Tajusin ettei ikinä saada uutta omakotitaloa :(
Ollaan kauan miehen kans haaveiltu omakotitalosta. Haettiin pari vuotta sitten tonttiakin ja saatiin se. Sitten seuraavana päivänä mies jäi työttömäksi. No nyt on mies ollut uudessa työpaikassaan niin kauan että sai vakituisen paikan. Nyt haettiin tonttia ja saatiin se. Eilen käytiin sitten katsomassa niitä ah niin edullisia Design taloja (itse ei aikaa eikä mahdollisuutta rakentaa) niin tajuttiin että nekin tulee maksamaan 200 000 euroa vaikka on pieni. Siihen päälle sitten vielä autolaina niin hyvästi unelmat.
Voi että mua harmittaa kun koko unelma valuu sormien välistä. Ei meillä ole varaa lyhentää lainaa 1500 euroa kuussa ja sitten vielä elääkin.
Kiitos kun sain kertoa..
Kommentit (32)
Voi saada vähän edullisemmin. 150 000e saa nykypäivänä perustalon. Ja toiseksi. Tarviiko sen olla mikään desig?
Eikä sitä täydy nyt heti alkaa rakentamaan, vielä on vuosia jäljellä :-)
tarvi kahden lapsen kera rakennella illat pitkät.
Ja mielestäni olen ns " normaali" Rakstan lapsiani ja ne ovat tärkeimmät, mutta kun tilaa ei meidän asunnossa ole tarpeeksi kahden lapsen perheelle :(.
Kaikkea ei saa mitä haluaa. Eikö äiti opettanu? Opeta sinä omillesi.
koulua. 3 vuotiaalle tytöllemme oli kans ollut kiva saada kavereita naapureista kun niitä yleensä noissa uusien talojen alueille olis..
rakennetaan itse, säästetään niin kuluissa. Muuttamaan pääsemme parin kk päästä. Rahaa palaa max 150 000.
T.nelihenkinen perhe
Meillä velkaa on 250k¿ ja kuoletus korkoineen tuon verran kuukaudessa. Hitaasti mutta varmasti laina lyhenee. Monet lyhentävät vieläkin pienempiä kk eriä, mutta todellisuudessa pelkkää korkoa.
Kyllä se siitä, pari vuotta on tiukkaa mutta sitten tottuu!
t. 2 taloa rakentanut
Mihin hintaan noita muurame taloja saa jos joku on rakentanut avaimet käteen periaatteella?
Kateellisena joskus katsellut MTV Gribs ohjelmaa, mutta sitten herännyt taas todellisuuteen ja tyydyn siihen mitä minulla on.
[b]Kaikkea ei vaan voi saada[/b]
Onneksi ap heräsit ajoissa. Kurjempaa se olisi todeta sitten kun on asunto alla ja lainat niskassa, että " ei näitä saa ikinä maksettua takaisin" .
mansard-kattoinen talo. Siitä on tultu aika paljon alas. Nyt haluaisimme pienen vaatimattoman omakotitalon, mutta sitäkään ei saada. Tuntui että haaveemme on realistinen. Olo on niin lohduton. Mutta eiköhän se tästä..
Kiitos vastanneille.
te katsotte yhtä valmistalomallia koska siitä olette kuulleet hyvää ettekä toista koska siitä olette kuulleet huonoa (mistä, av-palstalta vai), teillä ei ilmeiseti ole minkäänlaista rakennuskokemusta joten mahtaisitteko te edes pystyä asumaan omakotitalossa, jne
Taloa ei missään tapauksessa kannata hankkia silloin jos sen joutuu rakentamaan/ostamaan kokonaan velaksi. Säästäkää ensin vähän aikaa ja kyllä se siitä sitten.
me ostettiin vm 75 rakennettu tiilitalo. Peruskorjattiin itse ja vanhempien avustuksella. Lainaa 90 000¿
onneksi ei asuta missään pääkaupunki seudulla jossa asuminen maksaa maltaita.
Hyvien kokemusten ja omien ajatusten perusteella valitsimme design-talon parhaaksi.
Asumme tällä hetkellä rivitalossa josta saisimme jonkun kymmenen tuhatta myyntivoittoa..
Mutta näkemys tuokin..
Meilläkin neljä lasta ja kovasti tekee mieli omakotitaloa, mutta täällä Helsingissä se on sula mahdottomuus keskituloiselle perheelle. Joten tyydymme asumaan rivarissa.
ja juuri tuo Design-talo. Eikä maksanut kahtasaataatonnia vaan 150000.Plus tietenkin tontti, joka pk-seudulla maksoi kolmasosan koko kustannuksista. Mutta kannatti. Elämme unelmaamme ja olemme kuitenkin keskituloisia. Mutta me vain halusimme perustalon, saimme sen ja olemme ikionnellisia!!! Kaukana on ajat, kun roudasimme kaukaa parkkikselta kauppakasseja tai sitten lähdimme joka päivä kauas, jotta pääsimme ulkoilemaan... Eikä Designtalo ole mikään " öky" vaan hyvin rakennettu talo. Mutta tosiaan, projekti vaatii rahansa ja asumiskustannuksetkin maksaa.
Ei sitä tarvitse kaikkein kalleinta autoa ostaa!
eikä siis mihinkään tuliterään, joten lainaa ei siitä ole. Elämme muutenkin säästeliäästi mutta silti pystymme käyttämään normaalisti rahaa, tarkoittaen että pystymme ostamaan, jos TARVITSEMME jotain, emme osta vain sen takia, että joku (esim ruokaryhmä) on kauniimpi kun omamme. Jotain pientä turhuutta siis kuitenkin tulee joskus ostettua. Taloprojekti kannatti, vaikka syökin ison osan tuloistamme.
13: niin mekin sitten ollaan outoja. Jos ois otettava niin valmis/avaimetkäteen-tyyli. Rakentamaan ei ruveta ikinä.
Hanki eläämääsi muuta sisältöä, niin tämäkään asia ei sua sureta.