Ettekö hermostu vauvaan te joilla vaikea vauva?

Ei hermo kestäkään mutta ei sitä kiukkua saa vauvaan purkaa, sit pitää kiukut purkaa muualle, esim. lenkkipolulle ja vaihtaa hoitajaa välillä, jos vauvalla on isäkin kuvioissa. Myös äiti tarvii hermolepoa ja omaa aikaa, ees pieni oma hetki vauvan unien aikana tai unet itsekin jos yöt risaisia. Ja lohdullinen tieto siitä että vauvavuosi kestää vuoden, sit ne yleensä alkaa nukkua...

Helposti. Ajattelen vain, ettei se vauva kitise ihan syyttä suotta. Minulla on kaksi vaativaa vauvaa (kaksoset siis), jotka kitisevät vähän väliä. Välillä yltyy kauheaksi huudoksi. Yksin kotona ollessa, kun otan toisen tissille, toinen saattaa yhtäkkiä alkaa huutamaan, vaikkei olisi edes nälkä. Koita siinä nyt sitten imettää, kun maassa makaava vauva huutaa täyttä kurkkua. En hermostu, koska ajattelen, ettei se vauva nyt ihan syyttä huuda. Kyllä se siitä rauhottuu aikanaan :)

En, koska ei ole mitään "vaikeita" eikä "kiukuttelevia" vauvoja. Lastensuojelun asiakasäideillä on muuten taipumus juuri tuollaiseen ajatteluun, että vauvat ovat jotenkin ilkeitä huutaessaan ja kitistessään. Tuosta seurannee, että se vaikuttaa vuorovaikutukseen. 

Ja totta kai huutava vauvan kanssa oleminen väsyttää ja vituttaakin, mutta ei sitä vauvan pidä purkaa vaan hakea apua - heti. 

Kiukutteleva vauva..?!

No kyllä ne hermot välillä meni ja menee edelleen (kuopus vuoden). Välillä olen käynyt kuistilla vetämässä henkeä. Ei kai siinä voi muuta kuin hoitaa vaan vauvaa parhaansa mukaan. Vauvaa enemmän olin ja olen huolissani huonon mielialani vaikutuksesta 4-vuotiaaseen sisarukseen. Hermot ei tahdo piisata ihan normaaliin lapsen touhottamiseen, kun vauva valvottaa ja vaatii jatkuvaa huomiota. Aika usein on huono äiti-fiilikset.

Kyllä se välillä meni ja menee yhä hermot. Todella itkuinen oli vauva ja on nytkin aika tempperamenttinen tapaus. Ikää 2,5. Valitettavasti välillä tulee karjastua lapselle, mutta nyt onneksi saanut vähän taas hillittyä itseni paremmin. Ja kyllä muistan ne ajat, kun vauva oli ihan pieni ja huusi ja huusi yötä päivää, yksin häntä hoidin syöpäsairaana, välillä tuntui, että jätän hänet johonkin ja lähden voin pois, heitän seinään tai jotain kunhan hänet hiljaiseksi saan. Pelkäsin silloin itseäni ja häpesin omia ajatuksiani enkä uskaltanut kenellekään puhua ku pelkäsin, että lapsi viedään pois. 

Itku on vauvan keino ilmaista itseään ja itkun taustalla on syy. Minun loputon tehtävä on jaksaa vastata siiihen itkuun. Mutta aikuisena ihmisenä osaan sanan apua, joka auttaa jaksamaan.

Ja teille tiedoksi, joilla on jaksamisvaikeuksia vauvan kanssa, ANTAKAA SE VAUVA HOITOON SILLE, JOKA SIIHEN TARJOUTUU. Mulla on naapurissa umpiväsynyt hermostunut äiti, joka valvoo yöt ja päivät vauvan kanssa ja jolla on isompi lapsi ja valittaa väsymystään. Minä ja naapurit ollaan sanottu SATA kertaa, että tuo vauvan hoitoon, kun on imettänyt / pumppaa pulloon maitoa), niin voi hetken levätä / käydä kävelyllä tms. Mutta ei voi antaa, ei vielä ole valmis, vauva liian pieni jne. Tavallaan ymmärrän tuonkin, mutta oikeasti, se vauva ei kärsi, jos sitä välillä pari tuntia heiluttelee naapurin monen lapsen kokenut äiti, vaikka se ei se oma äiti olekaan. Mutta se kärsii, jos umpiväsynyt äiti itkee ja huutaa kotona vuoronperään. PUHUKAA VÄSYMYKSESTÄNNE PUISTOSSA/NAAPUREILLE JNE JA OTTAKAA SAATANA SE APU VASTAAN, MITÄ TARJOTAAN. 

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:35"]

Itku on vauvan keino ilmaista itseään ja itkun taustalla on syy. Minun loputon tehtävä on jaksaa vastata siiihen itkuun. Mutta aikuisena ihmisenä osaan sanan apua, joka auttaa jaksamaan.

[/quote]

Mukava, että pääsit helpolla.

Kyllä oli hermot tiukilla. Kuopus ei muuta tehnytkään yli vuoden kuin vain kitisi, itki, vinkui ja vonkui. Mikään ei auttanut tai kelvannut. Pakko oli välillä vaan mennä vessaan, laittaa ovi lukkoon ja rauhoittua yksin. Kun välillä tuntui että pinna on niin tiukalla että jokainen hetki on kuin veitsenterällä olemista, pyysin hoitoapua mummolasta ja vauva olikin jo vuoden ikäisenä ensimmäistä kertaa yökylässä. Lopulta reilun vuoden ikäisenä löytyi useita suolisto-oireisia ruoka-aineallergioita ja tuntui ihan kuin meiltä olisi vaihdettu lapsi, luonne muuttui kuin taikaiskusta aivan päinvastaiseksi ja nyt meillä onkin aurinkoinen ja iloinen pikkupoika.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:39"]

Ja teille tiedoksi, joilla on jaksamisvaikeuksia vauvan kanssa, ANTAKAA SE VAUVA HOITOON SILLE, JOKA SIIHEN TARJOUTUU. Mulla on naapurissa umpiväsynyt hermostunut äiti, joka valvoo yöt ja päivät vauvan kanssa ja jolla on isompi lapsi ja valittaa väsymystään. Minä ja naapurit ollaan sanottu SATA kertaa, että tuo vauvan hoitoon, kun on imettänyt / pumppaa pulloon maitoa), niin voi hetken levätä / käydä kävelyllä tms. Mutta ei voi antaa, ei vielä ole valmis, vauva liian pieni jne. Tavallaan ymmärrän tuonkin, mutta oikeasti, se vauva ei kärsi, jos sitä välillä pari tuntia heiluttelee naapurin monen lapsen kokenut äiti, vaikka se ei se oma äiti olekaan. Mutta se kärsii, jos umpiväsynyt äiti itkee ja huutaa kotona vuoronperään. PUHUKAA VÄSYMYKSESTÄNNE PUISTOSSA/NAAPUREILLE JNE JA OTTAKAA SAATANA SE APU VASTAAN, MITÄ TARJOTAAN. 

[/quote]

Ei ole kukaan tarjonnut apua. Olen puhunut. Ei tarvitse huutaa.

6

Tää onkin taas ketju niille, jotka haluaa hyväksyntää ja päänsilistystä sille, kun vauvaa ravistellaan ja jätetään huutamaan pinnikseen, kun hermo väsymyksestä pettää. 

Aikuisen ihmiset pitää osata pyytää apua, kun taakka käy liian suureksi. Se on yksi selviytyvän ihmisen merkki. Ottakaa tosissanne se naapurin keski-ikäinen täti, joka on sanonut monta viiikkoa sitten, että vauvan voi tuoda hänelle, jos väsyttää. Tehkää se - oikeasti. Tai jos ei todellakaa ole maailmassa ketään, jota pyytää avuksi, niin soittakaa neuvolaan ja vaatikaa apua. 

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:35"]

Itku on vauvan keino ilmaista itseään ja itkun taustalla on syy. Minun loputon tehtävä on jaksaa vastata siiihen itkuun. Mutta aikuisena ihmisenä osaan sanan apua, joka auttaa jaksamaan.

[/quote]

Mukava, että pääsit helpolla.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:39"]

Ja teille tiedoksi, joilla on jaksamisvaikeuksia vauvan kanssa, ANTAKAA SE VAUVA HOITOON SILLE, JOKA SIIHEN TARJOUTUU. Mulla on naapurissa umpiväsynyt hermostunut äiti, joka valvoo yöt ja päivät vauvan kanssa ja jolla on isompi lapsi ja valittaa väsymystään. Minä ja naapurit ollaan sanottu SATA kertaa, että tuo vauvan hoitoon, kun on imettänyt / pumppaa pulloon maitoa), niin voi hetken levätä / käydä kävelyllä tms. Mutta ei voi antaa, ei vielä ole valmis, vauva liian pieni jne. Tavallaan ymmärrän tuonkin, mutta oikeasti, se vauva ei kärsi, jos sitä välillä pari tuntia heiluttelee naapurin monen lapsen kokenut äiti, vaikka se ei se oma äiti olekaan. Mutta se kärsii, jos umpiväsynyt äiti itkee ja huutaa kotona vuoronperään. PUHUKAA VÄSYMYKSESTÄNNE PUISTOSSA/NAAPUREILLE JNE JA OTTAKAA SAATANA SE APU VASTAAN, MITÄ TARJOTAAN. 

[/quote]

Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kannustan myös pyytämään apua.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:35"]

Itku on vauvan keino ilmaista itseään ja itkun taustalla on syy. Minun loputon tehtävä on jaksaa vastata siiihen itkuun. Mutta aikuisena ihmisenä osaan sanan apua, joka auttaa jaksamaan.

[/quote]

Mukava, että pääsit helpolla.

[/quote]

Älyään ja vaistoaan voi käyttää. Silloin pärjää hyvin.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:39"]

Ja teille tiedoksi, joilla on jaksamisvaikeuksia vauvan kanssa, ANTAKAA SE VAUVA HOITOON SILLE, JOKA SIIHEN TARJOUTUU. Mulla on naapurissa umpiväsynyt hermostunut äiti, joka valvoo yöt ja päivät vauvan kanssa ja jolla on isompi lapsi ja valittaa väsymystään. Minä ja naapurit ollaan sanottu SATA kertaa, että tuo vauvan hoitoon, kun on imettänyt / pumppaa pulloon maitoa), niin voi hetken levätä / käydä kävelyllä tms. Mutta ei voi antaa, ei vielä ole valmis, vauva liian pieni jne. Tavallaan ymmärrän tuonkin, mutta oikeasti, se vauva ei kärsi, jos sitä välillä pari tuntia heiluttelee naapurin monen lapsen kokenut äiti, vaikka se ei se oma äiti olekaan. Mutta se kärsii, jos umpiväsynyt äiti itkee ja huutaa kotona vuoronperään. PUHUKAA VÄSYMYKSESTÄNNE PUISTOSSA/NAAPUREILLE JNE JA OTTAKAA SAATANA SE APU VASTAAN, MITÄ TARJOTAAN. 

[/quote]

Eihän sitä vauvaa voi kenelle tahansa tarjoutuvallekkaan lykätä. Sinäkin vaikutat aika vihamieliseltä. 

6

Millaisessa paikassa 6 asut ja millainen ihminen olen. Itse olen asunut Helsingissä ja Espoossa kolmessa eri taloyhtiössä ja jokaisessa on nopeasti syntynyt piiri lapsiperheiden kesken niin, että lastenhoitoapua on voinut tarvittaessa pyytää. Tietysti se vaatii, että avoimesti keskustelee ihmisten kanssa. Jos kulkee umpimielisenä naapureita tervehtimättä, niin tällaisia kontakteja tuskin syntyy. 

Ensinnäkin vauva ei kiukuttele! Itkuun on aina syy. Syy ei ole kiukuttelu. Mulla oli toinen lapsi huutava tapaus. Alkoi alle kuukauden iässä, vatsavaivoja oli, kanniskeltiin mitä isän kanssa jaksettiin ja ehdittiin, sylissä hytkytettiin suurin osa vuorokaudesta. Vauva huusi ja huusi, tunteja päivässä, nukkui 15 min pätkiä. Ei siinä auttaneet mitkään hemmetin tipat apteekista ja kipulääkitystä ei lääkäri suositellut jatkuvaan käyttöön. Isovanhemmat asui kaukana. Oli tuttuja, mutta kaikilla omat pienet lapset, ei hoitajia siis. SE OLI RANKKAA!!! Rankimpina hetkinä muistan, kun isä vielä toisinaan joutui lähteä aamulla klo 4 töihin ja vauva alkoi huudon ja itkun. Yritin rauhoittaa, mutta kun mikään ei auttanut. Olisi tehnyt mieli heittää vauva seinään! ONNEKSI TAJUSIN RAIVONI, jätin kylmästi vauvan huutamaan omaan sänkyynsä, menin olkkariin ja laitoin makkarin oven kiinni, jotta huuto vaimeni. Istuin sohvalla ja annoin vauvan huutaa. Huusi se aikansa ja aikansa. Oma hermostumiseni laantui. Menin takaisin, jatkoin kanniskelua ja olin tyytyväinen itseeni kaikesta huolimatta. Tuo oli yksi pahimmista hetkistä viikkojen huudon jälkeen ja olen vieläkin iloinen etten tehnyt mitään muuta tuolloin (siitä on nyt aikaa pian 10 vuotta). Se oli rankin vauva-aikamme, lapsia tuli sitten vielä kolme. 

15 Miksei? Ja siis ymmärrän, ettei jollekin alkoholisoituneelle äijänkäppyrälle, mutta miksei kelle tahansa tavalliselle ihmiselle. Luultavasti juuri tuollainen epäluuloine, kyräilevä elämänasenne heijastuu siihenkin, ettei sitä apua sitten saa. 

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:44"]

Tää onkin taas ketju niille, jotka haluaa hyväksyntää ja päänsilistystä sille, kun vauvaa ravistellaan ja jätetään huutamaan pinnikseen, kun hermo väsymyksestä pettää. 

Aikuisen ihmiset pitää osata pyytää apua, kun taakka käy liian suureksi. Se on yksi selviytyvän ihmisen merkki. Ottakaa tosissanne se naapurin keski-ikäinen täti, joka on sanonut monta viiikkoa sitten, että vauvan voi tuoda hänelle, jos väsyttää. Tehkää se - oikeasti. Tai jos ei todellakaa ole maailmassa ketään, jota pyytää avuksi, niin soittakaa neuvolaan ja vaatikaa apua. 

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:41"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 13:35"]

Itku on vauvan keino ilmaista itseään ja itkun taustalla on syy. Minun loputon tehtävä on jaksaa vastata siiihen itkuun. Mutta aikuisena ihmisenä osaan sanan apua, joka auttaa jaksamaan.

[/quote]

Mukava, että pääsit helpolla.

[/quote]

[/quote]

Todellakaan en ole sitä mieltä, että vauvaa saa ravistella tai jättää sen yksin huutamaan. Mutta kaikilla kun ei oo ketään keneltä pyytää apua ja kuka tarjoais apuaan ja voi olla kynnys todella suuri erilaisista syista pyytää apua.

Mun vauva ei ollut tavallaan ollut vaikea, mutta kuitenkin viihtyi lähinnä vain sylissä. Lattialla alkoi olla sitten, kun alkoi itse liikkumaan, eli enemmän siinä 8 kk:n iässä. Kyllä se välillä hermostuttikin, kun vaikka kotityöt olivat yllättävän hankalia vauva sylissä tai liinassa, mutta kun tein niin kuin vauva halusi ja pidin koko ajan lähellä, itkua ei sitten tarvinnut kuunnella.