sitä paitsi haluan, että hän , hänen vanhemmat ja isovanhemmat saavat nauttia ensimmäisestä joulusta ilman, että pitäisi koko ajan kantaa huolta minusta. Ymmärrätte varmaan.



Mutta nyt pitää mennä kyllä pesee lattiat. Vaikka klo on 20:50... ei ole oikein tullut kotia hoidettua. Mutta nyt on suorastaan tarve tehdä jotain, minkä näkee.



Jaksamista jouluun ja nauttikaa sen verran kun pystytte!



Halauksin



Vehnis

Vehnis, suuret pahoitteluni tuulimunasta. Kurjaa miten elämä heittää lokaa vasten kasvoja. En voi edes kuvitella tunteitasi.



Olen laskenut yhteen yksi plus yksi.. Lähinnä siis kirjoituksia ja puheita ja täytynee todeta, että meillä on yhteisiä tuttuja. Meillä kävi varmaan tänään sama vieras kuin teilläkin. Me olemme " se Tampereen pariskunta" . :)



Josko haluat vaihtaa henk. koht sähköpostia niin meikäläisen tavoittaa osoitteella raitapaitainen@netti.fi.



Raitis, joka ei millään malttaisi odottaa tammi-helmikuuta kun päästään taas tositoimiin..

Kiitos kun " paljastit" itsesi ;o)



Tämä yhteinen tuttavamme sanoikin sinun " tunnistaneen" minut näillä palstoilla. Ei tietenkään paljastanut kuka sinä olet, ei kertonut edes nimimerkkiä. En kyllä kysynytkään. Ajattelin, että yritän jotenkin löytää sinut täältä ihan vaikka avaamalla uuden ketjun, jossa etsin " Tampereen pariskuntaa" .



Kirjoittelen sulle tuonne s-postiin joulun jälkeen.



Mitä muuten pidät lääkäristäsi? Meillä on sama lääkärikin. Minä en ainakaan vaihtaisi häntä. Sitten kun pääsemme hoitoja jatkamaan, haluan ehdottomasti hänelle. On myös hänen ansiotaan, että aloin " toipua" tuulimunasta " helposti" . Hän jaksoi kertoa perinpohjin asioita ja vastailla kaiken maailman kysymyksiini. Eikä hänellä ollut kiire mihinkään. En tiedä, kuinka kauan oli myöhässä seuraavasta ajasta...



Meillä olis vielä yksi IVF-hoito julkisella jäljellä. Ei olla vielä päätetty mennäänkö seuraavaksi sen kautta. En millään haluaisi palata sinne takaisin. Tiedän, että toisilla on hyviäkin kokemuksia julkiselta puolelta, mutta meillä ei niin hirveen hyviä. En ainkaan missään nimessä palaa sinne, jos aikovat tehdä pidemmän kaavan mukaan hoidon vain, että saavat ajoitettua minut punktioon. Vaikka pitkä kaava ei ole kun muutaman viikon lyhyempää IVF-kaavaa pidempi, koen sen paljon epämukavammaksi. Jo kahdenkin viikon lisäodotus tässä hommassa on paljon.



Nyt pitää mennä haukkaamaan jotain. Yhteisen tuttumme kanssa vierähtikin kolme tuntia, sitten piti vielä tehdä joulusiivous loppuun ja viedä karvatassu ulos. Ja nyt onkin nälkä. Eikös teilläkin ole karvatassu? Minkä rotuinen se on, kun tämä " herra kuvaaja" ei koskaan muista sitä rotua.



Vehnis

Pahoittelut Vehnis tuulimunasta! Olisi teillekin jo suonut sen oikean onnen, eikä vain tyhjää lupausta siitä! Mukava kuitenkin lukea, että jaksat jo katsoa eteenpäin seuraavaan hoitoon! Ymmärrän hyvin tuon suhtautumisen miehen veljentyttöön. Itse olen tähän asti jaksanut olla vain onnellinen omista veljenlapsistani, mutta nyt on pari kertaa tuntunut jopa vaikealta heitäkin tavata -niin rakkaita kuin he minulle ovatkin! On vain niin surkeaa, kun he muistuttavat siitä, mistä itse jään paitsi.



Hauska sattuma tuo teidän " tunteminen" ! :) Itsekin aina miettii, että mahtaakohan täällä joku tuttu pyöriä. Ei ole kukaan ainakaan vielä tunnustanut, jos on tunnistanut!



Elvi: meille lääkäri ei osannut sanoa mitään prosenttilukuja ku:n uusiutumisriskistä, mutta isompi todennäköisyys on kuitenkin, kuin muilla. Itse alkuun suunnittelin kotona jopa ehkäisyn käyttöä, kun alkuun sitä niin pelkäsin, mutta nyt uskaltauduimme jopa kotona yrittämään ihmettä, kun viikolla lääkärissä todettiin munasolun kasvavan sillä mun " paremmalla" puolella, jolla tosin se ku oli (toinen puoli on anatomisesti mahdollisesti sellainen, että siltä en raskaaksi tule).



Rauhallista joulua kaikille joulusta ahdistuneille ja muillekin lapsettomuudesta kärsiville!



Killa

Tunnistin sut tosiaan ihan omien puheidesi perusteella kun olit yhdessä ketjussa kirjoittanut siitä siirtoepisodista. Ja sit kirjoitit, että n. tunnin matka lääkärille ja toisaalta " Herra Kuvaaja" on usein samalla reissulla ajamassa saman matkan. :)

Hän on kyllä tosiaan ihan luotettava, että ei varmasti olisi paljastanut meitä toisillemme.



Lääkäristä.. Siis Eerohan on huippu!! On mukava ja asiansa osaava. Ja muutenkin pidän esim. hoitajista tosi paljon. Ne aina yrittää ystävällisesti, että josko lähetetään tämä resepti sulle tänään niin ehtii perille tms ja aina ne on yhtä positiivisen yllättyneitä kun sanon, että voi tulla ihan vaikka hakemaan kun meiltä ajaa sinne 5min.



Tarjalla olen ollut vain kerran ja oli sekin ihan kiva kokemus. Vähän oli hassua kun se kyseli KAIKKI asiat uudelleen. Ihan kuin musta ei olisi ollut mitään esitietoja.. Anita taas.. No sekin on oikein kiva mutta sillä taas on ihan erilainen tapa työskennellä. Mä en aina oikein tiedä, että koska tapaaminen on päättynyt tai sanooko se asioita pilke silmäkulmassa vai mistä on kysymys. Se teki mulle jälkimmäisen inssin. Paluu Eerolle oli silti helpotus. Siltä on kiva kysellä kaikkia asioita ja se jaksaa selittää.



Meillä on nyt edessä IVF. Julkisen puolen eka aika on 23.1 ja jos siellä sanotaan, että jono menee esim. huhtikuulle asti niin sitten tehdään heti seuraavassa kierrossa IVF Väestöliitossa. Rahaa ei jaksa enää ajatella. Meillähän ainut syy on mun PCO, joka on aika mahdoton. Mulla oli menkat välissä 6vuotta kokonaan poiskin.. Jos kierto venyy yli 50päivän niin hiukset alkaa lähteä ja jos ei syö Terolut-kuuria niin ne jää luultavasti sitten kokonaan pois. Voin jo mielestäni sanoa, ettei mulla ole " lainkaan hormonitoimintaa" .



Ai niin.. On meilläkin karvatassu. Tosin hyvin vähäkarvainen tassu nimittäin karvaton Kiinanharjakoira. =D Mikäs teillä?

Joskus musta tuntuu, että kaikki mitä meillä puuhataan yhteisen projektin eteen on lähinnä koira sieltä, koira täältä ja koira teki sitä ja tätä.. Meillä kun elämä pyörii pitkälti tuon mussukan ympärillä kun ei lastakaan ole. Meidän molempien vanhemmat on mummuja ja pappoja ja koiralle puhutaan " Äiti antaa ja Isi auttaa" -tyyliin. Miehen siskon koiratkin on meidän koiralle " serkkuja" . ;)



Uskot varmaan, että olen muutamaan kertaan miettinyt, että miltähän meidän osuus tulee lopulta näyttämään.. =D



Raitis, jolla nukkuu vieressä oma mussukka ja sylissä yksi serkuista, joka on ollut yökylässä.

Lupasin kirjoitella sulle meiliin " joulun jälkeen" , enkä ole vieläkään kirjoitellut.. Mutta kirjoitan vielä ;o)



On ollut aika vaikeeta aikaa.. Joulupäivänä se alkoi. Oltiin menossa anopille puolen päivän jälkeen. Mieheni veljen piti lähteä sieltä tyttärineen aamupäivällä. Muutama sata metriä ennen perille pääsyä mieheni puhui toisen veljensä kanssa ja selvisi, että vielähän se Emma-vauva on siellä. Mun reaktio: lohduton itku... Mieheni tuumasi, että ei taideta ihan vielä mennä sinne. Niin me sitten ajeltiin muualla käymään.



Mua alko kauheesti suututtaa se, että ne eivät voineet sen vertaa ajatella. Tuntui niin pahalta. Tajusin tosiaan, että en missään nimessä ole valmis näkemään Emmaa, tuota ihanaa vaavia joka syntyi, kun meidän muuttui enkeliksi (siis ensimmäinen km). Tämä ei ole Emman vika, mutta Emman näkeminen on liinan rankkaa.



No, eilen katoin sitten Taru sormusten herrsta vikan osan. Se oli tosi ihana, mutta hirmu hysteerinen nauru-itkuhan siitäkin tuli. Olin muutenkin tosi kireenä eilen. Mies oli onneksi töissä. Mietin, että miksi minä nyt niin herkistelen. Mutta ehkä se johtuu hormooneista, jotka ovat palautumassa ennalleen. Ja ehkä vasta nyt on oikeasti surun aika, kun fyysisesti olen lähes toipunut (enää pientä tiputtelua ja jomotusta).



No, illalla katsoin sitten Kotikadun. Virhe... Siihänän mentiin synnyttämään.. Ja kauhea itkutus tuli taas. Oli niin lohduttoman yksinäinen olo. Olin pettynyt, vihainen, loukkaantunut ja koin syyllisyyttä: kuinka haluaisinkaan, että mieheni saisi ylpeänä isänä viettää varpajaisia..



Mieheni on kultainen ja yrittää parhaansa ymmärtää ja tukea. Mutta meillä tämä suruaika kulkee ihan eri aikajanalla. Hän alkaa nyt päästä pikkuhiljaa yli tuulimunaraskauden ja arkeen kiinni ja musta tuntuu, että mun arki hajoaa ja katoaa vasta nyt... Näin tämä meni viimeksikin. Mutta sitä tuntuu niin yksinäiseltä. Tarttis vain miehen syliä, mutta hän on epävarma siitä, miten hänen pitäisi toimia: toisaalta sanon haluavani haleja, toisaalta käyttäydyn kiukkuisesti ja luotaantyöntävästi. Ja toisinaan haluaisinkin vain olla yksin..



Nämä tunteet on kuitenkin YKSIN läpikäytävä, vaikka tukijoita on ympärillä. Välillä nuo negatiiviset tunteet ja suru vievät kaiken energian, eikä enää ole jäljellä kun se kiukku. En vain pysty muuhun. Ja sehän miehen on vaikea ymmärtää... Ymmärrän sen.



Ajattelin, että nyt olisi aika meidän lukea yhdessä tuo kirja " Syntymätön" . Mä luin sen ekan km:n jälkeen ja se auttoi. Mieheni ei koskaan sitä lukenut, oli kuulemma liian vaikeaa. Siellä oli sellaisia asioita, jotka meidän olis hyvä lukea yhdessä ja puhua niistä. Uskon näiden asioiden auttavan ymmärtämään, että molemmat surevat tavallaan ja ajallaan.



Olipas vuodatus...



No niin, takaisin kameramieheen. Odotan mielenkiinnolla, miltä kaikki näyttää. Ja koen etuoikeutena sen, että meni sytteen tai saveen, saan tästä tärekän muiston. Sellaisen muiston, jonka harva saa.



Tarja oli ihan ok, mutta Eero oli unohtanut kertoa hänelle kamerasta, ja se vähän sekoitti häntä.. Mikä on aika ymmärrettävää. Minusta oli outoa, että hän ei ollut lukenut tietojani tarkkaan, koska kyseessä oli hänen sanojaan lainatakseni " vain alkionsiirto" . Juu, todellakin " vain" meille.. Ja Anitallahan olen käynyt julkisella. Asiansa osaava, mutta sen ehkä kannattais vähän harjoitella ihmissuhdetaitoja.. Varsinkin työssä jota se tekee, nämä taidot olisivat todella tärkeät. Mutta kyllä mä pyrin Eerolle tästä lähtien joka tilanteessa. Se selittää niin ymmärrettävästi. Se oli tosi tärkeetä silloin, kun selvisi, että raskaus oli tuulimuna.



Toivotaan, että pääsisitten nopeasti IVF:n julkiselle. Onhan se iso säästö! Meilläkin olis vielä yksi jäljellä julkisella. En tiedä, käytetäänkö sitä. Jotenkin se henkinen tuki, jonka Väestöliitosta sai, oli todella tärkeä. Toisaalta nyt " kokeneena konkarina" saattaisin osata suhtautua asioihin erilailla julkisella ja saattaisin osata kysellä enemmän siitäkin huolimatta, että siellä on kiireen tuntu.



Meillä lapsettomuuden syy on siis mun endo. Aion mennä vuoden vaihteen jälkeen lääkärille, joka on myös homeopaatti, etsimään keinoa kuukautiskipuihin ja endoon. En nimittäin haluaisi alkaa enää koskaan syömään e-pillereitä. Se tuntuu niin tyhmältä, kun ei voi tulla raskaaksi. Mutta se on myös ainoa keino endon hillitsemiseen.



Meilläon vehnätermiitti eli vehnäterrieri-uros. Kyllä meilläkin elämä pyörii aika paljon karvatassun ympärillä - ollaan mami ja papi ;o) ja on tuosta ihanuudesta ollut iso ilo ja apu vaikeina aikoina. Välillä vain yritän muistuttaa itselleni, että en saa inhimillistää sitä, vaikka tuntuukin, että tässäkään rakkaudessa ei ole rajoja. Koira ei nimittäin koe niinkään positiiviseksi aina niitä hellyyden ja hölpötyksen osituksia, kun me ihmiset kuvittelemme. Mutta minkäs voi! ;o)



Nyt lähden katsomaan kummipoikia 6v ja 14v, jotka ovat samasta perheestä.



Palataan asiaan!!!!



Vehnis