Mistä oikein syntyy käsitys, että töihinmentyä kotiäidin elämä helpottuu?

ja silti mielestäni helpompaa kuin kotona oleminen. ;)

noita kommentteja. Olisin edelleen paljon mieluummin vain kotona. Mutta esim. eräällä ystävälläni on kaksi aika raskasta ja haastavaa lasta, joten hän kokee töissäkäymisen rentouttavaksi ja vapauttavaksi...

Minulla on lisäksi helppo ja vähäntuntinen työ.

kyllä vain supistui. Ennen töihinmenoa matkustelin, kyläilin, ja harrastin. Nyt käyn vain töissä ja olen kotona.

kyllä mulla ainakin hommat vaan lisääntyi! Kun töiden jälkeen pitää vielä hoitaa pyykit ja kauppareissut, siivoamaan ei ehdi ikinä ym..

Kaikki hommat kaatuu vapaapäiville ja kun silloin olis vaan mukava olla lasten kans ja nauttia!



Mutta toisaalta mukavaa vaihtelua kotona vietettyjen vuosien jälkeen.

omille harrastuksille, lukea kirjaa, katsoa telkkaria, leipoa, laittaa ruokaa rauhassa, auttaa lapsia läksyissä, kysellä mitä omille lapsille kuuluu, ylläpitää sosiaalista elämää, kutsua kavereita kylään, leikkiä tai pelata omien lasten kanssa, ulkoilla eikä osallistua lasten koulujen toimintaan. ap

Missä välissä ajattelit harrastaa? Kotona ollessa sentään voi hyvällä omallatunnolla ottaa tunnin-pari omaa aikaa illassa, mutta ei todellakaan töissä ollessa. Ensinnäkin kotona on loputon kotitöiden suo odottamassa ja lisäksi olisi lapsia kohtaan aika kurjaa, jos ei edes sitä vapaa-aikaa sitten viettäisi heidän kanssaan. Työssäkäyvällä äidillä ei ole hetkeäkään lepoa tai muutakaan aikaa, jolloin saisi tehdä asioita omaa tahtia ja rauhassa tai ylipäätään mitään itseään varten.

Vierailija:

kyllä vain supistui. Ennen töihinmenoa matkustelin, kyläilin, ja harrastin. Nyt käyn vain töissä ja olen kotona.

Ainoa sosiaalinen kontakti oli kaupan kassa kerran viikossa, kun jaksoin sinne vaivautua. Millään elämässä ei ollut mitään merkitystä, lapsen hoidin, koska oli pakko.

Lapsi oli (ja on edelleen) hyvin vaativa, kaikki jaksaminen meni tapellessa ja unettomissa öissä.



Aloitin töissä ja lapsi päivähoidossa, molemmilla on muutakin elämää eikä tarvitse enää tapella kokoaikaisesti. Kodinhoito ei enää ole ainoa sisältö elämässä, joten jotenkin sitä virkistyi huomattavasti. Mutta joo, omalla kohdalla " helpottuminen" on tarkoittanut sitä, ettei olla vuorokauden jokaista tuntia kahdestaan, hermo ei kiristy kokoaikaa ja näkee muutakin elämää...

että työssäkäyminen on mulle sitä omaa aikaa, vapaa-aikaa. Harrastus, ihan miten vaan.



Ilmeisesti meillä on hieman erilaiset perheolot, koska yh:na en ainakaan ole kykenevä ottamaan pari tuntia iltaisin harrastuksiin tms, olin sitten kotiäitinä tai työssä... :)

en mä kuvitellutkaan, että sitä aikaa olisi, enhän niin viestissäni väittänytkään. Sanoin vain, että mulla töissäkäynti supisti elämänpiiriä. Ja kotiäitinä oleminen mielletään usein väärin jotenkin kotonanököttämiseksi. Minä ainakin menin sekä lapsen kanssa että itsekseni todella paljon ja voi että sitä aikaa kaipaan...

Siivoukset ym. hoituvat kyllä - eihän sotkuakaan tule yhtä paljon, kun olemme päivät pois kotoa.

meillä siellä pyörii ainakin kouluikäiset lapset ja heidän kaverinsa, eli toistakymmentä lasta päivittäin. ap

Vierailija:

kyllä mulla ainakin hommat vaan lisääntyi! Kun töiden jälkeen pitää vielä hoitaa pyykit ja kauppareissut, siivoamaan ei ehdi ikinä ym..

Kaikki hommat kaatuu vapaapäiville ja kun silloin olis vaan mukava olla lasten kans ja nauttia!

Mutta toisaalta mukavaa vaihtelua kotona vietettyjen vuosien jälkeen.

Koneellinen pyykkiä pyörii siinä sivussa ja se joka ei nukuta lapsia laittaa ne kuivamaan. Lasten kanssa puuhaillaan yhdessäkin arkiaskareita tehden, ja joskus laiskotellaan ja annetaan olla sotkuista kun tehdään lasten kanssa jotain kivempaa.

Kotona ollessa seinät kaatui päälle tuntui että koko elämä on vain sitä kotia, jatkuvaa ruuanlaittamista ja miettimistä että mitä lounaaksi, mitä välipalaksi, mennään ulos, tullaan sisälle, taas ruokaa.... Nyt päivät saan olla haastavissa tehtävissä ja nautin kun saa illalla sitten kääntää ajatukset vain lapsiin.

3:n lapsen työssäkäyvä opiskeleva yksinhuoltajaäiti.

Nyt kolme lasta enkä edes haaveile töihin paluusta (joka tosin edessä ensi syksynä). Hengästyttää ajatuskin kolmen lapsen kanssa aamutoimista ja itsensä " salonkikuntoon" laittamisesta niin, että ehditään puoli kahdeksaksi päiväkotiin kun nytkin on aamut tiukkaa taistoa että ehditään yhdeksäksi kerhoon! Ja sinne kun lapsia vien niin saatan mennä meikkaamatta/kampaamatta, hätätapauksessa vaikka yöpuku toppatakin alla kun vien vaan kaksi lasta ja palaan kolmannen kanssa kotiin.



Kotityöt toki vähenee kun ei ole päivällä ketään kotona, mutta nämä Suomen talven pimeät illat... neljältä kotiin kaupan kautta ruokaa laittamaan ja siivoamaan ja pesemään vaatteita ja valmistelemaan seuraavaa päivää. Sitten onkin jo iltapalat ja nukutukset, että saa lapset ajoissa petiin, että ne jaksaa taas aamusta hoitoon!



Missä ihmeen välissä sitä ehtii tavata ystäviä tai harrastaa?!?



Yhden lapsen kanssa se oli helppoa työssä käyntikin, kahden kanssa jo paljon haastavampaa mutta että kolmen...?

Töissä saan tehdä työni rauhassa, työkaverit eivät häiritse jatkuvast, voin itse suunnitella työni täysin, voin pitää taukoja, jatkuvasti ei tarvi siivota ja laittaa ruokaa.

Elämäni helpottu täysin töihin mentyäni paljon vähemmän kotitöitä ja enemmän aikaa itselleni. Pahimmat sotkijathan ovat poissa päivän kotoa. Ei koululaiset enää niin sotke ja osaavat tehdä/ja tekevätkin kotitöitä. Minulla 4 koululaista kaikki vielä alakoulun puolella. Kavereita käy, mutta osaavat käyttäytyä sekä siivota jälkensä.

Kaksi lasta on päiväkodissa, illalla tehdään kotitöitä sen verran kun jaksetaan miehen kanssa, ja lapsien kanssa ollaan siinä samassa ja kyllä siinä ehtii leikkiä ja olla vaan. Ruoanlaittoa ja siivoamista on vähemmän.



Elämä on nyt tasapainossa ja arjen tekemisillä on hyvä tahti. Itse olen sellainen, että en viihtynyt kotiäitien yhteisissä riennoissa yms. Eli sosiaalinen elämä laajeni hurjasti töidenmenon myötä.



Hoitovapaalla ollessa intensiteetti lasten kanssa olemisessa oli paljon vähäisempää kuin nyt. Nykyiset neljä tuntia arkipäivän yhdessäoloa on enemmän kuin ne entiset täydet päivät...

Meillä viedään 2 lasta aamuisin kahdeksaksi hoitoon, ja aivan hyvin ehdin siinä laittaa itsenikin, vaikka olisin yksin. Herään vähän ennen klo 7 ja tälläydyn puolisen tuntia, sitten herätän lapset. Heidän ei tarvitse aamuisin kuin pukea ja sitten lähdetään. En ymmärrä, mikä tässä yhtälössä pitäisi olla niin vaikeaa?



Iltapäivällä taas lapset syövät hoidosta tultuaan vähän välipalaa, eli iltaruokaa ei tarvitse laittaa ihan heti. Ehdin laitella sitä rauhassa sillä välin, kun lapset katsovat lastenohjelmat tai leikkivät. Jos ruokaa on valmiina, saatan jopa torkkua tai muuten relata tässä välissä. Tiskejä laittelen koneeseen pikkuhiljaa illan mittaan, samoin teen muita pikkusiivouksia. Meillä imuroidaan, pestään pyykkiä ja käydään kaupassa vain viikonloppuisin, jolloin siihen on aikaa ja energiaa.



Ehdin vielä harrastaakin ihan hyvin - käyn parina iltana viikossa jumpassa ja lenkkeilen.



Eli edelleenkin väitän, että kyllä se asenteesta on aika pitkälle kiinni.

jos on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, niin on varsin helppoa. Kotona ei sotke kukaan, välipala syödään päiväkodissa, ja iltaisin voi ihan leppoisaan tahtiin tehdä kotihommia ja olla lasten kanssa. Jos on kiireinen työ, missä ei taukoja tunneta, josta suoraan päiväkodin kautta kotiin, missä pitäisi olla samantien ruoka valmiina, lähteä kuskaamaan isompia lapsia harrastuksiin, olla aikaa vielä katsoa heidän läksyjäänkin jnejne, niin kyllä siinä aika väsyneeksi itsensä tuntuu, vaikka olisi minkälainen asenne.

En koskaan viihtynyt kotona ja koko ajan oli pinna kireällä ja väsynyt olo. Joten töihin mentyäni olen energisempi ja paremmalla mielellä.