Sairaslomaa avioeron alkuvaiheessa...?

Sairasloma on kuitenkin SAIRASlomaa, jota pidetään silloin kun ollaan sairaana. Avioero ei ole sairaus, vaikkakin hyvin rankka prosessi. Tiedän, olen itsekin eronut. Mikäli et asioiden hoitamisen takia ehdi töihin, puhu työnantajallesi ja pyydä lomaa. Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan sinulle palkkaa, jos et ole sairas.

Ymmärrän toki, että surusta ja murheestakin voi sairastua ja että vaikkapa masennus on sairaus joka heikentää tai vie työkyvyn kokonaan. Sairaslomaa ei kuitenkaan voi eikä saa myöntää ' asioiden järjestelyyn' , kuten ap tuntuu toivovan.

sydänjäässä:

Yritin hoitaa käytännön asioita, mutta sitten lapseni sairastuivat vuorotellen ja jouduin olemaan niiltä tiimoilta lähes kaksi viikkoa lisää sairaslomalla.

En ole todellakaan saanut kaikkia asioita järjesteltyä ja edessä on mm. asunnonvaihto.

väkivaltaa kokeneena sitä mieltä että jokainen tietää

omat rajansa. MInä en ollut päivääkään poissa kummankaan eron sattuessa, en edes kun piti lääkärillä ruhjeita näyttämässä. Minä tiesin että mikään ei ole parasta lääkettä kuin työnteko ja puskeminen läpi harmaan kiven ja kannon. MUtta minullapa ei ollutkaan silloin lapsia. Voin vain kuvitella miten vaikeaa ero lasten ollessa mukana kuvioissa. Siksi en kyllä tuomitse niitä jotka joutuvat sairaslomalle. Mikä tahansa syy on kyllä lääkäri ja psykiatri tietävät minkä vuoksi saikun kirjoittavat.



Voimia!

...minä olin 3.5kk sairaslomalla avioerokriisin vuoksi. Ja psykiatri olisi kirjoittanut lisää vaikka kuinka pitkään.



Onneksi sain kriisiini apua. Sain diagnoosin syvästi masentunut. Ja se on sairaus. Se on vakavasti toimintakykyä rajoittava tila. En saanut omin voimin asioitani edes hoidettua. Tarvitsin siihenkin apua. Ja itkin jopa kaupan kassalla- lähes missä vain. Jälkeenpäin kun asiaa mietin, niin en olisi missään tilanteessa ollut kykenevä työhön ja normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa.



Avioero ja suuri muutos elämässä kuluttavat aivan mielettömästi voimia. Ja kun silti kaiken kukkuraksi tiedostaa, että lapsille pitäisi yrittää eronkin jälkeen järjestää mahdollisimman luonteva ja turvallinen elinympäristö... joka sekin on kokenut kovia....Miten voi jaksaa tukea lapsia elämän muutoksessa, jos on itse käytännön järjestelyistä sekä henkisesti muuten rikki.... ja vielä pitäisi ryhtyä töihin....???? No... exäni ei ollut päivääkään sairaslomalla. Hänen eroprosessinsa oli mutkaton. Ero ja piste. Ehkä hän oli oman prosessinsa käynyt jo aiemmin läpi? No sitä en saa koskaan tietää.



Hae rohkeasti lisää lomaa... ja käänny mielenterveyspalveluiden puoleen. Et ole huono tai hullu sen vuoksi, että haet apua.





Mielenterveysasioiden asiantuntijat ymmärtävät parhaiten kriisin vaiheet.... ja tietävät, etteivät ne ole viikossa ohi...



Tsemppiä ja jaksamista!

mielenterveydesongelmat kylläkin kuten masennus ja muut mielenterveyshäiriöt. Suru ei ole sairaus, joten ei myöskään oikeuta sairaslomaan



Terveisin tuore leski

mutta ihminen voi todella olla myös muutenkin kuin fyysisesti sairas (vrt. mielenterveysongelmat, jotka ovat läjä sairastuneita tunteita ja ajatuksia). Kriisitilanne voi viedä toimintakyvyn (mieli)sairauden kaltaisesti. Kriisi voi lisäksi johtaa hoitamattomana esim. ptsd:hen. En itse näe järkeä siinä,että akuutista kriisistä kärsivä menee töihinsä, paitsi jos haluaa mennä sinne sillä persteella, että pyrkii pitämään elämän rutiinit kuosissa voidakseen paremmin. En todellakaan tiedä ap:n kriisin syvyydestä tms. Kunhan kommentoin, sillä tuo jonkun kirjoittajan pointti SAIRAUS-lomasta oli vaan niin ymmärtämättömän oloinen.

Minä olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että avioero, läheisen kuolema tai sairastuminen ei ole syy sairaslomaan. Nämä tapahtumat toki voivat johtaa esimerkiksi sellaiseen masenukseen, että sairasloma on tarpeen, mutta ainakin minulle jäi ap:n kirjoituksesta se tunne, että sairaslomaa olisi pitänyt saada ihan vain asioiden järjestämistä varten.



Aina ei ole tosiaan edes parasta jäädä kotiin pohtimaan asioita. Itselläni on kaksi lasta, joilla molemmilla on todettu etenevä, kuolemaan johtava sairaus. Esikoisen saatua diagnoosin olin viikon sairaslomalla, mutta sen jälkeen palasin takaisin töihin, koska tiesin, että elämän on jatkuttava ja pidemmän poissaolon jälkeen töihin palaaminen olisi ollut entistä vaikeampaa. Töissä oleminen helpotti, koska tällöin oli pakko miettiä muutakin kuin tulevaisuutta. En toki ollut kovin tuottelias työntekijä, mutta tässä asiassa fiksu esimies totesi, että jos jollakulla on sanomista tekemisistäni, niin otetaan palaute vastaan ja annetaan mennä toisesta korvasta ulos.



Mutta tosiaan, kriisi sinänsä ei ole syy sairaslomalle, vaan siihen tarvitaan sairaus, jota loman aikana hoidetan.

saa silloin kun on työkyvytön, johtuu se sitten henkisestä ahdistuksesta tai fyysisestä terveydentilasta. Ihminen on psykofyysinen kokonaispaketti jossa monet asia vaikuttavat työkykyyn. Käytännön asioiden hoitamiseen ei sairaslomaa saa, mutta aivan varmasti muuta vapaata saa järkättyä töistä sitä varten. Itse en ainakaan jaksaisi edes nousta sängystä ylös saatikka raahautua töihin suuren surun/kriisin kohdattua. Toisille taas työ on se koossa pitävä voima. Riippuu myös työn laadusta onko puolikuntoinen työntekijä jopa riski työpaikallaan.

Hei!



Itse sain tietää 6 vuoden seurustelun jälkeen miehen toisesta naisesta, samalla kun hän oli pakannut tavaransa ja kertoi lähtevänsä.



Olin kuin puulla päähän lyöty, ja sitä pahan olon tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Menin seuraavana päivänä töihin koska ajattelin sen pitävän minua arjessa kiinni. Siellä huomasin että työnteosta ei tule mitään ennenkuin saan ajatukseni ja asiani järjestykseen. Puhuin asiasta esimiehelleni ja kerroin että tarvitsen aikaa itselleni ja asioiden selvittämiseen ja järjestämiseen.



Kävin lääkärissä ja selitin tilanteeni ja olen nyt 1,5 viikon sairaslomalla. Mielestäni töihin ei tarvitse mennä puolikuntoisena, oli kyse sitten fyysisestä kuin henkisestä puolesta. Itse sitä arvioi tilanteensa paremmin kuin kukaan muu. Itse teen sellaista työtä että omat murheet on pystyttävä laittamaan taka-alalle pystyäkseen auttamaan muita omissa murheissaan. Näin ollen en todellakaan voi ottaa huonoa omatuntoa tilanteestani. Uskon että lähes jokaisella työnantajalla on ymmärrystä tälläisiin tilanteisiin!





Lorki