Kun lapsilla eri säännöt

... lukemattomia kertoja päivittäin, kun joudun hillitsemään pojan menoa.



Täälläkin kun kirjoitellaan vähän väliä, että joku vanhempi ei jaksa puuttua lapsensa käytökseen leikkipuistossa ja muut lapset ja vanhemmat siitä sitten kärsivät.



Itse tarkkailen melkein poikkeuksetta lapsien leikkejä jatkuvasti ja puutun epäoikeudenmukaisuuksiin jne., mutta välillä tekisi mieli olla vain, koska tämä kasvattaminen tällaisen vaativan lapsen kanssa ottaa todella kovasti voimille.



Niin, ja meillä on tyttökin, joka on ihan toisentyyppinen, helppo lapsi ja jonka kanssa saa tuntea olevansa " onnistunut kasvattaja" .



ap

kun hän rymyää ja siskon tyttö on sievästi ja siististi. Kuitenkin musta on ihan hyväkin, että pojalle tulee välillä itsehillintäharjoitusta. Käykää kylässä sen verran kun tunnet jaksavasi.



KUITENKIN lastenkin pitää jossain vaiheessa oppia sääntöjä. Hyvä silti, että osaat myös joustaa. Se olisi pojalle ikävää, jos olisi sotilaallinen kuri aina. Onhan noilla poikalapsilla sellainen rajumpi ote yleensä aika luontainenkin juttu, joka iän mukana vähenee,



Mielestäni siis teet ihan oikein. Mutta älä syyllisty, ajattele vain, että eihän ne naiset sitten mitään arkajalkaa katselisikaan ;) On siitä hyötyä, että poika on energinen.

Sano hänelle suoraan, että olet epätietoinen, kuinka sinun pitäisi toimia. Voitte yhdessä miettiä yhteiset pelisäännöt vierailuja varten.

Jotenkin vaan koko asiasta on tullut niin arka aihe aloittaa. Tuntuu, että sisko iloitsee tyttöni vierailuista enemmän eikä oikein haluaisi poikaa sinne. Samoin kun joudun korottamaan ääntä välillä pojalle ja sanomaan tiukasti, siskoni arvostelee minua siitä ja sanoo, ettei sellainen ole tarpeen. Meidän lapsuudenkodista on myös jäänyt vähän sellainen malli, ettei asioita otetan puheeksi. Mutta ei kai siinä taas muu auta :)

mutta sellaista se vain on! EN usko, että poikasi - kun sinä niin hyvin häntä ymmärrät - kärsii lainkaan itsetuntonsa kanssa. Tuollaisia tilanteita tulee vielä maailmassa tulemaan vastaan monia, ja sinä sentään olet turvallisena henkilönä tasoittamassa tilannetta.



Eiköhän suurin mörkö ole omassa päässäsi :) Meillä vanhemmilla on vain taipumus syyllistyä niin herkästi ja toivoa hartaasti, että piltit osaisivat käyttäytyä joka ikinen sekunti niin ennakoiden, ettei juuri tarvitsisi huomautella. Mutta eivät lapset komentamisesta tai " oikeaan ohjaamisesta" pilalle mene. He vain oppivat näin sääntöjä miten toimitaan, ja osaavat sitten (kun et ole paikalla) olla kuten pitääkin.

On tässä ollut itselläkin totuttelemista pojan menoon ja meininkiin. Meidän lapsuudenkodissakin kun oli niin kova kuri, että minun on vaikea kuvitella, että monessa perheessä nykyään lapset kasvatettaisiin niin ankarasti.



Ja sitten saan tällaisen kasvattajan omasta lapsestani. Poika vaatii tiukkoja otteita mutta on samalla luonteeltaan kovin-kovin herkkä. Hän änkyttää ja senkin usein pelkään johtuvan siitä, että olen ollut hänelle liian ankara (vaikka selittäviä tekijöitä on muitakin - kuten geeniperimä). Itselläni ei ole todellakaan maailman pisin pinna eli räiskähdyksiä tulee vähän väliä. Mutta jos yritän ottaa vähän rennomman otteen, ote tuntuu herpaantuvan ihan kokonaan eli poika tosiaan osaa käyttää tilanteen hyväkseen. Huh huh!



Taas luiskahti juttu vähän sivuraiteille, mutta ehkä tämän jutun pointti olikin se, että toivon kaikkien vanhempien huomioivan, että lapsia on erilaisia ja kun että esim. minä joskus osun kohdallenne niin parhaani minäkin yritän, vaikka päällepäin näyttäisi siltä, että meillä kasvatetaan lapset pellossa.

Ja tuttava, jota tapaan satunnaisesti. Hänellä on poikkeuksellisen rauhallinen lapsi ja hän uskoo sen olevan kasvatuksen ansiota. Konflikti on väistämätön kun nämä kaksi lasta ja meidät vanhemmat pistetään samoihin tiloihin. Minä olen alkanut välttelemän tuttavani tapaamista, koska en koe enää nauttivani tilanteista. On ihanan rentouttavaa kun kylän tulee vähän eläväisempi lapsi, joka on samalla aaltopituudella omani kanssa eikä kaiken tarvitse olla niin justiinsa vanhempien mielestä.

Meillä on todella VILKAS 3v tyttö. Joka on myös motorisesti taitava ja ollut aina ikäistään edellä.



Joten minulla ei ole ollut tarvetta kieltää tytöltä mm kiipeilytelineessä kiipeilyä tms sen varjolla että sattuu. Koska tyttö osaa ja kykenee siihen.

Ja myös vilkkaan lapsen on pakko saada purkaa sitä vilkkauttaan jotenkin " riehumalla" tai muuten meillä ei tule yhteiselosta mitään.



Kaverilla sitten taas on motorisesti kömpelömpi 3v tyttö ja heillä myös ehkä vähän tiukemmat säännöt.

Mutta tämä lapsi osaa taas puhua sujuvasti ja kyseenalaista sen miksi hän ei saa mutta meidän tyttö ei saa. Ja vaatiin että hänenkin pitää saada koska Kaisa saa.



Tämä aiheuttaa välillä hankaluuksia. Tytöt kuitenkin tykkäävät kovasti leikkiä keskenään ja me äiditkin ollaan ystäviä. Joten suht usein tavataan.



Ollaan koetettu mennä niin että omassa kodissa on omat säännöt ja niiden mukaan mennään. Ja suht hyvin on noin toiminut.

Mutta kyllä silti välillä tulee ongelmia.

ja just jos ollaan vaikka yhdessä kävelyllä ja meidän tyttö juoksentelee kauempana ja tämän toisen tytön pitää pysyä äitinsä lähettyvillä niin siitä herää hänellä kysymyksiä.



Yksinkertaisesti se hissukseen kävely ja paikallaan olo on meidän lapselle liian vaikeaa.

Ja vaikka meillä myös sitä harjoitellaan. Niin on se tehtävä kahdestaan ja rauhassa. Ei leikkimistilanteessa missä mielestäni lapsen on päästävä toteuttamaan itseään.



Onneksi meillä on myös vilkkaita kavereita joiden vanhemmat ymmärtävät lastani.

Ja silloin tyttönikin pääsee tosissaan temuamaan kavereiden kanssa.





t: 10