Olen ihan kyllästynyt äiteihin, jotka huutavat kiukuttelevalle!

Kysymys oli huutamisesta, ei siitä että istuu kiukkuavan kanssa tunnin ojan penkassa. Mitä iloa on huutamisesta jos on kiire?

Rajat on rakkautta ja lapsen pitää oppia mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei silloin tällöin huutaminen ole ollenkaan pahasta.

rangaistuskeinoja? Huutaminen ei ole rangaistus - se on tunteenpurkaus.

Minä siis kirjoitin meidän perheestä, jossa 4 lasta. Eli 6 perheenjäsentä, kun meillä myös isä ja äiti. Me ehditään ihan mukavasti leikkiä ja olla lastemme kanssa ja niinkus tossa kirjotinkin, järkkään aina kaikki edellisenä iltana aamuksi valmiiksi, niin että meillä rauhallinen aamulähtö, MIKÄLI joku lapsista ei rupea kiukkuilemaan.



Ja meillä ainakin vanhemman " karjaisu" monesti tehoaa. Ja vaikkei sen kummemmin tehoaiskaan, niin minusta se on ihmillistä, että joskus se pinna palaa.



Olen samaa mieltä siinä, että kokoaikainen huutaminen ei kasvatuskeinona ole mitenkään tehokas. Sen sijaan koetin valottaa sitä puolta, että joskus vaan on tilanteita, joissa minusta on ihan inhmillistä ja ymmärrettävää, että vanhemmalla pinna palaa. Enkä usko, että se ketään vaurioittaa. Eri asia, jos muutenkin vanhemman ja lapsen vuorovaikutus laadultaan huonoa. Tai muita ongelmia kasvatuksessa.

Sinäpä sen sanoit - ja minusta kyllä lapsenkin on se hyvä oppia, että jos venyttää ja venyttää, niin muillakin ihmisillä se pinna loppuu.



Minusta nimenomaan on parempi vastata kiukku-uhmaan vaikka sit sillä huudolla - eli tunneilmaisulla - kun ruveta kitkemään sitä kiukka jollain rangaistuksilla.

jos vanhempi karjuu.



Siitä tässä on nyt kysymys, ei satunnaisesta hermojen menetyksestä.



-ap

olen tullut siihen tulokseen, että kiukuttelu loppuu nopeimmin kun on niinkuin ei näkisikään eikä kuulisikaan. Tietty jos ollaan julkisella paikalla, niin ottaa lapsen kainaloon ja vie pois tilanteesta. Kotona touhuilee omia askareitaan ja antaa naperon rauhassa kokeilla nielurisojensa kestoa.

Vierailija:

Myönnän siis karjaisevani esim. tällaisessa tilanteessa, että lapsi on heittänyt kintaat 4 kertaa pois käsistään, kun ne on " kurjasti" ja ulkona on 10 astetta pakkasta.

Mutta mitä tulee lapselle huutamiseen, siihen sorrun joskus (varmaan vähän turhankin usein), mutta se on yleensä väsymystä, minun siis. Sitä paitsi, huomaan tasan tarkkaan toistavani äitini kuvioita. Yritän vastustaa, mutta sieltä ne vain kumpuaa sisimmästä. Kuitenkin voin sanoa, että huudan lapsilleni vähemmän kuin äitini meille, ja tällä hetkellä itsehillintä on paremmalla tolalla kuin kolme vuotta sitten. Eli olen ihan tyytyväinen tilanteeseeni.

ja kiukuttelen. Myönnän sen. Ja tiedän ettei auta. Mutta olen NIIN HUONO äiti että en osaa hillitä itseäni. Huudan meuhkaan ja mesoan. Ja silti lapsian rakastan. Ja en voi itselleni mitään.

Tietoisesti pyrin antamaan lapselle tilaa tunteilleen sekä verbalisoimaan ne, pysymään itse rauhallisena. Mutta kun itse on todella väsynyt sitä kaikki hyvät aikomukset unohtuu. Äideille ja isille pitäisi olla oma tunteiden purkuparkki, koska jatkuva omien tunteiden tukahduttaminen ei tee sekään hyvää. Harrastus, liikunta? Joo-o. Mutta jos ei yksinkertaisesti ole aikaa tai elämäntilanne ei salli.

Onko teidät taiottu jotenkin? Mistä niitä taikomispillereitä saa?

Isommassa perheessä lapset jonkin verran oppivat itsenäistymistä ja siihen että esim:äiti ei repee neljään paikkaan yhtä aikaa ja näin ollen vaikka pukevat reippaasti. Meidän perheessä on yksi jota saa hoputella jatkuvasti ja loppujen lopuksi joudun auttamaan pukemisessa. (poika 5v)

kuin alituisella huutamisella ja moittimisella. Se ei ole hyvä juttu! Ehkä nämä eivät itse edes tajua sitä, millaisia ovat ja luulevat ohjaavansa lasta hyvin ja oikein...

Ja hän kiekuttelee hyvin herkesti, ja olen itsekin oikeas tulisiulu. Ja monesti huudan hänelle takaisin, mikä on kurjaa (sii varmaan kerran viikossa) Olenkin miettinyt, että ehkä tämä ei kuitenkaan ole niin paha asia, koska lapsi on muuten erittäinkin tasapainoinen ja iloinen, mutta jos ei saa jotain mielensä mukaan, niin alkaa hirveä huuto, ja sitten välillä huudan takaisin " että nyt loppu huuto ym."



Jotenkin ajattelen, että täytyyhän lapsenkin oppia, että aina ei voi huutaa ja että miltä se lapsestakin tuntuu, että kun äiti huutaa. Nyt lapsi sanookin, että ollaan ihan kiltisti, eikä huudeta, kun tontut katselee meitä;) ja nauraa iloisesti päälle;)

Vierailija:

ja kiukuttelen. Myönnän sen. Ja tiedän ettei auta. Mutta olen NIIN HUONO äiti että en osaa hillitä itseäni. Huudan meuhkaan ja mesoan. Ja silti lapsian rakastan. Ja en voi itselleni mitään.

lapsi saa raivarit ja äiti vaan lässyttää: voi kulta, uskon että suututtaa, kulta pieni, älä viitsi, tule rakas, mennään ostaa jäätelöä, jos lopetat äiti ostaa sulle lelun, älä viitsi... ja tätä jatkuu 10minuuttia, 20minuuttia... Raivostuttavaa, tekis mieli mennä ja nostaa se huutava lapsi ylös ja sanoa, että nyt riittää, kuuntele äitiäsi.



Huutaminen ei ole hyvä, mutta tiukasti voi ja pitää sanoa, ja ääntäkin voi korottaa. Ja tosiaan aina ei voi istua tuntitolkulla ja pitää lasta sylissä kunnes uhma lähtee. Sylitellä voi sitten myöhemmin, ja keskustella asia loppuun. Aina ei myöskään tarvitse selitellä. Aikuinen on aikuinen ja päättää, uhmis ei kykene ottamaan informaatiota vastaan, uhmis tarvitsee vain aikuisen päättämään puolestaan ja lopettamaan kohtauksen. Se on sitä turvallista aikuista.



varhaiskasvatuksen maisteri

Vierailija:

Rauhoittelen ja pyydän kuuntelemaan. Sitten kun rauhoittuu sen verta, että kuuntelee, niin kerron mitä olemme tekemässä. Jos alkaa huutamaan taas sanon, että sitten istutaan tässä niin pitkään, että haluat lähteä tekemään sitä mitä olemme menossa tekemään. Kerran ollaan istuttu tunti. Normaalisti riittää minuutti tai kaksi. Niin ja tosiaan, ihan missä vaan otan lapsen syliin. Jos ei ole paikalla penkkiä, niin menen lattialle taikka otan syliini ja seison.

Mulla on 2,5-vuotias ja 4-vuotias. Pienempi pukee aina ulkovaatteet tosi nätisti ja odottelee valmiina, kun 4-vuotias kiukuttelee pukiessaan. Jos otan syliin ja odotan rauhoittumista, niin kestää kyllä väh. kymmenen minuuttia ennen kuin ollaan valmiina. Joten yleensä joko puen kiukuttelevan lapsen tai lahjon, uhkaan ja kiristän... Ei viitsi hikoiluttaa pienempää vaan sen takia, että isompi saisi kiukuta kiukut loppuun.

jos maito kaatuu tai kiukutellaan pukiessa tms. Mutta kun on kaksi kiljukaulaa vajaat 3v ja kotona oloa 3v alkaa jo päässä kiristää. Lisäksi tämä sää jne. Voin vain sanoa etta voi mun lapsiparat kun niillä on niin hirveä äiti.