Millainen on ainoa lapsi vanhempana?

Enpä osaa sanoa miten se näkyisi vanhemmuudessa... me molemmat tahdomme ison perheen, paljon menoa ja hälinää koska meidän lapsuudestamme se on puuttunut.

Huomaan että pyrin tarjoamaan paljon omalle lapsilleni ja vietän paljon aikaa heidän kanssaan. Hemmottelen aika paljon.

Meillä yksi lapsi, todennäköisesti ei tule enempää, tai jos tulee niin korkeintaan yksi mutta vastaan nyt silti. Olemme varsin samanlaisia kasvattajia, erot johtuvat ennemminkin yleisitä luonteenpiirteistä (minä esim. olen kärsimättömämpi) kuin sisarusten määrästä.



Yritän saada selville mistä lapsi pitää ja missä on hyvä tai huono ja toimimaan sen mukaan. Pyrin pitämään paljon hyvänä, paijailen, halaan ja suukotan paljon. Leikin, piirrän ja pelaan yhdessä lapsen kanssa, mutta vaadin myös omaa aikaa ja sitä että myös minä saan tehdä asioita rauhassa. Ja lapsi osaakin hyvin leikkiä itsekseenkin, ei tarvitse olla koko ajan viihdyttämässä.

huomaan selvän eron siinä, että minä stressaan PALJON enemmän sitä, että lapsilla on kavereita ja harrastuksia (virikkeitä) kuin isä. Meillä on kolme lasta ja hän näkee (ihan oikein varmaan) että kyllä noista on seuraa toisilleen, vaikka ei niin aina kavereita maisemissa olisikaan.



Toinen ero on, että minä kaipaan välillä hiljaisuutta, johon lapsena tottunut. Eli melu ärsyttää mua enemmän kuin miestäni...

Vierailija:

Toinen ero on, että minä kaipaan välillä hiljaisuutta, johon lapsena tottunut. Eli melu ärsyttää mua enemmän kuin miestäni...

Hän on siis myös ainut lapsi, itselläni on yksi suht samanikäinen sisarus ja kaksi huomattavasti vanhempaa.

Mieheni ei ymmärrä nahistelua niin hyvin kuin minä, joka itse nahistelin pikkuveljen kanssa, vaikka olimmekin hyvin läheisiä.

ja minä haluan pitää lapsiluvun alhaisena. Ihannetilanteessa toinen lapsi saisi tulla, kun esikoinen on väh. 5-vuotias, näin minulla ei olisi vauva-aikana toista isoa " vauvaa" roikkumassa lahkeessa ihan jatkuvasti ja molemmat saisivat huomiota pieninä. Tämä yksikin lapsi saattaa riittää hyvin, joten katsotaan nyt.



Kasvatuksesta: sain itse periksi lähes kaikessa, mitä keksin isältäni pyytää. Vihasin sitä, ettei minulla ollut vanhemmistani vastusta, koska heitä ei korkeassa iässä enää kiinnostanut tekemiseni ja menemiseni- mikään bilettäjä en ollut koskaan, olin enemmänkin porukan nörtti, mutta silti. Oman lapseni kuulumisia tahdon kuulla usein, haluaisin myös viettää aikaa yhdessä perheenä paljon! Rajani ovat joustavat, mutta tiukat: läpi ei mennä. Minulle on aina naureskeltu, kun en anna periksi tänäkään päivänä (uhosin aina teininä että omat lapseni kyllä tottelevat jne.), johdonmukaisuus on mielestäni tärkeää.

Halusin ehdottomasti tarjota lapsilleni perheen, jossa on menoa ja meinikiä, sisaruksia, eläimiä ja hulinaa.



Rauhasta sain jo lapsena tarpeeksi, kaipasin aina sisaruksia, etenkin pikkuveljeä.



En osaa sanoa näkyykö ainoana lapsena kasvamiseni muussa negatiivisesti, kuin siinä ettei ole serkkuja lapsilla. Mutta ainakin saavat runsaasti aikaa mummoilta, kun ovat molempien ainoat lapsenlapset.. :)

Suurperhettä ei ole, mutta voin allekirjoittaa sen, että vannoin etten itse tule hankkimaan ainutta lasta. Eli sisarus hankittaisiin vaikka sitten adoptoimalla jos ei muuten.



Minulla on nyt kaksi lasta ja haluaisin kolmannen. Ja kyllä, olen jossain määrin katkera vanhemmilleni siitä ettei minulla ole sisaruksia, valitettavasti.



Muuten en osaa sanoa: no tuo pitää paikkansa, että kaipaan välillä omaa rauhaa (koska olen siihen lapsesta saakka tottunut). Muuten varmaan ihan keskiverto.

lapsi, itsellä 4 lasta:) Ihan tavallinen äiti kait - ehkä vähän huono leikkimään ns koti ja prinsessaleikkejä lasten kanssa. Mielellään tyrkytän heille piirustustehtäviä tai kirjoja tms mitä voivat tehdä itsekseen tai keskenään.



Hiljaisuutta kaipaan minäkin, mutta sattuneesta syystä mahdoton toteuttaa:) Olenkin pyytänyt viikonlopun " retriitti" lomaa johonkin pehmustettuun pyöreään huoneeseen vain pino kirjoja mukana. Ah, olisko ihanaa!!??