Muita eronneiden perheiden aikuisia lapsia, joissa lapsuuden muistot yhteisistä hetkistä isän ja äidin kanssa
nostavat kaihon kyyneleet silmiin? Kyllä, tiedän, että heillä oli vaikeaa ja tiedän että parempi tämä oli näin, mutta silti.. ydinperhe on ydinperhe ja sitä ikuisesti kaipaan..
Kommentit (3)
Isän uusi suhde ja alkoholin käytön lipeäminen käsistä teki heidän elämästään sellaisen helvetin, että loppu ajassa ei ole enää mitään kaipaamista.
yhteisistä hetkistä äidin ja isän kanssa saa kyllä kyyneleet silmiin, mutta ei siksi että kaipaisin sitä aikaa tai että se olisi ollut onnellista, vaan siksi että se oli silkkaa helvettiä, pelkkää helvettiä. Päivästä toiseen. Jo ihan pienestä pitäen toivoin että:
-vanhempani kuolisivat
-vanhempani katoaisivat
-pääsisin karkaamaan
-minut olisikin adoptoitu ja oikeat vanhemmat hakisivat minut pois
-vanhempani eroaisivat ja itse pääsisin jonnekin muualle asumaan
En siis halunnut edes erikseen kummankaan kanssa olla. Kun he lopulta päättivät erota se oli vain järjettömän suuri helpotus minulle, elämänlaatu parani aivan mielettömästi, vaikka ei se silloinkaan vielä mitään unelmaelämää ollut
Enää ei itketä. Aika aikaa kutakin.
Parempi näin. Ja ne omat hyvät muistothan säilyy ja kultaantuu, ei ne erossa pois häviä. Tai edes kuolemassa.