Yllätysraskaus, kertoisitko kokemuksiasi?

Aluksi olin ihan varma, että teen abortin, mutta sitten kuitenkin mies puhui pitkään minulle ja sitten päätin lopulta olla menemättä keskeytykseen.

Ei kaduta yhtään.

Rakastan tuota meidän iloista vesseliä sydämeni pohjasta ja ehdin ne opinnot suorittaa loppuun myöhemmin.

Oliko vahinkoraskaudella mitään merkitystä?

Olin seurustellut mieheni kanssa tuolloin noin puolisen vuotta. En edes ensin tullut miettineeksi kuukautisten poisjäännistä huolimatta, että olisin raskaana. Luulin sen johtuneen e-pillerien aloituksesta ja hormoonien sekamelskasta. Odottelin vielä toisetkin kuukautiset, tai siis niiden ajankohdan yli, ennen kuin todella ostimme testin ja teimme sen. Olin siis jo n. viikolla 8+...Eli olimme olleet n. 7 kk yhdessä kun teimme testin.



Asuimme tuolloin myös erikseen kumpikin omissa pikkuluukuissamme. Testin tulos ei missään vaiheessa ollut minulle negatiivinen shokki, ennemminkin positiivinen, vaikka olinkin juuri aloittanut amk-opinnot jne. Mies sen sijaan oli enemmän shokissa. Eiväthän miehet varmaan niin paljon kaukana tulevaisuudessa kenties siintävää perhe-elämää ajattele kuin naiset jo teini-ikäisistä alkaen (ainakin minä).



Oli syksy ja jo ennen joulua asuimme yhdessä. Ennen joulua asiasta tiesivät jo kaikki, ja kaikki myös ottivat asian todella positiivisesti vastaan. Onnesta soikeana olivat niin vanhemmat, sisarukset kuin kaveritkin.



Keväällä koulun päätyttyä alkoi virallisestikin äitiysloma ja lapsonen näki päivän valon kesän alussa.



Nyt olemme miehen kanssa naimisissa, meillä on yhteinen oma koti, ja kaikki on loistavasti...Lasta rakastamme yli kaiken, eikä hänen yllättävä maailmaantulo mitenkään ole vaikuttanut suhtautumiseemme häneen. Päin vastoin, minä uskon, että näin oli tarkoituskin käydä. Unelmani kävi toteen. Sain lapsen nuorena, 25-vuotiaana. Jos lapsi olisi tehty suunnitelmallisesti, ei minulla vieläkään häntä olisi...ja olen kohta 30.



Uskon siis todella, ettei ihmisen tarvitse kaikkea itse päättää, asioilla on tapana järjestyä.

Näin ollen on aivan sama tulisiko lapsi yllätyksenä vai ei.

Tämä ei ehkä ole ihan sitä, mitä haettiin, mutta täydellinen yllätys kuitenkin.



Esikoinen sai alkunsa lapsettomuushoidoilla, esikoisen ollessa 1v. kävin hoitavalla gynellä, joka totesi että tervetuloa takaisin kun aletaan kakkosta odottamaan. Ehkäisykysymykseen vastasi, että luomuraskaus todella erittäin epätodennäköistä. Menkat ei vielä imetyksen lopettamisen jälkeen olleet olleet kuin kerran (about 3 kk aiemmin), " sisuskalut" uinuivat etc.



Rankkan töihinpaluu, esikoisen korvatulehduskierre, olematon seksielämä...

ja 3 kk kuluttua huonona vitsinä tehty raskaustesti näytti plussaa!



Alussa en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Toki olimme varovasti toivoneet toista lasta joskus, mutta todella rankan vauvavuoden jälkeen päätetty, ettei ihan vielä aleta yrittämään (=meidän tapauksessa lähdetä hoitoihin). Töissä jouduin hakaamaan päätä seinään ihan kunnolla että pääsin niihin hommiin, mistä äitiyslomalle lähdin tai edes vastaaviin, mielekkäisiin töihin. Ja nyt piti siis sanoa, että jäänkin taas äitiyslomalle. Ja meidän taustalla tämä yllätysraskaus oli todellinen lottovoitto, tiodennäköisyys samaa luokkaa.



Nyt kuopuskin on 2,5v. Asioilla on tapana järjestyä. Ei missään vaiheessa edes mietitty, että raskautta olisi keskeytetty (vaan pelkäsin että jotain tapahtuisi, kun tosiaan töissä tosi hankalaa ja stressasin mielettömästi) vaikka kieltämättä ajoitus oli haastava.



Esikoinen ja kuopus ikäerolla 1v10kk leikkivät todella hyvin yhteen (ja keksivät hienosti kepposia...). Töissä olen taas, työsarkaa noihin haastaviin hommiin pääsemiseksi edessä paljon. Mutta äärimmäisen onnellinen tästä ihanasta perheestä!



Ja joo, hormonikierukka laitatettu 6kk kuopuksen syntymän jälkeen, vaikka " luomuraskaus erittäin epätodennäköinen" ...

Päätin pitää lapsen, vaikka mies ei halunnut. Mökötti koko raskasajan (no vähän liioittelua).



Kun lapsi syntyi, mies oli ihan myyty ja kaikki hyvin. Mä olen kyllä pääasiassa hoitanut tämän kolmannen, että mies ei liikaa rasittuisi.

Ap:lla kyseessä toinen lapsi. Ei ollut tarkoitusta tehdä enempää, sillä esikoisen saaminen oli vaikeaa ja hän oli hyvin vaikea lapsi. On vieläkin, muttei mahdoton enää. Elämä oli vihdoin asettunut uomiinsa. Käsittämätöntä, että tämä seuraava on tulossa tuosta noin vaan.



On vähän pöllähtänyt olo, yritän imeä näistä tarinoista voimaa. En tiedä, miten edes kertoa tästä.

(ja tiedostamattomasti varmaan toivottu). Erosimme miehen kanssa kuitenkin, koska hän ei halunnutkaan elää perhe-elämää. Nyt näkee lasta silloin tällöin ja rakastaa häntä kyllä. Itselle yllätysraskaus oli kaiken kaikkiaan ihana asia, vaikka ero tulikin. Ehkä se olisi tullut myöhemmin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.



Varmistu siis kumppanisi tunteista, mutta tee silti päätös itse, oman tuntemuksesi mukaan.