Olipas " kiva" huomata, että kummilasten äiti " arvostaa" ostamiani lahjoja!
Paras ystäväni pyysi minua kaksoistyttöjensä kummiksi 3v sitten. Suostuin ilomielin ja ylpeänä saamastani kunniasta.
Olen mielestäni ollut hyvä kummi. Vauva-aikana tarjouduin useita kerjota hoitamaan vauvoja muutaman tunnin, että ystäväni sai miehensä kanssa tulla kotiini nukkumaan.
Kun tytöt olivat pahimman vierastuskauden ohi, tarjouduin hoitamaan heitä koko viikonlopun, että isi ja äiti saivat lomaa.
Olen koko ajan omasta aloitteestani ollut selvillä molempien kehityksestä ja kasvusta, olen kysellyt aidosti kiinnostuneena milloin on tullut hampaita tai paljonko olivat kasvaneet, kun ovat käyneet neuvolassa.
RAKASTAN kummityttöjäni.
No, jo vuoden olen kuvitellut mielessäni, että nämä kyselyt eivät ole toivottuja ja viime joululahjaksi ostamiani vleuuriasuja en ole kertaakaan nähnyt tyttöjen päällä.
Nyt, kun tytöt täyttivät 3v, ostin molemmille ihanat Marimekon raitapaidat. Samanlaiset, mutta eri väriset. Lisäksi paketteihin tuli molemmille Muumi-astiasto.
Synttäreiden jälkeen (aikaa niistä reilu kuukausi) ei ole kuulunut mitään, vaikka olen sähköpostitse tyttöjen kuulumisia kysellytkin. Eilen kuitenkin kaverini soitti, että tulisinki hoitamaan tyttöjä, kun olisivat menossa pikkujouluihin. Suostuin tietenkin.
Siinä kiireessä sitten kaverini sanoi, että vaatelipastot on muutettu eri paikkaan ja että päälyvaatteet löytyy tuolta ja alu- ja yövaatteet toisaalta.
Nukkumaan meno koitti, mentiin hakemaan tyttöjen kans yöpukuja. Siellähän ne minun ostamat raitapaidat olivat siististi viikattuna, laput paikallaan ALUpaitojen kasassa.
Ovat vieläpä ihan oikeaa kokoa, eli eivät ole sen vuoksi jääneet varmasti käyttämättä ja samoin kaverini oli sanonut, että puseroita tytöt tarvitsisivat.
Enpä voi mitään, mutta tuli tosi paska fiilis.
Minä olen hurjan tarkka oman lapsen vaatteista, meiltä löytyy tytön vaatekaapista tasan neljää väriä, sen takia että vaatteet on helposti yhdisteltävissä keskenään, ja on sävy sävyyn. Niinpä meillä jää useat lahjavaatteet käyttämättä, koska eivät sovi vaatekaapin väreihin. Kuulostaa turhamaiselta, mutta näin koen tämän helpoksi.
Minä olen sitä mieltä että kannattaa kysyä lasten äidiltä mitä ovat toivoneet. Näin meillä lapsi saa kaikkea tarpeellista. Ja jos oli sanonut että paitoja tarvitaan, niin kannattaa ehkä kysellä väri ja merkki toiveita.
Ja en mä ainakaan ikinä kehtaisi suoraan sanoa jostain lapsen saamasta lahjasta, että en tykkää tästä.