Hoidoissa epäonnistuneet...
Kuinka moni teistä on hoidoissa epäonnistunut? Minulle tehtiin nyt viimeinen ivf. Tuloksena kaksi toisen luokan alkiota jotka siirrettiin. Mut solut eivät olleet kelvolllisia , vaikka niitä tuli monta.
Näytää nyt siltä ettei tästäkään syntynyt mitään.
Taustalla mulla on hoidoilla neljä raskautta ja keskenmenoa; kaksi clomifem raskautta jotka menivät pisimmälle, yksi inseminaatio raskaus ja yksi ivf raskaus.
Eli olen nyt epäonnistunut saamaan omilla soluillani lasta. Edessä on luovutusmunasolu hoito, johon aion mennä koska haluan saada rakastamalleni miehelle lapsen.
Mutta omilla soluilla pelit on nyt pelattu. Tavallaan tämä on jokin päätepiste. Mutta pelin pelaan loppuun asti. Jos jän silti lapsettomaksi, mitäs sitten ??? Harmittaa kun mietin niitä kaikkia turhia miehiä jotka eivät haluneet lasta, joiden kanssa hukkasin parhaimman ajan elämästäni
Kommentit (10)
..Lohduttavasta viestistä! Se tosiaan auttoi!
Nyt koittaa vaan ikävä odotusaika kun odotetaan luovutushoito-jonossa koska päästään asiaa edes kokeilemaan.
Pahoitteluni epäonnistuneista hoidoista:(
Meillä tilanne oli sellainen, että jo alkututkimuksissa (v.2000) lapsettomuudellemme löytyi selvä syy ja se oli siittiöiden vähäinen määrä eli pääsimme heti icsi-jonoon julkiselle.
Ensimmäisessä hoidossamme saatiin 6 solua, jotka olivat kuitenkin kaikki raakoja eikä hedelmöitystä tapahtunut eikä siten siirtoon päästy.
Odottaessamme seuraavaa hoitoa julkisella, kävimme yksityisellä icsi-hoidon, joka tuotti myös tyylipuhtaan negan kuten kaikki seuraavat 4 icsi-hoitoakin:(( Lääkäri diagnosoi munasarjani laiskoiksi, myös Fsh-hormoni kävi koholla....munasoluja saatiin (hoitomuodosta riippumatta;pitkä/lyhyt kaava) aina vähänlaisesti eivätkä nekään vähät olleet koskaan mitään huippuja. Joka kerta munasolut icsattiin ja hedelmöittyneitä oli noin 50-80% soluista. Suurin karsinta lähtikin sitten alkioiden jakaantumisvaiheessa ja loppupeleissä oli aina MAX 2 alkiota ja aina kaikki siirtokelpoinen siirrettiin eli mitään ei ikinä pakkaseen saatu:(
Oli mietittävä mitä teemme. Lääkäri oli sitä mieltä, että on turhaa lähteä enää yrittämään omilla soluillamme, koska minkäänlaista toivoa plussasta ei ollut näkynyt vuosien varrella:( Hän ehdotti luovutettuja munasoluja ja olimme valmis siihen lähestulkoon " siltä istumalta" . Olimme valmiita tekemään mitä tahansa, jotta raskaus alkaisi. Löysimme nopeasti ystävästäni ristiinluovuttajan ja pääsimme kohtalaisella jonotusajalla icsi-hoitoon luovutetuilla munasoluilla. Toiveet olivat korkealla...kävi sikäli " huono tuuri" , että luovuttajalta punktioitiin vähänlaisesti soluja, mutta kuitenkin nipinnapin se määrä, että ne jaettiin meidän lisäksi toiselle pariskunnalle. Alkioita saatiin aikaseksi VAIN 3 ja niistäkin vain 2 oli siirtokelpoisia. Ihan samalta näytti tilanne kuin omilla soluilla tehdyissä hoidoissa.
Lopputuloksen voinet arvatakin: tyylipuhdas nega;( Että se oli sitten siinä. Lääkäri kertoi, että pääsisimme noin puolen vuoden päästä yrittämään uudelleen, mutta en ollut siihen valmis. Tuntui, että NYT RIITTÄÄ-pää ei kestä enää yhtään pettymystä vähään aikaan!!! Pyysin heitä laittamaan meidät jonon hännille, jolloin meidät kutsuttaisiin uusintayritykseen noin 2 vuoden päästä.
Tunne oli tavallaan hyvinkin helpottunut, jollain kummallisella tavalla.
Olimmehan jo muutaman vuoden olleet hoidoissa yhtä päätä ja koko aika joko oli hormonihoidot menossa tai suunniteltiin alkavaa hoitoa tai elettiin jännittävää kahta viikkoa siirron jälkeen. Ja AINA tiputtiin yhtä korkealta!!!
Aloimme elää elämäämme kahdestaan, yritin pääni sisällä tehdä asian selväksi, ettei meille lasta todennäköisesti koskaan tule!!
Elämä alkoikin olla ihan mukavaa ja oli jopa päiviä, etten miettinyt lapsettomuutta ollenkaan-siihen asti se oli ollut päivittäin päällimmäisenä mielessä:)
Tuosta viimeisestä hoidosta meni aikaa noin 1.5 vuotta kun huomasin olevani RASKAANA!!! Siis mitä ihmettä??! Eihän se pitänyt olla edes mahdollista?!!! Alkushokista päästyäni pystyin ihmeen hyvin nauttimaan olostani, vaikka koko aika pään sisällä oli tunne, että tässä EI voi käydä hyvin, eihän missään koskaan ennenkään ollut hyvin käynyt ja että korkealta kuitenkin vielä pudotaan. Se kieltämättä hieman " latisti" tunnelmaa.
No, hyvin kuitenkin kävi ja poika syntyi 10/06:)) Päätimme, että ehkäisyä emme tule käyttämään....olihan se ollut vuosikaudet täysin turhaa. Ajattelimme, että pikkusisarus saa tulla JOS tulee, muttei hänellä mikään kiire ole. Mielessäni ajattelin, että voisi 2 vuottakin mennä ennenkuin.... No, niin siinä sitten vaan kävi, että raskaanahan sitä taas ollaan, rv:lla 12. :)) Pelonsekaisin tuntein, mutta tällä kertaa ei sen takia, ettei raskaus menisi hyvin vaan sen takia, että miten ihmeessä selviän kahden pienen lapsen kanssa:o Hui! Totta kai päälimmäinen tunne on suurensuuri kiitollisuus tästä toisestakin ihmeestä!!
Eli eli...näinkin voi tapahtua:) Hoidotkaan eivät meitä pystyneet auttamaan, mutta jotain ihmeellistä tapahtui sen jälkeen kun hoidot lopetimme. Elintapojamme emme muuttaneet mitenkään, vitamiineja sun muita ei popsittu(kaikki keinothan olivat käytetty jo hoitojen aikana!). Ainoa mikä mieleen tulee on PÄÄ ja se mitä sen sisällä tapahtuu!!! Olinkohan sitten niin " lukossa" , että munasarjatkaan eivät kunnolla toimineet vai miten kaikki yht äkkiä korjaantui? Siihen ei kukaan tule antamaan minulle koskaan vastausta....
Toivottavasti tämä antoi edes hitusen toivoa Sinulle!!! En kuuna päivänä olisi voinut tämän tapahtua juuri minulle...eli se toki voi tapahtua myös muille ja Sinulle:)
KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE JA KOVASTI PALJON ONNEA SEURAAVAAN KOITOKSEEN!!!!
Toivottelee: Je_Ni
Kiitos viestistäsi! Vähän samanlaisia tuloksia mullekki on tullu Ivf-hoidoissa, tosin on tullut raskauksiaki eri hoidoilla, mutta ne on menny kaikki kesken.
Olisin kiinnostunu millä klinikalla luovutusmunasolu-hoito tehtiin? Tuntuu oudolta että pienestä määrästä soluja jaetaan vielä joillekkin toisille. Ystäväni joka on samanikäinen kuin minä kävi luovutusmunasoluhoidossa ja hänen luovuttajaltaan tuli paljon soluja, hyvälaatuisia, jotka hän sai kaikki pitää itse. Hän sitten raskautui olisko ollut neljännellä pakastesiirrolla ja on nyt yhä onnellisesti raskaana.
Ite olen miettinytnyt rajua laihduttamista. Pitäis ostaa nutrilettejä kaappiin ja alkaa laihdutus. Moni on kuulemma sillaikin raskautunu, laihduttamalla. Samalla odottelen luovutusmunasoluhoitoon pääsyä...
Meidän luovutusmunasoluhoito tehtiin Väestöliiton Turun klinikalla.
Siellä käytäntö että jos luovuttajalta saadaan 9 solua tai vähempi, ne annetaan kaikki yhdelle pariskunnalle ja mikäli tulee 10 tai enempi niin ne jaetaan kahdelle pariskunnalle. Ja totta kai tältä meidän luovuttajalta sitten saatiin se 10 solua, pettymys oli aikamoinen:(( Olin odottanut jotenkin, että varmasti saadaan enemmän soluja kuin mitä itseltäni on saatu....
Hienoa kuulla, että ystäväsi on raskautunut ko.hoidosta!!!! :)
Meillä ei sitten kuitenkaan tainnut syy olla siinä määrin munasoluissa, että nuo lahjasolut olisivat sitä raskautta aikaan saaneet vaan myös siittiöissä jotain " ongelmaa" ja sitten olis mennyt vähän liian hankalaksi, jos oltaisiin vielä ruvettu luovuttajan siittiöitäkin kokeilemaan taikka lahja-alkioita:S
Toivon sydämestäni onnistumista teille!!!
Terkuin: Je_Ni
Juu ei siitä varmaan missään nimessä ole ainakaan haittaa mikäli ylipainoa on kertynyt, kokeile ihmeessä ja oma lapsi on varmaan aika hyvä motivaatiokeinokin ;)
Itselläni ei ole ollut ylipainoa eli en missään nimessä olisi saanut pudottaa painoa...mutta monelle ihan jo siitäkin on ollut apuja!!
Tsemppiä siihenkin!!!! :)
Hei
Valitettavasti on myös meitä, jotka ovat totaalisesti epäonnistuneet hoidoissaan. Meitä ei vain käy enää tällä kuin tosi satunnaisesti - kuten minä nyt piipahdin lähes vuoden tauon jälkeen katsomaan onko vielä ketään " vanhoja" mukana... ;)
Meille tehtiin useamman vuoden aikana 4 x IVF/ICSI omilla soluilla ja 2 x luovutetuilla munasoluilla, yhteenkään PAS hoitoon ei päästy. Vikana on ollut mulla vähän kohonnut FSH ja miehellä hieman alentunut hedelmöityskyky. Kaikkia testejä on tehty matkanvarrella, jotka voisi vaikuttaa huonoihin tuloksiin, mutta muita " syitä" ei löytynyt... Itse hoidoissa me saimme aina paljon munasoluja, mutta ne eivät jakautuneet ja siirtoon päästiin vain yhdellä tai kahdella heikolla yksilöllä.
Nyt on hoidot jätetty ja olemme adoptioneuvonnassa. Henkisesti teki ainenkin minulle hyvää kun itse päätti, että nyt riittää hoidot. Ajatukset lähtivät " normaaleille" teille ja elämä ei enää pyöri " oman navan ympärillä" .
Onnea teille mihin ikinä sitten päädyttekin - oma elämä voi jatkua sittenkin! :)
t. Peltohiiri -70
Moi
Takana yritystä kolme vuotta sunnattomien endokipujen kanssa hoitoja vuosi ja " vain" kolme IVF:ää ja yksi PAS ja kaksi keskenmenoa. Ensimmäinen km 07/07 rv 7+ toinen 12/07 tuulimuna rv 7+5. Minulla on vaikea endo, joka on erittäin invalidisoiva. Viimeksi 01/07 olin avoleikkauksessa, josta poistettiin suolta. Ensimmäisen keskenmenon jälkeen sain kohtu- ja munasarjatulehduksen, koska kohtu ei tyhjennyt lääkkeillä kunnolla. Toisen keskenmenon lääkkeellinen tyjennys ei myöskään tuottanut toivottua tulosta, vaikka tulehduksilta olen ainakin tähän asti välttynyt. Kaavinta on viimeinen vaihtoehto, koska raskautuminen on muutenkin vaikeaa.
Tuulimunaraskauden jälkitarkastus oli 30.12., jolloin todettiin, että limkalvo oli vielä turhan paksu. Sain kaksi Cytotecia, ei vaikutusta. Kun soitin, sanottiin ettei haittaa, kun varsinainen raskausmateriaali on kuitenkin jo poistunut. Loput poistunee kun kuukautiset tulee.
Uusi jälkitarkastus oli eilen. Ja " ylläri" ja juuri mun tuuria: eipä ollutkaan kaikki raskausmateriaali poistunut, vaan ultrassa näytti samalta kun joulukuun lopussa. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että raskausmateriaalia siis oli vielä kohdussa. Kumpi lienee oikeassa..... Pohdittiin pitkään tilannetta ja punnittiin itsestään tyjentymisen vaihtoehtoa kuukautisten alkaessa ja kaavintaa. Kaavintaa vältetään viimeiseen asti, varsinkin lapsettomuuden ollessa kyseessä, mutta tässä tilanteessa lääkärin mukaan kaavinta on parempi vaihtoehto kahdesta huonosta: jäljellä oleva materiaali voi aiheuttaa tulehduksen. Ja sitäkään emme halua.
Lopulta päätin, että en enää jaksa odottaa yhtään mitään lapsettomuuteen ja keskenmenoihin liittyen ja kaavinta tehdään tiistaina. Lääkäri sanoi olevansa erittäin varovainen ja voi olla, että pelkkä imu riittää, ettei tarvitse ollenkaan kaapia.
Olin aivan raivoissani! Juuri kun olin taas saanut " elämäni takaisin" , enkä ollut enää vauvantekokone, taas minua muistutettiin lapsettomuudesta, hoidoista ja epäonnistumisista. Olin ihan primitiivisen raivon vallassa, olisin halunnut lyödä jotain, ajaa jonkun yli yms. muuta " tervettä" . Onneksi ne olivat vain ajatukisa... Mutta todella vihainen olin ja tietysti itkuinen.
Nyt tuntuu siltä, että ei enää yhtä ainoaa hoitoa. Jos meille ei tule vauvaa kevyemmin, sitten ei tule. En halua enää luopua elämästäni. Olkoonkin tämä jonkun mielestä heikkoutta. Mutta kaksi viikko sain muistaa sen, mitä oli olla onnellinen ja yhdessä hetkessä se vietiin pois lapsettomuuteen liittyvien tarkastusten yhteyessä. Ei enää!!!
Nyt toivon, että homeopatiasta, akupunktiosta ja " eukasta" olis apua endokipuihin, että ei tarttis enää koskaan syödä pillereitä. Silloinhan jäisi " ihmeelle" edes mahdollisuus. En odota, että luonnonmenetelmin saisimme lapsen. Jos se niin tulee, sitten se on tietysti ihanaa!!!!! Mutta nyt tuntuu, että lapsettomuushoitojen henkinen hinta on liian kova. En tietysti mene mitään vannomaan. Seuraavaan IVF:n voitais mennä aikaisintaan maaliskuun lopussa. Sinne asti AINAKIN haluan unohtaa koko hoidota ja ainaisen odotuksen ja nauttia elämästäni.
Tällä hetkellä odotamme geenitestituloksia ja maaliskuun alussa minusta voidaan ottaa hyytymistekijäveritestit. Ne haluan, oli päätökseni hoitojen suhteen mikä tahansa. Ehkä tuloksista löytyy syy, tai sitten ei..
Vehnis
Meille siis tuli " pakollinen" tauko IVF-hoidoissa, koska veren hyytymistekijät voidaan testata aikaisintaan kaksi kuukautta raskaudesta.
Tänä aikana olen hakenut apua endokipuihin ja uskaltanut vähän toivoa apua lapsettomuuteenkin akupunktiosta ja homeopatiasta, joita antaa lääkäri. Nämä hoitokerrat ovat olleet ihmeellisiä: minä olen vain ollut, minua on kuunneltu, eikä kukaan ole satuttanut ja ronkkinyt minua. Minut on otettu vastaan ihmisenä, minua yritetään parantaa kokonaisuudessaan niin, että voisin elää ilman särkylääkkeitä ja jatkuvaa endokipua. Lääkäriasemalla on koko ajan on ollut rauhallista ja seesteistä, sinne on ollut rauhoittavaa mennä.
Kukaan ei ole miettinyt, että mitä tehdä, kun follikkelit ovat niin erikokoisia, mikä on pielessä, kun saadaan munasoluja jotka hedelmöittyvät, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain: tuloksena 1-3 siirtokelpoista.
Ei ole tarvinnut tuntea pientä ahdistusta ja suurta jännitystä ja toivetta siitä, että mitä tämä lääkärissäkäynti tuo tullessaan. Ei ole tarvinnut odottaa mitään. On vain voinut olla ja on vain voinut katsoa, onko tästä apua. Lääketiede ei ole pystynyt löytämään kohdallani apua endoon, muuta kun e-pillerit. ja niissäkin on huonot puolensa, eikä raskaus ja pillerit ole edes mahdollinen yhtälö.
Tulipa purkaudutta.. Kiitos, kun sain purkaa mieltäni ;o)
Jaksamista kaikille muillekin, oli päätöksenne mikä tahansa.
Vehnis taas
..Sain tänään kuulla että olen seuraavana vuorossa luovutusmunasoluhoidossa. Lääkäri oli kuulemma lyönyt paperit pöytään että me olemme seuraavat...Onnekis ei tarvinnutkaan odottaa kauaa. Viime kesänä ilmoittauduimme jonoon. Tämä lääkäri on taas sanonu et luovutusmunasolu hoidoissa ei ole väliä sillä vaikka olisi vaihdevuodet menossa.
Oliko teillä luovutussoluhoidoissa kaksi kertaa tuoresiirto, kun ette päässeet pas hoitoihin? Niillä klinikoilla jossa olen käynyt ilmoittautumassa jonoon on käytäntönä se että kaikki solut menee yhdelle ja samalle henkilölle. Kannattaa kysyä toi etukäteen. Ja Ava-klinikoilla hoito uusitaan jos luovuttaja saakin vain yhden tai kaksi solua.
Adoptiotakin on mietitty, alkaa tulla ikä jo vastaan siinäkin.
Parisuhdekin on vaakalaudalla, jos nää jutut ei onnistu. Saas nähä miten käy, jäänkö jätti velkojen kanssa yksin.
Olet käynyt kyllä aikamoisen rumban läpi - on ollut varmasti aikamoisen raskaita ja kipeitä hetkiä matkan varrella. Ihailen kuitenkin tsemppiäsi, toivoasi ja jaksamistasi - hienoa! Kokemuksesta tiedän, että loppuun saakka kannattaa katsoa. Meillä onnisti sitten lopulta hoitojen kautta, mutta pitkällä oltiin jo myös adoption kanssa.
Nyt kun olen elänyt 3v lapsen kanssa, tiedän ihan varmasti että vanhemmuuus tulee yhdessä olosta ja rakkaudesta, ei soluista...
Jaksamista ja rohkeutta sinulle jatkoon,
Maarit