Lue keskustelun säännöt.
Nainen muuttuu äitinsä näköiseksi n. 40-vuotiaana
28.11.2007 |
Vanha sanontaha kuuluu, että katso tyttöystäväsi äitiä, niin tiedät, miltä tyttöystäväsi näyttää vanhana.
En ole tätä väitettä koskaan uskonut. Olen aina miettinyt kavereista ja serkuista, ovatko he äitinsä vai isänsä näköisiä, enkä ole päässyt siitä selvyyteen.
Nyt siis tapasin heitä, joita olen viimeksi nähnyt noin 35-vuotiana. Nyt he ovat neljänkympin molemmin puolin ja BUM - minulle ei ollut enää yhtään epäselvää, olivatko he äitinsä vai isänsä näköisiä. Heistä kaikista oli tullut niiiiin äitinsä OLOISIA (en siis sano näköisiä, vaan oloisia). Puhuivat samalla tyylillä, kävelivät samalla tyylillä, jokin perusolemus oli sama.
Nainen, joka nuorena oli ollut kovin hiljainen ja aran oloinen, oli nyt yhtä rempseä kuin oma äitinsä. Naisella, jolla oli täysin erilainen kasvojen luusto kuin äidillään, oli ominut saman surumielisen ilmeen kuin äidillä on aina ollut.
Väitän, että jokainen heistä olisi kiistänyt näyttävänsä äidiltään. Mutta näin ulkopuolisena minä pystyin sen näkemään. Oletteko te huomanneet saman asian?
Kommentit (8)
Monikaan yli 40 vuotiaista tutuistani ei muistuta äitiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häiritsee itseänikin. Mutta selitys on se, että on yhdessä vietetty aikaa aikuisiälläkin. Väkisin tavat ja jokin tarttuu. Ja onhan sitä geeniperimääkin.
Samanlaisia hiuksia ei kyllä tule. ;)
Mä oon VASTA 28-vuotias, joten katsellaan. Hiustenväri ei kyllä täsmää, eikä pisamat...eikä ruumiinrakenne...mutta ehkä sitten muutoin. Silmät meillä kuulemma on samanlaiset. Ja mun pieni poikani on ihan samannäköinen kuin mitä mun äiti on ollut samanikäisenä joissain valokuvissa. Mun poikani on perinyt myös mun äidin hiustenvärin!
mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan.
Katselin häntä hiljattain sukujuhlissa ja hän oli ehdottomasti koko sallin kaunein nainen. 71-vuotiaana.
Ja onhan se kyllä totta, että olen ikääntyessäni kaunistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin on joitain asioita, joita yritän välttää. Varsinkin kun lapseni pyytää jotain, niin en ala narisemaan, että " enhän minä tiedä tarkkaan, mitä sinä haluat" tai " minä en näistä uusista vempaimista ymmärrä yhtään mitään" . Välillä nuo sanat lipsahtava huulilta, mutta sitten sanon ääneen, että nyt kyllä sanon toisin. Yritän sanoa, että " käydään yhdessä katsomassa" tai " minä käyn ostamassa, kyllä sinä sitä sitten käytät" .
Tai kun katson itseäni pelistä, näen kasvoissani äitiäni, äitini kaksoissiskoa ja heidän äitään.
Mielestäni en ole mitekään muuten äitini oloinen. Mutta ehkä olen väärässä. Ties vaikka olisin, en sitä ehkä vain itse huomaa.
yks päivä oikein pelästyin, kun satuin vilkaisemaan itseäni peilistä, että jestas, onko siellä mun äiti vai minä itse.... ja täytän ens vuonna 40...