Oletko koskaan kadottanut lastasi? Lapsi on esim. lähtenyt haahuilemaan yksin ostarilla tms.

Mutta itse olen tehnyt katoamistempun noin 1,5-vuotiaana Linnanmäellä. Lopulta minut löydettiin ihailemasta maailmanpyörää.

En edes tarkkaan tiedä kuinka kauan hän oli kateissa.

Ikää oli n. 2v silloin.

Isommat lapset juoksivat sisään ja ulos ja pienin oli jossain vaiheessa vilahtanut perään. Luulin hänen olevan siis sisällä. Yhtäkkiä tuli tunne, että tätyy heti mennä katsomaan missä tyttö leikkii, eikä hän ollutkaan lastenhuoneessa niinkuin luulin. Asuimme silloin noin 100m päässä lammesta ja lähdin heti muille huudettuani juoksemaan lammelle päin, ONNEKSI:

Sieltä jo melko läheltä löysin pienen karkurin, huomasin kun hän vastasi huuteluuni.Tapauksesta on aikaa jo vuosia, mutta vieläkin tulee kylmät väreet kun sitä miettii.

Kaupassa ei meiltä ole kukaan tainnut hävitä ihan sekunteja pidemmäksi aikaa. Siis hyllyn taaksi on joku voinut mennä, että hetki on katsottu et mihis se nyt meni ja sit on löytynyt. Näitä on käyny useammankin kerran.

Kirjastosta kaksi isompaa ovat molemmat livahtaneet kerran, toinen 4-vuotiaana ja toinen 3-vuotiaana. Isomman löysin kadulta, oli menossa kotiinpäin, pienemmän palautti päiväkotikaverin äiti kirjastoon, oli löytänyt tytön parkkipaikalta automme vierestä.



Itse karkasin 5-vuotiaana tahallani kotoa ja ehdin kävellä 5 km päähän. Sitten tuli ikävä tuttua leikkipuistoa ja kävelin takaisin. Sieltä isä minut löysi. Kerran katosin vahingossa Jonnan konsertissa Vaasassa. Konsertti oli saaressa, ja fiksuna lapsena menin odottamaan sillalle, joka johti saaresta mantereelle. Pitkän odotuksen jälkeen vanhemmat tulivat myös sillalle.

Lapsi 3,5 v.

Hän halusi jäädä mun luokseni ja yks kaks hävisi, kun katsoin kaupassa (oltiin Saksassa) joitain tavaroita. Huh, sitä mun hätääni :(. Oli kuitenkin mennyt isänsä ja veljensä matkaan minä en sitä vain tiennyt.



Tuo on ainoa kerta ja ei sitten oikeesti kadonnutkaan. Keskusteltiin sen jälkeen tyttären kanssa ja sovimme, ettei saa lähteä edes isin perään ilman, että sanoo asiasta mulle.

Joten oletin, että todella meni sinne vessaan enkä lähtenyt tarkastamaan. Samaan aikaan mukana ollut täti lähti tupakalle ulkokannelle. Mutta mummo tulikin yksin vessasta, eikä ollut edes nähnyt tyttöä. Silloin alkoi paniikki nousta mieleeni ja kuvittelin vaikka mitä. Hajaannuimme eri puolille ja huutelimme tyttöä, mutta ei mitään. Sitten tuli mieleen mennä kysymään tätiltä onko nähnyt tyttöä. Siellähän tyttö oli ulkona tätin kanssa. Vessaan mennessä tyttö oli nähnyt tätin menevän ulos ja lähtikin tämän perään ulos. helpotus oli kyllä melkoinen, kun tyttö löytyi!!!

Olimme matkalla ja menossa hotellissa syömään alakerran ravintolaan. Mukana ollut 10-vuotias alkoi väittää, ettei haluakaan syödä vaan haluaa katsoa huoneessa piirretyn loppuun. Minä jäin "keskustelemaan" asiasta aulaan ja vääntämään siitä, että syötävä on, kun ei sitten taas mennä syömään hetkeen ja ruoka on maksettu. 3-vuotias lähti isänsä perään, joka lähti jo kävelemään alas rappuita... Sitten menimme sinne ravintolaan ja mies olikin siellä yksin odottamassa meitä, kun luuli 3-vuotiaan jääneen meidän kanssa.. Hirmuinen paniikki iski... se Madelinen tapaus oli ollut juuri pari viikkoa aikaisemmin ja sydän hakkasi ihan voltteja. Löysimme noin 3 minuutin etsimisen jälkeen lapsemme, mutta ajatuksissa kävi kaikki mahdollinen siitä lähtien, että hotellissa on valvontakamerat, vartijat jne.



Vaikka kaikkea voi Suomessakin tapahtua, mutta paniikkia lisäsi se, että olimme matkalla ulkomailla.

Kerran imettäessäni yöllä kadotin vauvan.

Havahduin siihen että vauva ei ollut missään (nukkui mun vieressä), menin paniikkiin, herätin vieressäni nukkuneen miehen ja yhdessä sitten löydettiin vauva lattialta. Nukkui siellä ihan tyytyväisenä, mutta varpaat oli ihan jäässä...

Niin ja lattialla oli siis pehmusteita.