Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

-Huhtikuiset vuoteen 2008-

04.12.2007 |

Rohkaistuin tässä aloittamaan uuden pinon, kun tuo edellinen on jo aika pitkä. Toivottavasti jaksetaan kirjoitella yhtä aktiivisesti jatkossakin. Joku vähän fiksumpi voi laittaa linkin edellisen pinoon..



Meidän yösyötöistä luopuminen ei oikein onnistunut.. Ensimmäisenä yönä sujui siihen asti hyvin, kunnes itsekin nukahdin. Havahduin sitten hetkeä myöhemmin siihen, että Tuulis oli tyytyväisenä tissillä.. Seuraava yö sujui vähintäänkin yhtä huonosti, joten päädyin sitten vain rajoittamaan syöntien määrää. Nyt syödään noin 01.00 ja 05.00 aikoihin ja on kyllä yöt rauhoittuneet. Päivärytmiäkin olen jaksanut pitää paremmin, mikä kanssa tuntuu rauhoittaneen tilannetta vähän. Täytyy katsoa tilannetta myöhemmin uudestaan.



Raskauskiloista on ollut puhetta, minulta kyllä melkein kaikki lähtivät saman tien, vielä pari kiloa joista yritän pitää kiinni.. Minulla siis ollut aina ongelmana kilojen saaminen, ei niitten lähteminen. Painoa tuli noin 16kg, synnytyssaliin ei jäänyt kiloakaan vaan tuli vielä yksi kaupanpäälle. Vähäsen nestettä kerääntyi minullekin siis. Kun turvotus laski, jäljelle jäi noin 8kg, mitkä on tasasta tahtia tippuneet.



Missä vaiheessa olette ottaneet lihan mukaan ruokaan? Sitähän olisi saanut antaa jo 5kk lähtien, mutta pisti silloin mahan sekaisin joten jotenkin jäi.. Nyt mietin pitäisikö jo pikkuhiljaa saada sitäkin syötettyä.



Kommentit (36)

Vierailija
21/36 |
21.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukenut olen välillä huhtikuisten kuulumisia mutta laiska kun olen niin ei oo tullu kirjotettua itte mitään, nyt tsempataan joulun kunniaksi.



Elikkäs meille syntyi epäidenttiset kaksospojat. Raskaus käynnistettiin viikolla 38+3, kun mitään merkkejä ei ollut että olis itestään lähteny tulemaan. Ihan hyvin meni synnytys, näin jälkeenpäin ajateltuna. Alakautta molemmat tuli, onneksi. Eniten pelkäsinkin sitä että toinen tulee normaalisti sitten toinen joudutaan leikkaan niin että olis joka paikka ruvella.



Nyt siis pojat ovat vähän yli 8kk ja aika helppoa tää nykyään on. Alussa oli kyllä haastetta ihan tarpeeksi, mutta onneksi mies oli kotona n.2kk mun kanssa.



Kovasti molemmat menee jo eteenpäin konttaamalla ja ryömien. Tukea vasten harjotellaan nousemaan ja istumaan nousu ja siinä pysyminen on alkanut sujua. Hampaita on jo 6, ensimmäiset tuli 5kk iässä alas ja 7kk tienoilla oli jo 4 ylhäällä. Yöt on melko levottomia ja ei olis puhettakaan että voisin edes töihin lähiaikoina mennä kun ei paljon äiti saa yöllä nukkua. Kerran vaan syödään tai joskus ei ollenkaan mutta ovat niin levottomia että heräilevät pahimmillaan tunnin välein. No ei kai sen kummempaa.



Hauskaa joulua kaikille!



-p- ja pojat

Vierailija
22/36 |
21.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei sitten vieläkään oikein nukuta. Tuulis syö 2-3 kertaa yössä, mutta heräilee sitten muuten noin tunnin välein. Tuntuu aina vaan paremmalta ratkaisulta jäädä kotiin kunnes Tuulis on noin kaksi, jos vaikka hetken olisi yöt rauhallisia ennen kuin täytyy taas leikkiä järjissään olevaa aikuista..=)



Tuulis on nyt keksinyt kunnolla liikkumisen riemun, tosin kylläkin vain peruutusvaihde on löytynyt.. Tuntuu vähän turhautuvan, kun yrittää päästä leluun käsiksi ja lelu vaan loittonee.. Vähän on konttausasentoakin hakenut, mutta vielä ei toimi.



Saamme viettää joulua ihan kolmisin, muu suku kun on ei joulua viettävää sorttia. Vähän mietityttää, saako kaiken tehtyä, kun väsyttää ja väsyttää aina vaan. Lahjat ja ruuat on aika lailla valmiina, mutta koristelu puoli taitaa jäädä vähiin tänä vuonna.



Omista menoista on ollut puhetta, itselle ei pahemmin ole omaa aikaa päässyt kertymään, muutaman kerran on kotiapu käynyt viemässä lapset ulos niin on saanut rauhassa siivota. Joskus alkuvuonna pitäisi ajokorttiin kakkosvaihe käydä ajamassa, saa nähdä mitä siitäkin tule. Tuulis varmasti pärjää illan ilman äitiä, mutta entäs äiti? Olen myös pikkuhiljaa alkanut miettimään viihteelle lähtöä, mutta ei oikein vielä riitä kiinnostusta. Pitäisi nukkua vähän ennen sitä. Esikoisen ajoilta muistan kyllä sen, ettei nukkumisesta tule mitään, kun vauveli on ensimmäisiä kertoja hoidossa.



Rauhallista joulua kaikille, toivottavasti pukki tuo kilttejä lapsia ensi vuodeksi..=)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/36 |
25.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitens muilla joulu sujui? Meillä on mennyt aika kiukkuisissa merkeissä, tuntuu tyttö hermostuvan, kun yrittää kontata, muttei vielä oikein onnistu.. Yrittää lähteä suoraan istualtaan liikkeelle, mutta kellahtaa aina sitten naamalleen.. Ja huutoahan siitä seuraa... Onneksi tuon ikäisille ei mustelmia ja kuhmuja tunnu kovin herkästi tulevan, olisi varmaan aika hurja näky, jos jokaisesta muksahduksesta jäisi jälki. Tuulis yrittää nousta ylöskin välillä, mutta jalat eivät tunnu tottelevan.



Löysin muuten vihdoin ja viimein toimivan rauhoituksen nukahtamisiin. Kaikkea on kokeiltu, mutta tähän asti ainoat toimivat keinot ovat olleet tissi ja ympäriinsä kanniskelu. Nyt riittää kun pitää kättä pään alla sen ajan että tyttö nukahtaa. Tuuliksen sänky on omani vieressä, joten voin itsekin makoilla sängyssä ja vain laittaa käden pinnojen välistä Tuuliksen pään alle. Ei kestä kuin muutama minuutti ja Tuulis nukkuu. Aivan ihanaa..

Vierailija
24/36 |
26.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole joutanut kirjoittamaan. Pinoja luen kyllä, mutta keskittyminen tähän kirjoituspuoleen on vaikeaa..



Meillä Tillikka on jo pian 9kk ja huh huh mikä vauhti. Istuu, konttaa, seisoo, kävelee tuettuna ja työntelee niitä työntöautoja ja taaperokärryä. Sanoo välillä selvemmin ja välillä ei niin selvästi " äiti" ja " hei-hei" . Hampaita myös meillä on 6. Osataan taputtaa ja vilkuttaa, tanssia ja menä karhunkävelyä. Esikoinenkin kehittyi minusta nopeasti, mutta tämä tyttö kyllä menee tässä edelle. Selvästi vaikuttaa, kun isoveli pyörii tässä ympärillä. Ei malta tyttökään vaan makoilla tai ottaa rennosti. Kovin on tempperamenttia ja vierastus ja eroahdistus äidistä on meneillään. Rankka vaihe.



Meillä aloitettiin kestovaippailu tässä n.1,5 kk sitten. Hyvin on sujunut ja olen siihen totaalisesti hurahtanut. Haluaisin itse kokeilla ompelua, mutta aika ei tahdo löytyä. Edelleen imetän päivisin ja myös öisin 2-3 kertaa. Tillikka on kova heräilemään nykyään ja rauhoittuu niin nopeasti tissille, että en muuta jaksa. Kaukana ovat ekat kuukaudet kun tyttö nukkui jopa 11 tuntia heräämättä! Liikkumaan oppiminen ja hampaat lopettivat sen kuin seinään.Peukku maistuu, tuttia vaan jäystetään. Kaksilla päiväunilla mennään ja iltaisin uni tulee n.20 maissa.



Mitäs muiden vauvelit syö? Meillä on mennyt itse tehdyt kasvis ja lihasoseet ja kaupan hedelmä ja jogurttisoseet. Nyt mietin, että millos sitä voisi alkaa opettaa syömään muiden kanssa samaa? Teen lihakuutiot pakkaseen ja nyt alkaa varasto hiipua. Vieläköhän sitä pitäisi tehdä jotain vai voisiko tässä lähempänä 10kk siirtyä samaan ruokaan? Tavallinen Puuro ei meillä uppoa, joten syödään kaupan valmis-jauhepuuroa. Kallista ja typerää, mutta ei voi mitään. Yritän sekoittaa jauhepuuroon tavallista puuroa, mutta jos sitä on liikaa, tyttö ökii ja kaivaa puurot suusta:(



No, lapset kutsuu.. ei ehdi enempää. Isillä on tänä aamuna nukkumis-vuoro. Meillä siis muksut herää jo 6-7 välillä, joten aamu-nukkumisesta tapellaan.



t. hannah81



Vierailija
25/36 |
26.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ollu kanssa pojalla monta huonoa yötä,mutta muutettiin juuri niin sekin vaikuttaa.Huomenna lähetään reissuun,ja sitten on taas unikoulun paikka.

Meillä oli muutto nyt jouluna,ja joulu meni ihan ohi...väsymys päälimmäinen

tunne=(

Kipeeksikin taidetaan tulla.Täytyy käyttää poikaa päivystyksessä tänään,tukkonen ja korva varmaan taas vaivaa=(

Vauva nousee kontilleen,siitä melkein istuu ja nousee suorille jaloilleen.Tykkää seistä ja kävellä=)Hampaita on 8kpl ja lisää tekee,kun hankaa ikeniä=)

Mutta palataan ensi vuona=)Pää nyt ihan sumussa ja tyhjä,ja hommat kutsuu!!

Vierailija
26/36 |
26.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä joulu meni ihan kivasti. kotosalla suurimmaksi osaksi ollaan oltu, että aika rauhallisissa merkeissä kun viikon verran yöt olleet huonoja. mikael heräilee tiuhaan tahtiin ja syödä pitää kaksi kertaa. päästiin jo välillä yhteen kertaan, mutta nuhan aikana sitten tuli toinen ruokailu takasi. ylhäälle tulossa hampaita niin yöt sitten katkonaisia niitten takia. neljä tulossa ja kaksi jo tullut. panadolia olen antanut iltaisin ennen nukkumaan menoa, että jos hieman auttaisi, mutta eipä ole ollut pahemmin apua. itse alkaa olla aika väsynyt kun niin katkonaista se nukkuminen ja nyt ei oikein päivälläkään ole kerennyt nukkumaan kun ollut kaikenlaista tekemistä ja ohjelmaa.

meillä mikael siis konttailee hirveätä vauhtia ja nyt joulun aikana on uutuutena tullut se karhunkävely eli takajalat ihan suorana ja kädet kans maassa. peppua heiluttelee että ei vielä eteenpäin osaa mennä. nousee sängyn laitaa tai kirjahyllyä vasten polvilleen. huomenna tulisi mikaelille 8 kk:tta täyteen. äkkiä se aika vaan hurahtaa :)

nyt vaan toivon että hampaat tulisi mahdollisimman pian ja saisi yörytmin normaaliksi ja kenties pikku hiljaa yösyötönkin pois. vaikka tuo liikkuminenkin hieman tekee öistä levottomia kun saattaa yhtä äkkiä nousta istumaan unisena.



onnellista ja iloista uutta vuotta kaikille!



t. tuulih ja mikael 8kk:tta ( huomenna)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/36 |
26.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä ole tullut taas aikoihin kirjoiteltua, mutta tässä vähän kuulumisia



Joulu tuli ja meni ja mukavaahan tämä joulunaika on ollut. Jerekin antoi yllättäen kuusen olla aika rauhassa. Hän siis konttaa, nousee istumaan ja seisomaan ja kävelee karhukävelyä. Hampaita on ylhäällä ja alhaalla kaksi. Ruuista menee liha, kala, kana, normaalit vihannekset ja hedelmät, sekä puurot, kananmunaa en ole vielä antanut, mutta muuten lähes kaikkea. Jere tykkää kanssa aika hienojakoisesta ruuasta, kaupan 8kk soseet ovat kyllä vielä liian karkeita. Pääasiassa teenkin itse kaikki ruuat, joskus kiireessä tai reissussa tulee annettua kaupan ruokia.



Imetän yhä, eikä pojalle tuttipullo edes maistu. Mukista juo ruuan kanssa vettä, yritän imettää tuonne lähes vuoden ikään, jotta pääsisi sitten suoraan tavalliseen maitoon, eikä tarvitsisi opetella tuttipulloa.



Käytiin Teneriffalla marraskuussa ja hyvin meni reissu, ei ollut ongelmia lentojen kanssa, eikä muutenkaan. Pikku hurmuri hurmasi kaikki paikalliset naiset :)



Jere sairasti itsenäisyyspäivän aikoihin pahan flunssan: kuumetta 40 C ja korvatulehdus päälle. Kahdella lääkekuurilla helpotti ja nyt joulu saatiin onneksi viettää terveenä. Sairastelun (ja ehkä myös tämän jatkuvan seisomisharjoittelun) takia yöt ovat todella rikkonaisia. Jere nukkui jo lähes täysiä öitä, mutta nyt heräilee parin tunnin välein, eikä meinaa millään nukahtaa takaisin, naureskelee vain ja nousee uudestaan ja uudestaan seisomaan.



Hoitopaikkaa varailin pojille huhtikuun alusta alkaen, joten sinne asti saavat pojat olla vielä kotona. Kevät ja kesä olisi tarkoitus tehdä lyhyempää työpäivää ja pitää pojat vain osa-aikaisesti hoidossa.



Onko kukaan huhtiksista vielä uudelleen raskaana, tai onko vauvakuumetta päällä? Meillä on oikeastaan miehellä vielä kovempi vauvakuume kuin mulla. Mä ajattelisin, että jos keväällä aloitettaisiin kolmannen lapsen yritys, mutta mies haluaisi, että heti vaan, aika yllättävää, kun tähän asti minä olen ollut ainoa kuumeilija meidän perheessä.

Mulla ei ole menkatkaan vielä alkaneet, joten raskautumisen mahdollisuus on vielä aika pieni, olenkin tässä jo odotellut, että eikö ne jo pian ala, Jerekin täyttää vuoden vaihteessa jo 9kk.



´Mukavaa vuoden vaihdetta ja hyvää uutta vuotta!

Vierailija
28/36 |
27.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä muut huhtiset olette tehneet/aiotte tehdä talvihaalarin suhteen? Meillä tuo äippäpakkauksen haalari kyllä varmaan menee koko kauden, mutta sehän ei pidä kosteutta yhtään. Jos tyttö oppii kävelemään ennen vuoden ikää niin sittenhän se haalari ei ainakaan riitä, lumihangessa kastuisi heti. Meidän esikoinen kyseessä joten en tiedä miten aktiivisesti alle vuoden ikäinen haluaa ulkona maassa olla=) Kertokaa kokeneemmat ja muutkin mitä olette ajatelleet tehdä! Alennusmyynteihin olen lähdössä, sieltä voisi haalareitakin saada vähän edullisemmin.



Minni ja tytsy 8 kk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/36 |
27.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä esikoinen ei kauheasti tykännyt kävellä ulkona talvikengillä silloin kun kävely vielä oli vähän huteraa, mutta kontatessa tietysti kastuu. Meillä oli käytössä Reiman Supratec haalari, siinä on vyötäröstä alaspäin kumivuoraus, joten se kestää hyvin vettä, kovilla pakkasilla se on kyllä kylmä, joten niillä keleillä sitten pitäisi olla eri haalari tai pysytellä rattaissa.



Tietysti jos raaskii investoida Reimateciin, niin sehän menee kelillä kuin kelillä.

Vierailija
30/36 |
27.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulu oli ja meni. Meidän tyttö (8½kk) ei ollu pukista moksiskaan -kun oli muutenkin paljon väkeä ympärillä. Heilutteli vain veljen muovista miekkaa ja kun pukki kysyi isoveljeltä (5v) et onkos se ollu kilttinä siskolle -vastasi pikkusisko sopivasti " Ei-ei" ...kylläpä kevensi kivasti tunnelmaa :)

Ella " Maikku" (isoveljen nimitys) opettelee konttausta, jonkun " nykäyksen" pääsee eteepäin, mutta ryömimisvaihteella sit nopeemmin. Mutta varmasti pian oppii. Paljon on päivän aikana asiaa, pälättää sen ku kerkeää. Osaa kans vilkuttaa, piiloleikit on hauskoja, kylppärin ja wc:n ovet oltava kiinni, tai tyttö olis aina siellä nuolemassa kaivoa ja kattelemassa pyykkikonetta. Samoin veljen huone on pop. Isot autt kiinnostaa jaa hirvee huuto tulee, jos ei sinne pääse.

Hampaita on nyt 4 alhaalla ja 1 ylhäällä. Ruoka pitää kyllä vielä olla NIIN silosta tai muuten tökkii ja yökkii. Jonkin verran juo vettä ja korviketta, mutta unille mennessä tittimamma on ehdoton...Yöt on tosi katkonaisia ja kuten joku muukin oli tehny, mekin siirrettiin vauvan sänky ihan mun viereen, joten kun käden työntää pinnojen raosta, niin sekin auttaa. Tyttö on vaan niin hyörivä häkkyrä yölläkin et pää pinnoihin kolisee ja sitten itkettää. Oon yrittäny lisäpehmustaa reunoja vielä parveketuolin tyynyillä...

Mulla alkaa reilu kuukauden päästä työt..mies jää koti-isiksi.

Pääasia ettei hoitoon tarvi viedä.

Nopeaa menee päivät.

Meillä tytöllä kans vaan tavallinen toppa-asu, ettei oo vesisuojaa...Tällä hetkellä kuitenkin nukkuu vaunuis ne 2-3tuntia kun ite ollaan ulkona, etten oo toppavaate asiaa pahemmin miettiny. Mutta ehkä kevättalvella vetäsen kurahousut päälle jos tarve tulee.



Onnellista uutta vuotta kaikille huhtilapsille..eihän nää enää mitään vauvoja ole...koko ajan kehittyvät niin kovasti. :)

T:tikanpoika + maikku + isoveli

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/36 |
06.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kai minä joudu ihan yksikseni tänne kirjoittelemaan? Nyt kun kerrankin oikein aktiiviseksi ryhdyin..

Vierailija
32/36 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laitetaas viestiä=)Meillä on hirvee kiirus kun muutetaan tässä piakkoin isompaan asuntoon.On pakattu,kannettu kamaa roskiin(miten paljon ihmisellä voi olla turhaa!!)myyty kirppiksellä ja siivottu asuntoa.

Poika nukku jopa 3yötä putkeen,mutta viime yö oli sitten levoton..meillä on ennätys tuo 3yötä unta ja sit aina joku menee vikaan ja äijä heräileepi=)

Raukalla kyllä ikenet ihan turvoksissa,niin eiköhän ne taas kuuluisat hampaat vaivaa=)

Nyt siellä sitten heräilläänkin..poika kilju sängyssään 5-6.

Täytynee ruveta antaa aamutisut ja sitten puuroa poskeen.Imetys on ihan loppusuoralla,ja poika juo päivisin nokkamukista/tavallisesta mukista.

Mutta pistäkääs muut kanssa kuulumisia=)

Huiskutin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/36 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikaiset kuulumiset täältäkin. Päivät tosiaan juoksee vauhdilla, kun on jo aikalailla joulunalusvalmiteluita. Olen koittanut tätä taloa alkaa siivoamaan, siis lähinnä noita kaappeja ja tosiaan miten ihmisillä on näin paljon tavaraa....

Tytteli on vielä tyytyväisenä aamupäiväunillaan ulkona, onkin vedelly jo 1,5tuntia, nyt tosin alkaa taas tuhina käymään kun äiti pääsi tietokoneelle asti:).

Meillä muuten tätä tavallista vauhtia, neiti nousee jokapaikassa pystyyn ja ottaa jo askelia tukea vasten, joten taidot senkun kehittyy. Typyllä myös yläikenet on turvoksissa, joten hampaita on odotettavissa taasen, alhaalla siis kaksi. Meillä nukutaan pääasiassa hyvin yöt, viiden maissa herätään pullolle, muuten ehkä kerran saa antaa tuttia, joskus ei ollenkaan. Onpa meillä jokunen useammankin heräilyn yö ollut, kun on pitänyt nousta vaan....mutta niitä vain muutama, onneksi:).

Ainoana harmina itse koen sen, että meijän neiti on varsinainen sihtikurkku, kun kaikki ruoka pitää olla aivan sileää ja hienoa, leipäpaloja mutustelee tyytyväisenä ja jotain hedelmää, mutta tavallinen soseruoka on oltava aivan hienoa. Olen testannut 8kk soseita, mutta yökkäilyä vaan seuraa.....toivottavasti ajan myötä tottuu sitten karkeammalle ruoalle.

Jepulis, nyt meillä herättiin, joten lähetään laittamaan neidille lounasta.

Kaikille ihanaa joulunalusaikaa ja hyvää viikonloppua.

Inkkarityttö ja typy 8kk1pvä

Vierailija
34/36 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

testi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/36 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori tuo lyhyt viesti - testasin vaan että pystyykö tälle foorumille kirjottamaan ja muuttamaan sitten omaa viestiä. Ei ilmeisesti?



Paljonkohan tuollaisen 7 kuisen pitäisi juoda päivässä? En ole vielä lopettelemassa imetystä, mutta olen vaan miettinyt noita määriä, kun ruuan kanssa ollaan tarjottu vettä pullosta ja sekin on semmosta suun kostuttelua.



Terkuin

Kilokonvehti ihan itse

Vierailija
36/36 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ravitsemisterapeutti sanoi että 5dl/vrk tulisi saada maitoa tohon vuoden ikään asti.Juttelin sen kanssa kun pojalla allergit yms.