Näin sitten kävi meillekin...
Ollaan oltu naimisissa kohta 5v lapsia 3, nuorin 1kk
Tunteet ovat kadonneet. En tunne miestäni kohtaan hyvää enkä pahaa. En rakasta, en vihaa.
Kerroin miehelleni, että olemme yhdessä vain lasten takia, meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset.
Mieheni alkoi itkemään ja kertoi rakastavansa minua ja pkysyi mitä hän voisi tehdä, etten lähde pois
sanoin etten ole lähdössä mihinkään, mutta en yksinkertaisesti enää rakasta häntä.
Nyt kaikilla pahamieli ja tulossa elämäni vaikein joulu.. yritämme jaksaa.
Kommentit (25)
On aivan normaalia että tuossa elämäntilanteessa omat rakkauden tunteet saattaa kadota. Kun tilalle tulee lapset, heistä huolehtiminen jne, sitä alkaa kaivata vain itselle jotain rauhaa..
Jos nuorimmaisesi on 1kk, eikait sitä tarvitsekaan ihan romanttisissa fiiliksissä siellä olla! Toivu nyt ensin synnytyksestä, koeta saada arki rullaamaan. Joulu tehdään lasten takia, jos ei muuten.
Voisit miestäsi loohduttaa että ajatuksesi ovat nyt kaukana todellisuudesta.
Rakkaudentunne on sellainen, joka löytyy sieltä arjen pienistä teoista. Huomaat sen aikanaan..
22:n kanssa olen ihan samaa mieltä. Parisuhdeterapiaan vaan tai sitten sinä yksilöterapiaan. Ja vauva ei ole mikään este semmoiseen lähtemiseen vaan päinvastoin, sitä suurempi syy on mennä! On ne psykologitkin vauvoja nähneet.
Tuntui etten oikeesti enään rakasta, että meillä ei ole mitään yhteistä ja kaikki menee persiilleen.
Mutta kun vauvan imetyksen lopetin 4 kk iässä, en tiedä mitä tapahtui mutta tunteet palasivat taas vahvoina ja muutenkin lopetin sen synkistelyn.
Taisi olla mullakin vain hormooneissa. Raskauden alkupahoinvoinneissa en oikein voinut olla edes miehen lähelläkään kun miehen ominaishaju kävi niin nenään(muuten sitä ikinä haista). Se kun loppui ei tehnyt mieli seksiä ei mitään, ei edes jutella hänen kanssaan. Avioero fiilikset tulivat vasta vauvan synnyttyä ja muutenkin kaikki tuntui kasaantuvan niskaani. Väsymyksestä ja hormooneista ihan johtuvaa...
Ajattelin vaan ettei täällä kukaan muu tee mitään ja minä vaan raadan,ja siltä se tuntuikin kun vauvan kanssa heräili ja isompien kanssa piti jaksaa sitten vielä päivät. Mies osallistui täysillä kuhan töistä pääsi,mutta silti tunne oli ylitsepääsemätön.
Toivotaan että näin on sinullakin, suhteisiin tulee kriisejä mutta yleensä ajan mittaan ne helpottaa, jos ei ole vakavammasta kyse.
Että tietokoneelta veks, kun lapset nukkuu ja yhteistä aikaa...
Mihinkä se rakkaus katoaisi, jos mitään ei ole tapahtunut? Luulen, että kyse on siitä, että itse et ole joltain osin elämääsi tyytyväinen, et osaa sanoa miksi ja mies on helppo syntipukki.
Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä: minunkin tunteet miestä kohtaan tuntuivat vuosi sitten kadonneen jonnekin. Muutenkin oli epämääräisen huono ja ahdistava olla, joten menin terapiaan. Vain muutama käynti auttoi valtavasti! Kävin terapeutin kanssa läpi elämän solmukohtia ja ahdistuksen aiheita, joita oli vuosien varrella kertynyt enemmän kuin tarpeeksi. Terapiassa löytyikin vikaa ja syytä huonoon oloon lähes kaikkialta paitsi miehestäni ja suhteesta häneen :-)
Itse asiassa terapeutin kanssa jutellessa aloin huomata, kuinka valtavasti mies on minua tukenut vuosien varrella ja arvostaa häntä uudelleen sen takia.
Oli ihmeellistä, miten paljon vain muutama keskustelukerta asiantuntijan kanssa auttoi. Oloni kohennuttua suhde mieheen palautui ennalleen tai entistä vahvemmaksi kuin itsestään. Tsemppiä!