Kokemuksia sijaisvanhemmuudesta
Hei!
Kaipaisin kokemuksia/tietoa sijais- ja tukivanhemmuudesta. Tukivanhemmuudesta sen verran mitä se pitää sisällään ja millaisista perheistä lapset tulee? Sijaisvanhemmuudesta mm. se että saako vaikuttaa siihen minkä ikäinen ja kumpaa sukupuolta lapsi/lapset on? Palkkio & korvaus Espoossa. Ja saako kunnalta mitään hoitoapua, jos esim. kaipaa joskus (esim. kerran pari vuodessa) hieman latautumista (mahdollisesti yönkin yli)? Meillä on kaksi omaa lasta jotka ovat 2- ja 4 vuotiaat.
Olen harkinnut asiaa aika pitkään ja voi olla että tuo tukivanhemmuus olisi se ensimmäinen askel. Maanantaina ajattelin kyllä soittaa lisätietoja mutta kokemukset olisivat silti tervetulleita. Kiitos etukäteen!
Kommentit (62)
kun kuvittelevat että sitten helpompaa ja että lapsi sitten kiintyy näihin sijareihin. tiedän paljon hyviä sijaisvanhempia mutta tiedän myös täyspaskoja, jotka jostain kumman syystä haalii lapsia ympärilleen ja nimenomaan pieniä muokattavissa olevia pönkittääkseen jotain omaa ongelmaansa.
Sulla on noin pienet lapset vielä,mikset rakasta ja paapo niitä? Sijaislapset tuo myös ongelmia mukanaan,onko teidän perheellä resursseja käsitellä niitä? Sijaislapsi voi myös alkaa omimaan vanhempia ja olemaan tosi mustasukkanen niille biologisille lapsille. Kait olet näitä kelannut? Ei se sijaislapsi suhtaudu teihin kuin pelastajaan ja ole ikusesti kiitollinen,jos niin kuvittelet!
Sijaislapsia ei ole! On sijoitettuja lapsia.
Kun sitten vihdoin todetaan että vanhempien luona asuminen ei onnistu, sijoitettavana onkin kaksivuotiaan traumatisoituneen lapsen sijasta viisivuotias, vaikeasti häiriintynyt pikkuhirviö joka puree, potkii, lyö, raapii, kiroilee, kieltäytyy syömastä, huutaa ja itkee kahdeksan tuntia päivässä, tuhrii ulosteilla ja on epätavallisen kiinnostunut muiden lasten sukuelimistä.
Siis tällainen lapsihan tarvitsisi aivan erityistä tukea jota ei ehkä enää pysty tavallinen perhe antamaan! Eikö pystytä toteamaan ennen sijoitusta että onko lapsi enää " sijoitetavisssa" ? Ainakaan tällaista lasta ei voisi tavalliseen tarhaan laittaa. Eikö kuitenkin ole niin että minulla olisi mahdollisuus jatkaa töissä? Olen ammatiltani opettaja ja olen kyllä paljon kotona mutta taloudellisesti meillä ei ole mahdollista jättäytyä pois töistä kokonaan.
Sanoit olevasi reilu parikymppinen, ja olet kateellinen 16v. sijoitetulle tytölle!
Ei kylläkään kerro hyvää äitisi kasvatustaidoista, jos biologinen jälkikasvu on vielä kaksikymppisenä tuossa kehityksen vaiheessa...
Ihan pakostakin olen siis jättäytynyt töistä pois. Sen voi kyllä tehdä jos toinen aikuinen perheessä käy töissä. Tiukkaa tekee, mutta jotenkin selviää.
Vierailija:
On ilmennyt aika ikäviä juttuja sieltä missä lapseni käy tukiperheessä:S EI ole siis ls suojelullisesti vaan kehitysvammapalvelun kautta. En sano muuta kuin että jos noin tapahtuisi kotona ni sitä ei hyväksyttäisi vaan lapsi otetaan huostaan.
Vierailija:
kun kuvittelevat että sitten helpompaa ja että lapsi sitten kiintyy näihin sijareihin. tiedän paljon hyviä sijaisvanhempia mutta tiedän myös täyspaskoja, jotka jostain kumman syystä haalii lapsia ympärilleen ja nimenomaan pieniä muokattavissa olevia pönkittääkseen jotain omaa ongelmaansa.
Sulla on noin pienet lapset vielä,mikset rakasta ja paapo niitä? Sijaislapset tuo myös ongelmia mukanaan,onko teidän perheellä resursseja käsitellä niitä? Sijaislapsi voi myös alkaa omimaan vanhempia ja olemaan tosi mustasukkanen niille biologisille lapsille. Kait olet näitä kelannut? Ei se sijaislapsi suhtaudu teihin kuin pelastajaan ja ole ikusesti kiitollinen,jos niin kuvittelet!
Kyllä ajattelin rakastaa ja huolehtia ihan yhtä paljon omista lapsistani. En vielä tiedä onko meillä resursseja käsitellä sijoituslapsien ongelmia. Sen takia haenkin ensin tietoa. Mutta sydämmeni särkyy kun tuntuu siltä etten mitenkään muuten pysty auttamaan näitä pahoinvoivia lapsia. Enkä tarvitse heidän kiitollisuuttaan!
Sen tukiperheen äiti juo salaa ja muuta ikävää mitä en tänne viitsi kertoa kun en tiedä lukeeko se täällä kans:S Olen tonne kodinhoidonohjaajalle tästä ilmoittanut. Mutta mun lapsi on tällä hetkellä siellä ja en halua että sinä aikana kun on siellä että viel sille mitään sanoittaisiin kun sit joutuis kärsiin mun lapsi siellä:S Toi perhe tai se äiti lähinnä on semmonen ku vaatii että sinne tarvii antaa lapselle rahaa ni ne menee kuitenki muihin käyttöihin. Ja mul lapsi on 16v ja osaa sanoa asiat ja ymmärtää.
mutta kyllä mua ketuttaa, että joku toinen saa mun äidiltä sen, mitä mä oisin aina kaivannut. en mä tässä väitä, etteikö sillä tytöllä oisi ollut mua rankempaa tähän asti elämässään, mutta silti. se on mun äiti, mä olisin halunnut, että se olisi kehunut joskus MUA, olisi ostanut MULLE joskus jonkun lehden, olisi ollut ylpeä MUSTA. siksi musta nyt tuntuu pahalta kuunnella noita juttuja, kun en ole tuota kokenut. ja kyllä, olen koko syksyn käynyt purkamassa tätä asiaa ammatti-ihimselle. tiedän, että olen jokseenkin kiinni äidissäni, kun vielä odotan, että jos äiti sanoisi mulle jotain kannustavaa. mutta ei se sano, pitäs jo lopettaa sen odottaminen ja antaa sen palvoa sitä pissistä.
ap
Ja sitten jos sujuu niin sitten vaikka tuolta lastensuojelu puoleltakin. Ei ne kaikki niin ongelmallisia ole.
Itsekin olen pohtinut ja mieheni kanssa aika paljonkin keskustellut adoptiosta, sijaisvanhemmuudesta ja tukiperheenä toimimisesta. Noi kaikki on niin erilaisia tapoja tukea lasta kasvussaan. Mua kiinnostaisi motiivit, miksi ihmiset haluavat olla vanhempia " toisten lapsille" ?
Itsestäni tiedän, ettei meillä tällä hetkellä ole resursseja toimia minään tuollaisena perheenä (omat lapset ovat niin pieniä ja tarvitsevat paljon aikaa), mutta toisaalta koen eläväni yhteisössä, jossa toisten auttaminen tarvittaessa on mahdollisuus. Tällä tarkoitan, että olen iloinen saadessani auttaa naapuriani (yh) jaksamaan ja selviytymään arjestaan ottamalla hänen lapsensa meille silloin tällöin kylään.
Takaisin noihin motiiveihin. Vähän samalla periaatteella koen, että meillä aikuisilla on vastuu lapsista. Ne kenellä on resursseja tukea tehköön niin (tietenkin vapaaehtoisesti). Adoptio on jo aivan toinen asia. Silloin halutaan uusi perheenjäsen ja lisääntymiseen ollaan valittu keinoksi adoptio. Kyseinen prosessi kuitenkin tuo mukanaan lapsen historian (esim. alkuperämaan, aikaisemmat kokemukset).
Sijaisvanhemmuuteen liittyy mielestäni kaikista suurin problematiikka. Lapsi elää meidän perheessä, meidän arkea, mutta hänellä on myös oma perhe. Tämä oma perhe on oikeutettu tapaamaan lasta ja lapsella on oikeus tavata heitä. Suhde ei varmasti ole kitkaton ja tuo lisäsävyä arkeen. Lisäksi sijoitetulla lapsella on vielä pidempi historia perheessään kuin adoptoiduilla yleensä. Oma perhe saattaa asua hyvinkin lähellä ja ikävä voi olla kova. Toisaalta pitäisi lapsen pystyä luomaan oma identiteettinsä, vaikka voi olla kokenut psyykkeeseen vaikuttavia voimakkaitakin hylkäämisen, kaltoinkohtelun yms. kokemuksia. Varmasti kivulias kasvuprosessi.
Vierailija:
Että kun mä kuulin, että se tyttö sanoi mun äitiä äidiksi, niin mä todella tunsin, että joku astuu nyt mun alueelle. Yhtäkkiä tulee joku, jota äiti hyysää ja höösää, joka sanoo mun äitiä äidiksi. Todella tunsin, että se on multa pois. Ei kai se järjellä ajateltuna ole.Kaverini perhe on ollut sos-lapsikyläperhe. Hänkään ei muistele kovin hyvällä niitä aikoja, kun oli lapsi. Hankalia olivat sijaislapset, milloin minkäkin pituisen ajan piipahtamassa. Kiusasivat ja rikkoivat lelut. Vanhemmilla vaikea tehtävä toisaalta pitää omiensa puolta, mutta tukea niitä paljon pahaa kokeneita lapsia. Lapsena oli kuulema hämmentävää seurata sivusta niiden lasten henkistä ja fyysistäkin oireilua.
vaikka ite oonkin ent sijotuslapsi,viisi perhettä kiersin. Ongelmia mulla oli tietty mutta olin suht iisi silti,nyt jo 35v! mut tiedän paljon hankalampiakin tapauksia ja voin kuvitella miltä susta on tuntunu!!=(
Ja tiedän paskoja sijotuskotejakin Tuntuu että jotkut lähtee tohon sijaisvanhemmuuteen jotenkin liian hepposesti,uhraavat jopa oman perheen hyvinvoinnin sen kustannuksella että saa sen " hyvän ihmisen" leiman itelleen! Mä olin täysin traumatisoitunut aikonaan tunnepuolelta kun ekaan sijotukseen jouduin(huom. JOUDUIN! niin musta tuntu ne vieraat ihmiset)sit perheen äiti päätti RAKASTAA mut terveeksi!!
Miten ihmeessä voi rakastaa terveeksi ihmistä joka ei enää tunne mitään?
Kun aloin puhumaan sille pulla-äidille hyväksikäytöstä tmv. se meni ihan lukkoon ja vei mut ostoksille tai teki mulle jotain " kivaa" , joten opin ettei asiasta saanu edes hälle puhua ja pääsinkin useesti ostoksille kun huomasin että näin homma pelaa! enkä edes koe olleeni ilkeä vaan vihasin sitä teennäisyyttä ja ihmettelin miksi se halus mut itselleen!
Osalla motiivina on varmastikin RAHA. Uskokaa tai älkää! Jotkut hiukan yksinkertaiset voimakkaan hoivavietin omaavat naiset kuvittelevat herkästi, että sijaislapsi on ikäänkuin hoitolapsi, josta saa seuraa omille lapsille ja vielä palkkaa päälle. Jos tilanne riistäytyy käsistä, niin sijaislapsen voi aina palauttaa hoitolaitokseen (vai mikä se paikka nyt oli.?).
en mä siis sitä mieltä ole, että sijaisvanhemmuus olis ihan nounou. oon ollut itsekin huostaanotettujen lasten hoitajana laitoksessa, ja varmasti monelle oikea koti olisi laitosta parempi.
mutta tämä kamala hyökkäys tuli siis ihan omien outojen kokemusten seurauksena. sen takia itse en koskaan voisi ryhtyä vastaavaan, tässä on epätäydellinen äiti jo ihan omankin hoidossa. hieno juttu, jos joku pystyy. varmasti niitäkin perheitä on. tsempit niille.
22 ja vaikka mitä mä olin
Mun on vaikea uskoa ihmisistä, että raha puhuisi noin paljon? Kai nyt aikuiset ihmiset ymmärtää, ettei lapsi ole tahdoton lelu tai " sampo" .
joka alko ottamaan sijoituslapsia omiensa lisäksi. huomasivat kuinka hyvä tulonlähde se oli,kunnes heillä 5 sijoituslasta omiensa lisäksi.
Hyvän perheen kulissit alko karisemaan kun selvisi että yksi murroikänen sijoituslapsi käytti 9v toista sijoituslasta seksuaalisesti hyväkseen. Sossu alkoi tarkkailemaan paremmin tilannetta ja loppujenlopuksi perheen omatkin lapset otettiin huostaan!!!!!
Ironista tosiaan!
Mikä sitten olisi MINUN motiivini ottaa sijaislapsi? Olen juuri sellainen pullamössöhörhö-äiti, joka herättää varmaan vihaa jokaisessa hyväksikäytetyssä pissiksessä. Todellisuudessa motiivini olisi juuri se, että ole ITSE kokenut erittäin huonon ja epäväkaan lapsuuden, jota yritän kompensoida olemalla superäiti omille lapsilleni. Toisaalta en ehkä juuri siksi soveltuisikaan sijaisvanhemmaksi...Pyrkisin varmaan alitajuntaisesti tyrkyttämään sijaislapsille sellaista tukea, jota olisin itse tarvinnut lapsena, enkä ehkä juuri sellaista, jota kyseinen lapsi tarvitsisi.
Samoin vanhemmillani. Ongelmia toki on ollut ( näillä sijaislapsilla ), mutta niihin on tartuttu heti ja haettu aina ammattiapua, jos omat taidot on loppuneet. Lähinnä ongelmat on syntyneet lasten äidin raskauden aikaisten päihteitten aiheuttamien vaurioiden takia, eli taustalla on mm. fas:ia. Ja meillä vanhemmat on tehneet ainakin kaikkensa noiden lasten eteen, eli kohdelleet heitä kuin omaansa. Tai välillä tuntuu, että jopa paremmin... ;) Tarkoitan siis ihan tällasia perinteisiä, tyyliin on esim. saaneet helpommalla periksi jotain asioita tai kuskattu kouluun enemmän autolla, kun mua aikanaan tai muuta vastaavaa pientä, mutta en ole niistä sentään katkera, kuten tämä yksi kirjoittaja täällä. Aluksi tietysti olin vähän myrtsi, kun ensimmäinen tuli, sillä olinhan ainoa lapsi ja tottunut saamaan kaiken yksin. Eli se kaikenlainen " jakaminen" tuntui aluksi vähän tympeältä. Tosin olin jo n. 12 kun ensimmäinen tuli ja tuo lapsi oli silloin vasta 9kk, eli myös ymmärrystä asioista oli jonkin verran, miksi vanhemmat olivatkin enemmän tuon sijoitetun lapsen kanssa....
Meille siis kaikki lapset on tulleet alle vuoden ikäisinä ja lähteneet vasta, kun ovat saaneet siihen " luvan" , eli kun ovat täyttäneet 18. Olisivat saaneet ola pidempäänkin, mutta lähtivät opiskelujen takia. Kaksi lasta on vieläkin " meillä" ( siis vanhemmilla ) ja ovat nyt 17. Eli hekin kohta varmaan lähtevät opiskelemaan jonnekin. Haikealta se varmaan tuntuu, kun viimeinenkin " sisarus" lähtee, mutta ainakin kaksi jo poismuuttanutta pitävät edelleen lähes päivittäin yhteyttä, käy jouluisin ja muina pyhinä ja ovat kuin omia. Puhuvat edelleenkin vanhemistani isänä ja äitinä... Heillä on tietenkin myös omat vanhemmat, joihin pitävät kanssa jonkinlaista yhteyttä, mutta omasta tahdostaan. Meillä heidän biologisten vanhempien olemassa oloa ei ole koskaan kielletty ja he ovat saaneet olla heihin yhteydessä - tosin sosiaalitoimi on antanut siihen asiaan rajoitteita tapauskohtaisesti. Hyvin ollaan tultu toimeen ja alkukankeuden jälkeen, sitä oppi itsekin pitämään rikkautena, että on ollut nuo " sisarukset" , jotka toivottavasti pitävät jatkossakin yhteyttä myös minuun.
Eli vaikka heidän kanssaan ollut vaikeitakin aikoja, on se kuitenkin ollut meidän perheen kohdalla hyvä valinta ja rikastuttanut meidän elämää monin tavoin. Ei välttämättä rahallisesti, mutta muuten.
On ilmennyt aika ikäviä juttuja sieltä missä lapseni käy tukiperheessä:S EI ole siis ls suojelullisesti vaan kehitysvammapalvelun kautta. En sano muuta kuin että jos noin tapahtuisi kotona ni sitä ei hyväksyttäisi vaan lapsi otetaan huostaan.