Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelkkaturmassa loukkaantunut pikkupoika kuoli

Vierailija
04.12.2007 |


4.12.2007 15:00, päivitetty 04.12. 15:40

Kaatuneen moottorikelkan alle sunnuntaina Puolangalla jäänyt 9-vuotias pikkupoika menehtyi tiistaina Oulun yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolla tajuihinsa tulematta.



Pienen potilaan sydän lakkasi lyömästä puolen päivän aikaan.



Puolangan poliisin mukaan pojalla ei ollut luunmurtumia, mutta kelkan alle puristuksiin jääneen pojan elintoiminnat ennättivät pysähtyä, ennen kuin raskas kelkka saatiin pois hänen päältään.



Poika saatiin elvytettyä paikan päällä, mutta hengitys oli ollut liian kauan pysähdyksissä, jotta hän olisi enää onnettomuudesta toipunut.



Poika oli kyyditsemässä moottorikelkan perässä olleella reellä kahta alle kouluikäistä lasta, kun kelkka kaatui tielle noustessa ja poika jäi poikittain kaatuneen kelkan alle.



Alle kouluikäiset lapset eivät loukkaantuneet onnettomuudessa. Turmassa käytetty kelkka oli 9-vuotiaan pojan isän omistama.



Viimeisillä voimillaan poika kehotti mukana olleita nuorempia lapsia hakemaan apua, mutta apu tuli paikalle liian myöhään.



Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kuusi