Oletko anopin kanssa hyvissä väleissä, jonkinlaisissa väleissä vai huonoissa väleissä?

välillä useamman kerran päivässä.

Anoppi on ikinuori sekoilija, minä taas mummoikäiseltä tuntuva nuori rouva :). Sillä aikaa kun anoppi viilettää pitkin stadia, minä laitan ruokaa ja/tai pesen pyykkiä xD.

Vierailija:

Anoppi on ikinuori sekoilija, minä taas mummoikäiseltä tuntuva nuori rouva :). Sillä aikaa kun anoppi viilettää pitkin stadia, minä laitan ruokaa ja/tai pesen pyykkiä xD.

Mutta siitä huolimatta ollaan hyvissä väleissä. Kaksi muuta miniää (siis miehen veljien vaimot) on jo ottaneet ja häipyneet, joten luulen, että mua kunnioitetaan jo senkin vuoksi, että meillä on onnellinen ja tasapainoinen koti ja ihanat lapset. Elikäs, ovat varmaat appiukon kanssa tyytyväisiä siihen, että edes yhdellä pojista avioliitto pelaa.

Ja vaikka kieltämättä alkuun olin vähän shokissa sen suhteen, miten menevä nainen anoppini on (verrattuna vaikka omaan äitiini), niin nyt näen jo sen hyvätkin puolet. Ainakaan hän ei ole mikään tiukkapipo, vaan osaa ottaa asian kuin asian rennosti.

selän takana panettelee, kuten kaikkia muitakin ihmisiä. En pysty luottamaan, lisäksi olemme mieheni kanssa joutuneet maksamaan hänen velkojaan useilla tuhansilla euroilla (takaajina, ei koskaan enää) ja yhä hän vain elää leveämmin kuin perse kestää. Yritän olla näyttämättä lapsilleni, että en arvosta häntä vähääkään, että hän on isoäiti, joka aina antaa ihania lahjoja (kenenkähän maksamia?).

Asiallisen viileissä minun puoleltani, Anoppi taas yrittää omalla tavallaan pysyä väleissä, mutta minua ei innosta ällöimelät, persoonattomat sähköposti-kiertokirjeet ja tekstarit tyyliin " lähetin sinulle enkelin" . Olemme molemmat uskossa mieheni kanssa, mutta emme huutele Jeesus-juttuja ympäriinsä, niinpä anoppi pitää meitä ihan pakanoina ja aina lähettelee " siunausta" ja " rukoilen että eläisitte Jeesuksessa" ja lähettää mulle noita " mikä elämässä oikeasti on tärkeää" -juttuja. Pitää siis minua kylmäkiskoisena materialistina. Pitäköön.



Anoppi on niin pahasti loukannut minua solvaamalla perhettäni ja nimittämällä minua tärkeileväksi ja tunteettomaksi, itseään yli-ihmisenä pitäväksi, että ei kiinnosta lämmin ystävyys. Pahinta on ollut, kun poikamme oli anopilla ja miehellään hoidossa ja aiheuttivat ajattelemattomuuttaan pojalle suuren vaaran, täysin tietoisina että niin ei olisi saanut toimia. Tästä kun ihan rauhalliseen ja asialliseen tapaan sanoimme, että emme ko. toimintaa hyväksy, niin anoppi veti herneen nenään ja haukkui minut pystyyn. Nykyään siis yrittää sitä hyvitellä.

Mutta viileän ystävällisesti suhtaudun, mitä harvemmin ollaan tekemisissä sen parempi.

Tullaan joten kuten toimeen, ikinä ei ole ollut riitaa. Pystytään keskustelemaan suurin piirtein lasten kuulumiset tms. jutut, mutta yleensä saan purra huulta yhteen ja tunnen kuinka adrenaliini virtaa ja sydän alkaa hakkaamaan kiivaasti... Sitä on niin vaikea selittää, mutta jotenkin pitää koko ajan olla puolustuskannalla, tai en tiedä että pitäiskö, mutta olen =/ Meillä on niin erilaiset elämät ja ajatukset, että on vaikea niellä anopin kommentteja, kun tietää, ettei hänellä ole mitään tajua meidän elämästä.

Appiukon kanssa on enemmän vaikeuksia, jotenkin on vaan niin raivostuttava ihminen.

Tosin olen aina jonkinverran varuillani anopin suhteen, koska hän on kyllä osannut olla aika ilkeäkin joskus. Nykyään anoppi, ainakin ajoittain, näyttää yrittävän parhaansa, joten olen koettanut olla tosi ymmärtäväinen.

ja minäkin olen varuillani, koska vaikka nyt on myötätuulta, on kokemusta päinvastaisestakin.



Minun olisi helpompi olla jos välit olisivat tasaisemmat.. esim kohteliaat ja etäisen ystävälliset

Vierailija:

Tullaan joten kuten toimeen, ikinä ei ole ollut riitaa. Pystytään keskustelemaan suurin piirtein lasten kuulumiset tms. jutut, mutta yleensä saan purra huulta yhteen ja tunnen kuinka adrenaliini virtaa ja sydän alkaa hakkaamaan kiivaasti... Sitä on niin vaikea selittää, mutta jotenkin pitää koko ajan olla puolustuskannalla, tai en tiedä että pitäiskö, mutta olen =/ Meillä on niin erilaiset elämät ja ajatukset, että on vaikea niellä anopin kommentteja, kun tietää, ettei hänellä ole mitään tajua meidän elämästä.

Olisi kiva jos olisi edes jotain yhteistä anopin kanssa. Olemme todella erilaisia, huumorintajusta lähtien. Anoppi nauraa pikku-Kalle -vitseille =/!

Aikani yritin, itse asiassa 7 vuotta. Sitten oli pakko antaa periksi ja todeta (itselleni), että ei tää tästä muutu.



t. 9

Asiallisesti voidaan vierailla puolin ja toisin ja jutustella niitä näitä, mutta mitään yhteistä ei tunnu olevan. Tykkää kuitenkin lapsista ja mielellään ottavat silloin tällöin hoitoonkin. Siitä kiitos. Suosivat kaikessa miehen siskoa (perheetön) ja mieheni tuntuu olevan heille aika ilmaa. Ei mielellään vieraile vanhempiensa luona, siitä johtunee ettei muutenkaan olla läheisimmissä väleissä vaikka 13 vuotta jo yhteiseloa meilläkin takana.