Minkä ikäiselle oma lemmikki?
Poika on nyt 6, voiko teidän mielestä hankkia lemmikkiä tuon ikäiselle? Lähinnä ajattelin jotain jyrsijää kun niitä myydään lähikaupassa parilla eurolla. Itsellä oli varmaan siinä 7-v hamsteri, ne eli muistaakseni pari vuotta. Vai onko tämä ihan kauhee idea? Meillä ei nyt ole mitään lemmikkejä mutta noin vuoden päästä aijotaan hankkia koira.
Kommentit (8)
Meillä ollut selkeät ehdot. Itse hoidettava, tai lemmikki myydään pois. Yhtään ei ole vielä tarvinnut pois antaa, vaikka 5-vuotiaasta asti ovat vastuulleen lapset niitä ottaneet.
hoitaa sitä todella tunnollisesti ja rakkaudella (minä vaihdan vessalaatikon).
MUTTA lapselle, siis alle 18-vuotiaalle, EI pidä mennä hommaamaan omaa lemmikkiä sillä asenteella, että jos lapsi ei itse sitä hoida niin lemmikistä luovutaan tai lemmikki kärsiköön!!!
Lapsiperheenlemmikki on aina MYÖS vanhempien lemmikki ja VANHEMMAT ovat vastuussa lemmikin hyvinvoinnista ja hoidosta (vaikkei sitä lapsellle itselleen edes kerrottaisi). Eli jos et itse ole innokas amesterin tai hiiren purujen vaihtaja, ÄLÄ ota lemmikkiä lapselle. Varsinkaan jos teille on jo muutenkin tulossa koira!
pitää hamsterista ja antaa mielellään sille ruokaa / ulkoiluttaa huoneessaan / juttelee ja hellii MUTTA
- puroja ei jaksa itse vaihtaa tai häkkiä pestä (meillä tosin sellainen häkki, joka on aika hankala siivota)
- ruokaakaan ei ehkä jokapäivä muistaisi antaa jos en minä pidä siitä huolta
Eli en suosittele jos ette te vanhemmat halua siitä myös itse pitää huolta
Jos otat lemmikin on se sinun aikuisena, voithan sanoa että ostan lapselle mutta sinä siitä olet vastuussa. Himputti että harmittaa katsoa ystävääni joka ostaa eläimiä "lapsille". Piti saada minihamsteri joka elää pari vuotta, koira jota kukaan ei jaksa pissattaa, on kissoja ja kissan pissoja jotka haisevat. Jotkut hankkivat eläimiä joita kukaan ei oikein jaksa hoidella :(
Minusta 6 v. on ihan liian nuori kantamaan vastuuta eläimestä. Jos itse hoidat niin mikäpä siinä sitten.
Hei ja jos joku miettii että onpa ankara ihminen tuo... realisti vaan ja ps. itse tykkään eläimistä mutta lapsien tahdosta meille ei niitä tule koska itse en jaksaisi työaamuina lenkittää koiraa, kun lapset pieniä ja vaativia
ikinä ei pidä lapselle hommata lemmikkiä. Jos lemmikki otetaan, aikuinen vastaa vaikka kuinka harmittaisi kusettaa, siivota häkkiä, vaihtaa hiekkoja...turha sitten lapselle vikistä jos ei hoida. Aikuisella oli päätösvalta jo hankintahetkellä!!!!
mutta minä en ole alkanut ruokkia hamsteria vain koska laspi ei tänään olekaan jaksanut. Siinä sitten hyvin äkkiä lipsuu siihen, että äiti hoitaakin aina sen homman. Tottakai autetaan häkkien siivouksessa yms, mutta yksin en niitä tee. Periaatteesta. Mitä se lapsi siinä oppii, jos parin viikon alkuinnon jälkeen voi hyljätä eläimen äidin hoitoon. Enempi oppii siitä, että eläin myydään sellaiselle joka siitä jaksaa huolehtia. Tämä sama metodi on ollut meillä kotona, kun minä olin pieni. Ja aina minulla joku "rotta" oli. Tässäkin asiassa lapsissa on kyllä paljon eroja. Toiset on vastuuntuntoisempia ja pitkäjänteisempiä eläinten hoidon suhteen.
kunhan varaudut siihen että hoito jää kuitenkin loppuviimein sinulle. Koska hyvin todenäköisesti hyvinkin pian poika kyllästyy siihen.. Mutta kyllähän tuollainen lemmikin hoitaminen on tietyllä tavalla melko kasvattavaa lapselle ja lisää sellaista vastuullisuutta yms.