HUHTISTEN -05 JOULUKUU
Kommentit (32)
Hyvää joulua kaikille!
Mullakin on ollut sen verran joulustressiä päällä, etten ehtinyt ajoissa edes toivotteluja laittamaan. Oikeastaan en ehtinyt oikein tehdä mitään joulujuttuja, kun tuntuu että ihan peruspyörityksessä menee helposti kaikki aika. No, lahjat sentään hankittiin ja annettiin, vähän leivoin, vähän koristeltiin kotia, tavattiin muutamia ystäviä (kiitos vaan Mareila teillekin pikkujouluista!) ja paistettiin piparkakkutalon osat. Niitä ei tosin olla vielä liimattu yhteen...
Errj, mä muuten juuri eilen muistelin (ennen kuin luin viime viestejäsi), sun kuvauksia teidän joulutohinoista. Etkös sä juuri viime vuonna paistellut leipomuksia ja ruokia yöhön saakka, pessyt lattioita jne jne? Sussa on kyllä ytyä! Hauska oli myös toi Mareilan tarve ehdottomasti siivota cd-hyllyä myöhään aatonaattoiltana. Tuli mieleen se, kun mä keksin aloittaa meidän kirjahyllyn siivoamisen päivää ennen Lauran ristiäisiä. Siinähän sitä aikaa vierähtikin, kun ei sitä hommaa voinut jättää kesken vaikka aika loppukin. Siivottujen ja siivoamattomien hyllyjen raja olisi ollut liian selkeä!
Meillä meni joulusuunnitelmat vähän uusiksi. Aatonaatosta eiliseen olimme vanhempieni luona, ja tarkoitus olisi ollut jatkaa vielä miehen perheen pariin. Mutta kuten Äipällä, meilläkin alettiin sairastaa. Laura ja Tuure saivat kumpikin aika ärhäkän flunssan (nuhaa, kuumetta, yskää), ja Laura lisäksi silmätulehduksen (eiköhän se ole kohta meillä muillakin). Siispä ollaan enemmän ja vähemmän valvottu öitä, ja eilen palattiin kotiin parantumaan. Onneksi mieheni voi pitää vapaata vuodenvaihteeseen saakka!
Jouluaattona meille tuli mieheni kanssa molemmille tippa silmään, kun nähtiin miten iloinen Laura oli lahjaksi saamastaan vauvanukesta. Hän avasi paketin ja huokaisi niiiiin onnellisena ja kasvot loistaen : ).
Laura oli toivonut vauvanukkea, jolla olisi tutti (se tuntui olevan tärkeää). Minä puolestani meinasin kaupoissa pyörtyä kun yritin etsiä ihan " tavallista" nukkea ilman mitään pissakakkaitkuhengityspuhe-ominaisuuksia enkä löytänyt muuta kuin näitä 60-100 euron kapineita! Netistä löysin sitten tämän yhden baby bornin käytettynä ja olin tosi tyytyväinen. Mieheni vanhemmat kuitenkin kauhistelivat tyyliin " no eikö sitä nyt voi jouluna ostaa uutta?!?" Hohhoijaa. Eipä taida Lauran menoa haitata!
Mitkä ovat osoittautuneet teidän lasten suosikkilahjoiksi? Laura tykkäsi myös saamistaan (koira)tossuista, jotka olivat myös toivomuslistalla. Ne ovat olleet myös öisin mukana, tosin kainalossa.
Tuurekin on ollut tyytyväinen saamaansa puruleluun! Ja äiti hänen saamiinsa pehmeisiin paketteihin. Paras oma lahjani on kyllä mieheltä saamani Rimakauhua ja rakkautta -dvd-boxi!
Onnittelut Lylelle plussan johdosta! Huh, että te olette rohkeita : ) Peukut pystyyn, että kaikki menee oikein hyvin!
Mekin tehtiin muuten testi viime viikolla, kun sain kummallisen pahoinvointi- ja väsymyspuuskan. No, testi oli nega ja siis helpotus tässä meidän tilanteessa. Mutta en mäkään ole enää yhtään ehdoton (kuten kesällä) siinä asiassa, etteikö meille voisi tulla enempää lapsia. Itse asiassa, kyllä mä sen kolmannenkin toivoisin. En kuitenkaan vielä hetkeen sentään!
Kiva oli lukea Zitikan (onnea odotukseen!), Milennan, Mallun ja Sanna-P:n kuulumisia! Mutta missä on Vaakis? Entä Korelia, Mugskab, Sma, Udidi, Miiru? Huhuu!
Nyt Tuure hermostuu tässä mun sylissä ja muutenkin pitäis siirtyä puuronkeittoon. Ihanaa päivää kaikille!
t. Ompunäiti ja Laura + Tuure jo 7,5kk
Ompunäiti: Kurjaa, kun teillä sairastettiin jouluna, toivottavasti olette jo parantuneet.
Joulu meni ja yllättävän rauhallisesti menikin tänä vuonna. Joulustressi ei pahemmin löytänyt minua (ihme) Ehkä johtui siitä, että äiti haki pojat aatonaato aamuna ja saatiin siivottua miehen kanssa jo aamupäivällä. Ilta menikin kuusea koristellessa ja lahjoja pakatessa (niiden pakkaamisessa vierähtikin aikaa ja valmis olin 02.30, meinasi epätoivo iskeä =D)
Aato meni rauhallisissa tunnelmissa, aamupäivällä pojat saivat jouluhepulin, jonka mies taltutti reippaalla kahden tunnin ulkoilulla ja me äidin kanssa laitettiin jouluruoka valmiiksi. Sitten syötiin ja lopulta tuli pukki, järjettömien lahjasäkkien kanssa (minä ja mies otettiin iisisti, mutta isoäiti (taas) höpsähti, mutta eipä siinä mitään) Anton ei pelännyt pukkia yhtään, mikä oli suuri ihmetys, vaan kovasti kertoi pukille juttuja ja oli pikkutonttuna auttamassa lahjojen jaossa. Lahjoja tuli paljon ja ehkä parhaat olivat Postimies Pate auto, duplo junarata ja kauko-ohjattava formula (pikkulasten mallia) tosin kaikista lahjoista tykkäsi ja leikki niillä. Esikoinen sai huomattavasti vähemmän paketteja, tosin sai kaksi tosi arvokasta lahjaa ja minä olin ylpeä, kun toinen oli niin iso poika, ettei suuttunut vaikka veli sai enemmän paketteja, vaan auttoi niiden avaamisessa ja esitteli niitä Antonille, söpöä. Joulupäivänä tuli miehen isä ja velipuoli perheineen ja tapanina oltiin minun tädilläni.
Jouluyönä Anton päätti saada raivarin, joka kesti reilun tunnin, poika päätti, että pitää päästä sohvalle nukkumaan. Hyssytelin sitten kultaa ja lopulta hää nukahti. Epäilen, että jännitys purkaantui näin, Anton on aina reagoinut unella.
VÄlipäivät ollaan vaan ihan rauhassa ja ihmetellään, ulkoillaan ja sen semmoista.
Minkäslaisia uudenvuoden suunnitelmia teillä on? Me mennään ystäväperheen luo ja saunotaan ja syödään siellä. Eli ihan rauhallista olemista on luvassa.
Meidän pojat taitavat olla perusluonteeltaan aika iltavirkkuja, ja aamutorkkuja, sen verran sulavasti rytmit on kääntynyt. Illalla valvotaan ja aamulla nukutaan.
Jeps, nyt aamupalan laittoon (tosiaan, pojat ovat heränneet vasta kymmenen minuuttia sitten ja tarvitsevat hetken heräilyn, ennenkuin aamiainen maistuu)
Mukavaa loppuvuotta,
Mareila+Anton
Tultiin vähän aikaa sitten uimasta ja syötiin grilliherkkuja. Nyt on koko porukka raukeena.
Joulu meni mukavasti. Pukille höpöteltiin ja laulettiin. Lahjoista PIhlalle mieluisin taisi olla Muumitalo sekä Prinsessapuku leikkeihin. Pelejäkin on pelattu. Pihla keskittyi jokaiseen pakettiin, ertyisesti pehmeisiin, oikein huolella yksitellen ja kiitollisena.
Välipäivät ovat säiden vuoksi olleet vähän niin sun näin. Minä olin töissä ja sain hepulin miehelleni, joka ei ollut viennyt lapsia ulos. Muksut hyppivätkin eilen jo seiniä pitkin. Tänään sitten ulkoiltiin ja uitiin.
Itse olen ollut tämän alkuraskauden vuoksi aivan törkeän väsynyt. Se on vaan kummallista, miten ulos päin ei näy mitään, mutta sisällä tapahtuu jo valtavasti. Ja veitikka imee energiaa mutsistaan oikein huolella.
Meillä on uudeksi vuodeksi ystävän uudessa talossa juhlat lasten kera. Jäämme kenties yökylään, mutta todennäköisesti pakkaan perheen autoon ja tulemme mukavuudenhaluisesti kotiin yöksi..
Nyt PIhla haluaa äitin leikkeihin mukaan...
Joulukuu on koittanut ja minä olen aktiivisesti yrittänyt rauhoittua ja rentoutua. Viimeinen tentti oli keskiviikkona ja palautin kaikki kirjat kirjastoon. Meillä on vaan niin pitkään ollut kiire tai poikkeustila (sairastelut, mieheni jalkavammat, mieheni työmatkat, minun tentit) että en oikein osaa älytä, että voi jo hengähtää.
Me laiteltiin eilen lasten kanssa joulukoristeita ja kuunneltiin joululauluja. Sitten mentiin paikkakuntamme torille joulukadun avajaisiin, syötiin joulupuuroa ja laulettiin joululauluja. Rakastan tätä aikaa vuodesta enemmän ja enemmän joka vuosi. Pitäisi vielä suunnitella, että millaiset kortit askartelemme tänä vuonna..
Pihlalla on ollut HElkan tapaan unillemeno hässäköitä, jotka alkoivat, kun isi lähti työmatkalle neljäksi päiväksi. Pihla keksi pelätä mörköjä ja huusi muutaman iltana 45 min. ennen kuin suostui rauhoittumaan. Pihla on keksinyt myös vaeltelun, eli ähn lähtee sängystänsä dippailemaan pitkin alakerran huoneita. Meillä on portti, joka estää ylös tulon (jossa siis me olemme iltaisin telkkaria katsomassa ym.) joten olemme antaneet neidin vaeltaa. Lopulta hän aina päätyy sänkyynsä nukkumaan. Hassua muuten, että Pihlan kanssa on oltava jotenkin hirmu tiukka. Mörköasiakin selvisi vasta, kun sanoin tosi tiukasti, että nyt en jaksa kuunnella moista, sillä mörköjä on vain saduissa. Paijailu ja ymmärrys eivät pippurisellemme aina niinkään tehoa... Esikon kanssa on taas aivan toisin.
Lapset tuossa painivat keskenään ja kohta olisi uloslähdön aika, että saisi koirakin vähän lenkkeilyä.
Loppuun vielä onnittelut MIlennalle.
Ja ai niin, olisin mieluusti mukana pikkujouluissa!! Muistaaksei sekä 11.12 että 18.12 ilta sopivat hyvin meille!
Lyle
Meillä nimittäin leivottiin tänään pipareita oikein porukalla. Veljenpojat (reilut 3v ja 5v) tulivat myös talkoisiin, kun iskä oli vielä töissä ja äiti oli menossa kauppaan. Mummo oli meillä uunivahtina ja Joonan hoitajana, niinpä meitä oli 6 hlöä pöydän/leivinalustan ympärillä yhtä aika vaatimassa kaulimia ja muotteja kaiken kaikkiaan 6h. =) Vaikka lattia varsinkin Jennan jäljiltä on kuin taikinasodasta, olen ikionnellinen (ja väsynyt) operaation järjestämisestä. :) Samalla harkitsin vakavasti niitä 6 lasta. Moinen määrä (ainakin pienimpien kohdalla suunnilleen vielä ikäeroineen) olisi arkipäivää, jos vielä kahta haluttais/yritettäis. Hmm... Ööö... Katsotaan, sanoi tohtorikin!
No, lyhyestä virsi kaunis. Kuuluu iltaruokahuuto nuorimmaisen suusta. Lisää sitten myöhemmin.
Äippä ja pipari-Jenna
Kiva Lyle, jos pääsette tulemaan =) . Olisko se 11 päivä ilta hyvä, jos sovitaan se. Mites muut, olisko muita tulossa pikkujouluihin?? Jos jollekkin se 18 päivä sopii paremmin, voidaan vaihtaa hyvin
Palaan paremmalla ajalla
mareila+Anton
Pikkujouluista - jospa siis pidetään ne meillä ensi viikon tiistaina 11.12. klo 15.30 lähtien, tervetuloa!
Kaikki kynnelle kykenevät laittakaa mulle pikapikaa meiliä osoitteeseen sannakatriina@luukku.com, niin sovitaan käytännön asioista tarkemmin sähköpostitse. Samalla saatte tulo-ohjeistuksia.
Ihanaa kun lapset nukkuvat, ulkona sataa lunta, polttelen tässä kynttilää ja on hyvä rauhallinen mieli. Samaa toivon teille kaikille!
t. Ompunäiti
Ihan vaan pikaseen tuun katsastamaan mitä teille kuuluu..
Oltas mielellään tultu tyttöjen kanssa pikkujouluihin,mutta meille ei käy toi 11.12(18.12 ois sopinu).Oon luvannut mennä siskoni kanssa silloin alkuraskauden ultraan,hänen avokki ei halua mennä ja sisko pyysi minua mukaan..Eihän sellasesta voi kieltäytyä.Varsinkin kun tää on siskoni esikoinen ja musta tulee ekaa kertaa täti,ihanaa....
Mutta täytyy katella jos joskus muulloin saadaan aikataulut sovitettua yhteen ja päästät rehveille.
Viimoinen tentti oli lauantaina, ihanaa. Nyt voi hetken olla vaan ja ihmetellä, ei tarvitse lukea voi nauttia pojista =)
Viikonloppu meni vielä aika haipakkaan,kun oli su minun synttärit, joten siivosin ja leivoin. Käytiin lauantaina koko perhe uimassa ja syömässä, tosi mukavaa ja leppoisaa.
Perjantai iltana olin kuuntelemassa iki ihanaa Sunrise avenueta, lauantaina väsytti, mutta oli sen arvoista. Olin ihan autolla, mutta keikka loppui tosi myöhään, senkin uhalla menin ja huippu tyytyväinen olin kun menin.
Sunnuntai iltana sitten iski flunssa, arvasin sen etukäteen, niin stressaava syksy oli. Nyt keskityn iltaisin istumaan sohvalla ja lukemaan synttärilahja kirjoja ja polttamaan kynttilöitä glögiä maistellen, ihanaa tämä joulun aika.
Poikien kanssa menee kivasti, esikoisen uhma on laantunut ja Anton on oma ihastuttava itsensä. Tosin ruokailut tuottavat taas ongelmia, poika ei suostu syömään juuri mitään. Kai tämä on taas joku vaihe, joka menee ohi joskus hamassa tulevaisuudessa.
Oliko teillä itsenäisyyspäivälle suunnitelmia? Me ollaan menty äidille syömään ja katsellaan linnan juhlia ja poltellaan sinivalkoisia kynttilöitä.
Nyt perunavesi kiehumaan, niin pojat saa päivällistä tänään. OIkein mukavaa ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille
Mareila kera tonttupoikien =)
Heipsis,
Ompunäidille kiitokset huhuilusta - tässä välissä tulen siis toivottamaan kaikille ihanaa ja onnellista uutta vuotta!!!
Meille kuuluu hyvää mutta uhmakasta - todellinen tahtojen taisteluikä menossa.
Yritän olla aktiivisempi taas ensi vuonna, käyn kyllä päivittäin lukemassa kirjoitukset läpi - ihan koukussa siis edelleen.
Toivotan kaikille siis ihanaa uutta vuotta. Ja Lylelle onnittelut plussasta!!! Josko sitten ensi vuonna itsekkin...toivotaan :)
S&E
Löytyki siis ylimmäisenä..
Meidän joulunvietto meni mukavasti. Lahjoja tuli ihan törkeät kasat, mikäli ensi joulunakin lähdetään reissuun, niin päätettiin miehen kanssa, että joulupukki saa luvan käydä myös täällä kotonakin lahjasäkin jättämässä. Ei enää kuskata paketteja satoja kilometrejä eestaas, kun nyt oli jo auto aivan ääriään myöten turvoksissa.
Joulupukkikin kävi, E oli siitä aivan innoissaan. Ei vierastanut eikä jännittänyt yhtään vaan reippaasti alkoi pukille heti höpöttämään ja avusti pukkia lahjojen jakamisessa. Yksi ehdoton suosikkilahja on Tomi Traktori -dvd sekä samaa sarjaa leluja, missä siis tuo TT sekä kaikki ystävät mukana. Leluja tuli kyllä niin paljon, että vanhat lelut olis syytä korjata vähäksi aikaa piiloon. Joka nurkka nyt tavaraa täynnä eikä poika kaikilla leiki kuitenkaan.
Uutta vuotta vastaanotan täällä kotona lasten kanssa kolmistaan. Vauva ei pommeista taida vielä olla moksiskaan, mutta E:lle on niistä jäänyt viime vuodesta kammo. Mies tulee töistä iltaysin jälkeen, onneks ei sentäs tarvi sillon puolen yön aikaan olla täällä ainoana vanhempana, mikäli pauke sattuisi vaikka herättämään molemmat mukulat.
Lylelle paljon onnea uudesta odotuksesta! :)
Nyt alko itkuhälytin laulamaan.
Oikein riemukasta vuoden vaihdetta ja onnea kaikille uuteen vuoteen!
Ensi vuoteen sitten,
S ja E
piti Errj:lle kertoa, että mun tietojen mukaan PATEilu eli PAlsta-TErroristi tarkoittaa, että ko. henkilöltä on esim. samana päivänä/samaan ketjuun tullut monta viestiä lyhyessä ajassa. Jos ihan meni metsään niin viisaammat korjatkoon. Mäkin sain tämän tietooni vasta vuosi sitten, kun täällä aloin pyörimään. =)
Äippä alkavine pate-oireineen... :D