Mitä sinä tekisit jos saisit käteen 68000 euroa?
Kommentit (32)
Hukkasivatko he papereitanne vai mitä siellä tapahtui?
32
ja vainoharhaisen epäluuloisena kannattaa edetä. Tarkistaa kaikki vähintään parista lähteestä, kirjata kaikki posti ja silti tarkistaa, että se on päässyt perille, ja tehdä kaikki muutenkin pilkkuja nussien ja aina viitenä kopiona.
Kannattaa kysellä muilta adoptoijilta, eikä todellakaan luottaa palvelunantajiin!
32
Tai ainakin niin on väitetty - tiedä sitten tohtiiko siihenkään enää luottaa. Me takkuamme ihan Interpedian keksimien uusien vaatimusten kanssa. Odottelimme jo kovasti lasta, kun kuulimme huhujen kautta, ettei lasta saakaan, jos ei ole henkilökohtaisesti tavannut Ip:n adoptioväkeä. Tässä nyt on reilu kuukausi tapeltu asiasta. Meille ei ilmoitettu mitään, ennen kuin suoraan kysyin - ja sittenkin viikon viiveellä. Kukaan ei ota vastuuta siitä, ettei meille ole asiasta kerrottu -eikä varsinkaan pyydä anteeksi. Sitten kun yritimme ehdotella aikoja, joina pääsisimme tapaamaan väkeä, mikään ei kelpaa. Tyynesti vain ehdottelevat aikoja pitemmälle kevääseen. Eivätkä soittele silloin kun lupaavat jne.
Itse sössivät asiat, mutta vastuuta ei ota kukaan. Eivätkä tosiaan mitenkään innolla niitä korjaakaan. Yksi ihminen saatiin jo ymmärtämään asia (kun oli monta viikkoa takuttu), mutta nyt asia on seuraavan käsissä, eikä hän tunnu hoitavan asiaa yhtään sen innokkaammin kuin ensimmäinenkään alkuaikoina.
8
Minkätyylisiä ongelmia teillä on ollut?
33
1000¿ jokaiselle lapselle ja matka piiiiiiiiiiiiiitkälle kauas!
Onko teillä joku sn-adoptio menossa vai miksi se IP:n rooli niin merkittävä? Vai Thaimaa?
En ole ikinä kuullutkaan että siellä pitäisi jotenkin joku tavata! Ennenhän se toimikin Vaasassa ja kaikki hoidettiin postitse.
Kaikkien olisi hyvä käydä, mutta pakko on käydä niitten, joiden paperit ovat sellaisessa maassa, että lapsille valitaan perheet Suomessa. Ihan ymmärrettävä ajatus sinänsä, sillä onhan tosiaan helpompi pistää lapset ja perheet yhteen, jos on tavannut vanhemmat. Toteutus vaan ontuu ja todella pahasti.
Me olemme Etiopia-hakijoita. Sama kai se on sanoa, koska ollaan jo niin tunnistettavissa aiemmista viesteistäni.
8, 33, 39, 40 ja mitä lie olinkaan.
Jos ottavat tuollaisen käytännön, siihen pitäisi toden totta olla myös resurssit!
Sinällään noita uusia käytäntöjä ja muita riitti kyllä meilläkin ihan koko ajan, kahden prosessin edestä, mm. niin, että tokaan neuvontaan pääsy venyi puolella vuodella täysin samantapaisella perusteella.
Enpä voi muuta toivotella kuin voimia!
t. 32 vai mikä minä olin...
sitten hakisin pankista lisää rakentaisin talon loppuun ja myisin nykyisen mökin pois.
Tuli valittua niin paska pulju, ettei hommasta tunnu tulevan mitään. Mutta melkein kaikki palvelumaksut on jo maksettu, joten ei ole varaa vaihtaa. :(
Varmaan maksaisin asuntolainan veks ja alkaisin sitten hakemaan uutta isompaa asuntoa.
Maksoimme suurimmalla osalla asuntolainoja ja kulutusluottoja pois, ostimme uudemman auton, sisustimme kämppää, ostimme laatuvaatteita ja muuta kivaa. Oli se kivaa saada rahaa, mutta äkkiä sen onnen unohtaa ja kaikki on taas ihan yhtä arkista.
Mikä teillä on palvelunantajana? Meillä kans on eletty adoptioprosessin pyörteissä jokunen vuosi.. Olis niin kiva vaihtaa ajatuksia prosessin vaiheista ja " epäkohdista" ..
Mä oon siis se nro 18, ja me ollaan vasta neuvonta vaiheessa, mut mikä sen jälkeen??! kertokaa jookosta kokemuksianne, jotta teemme oikea ratkasun.