Miten paljon teillä on miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa?

minua tässä rassaakin se, että tuota näköalaa ei meillä ole. Autistinen lapsi ei ala mennä kavereilleen.

ap

Ja kunhan lapset tuosta vähän kasvaa ja rupeaa menemään iltoja kavereidensa kanssa, niin eikähän sitä kahdenkeskistä aikaa meillekin tule ihan liiankin kanssa.

on yksilöllistä ja kaikkeen voi totutella.

ap

Mutta mulle olisi :) Kaikki ei kaipaa samoja juttuja kuin minä. Kyllä mekin matkustellaan ym. koko perheellä, mutta silti haluan tehdä samoja juttuja ihan vaan aikuisseurassakin, koska se nyt vaan on erilaista silloin.

-19

kaikki tehdään perheen kanssa. Matkustellaan kaupunkilomilla, ollaan ravintoloissa syömässä jne. Eli paljolti se on tottumuskysymys. Monia asioita voi ja on kivaakin tehdä lasten kanssa.

Mutta ei se poista sitä, että kovan leffafriikin tekee mieli joskus miehen kanssa elokuviin kahdestaan. Jne.

Eli kuten sanoin alussa, ei se ole megaluokan ongelma, mutta pieni sellainen se on.

ap

Meillä ei ole miehen kanssa (yhteisiä) lapsia, mutta meillä ei juurikaan ole yhteistä aikaa. MIeheni on vuorotyössä, minä normaalissa arki/päiväduunissa, yhteisiä vapaapäiviä meillä on ollut tänä vuonna alle 20 ja nyt siis eletään tosiaan jo kohta marraskuun puoliväliä. Nuo vapaapäivät ovat menneet suurimmaksi osaksi siihen, että mieheni lapset ovat käyneet meillä, koska silloin on siis ollut viikonloppu ja hekin koulunsa puolesta voivat käydä meillä ihan yökylässä. Lapsia mies näkee sitten arkisin myös iltaisin jos sattuu itse olemaan arkivapaalla tai aamuvuorossa, kun ei noita vkl-vapaita ole vain riittävästi.



Miehen työ on vielä iltapainotteista, joten yhteisiä iltojakin on todella vähän. Välillä stressaa kovastikin ja tuntuu, että mikä suhde meillä oikein edes on kun sitä "hoidetaan" nukkumalla muutama tunti vierekkäin, kun toinen nukkuu kun toinen tulee ja jää nukkumaan kun toinen lähtee. :(

Ja ehkä n. kerran kahteen kuukauteen ovat mummolla 2-3 yötä kerralla, kun itse käymme pienen ulkomaan matkan heittämässä.

Kahdenkeskistä aikaaon illalla 9 jälkeen kun lapset menevät nukkumaan. Ainoa ongelma on, että esikoinen on aina ollut uniongelmainen (kärsii nyt yöllisistä kauhukohtauksista) ja kuopuskin saattaa alkuillasta heräillä monta kertaa.



Illat menevät usein niin, että juostaan vuoronperään jomman kumman sängyn viereen rauhoittelemaan, jotem yhteistä aikaa ei käytännössä ole laisinkaan.

meillä on kaksi lasta. Muutaman kerran vuodessa. Mies on töissä ja minä olen lasten kanssa ja mulla on pinna kireäällä .

Illalla kun olisi tahtoo vaan nukkumaan! Mieheni tekee yli 12tuntisia työpäiviä, minä olen kotona puolivuotiaan kanssa. On siinä molemmat pitkän päivän jälkeen illalla aika valmiita vaan unten maille! Onhan se välillä raskaan tuntuista, mutta olihan se lasta hommatessa tiedossa ja mieheni kanssa puhumme aiheesta paljon.

Ja siihen kyllä aikaa löytyy, JOS niin vaan haluaa.....

oikein virallisesti varmaan milloinkaan, mutta ei se ole kyllä ahdistanut kumpaakaan... Otetaan niitä pieniä yhteisiä hetkiä arjesta, kun lapset on vaikkapa nukkumassa. Koskaan ei ole tenavat olleet yötä muualla hoidossa ja se on ihan oma valinta. Minun mielestä keretään olla kaksistaan ihan riittävästi sitten, kun lapset muuttaa kotoa! Perheen yhteinen aika on ainakin meille kaikista tärkeintä, se on myös meidän yhteistä aikaa.

ei meillä ainakaan lasten nukkumaanmentyä ole kahdenkeskistä aikaa. Teinit valvovat ihan yhtä kauan kuin mekin, aamulla on aikainen herätys ja pakko mennä nukkumaan ihan samaan aikaan kuin meidän vanhimmat lapset. Tosi kurjalta tuntuu, kun joku sanoo, että aikaa kyllä järjestyy kun vain haluaa. Meillä ei ainakaan ole siihen rahaa. Vaikka löytäisimme jostakin hoitajan, jonka palkkaamiseen rahamme riittäisivät, niin meidän olisi kuitenkin lähdettävä kotoa jonnekin ja niin paljon rahaa meillä ei ole, että voisimme kustantaa vielä yöksi hotellinkin.

mutta tosiaan kotonahan silloin ollaan.



Syyskuussa oltiin ekan kerran n. kolmeen vuoteen yön poissa kylpylähotellissa kahdestaan! :) Oli se kyllä ihan mukavaa vaihtelua.. Ja tosiaan tässä syksyllä oltiin ravintolan avajaisissa muutaman tunnin illalla kahdestaan..siinäpä se melkein.



Lapset 5v ja 1v8kk.

Meilläkin kahdenkeskinen aika lähinnä kun lapset menevät nukkumaan, mutta kaipaan minäkin kunnon yöunet, joten aika pian menen lasten jälkeen nukkumaan. Vielä kun pienin 3,5v nukkuu päiväunet, niin yöunet on vaan 9-10 h ja herään ennen lapsia, kun mies hoitaa lapset aamuisin, niin nukkumaan menen usein samaan aikaan lasten kanssa.



Ensimmäisen kerran oltiin viime kesänä miehen kanssa kahdestaan ulkona ja esikoinen oli 8v. Toinen kerta oli talvella, teatterireissu, mutta yöksi tultiin kotiin. Seuraava on varmaan miehen 40v juhlat. Eli nykyään 8v (esikoinen täyttää juuri 9v) jälkeen 1-2iltaa vuodessa voidaan miehen kanssa jotain tehdä kaksin, yöt sitten kyllä tullaan yleensä kotiin lasten kanssa. Jee! Kiitos ihanan anopin.



Meilläkin on ollut aika kun teimme työt ristiin, jotta saatiin lapset hoidettua kotona, mies rakensi ja itsekin olin välissä raskaana. Tuona aikana ei miestä kaivannut edes parisuhteen viettoon, sillä ei olisi vetoa siihen hommaan riittänyt. Ja sitten oli vielä yleensä imettämistä ja pientä vauvaa siinä pyörimässä, niin ei paljoa kaivannut mitään ihmeempiä kuin vain unta ja parisuhteen hoitamiseksi riitti seksi. Mutta kun lapset aikoinaan kasvoivat, niin nyt kaipaisi jo tuota kahdenkeskistäkin tekemistä. Lähinnä haluaisin käydä yhdessä iltalenkillä ja kelpaisi kyllä jos lapsetkin olisivat mukana, mutta eivät tykkää joka ilta kiertää kilometrien lenkkiä...



Joskus mietin minäkin että tuo "parisuhteen hoitaminen" on mennyt liiallisuuksiin. Aika hyvin voi tehdä asioita perheenäkin tai sitten toinen aikuinen pääsee, kun toinen on lasten kanssa. Ainoa asia mitä ilman meidän parisuhde ei toimisi/tuntuisi parisuhteelta on seksi. Ja onneksi sitä voi harrastaa silloinkin kun lapset on kotona (kunhan vain jaksaa valvoa lasten nukkuessa).

Toiseksi vanhemmalla lapsella 6v on adhd, ja puheen kehityshäiriö. Lääkityksellä on, mutta ei ole vielä auttanut. Vanhin lapsi 8v, ja nuorimmat 4v, 3v ja 1kk. Isommalle lapselle löytyy hoitaja silloin tällöin, 6v poika ei ole kertaakaan ollut muiden hoidettavana. Sairauden takia häntä ei halua hoitaa kukaan. 4v ja 3v ovat kerran olleet hoidossa päivän, mutta ei sekään meille kahden keskistä aikaa antanut silloin, koska 6v poika oli tuolloin kotona. Meillä ei olla siis kertaakaan vietetty mihen kanssa kahden keskistä aikaa, ei edes iltaisin. Koska 6v on huono nukahtamaan, saa yöllä raivokohtauksia ja jomman kumman vanhemman täytyy olla pojan huoneessa, tai sitten pojan meidän huoneessa/vieressä ettei satuta itseään.

Itte olen huomannut, etten osaa edes enää kaivata sitä yhteistä aikaa. päiväsaikaan miehen kanssa kyllä halataan ja suukotetaan, ja ne on niitä pieniä ihania helliä hetkiä.

Joskus mies on sanonut, että olisi mahtavaa päästä edes kahdestaan kauppaan käymään, eli hän selvästi kaipaa kahden keskistä aikaa. Pojalla käy nyt kotona avustaja, joka hoitaa samalla ns. esikoulu opetuksen kerran viikossa n. tunnin ajan . Kunnalla ei ole resursseja hoitopaikkaan, eikä henk.koht avustajaan kunnaliseen päivähoitoon/esikouluun joten sinne emme häntä vielä ole saaneet. Sekin antaisi meille jo pienen yhdessä olo hetken.



Silti rakastamme toisiamme, lapsiamme ja elämäämme. Pitää osata ajatella tulevaa, että meidän yhteinen aika alkaa sitten kun lapset lentävät pesästä.

lähellä asuvat isovanhemmat ottavat lapset yökylään n.kerran kuukaudessa jolloin käydään leffassa, tanssimassa, syömässä tms. tämän lisäksi usein päästään esim yhessä kauppaan tai johonkin iltamenoon niin että tullaan ihmisten aikoihin. tätäkin useammin isovanhemmat ottavat toisen lapsista ja sitten laitetaan toinen ajoissa nukkumaan ja ollaan yhdessä. kyllä se mulle ainakin on ihan elintärkeää. ja tämä on toiminut hyvin vaikka toinen lapsista on "erityislapsi" ja vaatinut lääkityksiä ym.



tämä on tärkein syy miksi emme ole muuttaneet kauemmas isovanhemmista vaikka toisinaan tekisi esim työtilaisuuksien puolesta mieli. tajuan että perheemme romahtaisi jos meillä ei näitä yhteisiä hetkiä olisi ja esim parempi työ ei siinä lohduttaisi.



toki kaikkien isovanhemmat eivät ole näin avuliaita kuin meillä.... ja itsekään en ottaisi esim mll:n hoitajaa autistista lasta hoitamaan. minulla itselläni on paljon kokemusta erityis- ja kehitysvammaisista lapsista ja olen yrittänyt löytää verkostoa jonka kautta voisin itse ottaa hoitooni jonkun lasta jne, voisimme tehdä toisillemme palveluksia. jonkun verran olemmekin verkostoituneet muiden perheiden kanssa ja autamme toisiamme. olisiko tällainen ap:lle mahdollista?

Lapsia on kolme, 0-5 v. Kahdenkeskistä aikaa on lasten nukahdettua sekä esim. lauantaiaamuisin piirrettyjen aikaan. Vauvan saa nukkumaan lähes aina silloin kun se on meille kätevintä, helppo tapaus - usein pistetään vauva parvekkeelle vkl-aamuisin ja päästään sänkyyn lasten katsoessa piirrettyjä :-)



Totta, että kahdenkeskeinen aika rajoittuu kotiin, mutta kotonakin voi tehdä monenlaista mukavaa - sauna, seksi, lautapelit, leffat, yhteiset luovat harrastukset, ruoanlaitto, syvällisten puhuminen viinilasin ääressä, jne kuuluu meidän yhteisiin tekemisiin.



Melkein kaikkea muuta kyläilystä ravintolaan, liikuntaan, museoihin tai teatteriin ja matkailuun voi tehdä yhdessä lasten kanssa ja teemmekin. Jos kaipaamme ihan pelkkää aikuisseuraa, niin sitten kumpikin kääntyy ystävien puoleen sillä aikaa kun toinen on lastenvahtina.



Mulla ja miehellä on sikäli onnekas tilanne, että molempien mieluisimmat tekemiset on sellaisia, että ne onnistuu kotonakin. Ymmärrän, että jos näin ei ole niin sitten kaipaisi enemmän lastenvahteja, samoin silloin jos kahdenkeskistä aikaa ei ole luvassa tulevaisuudessakaan.