Tuleeko kukaan muu lapsuudenkodista, jossa EI...

Hänellä on varmaan itsellään, äidilläsi, ollut traumaattiset joulut lapsena. Häntä on varmaan joulut ahdistaneet.



Mieheni järjestäisi varmaankin juuri tuollaisia jouluja, jos en minä olisi täällä joulua järjestämässä. Mieheni ei esimerkiksi osta lahjoja, muuten kuin jos oikein painostan. Sitten onkin tunnelma huono. Mieheni ei viitsisi mitään joulun eteen tehdä.



Hänellä on ollut traumaattista, sillä menetti äitinsä vauvana ja isänsä on myöskin aika välinpitämätön kaikista kohokohdista.



Järjestä lapsillesi sitten paremmat joulut, niin saat itsellesi kunnon joulumielen lastelis kautta.

Ehdottomasti järjestänkin omille lapsilleni aina ihanan joulun!



Onneksi isäni on aina ollut vähän rennompi ja ehkä hänen takiaan joulu ei lapsena niin mennytkään pieleen. En kyllä tiedä miksi äitini suhtautuu tällä tavoin jouluun. Ei se vain joulu ole, se nyt on äitini kohdalla JOKA asia. Tuntuu, että kaikki juhlat/juhliminen ovat hänelle vastenmielisiä! Esim. kun veljeni ja hänen vaimonsa järjestivät yhteiset synttärikekkerit kesällä niin sinnekään äitini ei ensin aikonut tulla. Valitteli vain, miten turhaa järjestää tuollaisia jne jne... *ggrrrhh*



Omille lastenlapsilleen mummi ostaa ehkä yhden lahjan, voi olla sukkapari. Jouluaattoa emme koskaan enää vietä yhdessä. Varmaan appivanhemmatkin ihmettelevät miten vanhempani eivät koskaan halua viettää joulua kanssamme? En ole sitten oikein kehdannut ikinä sanoa mitään...



Mutta ajattelinpa tässä vaan, että kyllä olisi elämä tylsää jos kaikkeen suhtautuisi kuten äitini.



ap

Elämä kuitenkin jatkuu aika lailla samaa rataa, ja iso osa juhlista on sinänsä tarpeettomia, kun ilman niitäkin eläisi (ei kuolisi nälkään tai jotain). Juhlilla on kuitenkin tärkeä henkinen merkitys, ne tuovat (tai ainakin pitäisi) iloa ja hyvää mieltä ja usein merkityksen tunnetta (häät, hääpäivät jne). Ehkä äitisi ei sisäistänyt tätä juhlien henkisempää puolta?

Juuri tuota äitini ei ole sisäistänyt. Hänelle ikäänkuin riittää vain se " tavallinen elämä" . Ei hän näytä tarvitsevan mitään. Toisaalta uskon, että hän on masentunut ja onneton, olisi tarvinnut jotain apua.



Oikeastihan juhlat TUOVAT ihmisen elämään jotain erityistä. Ne luovat yhteyttä ja antavat iloa. Sitä äitini ei ikäänkuin ymmärrä.



Samahan koski myös esim. omia synttäreitäni. En koskaan saanut pitää mitään kaverisynttäreitä ala-asteiässä. Vasta yläasteella kutsuin itse ystäviä kylään ja äitini tietysti valitti niistäkin.



Eikös olekin ollut kamala äiti://.?



Olenko tosiaan AINUT jolla on ollut tällaista??

En muuten myöskään uuttavuotta, vappua enkä juhannusta. Minulle joka päivä on juhlaa :-) Minua ärsyttää varsinkin joulun juhlintaan liittyvä pakkopulla eli hirveä lahjahärdelli (tosiaankin turhaa tavaraa kaikki), epärealistiset perhearvot ja odotukset, sekä se juhlimisen pakollisuus. En koskaan itse rentoudu jouluna koska se ei merkitse minulle mitään, ja koen epäonnistuvani sen juhlimisessa koska ei tunnu miltään vaikka miten söisin jouluruokia ja laulaisin joululauluja ja ostaisin krääsää lahjoiksi. Sori vaan. Lapsille kyllä meilläkin ostetaan lahjoja, mutta siinäpä se joulun " juhlinta" .

Ei sitä voi sanoin selittää eikä se mistään lahjoista tule. Se vain on.

Lahjoja annettiin ja annetaan edelleen, aika kalliitakin mielestäni (esim meille aikuisillekin lapsille n 100euroa maksavat lahjat jokaiselle +ainoa lapsenlapsi tietysti saa useita lahjoja). Ongelma meillä on aina ollut se, että tästä kaikesta tehdään kauhea numero ja stressi. Joka vuosi sama juttu, että syyskuussa jo alkaa valitus ja jatkuva purnaaminen siitä kuinka tänä vuonna ei kyllä laiteta mitään ja eiköhän jätetä tänä vuonna lahjat ostamatta blaa blaa blaa. Sitten kun sanoo että sopii hyvin, jätetään ostamatta, niin ei se käykään. Viimeiset viikot ennen joulua äitini soittelee ahdistuneena lahjojen ostosta kun ei tiedä mitä ostaisi kenellekin. Kun sanon että eikös ollut puhe ettei osteta mitään niin tämä on ihan unohtunut. Joulusta ja niistä lahjoista menee maku kun joka vuosi siitä tehdään niin hirveä numero ettäkuinka vastenmielistä niitä on ostaa. Itsestäni on kiva antaa lahjoja mutta en todellakaan odota niitä keneltäkään, enkä ilahdu lahjasta jonka antaja kokee lahjan valinnan kamalaksi rasitteeksi. Äitini asenne jouluun ärsyttää ja pilaa muidenkin joulumielen kun aina sama rumba ja valitus päällä.

Minusta meillä on yleensä ihan hyvä tunnelma, mutta en ymmärrä miten ne laatikot ja piparit ja lahjat voisi sitä miksikään muuttaa. Tietysti se, että koko suku on koolla tekee tunnelmasta erilaisen, mutta ei siihen minusta niitä ulkoisia merkkejä tarvita.

mutta vastaan äkkiä. Minun äitini on maailman laiskin siivooja, leipoja ja ruuanlaittaja, aikaa löytyy vain käsitöiden tekemiseen.

Meillä ei olut oikeastaan koskaan joulua, vain ne lahjat. Nekin loppuivat, kun olin yläasteiässä.

" Joulu on turhaa tuhlausta" , oli kommentti aina, kun pyysin pienenä, että edes joskus tehtäisi joulua. Söimme vaikkapa perunasoppaa tai kaalilaatikkoa, ei puhettakaan jouluruuista, kuusesta, koristeista tai joulusiivouksesta. Ja kaikessa todellisena syynä oli vain hänen uskomaton laiskuutensa. Joulu tuli sillä, kun menin isäni kanssa joulupäivän aamuna kirkkoon klo 6. Onneksi lapselle riittää pienikin asia tunnelman luomiseen.

Edelleen minua kiehuttaa kuitenkin tuo flegmaattisuus ja se, että äitini ylentää itsensä sillä, että on olevinaan niin hieno, kun ei juhli tällaista turhuutta kuinkaan. Juhlinnan varjoon jää muka joulun sanoma. Ja huom, hän ei ole uskovainen sitten lainkaan, niin mitä väliä hälle muka on joulun sanomalla? Pyysin vanhempiani jouluksi meille lasten iloksi, mutta arvannette, ettei äitini tule. " Minä en ole ennenkään joulua juhlinut, enkä juhli nytkään" . Eikö voisi edes lastenlapsilleen tehdä joulua, MINÄHÄN meillä siivoan ja laitan, ei hänen tarttisi kuin leikkiä lasten kanssa, joista hän kuitenkin kamalan paljon tykkää. Hänellä tämä jouluttomuudella itsensä ylentäminen on mennyt jo mahdottomuuksiin.

että koskaan en saanut kutsua ketään synttäreillekään, koska se oli muka kerjäämistä. Joopa joo, syy oli taaskin oikeasti vain se, että äidin olisi pitänyt siivota ja viitsiä oikein leipoa täytekakku. Ai kauhia, mikä homma tuossa olisikin ollut!

että siitä oikein hermostuu jos oma äiti ei sitä erityisesti noteeraa. Oletteko uskonnollista väkeä vai mihin tuo innostus perustuu jos ei sitä kotonakaan rohkaistu?

Paitsi ettei mun äitiä voi kutsua laiskaksi. Päinvastoin luulen että hän stressaa liikaakin. Siksi ei esim. halunnut ikinä järjestää lastenkutsuja koska stressasi niillä liikaa ja sitäpaitsi äitini on erakkoluonne joka vierastaa kaikkia ihmisiä. Ei siis erityisemmin halua edes vieraita kotiin.



Yhteen aikaan kävimme kyllä äidillä syömässä mutta hän stressaili siitäkin niin, että sydämeen otti:/. VAIKKA paikalla olivat siis vain omat lapset + puolisot. Ja sanoisin että kaikki puolisotkin ovat miellyttäviä henkilöitä, jotka eivät nenäänsä millekään nyrpistele. Silti otti äidilleni koville. Joten se jäi sitten.



13, en mä vaadikaan äidiltäni mitään ENÄÄ mutta näin jälkikäteen SUUTUTTAA, ettei hän edes viitsinyt vaivautua MUN TAKIA JOULUNA!!! Joulu on lapselle tärkeä juttu kuitenkin. Aina tuli verrattua itseään kavereihin ja kavereilla tuntui aina olevan jouluna niin mukavaa. TApasivat sukulaisia yms. ja me vain kyhnättiin kotona happaman äidin kanssa.



Itse aion vaivautua tekemään myös asioita joista en ehkä aina pidä tai en jaksaisi, mutta lasten takia niitä kuitenkin teen. Esim. vaikka vien harrastuksiin vaikkei aina kiinnostaisikaan autossa istuilu!!



ap

Siis elämässä pitää olla juhlapäiviä ja arkea. En jaksaisi millään pelkkää tasaista arkea, enkä kyllä pelkkää juhlaakaan. Minusta syntymäpäivät ja joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja juhannus tuo kivaa vaihtelua ajankulumiseen.



Joku ihmetteli onko joulu näin tärkeä, että tollasesta pahottaa mielensä. Ei ehkä joulu, vaan se, että ei saa kaipaamiansa kohokohtia elämään. Kyllä minusta pitää niitäkin olla.

...kauhea stressi ja valitus kaikesta. Äitini ei oikein osannut organisoida ja jätti kaiken jouluviikolle. Vielä jouluaattoaamunakin piti lähteä kauppaan ja torille vaikka kaikki laatikot oli paistamatta ja rosolli alkutekijöissään. Äidillä oli sellainen ärsyttävä marttyyriasenne. puhisten linnoittautui keittiöön ja mainitsi aina välillä kuinka muut saa nauttia...ai niin mistä...



Joulupöytä poikkesi hyvin vähän arkisesta ja mitään juhlapöytäliinoja tai koristuksia ei ollut. Eteisen ovissa ja keittiön ikkunoissa oli samat tontut koko lapsuuteni. Jouluvaloja ei ollut eikä kynttilöitä poltettu. Joulukuusesta otettiin kauheat kierrokset, sehän piti perinteisesti varastaa jostain, kun ei se maksaakaan saanut.



Minusta tuli jouluihminen henkeen ja vereen, kaikesta huolimatta. Itse hössötän ja nautin. Aikataulutan ja vältyn stressiltä. Sisustan eri tavalla ja laadin erilaisen menun joka vuosi. Äitini katsoo ihan aivan nolona touhuamistani ja ylipäätään olemistani lasteni kanssa.



Hän ei halunnut aikanaan kuin yhden lapsen, koska lapset ovat hänestä yks iso kryyni. Nyt kun minulla on iso perhe ja nautin tästä kaikesta täysin siemauksin, niin huomaan äitini suhtautuvan monesti hieman häpeillen. Hän ei mielellään tulekaan meille ollenkaan.

Ilmeisesti tällainen ei ole kuitenkaan kovin tavallista, koska en ole kovin paljon vastauksia saanut. Onneksihan tuo! Taitaa useimmilla olla lämpimät muistot lapsuuden jouluistaan?



Tuo äidin stressaaminen on kyllä myös niin tuttua... Hääsää ja marttyyrimaisesti sitten valittaa miten hän tekee kaiken ja kukaan muu ei mitään... Nykyäänkin vielä kyllä laittelee kotia, koristelee ja sillai, mutta siitäkin ottaa hirveen stressin vaikkei kukaan oikeasti siellä heillä edes käy! En ymmärrä miksi oman kodin laittoa itseä varten pitäisi stressata?! Esim. jouluverhot pitää aina laittaa vaikka sekin on NIIIIN RASKASTA!



Ap