-Huhtikuiset vuoteen 2008-
Rohkaistuin tässä aloittamaan uuden pinon, kun tuo edellinen on jo aika pitkä. Toivottavasti jaksetaan kirjoitella yhtä aktiivisesti jatkossakin. Joku vähän fiksumpi voi laittaa linkin edellisen pinoon..
Meidän yösyötöistä luopuminen ei oikein onnistunut.. Ensimmäisenä yönä sujui siihen asti hyvin, kunnes itsekin nukahdin. Havahduin sitten hetkeä myöhemmin siihen, että Tuulis oli tyytyväisenä tissillä.. Seuraava yö sujui vähintäänkin yhtä huonosti, joten päädyin sitten vain rajoittamaan syöntien määrää. Nyt syödään noin 01.00 ja 05.00 aikoihin ja on kyllä yöt rauhoittuneet. Päivärytmiäkin olen jaksanut pitää paremmin, mikä kanssa tuntuu rauhoittaneen tilannetta vähän. Täytyy katsoa tilannetta myöhemmin uudestaan.
Raskauskiloista on ollut puhetta, minulta kyllä melkein kaikki lähtivät saman tien, vielä pari kiloa joista yritän pitää kiinni.. Minulla siis ollut aina ongelmana kilojen saaminen, ei niitten lähteminen. Painoa tuli noin 16kg, synnytyssaliin ei jäänyt kiloakaan vaan tuli vielä yksi kaupanpäälle. Vähäsen nestettä kerääntyi minullekin siis. Kun turvotus laski, jäljelle jäi noin 8kg, mitkä on tasasta tahtia tippuneet.
Missä vaiheessa olette ottaneet lihan mukaan ruokaan? Sitähän olisi saanut antaa jo 5kk lähtien, mutta pisti silloin mahan sekaisin joten jotenkin jäi.. Nyt mietin pitäisikö jo pikkuhiljaa saada sitäkin syötettyä.
Kommentit (36)
olen raskausaikana käynyt lukemassa viestejä, mutta ei vaan saanut aikaiseksi ruveta kirjoittamaan, mutta nytpä ajattelin sitten liittyä joukkoon. :)
Eli meille syntyi 27.4 Mikael niminen poika vauva mitoiltaan 3650g ja 50cm ja on meidän ensimmäinen.
Aika on mennyt todella nopeasti seuratessa pienen miehen kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset kuukaudet oli hieman rankkoja kun Mikael sai iltaisin itkukohtauksen joka kesti jonkun aikaa ja mikään ei silloin ollut mieluista. Ei autokyyti eikä syli. Ja se tuli tiettyyn kellonaikaan illasta. Ehkä lievää koliaakkia saattoi olla. Onneksi se loppui sitten aikanaan, mutta sitten päiväunet oli vain 15-30min pituisia. Harvoin tunnin mittaisia. Oli harvinaista jos nukkui tunnin tai kaksi. Öisin heräsi 2-3 kertaa syömään. Vaunuissa ei suostunut nukkumaan kuin jos ne oli liikenteessä koko ajan.
Nyt mikael on 7kk ikäinen ja 5 päivää sitten keksi eteenpäin lähteä konttaamaan :) Kuuden kuukauden ikäisenä nousi konttausasentoon, mutta heilutteli vaan peppua. Ryömiminen menee takaperin ja vatsallaan ympäri. Ilman tukea istuu jo melko pitkiä aikoja.
Alas tuli kaksi hammasta just kun viisi kuukautta tuli täyteen ja nyt näyttäisi olevan neljä tulossa ylös samaan aikaan.
Mikael heräilee syömään yöllä kerran. Joskus kahdesti. Päiväunet on onneksi pidentyneet 45min-2 tuntiin. Yöy ovat olleet katkonaisia, että tutin perään heräilee useasti yön aikana.
Nyt pari päivää sitten iski ensimmäinen flunssa mikaeliin. Kuumetta ei ole ollut ja muutenkin pikku mies on jaksanut touhuilla ihmeen hyvin ja ruoka maistunut.
mutta pikku mies heräisi päivänoksilta niin on lähdettävä ruoan lämmitykseen.
tuulih ja mikael 7kk
Meillä siis 4.4 syntynyt poika ja nyt siis jo muutaman päivän päälle 8 kk.
Kauheeta vauhtia mennään konttaamalla ja noustaa seisomaan koko ajan.
7.1. olisi edessä töihinpaluu ja pienen miehen tie vie tarhaan, onko kukaan menossa suoraan töihin kun ä-loma loppu?
LapaLepa
Minä olen menossa töihin.. Tai siis vanhempainvapaa loppuu 14.1. ja pidän siihen pitämättömät lomat 6 vkoa, eli töihin pitäisi mennä sitten helmikuun viim vkolla. Ihan innolla olen menossa, sillä teen 1-2 etäpäivää kotosalta töitä, mies hoitaa neitiä 2-3 pv ja mun isä eli pappa tulee 1-2 pv hoitamaan meille kotiin. Eli meidän ei tarvitse vielä laittaa neitiä mihinkään hoitoon. :) Ehkä sitten ensi syksynä, elokuussa olisi jo se 1v 4kk eli varmaankin jo vähän helpompaa..
Mammis + Oona 2 pv vajaa 8kk :)
Meille kuuluu flunssaa, flunssaa ja flunssaa... Yli kuukauden on oltu - minä ja molemmat lapset - lähes koko ajan nuhassa, mitä nyt pari päivää on voinut olla välissä niistämättä. Itsenäisyyspäivänä todettiin 2-vuotiaallamme korvatulehdus ja Aleksinkin kiikutin eilen lääkäriin, kun oli huono yö takana ja nuha taas pahempi. No ei ollut korvissa mitään, keuhkoissa kuulemma pientä rahinaa mutta seuraillaan. Poika kuitenkin syö aika hyvin eikä ole kuumetta, joten kai se taas menee ohi. Tosi kovasti nenä kyllä valuu.
Suurin murhe on muuten olleet levottomat yöt, mutta voihan tuolla jatkuvalla nuhalla olla siihen osuutensa. Siispä ei tässä voi mitään unikouluja harkita ennen kuin on flunssakierre ohi. Jos se menee ohi ennen kevättä....
Aleksi pyrkii kovasti ylös. Polvilleen pääsee itse ja siitä yrittää vielä ponnistaa ylös, mutta tekniikka ei vielä oikein toimi. Konttausasentoa harjoittelee, mutta periaatteessa on ryöminyt jo kauan konttauksen tapaan vuorokäsin ja -jaloin, mutta kädet vain ovat lattiassa kyynärpäitä myöten ja maha pysyy sen takia lattiassa. Vauhti on kyllä kova. Erityisen ihania paikkoja ovat vessa ja kylpyhuone ja välillä pitää jopa käydä vinkumassa vessan oven takana, jospa sen joku avaisi. Ja isosiso joskus ystävällisesti avaa.
Huomenna mennäänkin 8 kk:n neuvolaan (jos nyt kehdataan mennä näiden räkänokkien kanssa). Kiva kuulla paljonko poju on kasvanut.
Joulua ja joulumieltä odotellessa,
Talvikki + Aleksi eilen tasan 8 kk
meillä oli tänään 7½ vuotis neuvola. Mikael painaa 8905g ja 70.4cm pitkä. Nuha siis edelleen vaivaa. Nyt ei enää vuoda vaan tuntuu olevan tuolla syvemmällä, että välillä yskittää. Jospa se siitä menisi ohitse ilman kuumeilua tai muita jälkitauteja. Hirmu virkeänä jaksaa touhuilla ja ruoka maistuu. Yöt on ollut katkonaisia, että heräilee hieman useammin, mutta nukahtaa onneksi melko pian.
Joku kyseli töihin menijöistä niin itselläni on tarkoitus olla vielä kotona ensi kesään asti. Saatan tehdä keikkatyötä parina viikonloppuna kuukaudessa jos se vaan on mahdollista. Piti asiaa kyllä miettiä isännän kanssa. Onneksi isäntä sai palkankorotuksen vaihdettuaan työpaikan viime kesänä niin hieman paremmin uskaltaa jäädä.
Kuinka moni otti influenssa rokotteen vauvallensa? Me otettiin. Jahkailin kyllä asian kanssa tovin, mutta kerta oli sitten ilmainen niin tuli otettua. Ensi viikollahan se pitäs taas käydä toinen rokote ottamassa. Jospa menisi yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Poika ei inahtanukkaan. :)
Tuulih ja Mikael n.7½kk:tta
On näköjään muitakin nuhaneniä täällä. Meillä nyt pari päivää joutunut neniä putsailemaan molemmilta, kuumetta tai muita oireita ei onneksi ole. Päivisin ei tuo nuha hirveästi haittaa tahtia, mutta öisin sitten heräillään ja kiukutellaan. Ja kun nuo yöt ei muutenkaan niin hirveän rauhallisia ole olleet, alkaa taas väsyttämään vähän enemmän..
Uusimman vauva-lehden vaativa vauva artikkeli oli melkein suoraan meiltä.. Tuulis on aina vaatinut hirveästi huomiota ja virikkeitä ollakseen tyytyväinen. Siksi tavallaan odotan sitä että Tuulis oppii liikkumaan kunnolla. Mutta toisaalta taas, voi olla aikamoista sirkusta sittenkin.. Esikoinenkin vaati hirveästi syliä, mutta oli oikeastaan tyytyväinen kunhan vaan oli sylissä. Ja Nea nukkui yönsäkin jo alle viikon ikäisenä, mikä totta kai vaikutti jaksamiseen. Mutta toisaalta, Nea oli hirveän arka ja vierasti aivan älyttömästi, kun taas Tuulis ei pahemmin vierasta tai jännitä uusissa tilanteissa. Välillä kyllä ihmetyttää, miten nuo kaksi voi ollakin niin erilaisia, molemmat omalla tavallaan niin ihania..
Te joilla on jo toinen tai useampi lapsi kyseessä, oletteko huomanneet vauvasta että olisi mustasukkainen? Tuulis nostaa nykyään metakan jos huomaa, että Nea on sylissä. Ei tosin silloin jos molemmat ovat samaan aikaan sylissä, mutta Nea ei saisi olla yksin äidin sylissä.. Missäköhän vaiheessa vauvaa pitäisi totuttaa siihen, että maailma ei pyörikään vauvan navan ympärillä?
Meillä poika on ainakin ihan mustis ja huomion kipee.Kun jutellaan miehen kanssa,niin alkaa huutamaan..ei itki vaan kiljuu kovaan ääneen,että minä minä=)siis huutaa että älkää jutelko vaan huomio minulle.
Ja muutenkin parasta ois olla äitin sylissä ja kun joku koko ajan leikkisi vauvan kanssa..luojalle kiitos noista isommista lapsista,viihtyy hetken niidenkin kanssa=)
Poika nukahtaa illalla hyvin,mutta n.2-3h päästä alkaa itkemään ihan täysillä..itkee n.10min ja jatkaa unia..mistähän tuokin sitten johtuu?onko muilla tollasta?=)oisko joku painajainen tai jotain.
Meillä on tyttö 7,5 kk ja aivan sama juttu iltaisin. Tosin meillä se itku tulee vähän aikasemmin, mutta kuitenkin. Nukahtaa aivan heti kun sänkyynsä laittaa, mutta puolen tunnin-parin tunnin kuluessa mieletön itku yhtäkkiä, eikä rauhoitu millään. Tai no, rauhottuisi varmaan jos jaksaisin pomputella sylissä mutta annetaan tytölle maitoa niin itku rauhottuu heti ja jatkaa unia. Joka ilta ei tuota tee, keskimäärin joka toinen. Jano tuskin on, kun juo illalla tosi paljon juuri ennen nukkumaan menoa, eiköhän se ole vaan äipän ottama tapa että annan maitoa=) Sinänsä ei haittaa kun ollaan sillon vielä miehen kanssa hereillä ja pitkään sen jälkeenkin. Mutta ollaan kanssa mietitty että mistä se johtuu, varmaan lapsi siirtyy silloin kevyestä unesta syvään uneen ja säpsähtää ja herää, tietenkin siihen voi myös liittyä eroahdistus, joka kuulemma tämänikäisellä on pahimmillaan? Nämä ihan vaan spekulaatioita, olisi kyllä kiva tietää oikeasti jonkun viisaamman suusta että mikä tuo herääminen kesken unien on. Ei olla ainoita, täällä palstalla olen nähny että monilla samanikäisillä vauvoilla on ihan sama juttu!!
-minni ja tyttö 7,5kk
Siis heräileehän tuo Tuulis muutenkin paljon öisin, mutta yleensä nukahtaa heti kun vain pääsee syliin tai saa rintaa. Sitten on noita huutokohtauksia, yleensä muutama tunti nukahtamisen jälkeen, jolloin saa kyllä käyttää kaikki konstit että hiljenee. Ei huoli rintaa, vaan huuto sen kun yltyy jos sitä menee tarjoamaan. Toistuu usein monta kertaa peräkkäin ennen kuin suostuu sänkyyn uudelleen. Nukahtaa siis välillä, mutta herää heti kun yritän edes istua sängyn laidalle...
Syytä olen itsekin miettinyt, noita kohtauksia kun on tullut jo useamman kuukauden silloin tällöin. Joskus muistan kuulleeni kauhukohtauksista, mutta eikös ne tule vähän vanhemmille lapsille?
Meillä ei kohtauksen tullessa poika huoli maitoa,karjuu tuon 10min ja sit nukahtaa=)
Meillä oli 8kk neuvola ja mitat: 68cm ja 7,8kg.
tuossa oli aijemmin puhetta noista huutokohtauksista, meillä myös sama juttu, olen pistänyt sen eroahdistuksen piikkiin. nyt muutenkin on sellainen kausi menossa, että kun lähtee liikkeelle niin hetken päästä varmistaa että olenko vielä maisemissa ja käy " tankkaamassa" turvaa vähän väliä.
Tänään olikin viimeinen muskari, en tiedä vielä jatketaanko kevät puolella, riippuu töistä.
Ihanaa, edes yksi asia meni suht. mutkattomasti! (koputtaa puuta) ollaan nyt reilun viikon syöty ruokaa 8kk karkeudella, ja ihme kyllä pöperö on mennyt ihan hyvin naamaan, pientä kakomista oli alussa mut nyt menee jo pienet makaroonitkin hyvällä ruokahalulla! Olin aika varma, et ei tule mitään, kun on aijemmin ollu sellanen sihtikurkku että, mut ihmeen kivuttomasti kävi!
Jouluisin terveisin Miksu kera Saaran (tänään tasan 8kk)
nostetaanpa pinoa ylöspäin..
se olisi sitten viikko enää jouluun. lahjat onneksi alkaa olla ostettu. pitäisi nyt sitten ruveta leipomishommiin.
meillä nuha alkanut pikku hiljaa hellitämään mikaelilla. vielä kyllä hieman yskii, mutta jospa se siitä. keskiviikkona olisi influenssa rokotteen tehoste. jospa se sujuisi hyvin.
meillä ahkerasti pikku ukkeli konttailee ja nousee polvilleen tukea vasten. omaa tahtoakin löytyy jos jonkun asian saa päähänsä niin ei hevillä luovuta. :)
rauhallista joulun aikaa kaikille!
t. tuulih ja mikael
Heippa,
Meidän neiti on nyt 8,5kk ja reipas menijä: ryömii, nousee tukea vasten seisomaan, kävelee kävelytettäessä jne. Kiinteitä menee viisi kertaa päivässä, minkä lisäksi imetän edelleen, tosin päivällä enää pari-kolme kertaa, yösyöttöjä yleensä kaksi; hyvin on näillä eväillä kasvanut, yläkäyrillä menee edelleen. Tyttö on tosi iloinen ja rohkea, oikea päivänsäde:)
Aiemmin joku kirjoitteli noista oudoista itkukohtauksista, meidän tytöllä on myös samanlaisia! Nukahtaa siis helposti iltatissin jälkeen omaan sänkyynsä, mutta 1-2tunnin päästä kamala itku, joka rauhoittuu yleensä silittelyllä tai viimeistään imetyksellä. Varmaankin sitä eroahdistusta. Iltamenoni ovatkin nyt vähentyneet minimiin, sillä typy on alkanut (vasta nyt!) vieroksua pulloa!:( Jos olen poissa, tyttö huutaa vaan eikä suostu menemään nukkumaan ollenkaan. Tämä on minusta aika ahdistavaa, sillä ekat 6kk pystyin helposti menemään esim. jumppaan ja mies laittoi sillä aikaa lapsen nukkumaan (nukahtaa iltaunille aikaisin, 18/19 maissa), syötti pullosta rintamaitoa. Nyt tuntuu, etten pääse minnekään iltakuuden jälkeen.. Tammikuussa olisi yksi iltameno jonne todella haluaisin mennä, mutta osaisiko siitä nauttia kun tietäisi vauvan vaan huutavan.. Ja tuleeko vauvalle joku kriisi jos yhtenä iltana äiti ei olisikaan siinä? Onko neuvoja, pitääkö vaan odotella että tämä vaihe menee ohi ja KUINKA KAUAN tätä kestää?
kyselee Feonia ja tyllerö 8,5kk
Tänään siis tuli 8 kk täyteen, ja torstaina loppuu äitiysloma! Aloitin 50 päivää ennen laskettua aikaa, mikä tietysti lyhentää lomaa loppupäästä. Olisi aika hurjaa viedä poju hoitoon ensi perjantaina, kun kyseessä on kuitenkin täysin vauva. Tämä on meidän neljäs lapsi. Eka lapsi vietiin hoitoon 1 v 5 kk iässä, toinen 1 v 3 kk ja kolmas on ollut tähän asti kotona (täyttää tammikuussa 3).
Edelliselle kirjoittajalle (en muista nimeä, noloa) sanoisin, että ei lapselle käy erityisen pahasti, vaikka äiti olisi joskus illalla poissa. Meidän kolme isompaa lasta ainakin ovat suhteellisen täysjärkisiä, vaikka minä olen ollut joskus poissa iltaisin. Minulla on tosin ollut iltamenoja aika vähän, ehkä 2 - 3 jokaisen vauva-aikana. En siis tarkoita jumppia tms., vaan teatteria, ravintolaa jne.
Meidän poju on lyhyttä ja laihaa sorttia. Kolmonen taas on pitkä ja laiha. Kakkonen ja ykkönen ovat keskimittaisia ja laihoja. Mutta kun katsoo heidän isäänsä, laihuus ei ole mikään ihme ;)
Minun mielestäni kotihoidontuessa saisi olla jokin porrastus, että tuki olisi sitä isompi mitä pienempi lapsi. Kotihoidontuelle putoaminen on aika ihmeellistä, kun kotihoidontuki on niin reilusti pienempi kuin palkka. Äitiyspäivärahalla ollessa ei ole taloudellisia huolia, mutta pian on :(
No, eipä kannata miettiä liikaa raha-asioita vaan nauttia ihanasta vauvasta!
Feonia:kokeile nokkamukia/tavallista mukia.Mulla imetys loppumassa ja opetan pojan suoraan mukiin,juo kupista hyvin meidän poika mutta pulloa ei oikein oo ottanu=)kyllä itellekkin tärkeetä päästä joskus johonkin.
Minä oon hyvä sanomaan kun kuun lopussa meno jolloin poika joutuu olee 26h ilman mua ja isäänsä ja oon ihan paniikissa=)menee mun äidille.
Tänään oli 8kk tarkastus ja poika 71,6cm ja 9,440kg..poika kyllä jo kohta 9kk
nyt kutsu käy
Moi Huiskutin: joo, meillä on ollut nokkamuki harjoituskäytössä jo jotain 3-4kk. Vettä siitä menee pieniä määriä, maitoakin on kokeiltu, mutta se herättää vain hämmästystä ja valuu ruokalappuun;)
Harkitsen sitä tammikuista iltamenoa, kyllä se yksi ilta varmaan menisi ja onhan tyttö silloin taas kuukauden vanhempikin.. Kiitos vastauksista ja tuesta, mukavaa päivänjatkoa,
t. Feonia
[color=indigo]Meidän Mimosa on nyt hieman päälle 8kk (syntyi 10.4) reipas neiti! Tykkää kovasti ryömiä itsekseen ja harjoittelee konttaamista kovasti. Suussa on 4 ihanaa nököhammasta ja hiukset on niin pitkät, että etutukkaa pitää jo pinneillä laittaa taakse ettei tule silmille..
Yöheräämiset meillä on jäänyt kokonaan poissa, tyttö nukkua posottaa kellon ympäri ja monesti minä nousenkin kahvin keittoon ennen kuin tyttö edes herää. Univelkoja siis ei tässä perheessä ole :)
Raskauskiloista oli puhetta. Mulla nämä viimeiset n. 5kg istuu kyllä niin tiukassa että huh! Lihoin raskauden aikana 20 kiloa, ihan vaan sen takia kun mähösin sohvalla ja vedin herkkuja kaksin käsin :/ No, syksyllä todettiinkin masennusta, että ei ihme että raskaus otti voimille..
Mennään Mimsun isin kanssa naimisiin 4.1.08 eli 17 päivän päästä, hui! Mieletön hääjännitys päällä, onneksi kaikki on jo valmiina h-hetkeen. Jouluakaan ei ole tullut mietittyä/stressattua kun kaikki ajatukset on tulevissa häissä :)
Serenity ja Mimsu
Kiirettä pukkaa. Huomenna lähdetään puoliltapäivin tien päälle Keski-Suomea kohti, joten voi olla että tää on viimeinen kurkkaus palstalle ennen joulua. Menen vielä illalla pitämään yhden jumpan ja kaikki on pakkaamatta. Ääk! Pulkka on neidille hankittu ja mökillä meitä odottaa kuulemma upea sileä järvenjää, luistimetkin jo siellä. JEE! Jouluaattona tullaan jo takaisin Hesaan, mies menee joulupäivänä yövuoroon ja sukuloidaan miehen vanhempien luona.
Ok, nyt on pakko jatkaa hommia. Vielä pitäis tehdä pari satsia joulutorttuja ¿ olen meidän perheen joulutorttuvastaava! ;)
Kaikille oikein rauhallista, toivottavasti valkoista joulua & kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
Tontut, Mammis + Oona
Meidän Ella " Maikku" 7.5kk. Pikkunen pirpanainen, ehkä 7.5kg. Syö vielä aika pikkuruisia annoksia, mutta kuitenkin ainakin sen 5 x päivässä.
Hampaita 2 alhaalla. Maissinaksuja syö mielellään.
Ryömii pitkin asuntoa kovalla vauhdilla. Kun selkänsä kääntää, on jo kadonnut. Konttausasento menee, mutta nyt jättänyt sen vähemmälle kun opppi ryömimään nopeampaa. Laskin just pinniksen sängyn pohjan alas kun alkoi keikkumaan laidassa kiinni.
Ilonen tyttö. Päikät nukkuu hyvin. Pari kertaa sen 2 t.
Yöt on rikkonaisia, nukkuessa pyörii, hyörii ja itkeskelee. Tissittää pitää jonkun kerran, jos ei silittelyllä rauhoitu. Sit alkanut 3-4aikaan heräämään ja olemaan ihan virkku.
korvikemaitoa ei oikein suostu juomaan, mutta maissivelli menee paremmin. Tissi kun on vielä se pääjuoma. Vedestä kyllä kans tykkää.
Mutta nyt pyykkien laittoon. Vieraitakin tulee illalla.
T:Tikanpoika + pikku Lella