Tulipa niin paha mieli,

kun vein Joulupuukeräykseen lahjapaketin 2v tytölle. Mietin vain mielessäni, että missä hän on ja toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Itkettää. Joskus tuntuu etten kestä tätä elämän epäreiluutta, koskaan ei syntyessään tiedä mitkä kortit käteensä saa.



En yleensä ole tunteellinen, mutta omat muistot palaa mieleen. Itse kasvoin väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, mitään hyviä muistoja ei lapsuudesta ole. Koko elämäni alkoi ihan väärin, elämäni valoisin päivä oli päästä pois kotoa. Sydämeni särkyy aina kun ajattelen niitä lapsia, jotka elävät samanlaisissa oloissa, mutta eivät pääse pois... Koska ei ole mitään paikkaa minne mennä ja koska lapset ovat uskollisia vanhemmilleen, vaikka he olisivat kuinka sairaita hulluja.



Voi kunpa voisin vaihtaa paikkaa yhden onnettoman lapsen kanssa, ettei taas yksi sielu ehtisi särkyä ennen aikojaan...