Kokemuksia kolmesta lapsesta
Hei!
Meillä on kaksi lasta, 3 v ja 9 kk. Kolmas lapsi olisi minulla kovasti haaveissa. Ehkä kuitenkin hieman isommalla ikäerolla. Olen nyt 35-vuotias, suunnittelen, että kolmas syntyisi, kun olen 37. Toki tiedän, että lapset tulevat, jos tulevat. Heitä ei voi tilata. Mutta aikeenani on siis antaa ajan kulua ja antaa raskaudelle tilaisuus, kun nuorempi lapseni on n. 2-vuotias.
Onko kellään kokemuksia lapsen saamisesta näin vanhana? Tapasin mieheni vasta 29-vuotiaana, edellinen miesystäväni ei lapsia halunnut. Joten vähän myöhäiseksi jäi. Todella hyvin olen kuitenkin jaksanut, kärsivällisyyttä on kilokaupalla enemmän kuin nuorempana. Molemmat raskauteni ovat sujuneet hyvin.
Onko 3. lapsi suuri muutos? Mitä asioita kannattaisi ottaa huomioon? Anoppini, jolle en ole edes haaveistani puhunut, piti suoranaisen saarnan siitä, että lapsia ei saa tulla enempää. Minun pitää muussa tapauksessa jäädä kotiin, meidän pitää ostaa isompi auto, ja ennen kaikkea, kun meillä on jo molempia sukupuolia, kolmas lapsi on turha. Pahoitin tuollaisesta mieleni, koska minusta tuo asia ei kuulu muille. Anoppini ei siis osallistu lasten hoitamiseen lainkaan. Olin lasten välissä töissä, nyt olen kotona ainakin siihen saakka, kun nuorempi täyttää 1,5 vuotta. Hoidan lapset yksin, mies ei juurikaan osallistu. Työnsä takia ei voikaan. Anoppi ei siis ajatelle miehen jaksamista eikä rahaakaan.
Olen itse lähtöisin isosta perheestä, näiden kahden kanssa pärjään hyvin. Ja kovasti tekisi vielä kolmatta mieli. Millaisia kokemuksia teillä on? Miksi te halusitte kolmannen lapsen? Ja oletteko törmänneet tuollaiseen ajatteluun, että kun molemmat, siis tyttö ja poika, jo on, ei kolmatta tarvitse ajatellakaan? Minua tuollainen loukkaa, ei kai lapsia keräillä kuin jotain sarjaa? Vanhemmillani oli sekä tyttö että poika, ennen kuin minä synnyin, enkä ole koskaan kokenut olevani ylimääräinen.
Tästä tuli sekava viesti. Oli vähän ikävä anoppivierailu kaikin puolin. Kun tyttö vähän kasvaa, saa mies mennä yksin lasten kanssa.
Kommentit (28)
Ethän sinä mikään vanha ole! Minä täytin viime vuonna 36 vuotta ja synnytin kolmannen sen jälkeen:-). Ja vaikka mieheni kanssa tavattiinkin jo reilu 20-vuotiaina, me saatiin esikko vasta just kolmen kympin kynnyksellä. Minun kaveripiirissäni melkein kaikilla on 3 lasta, joillain jopa 4. Ja kaikki kolmannen vastikään saaneet ovat 35 tai vanhempia!
Olen samaa mieltä kuin monet muut: et tule katumaan kolmannen lapsen saamista, mutta sitä tulet katumaan, jos et kolmatta edes yritä, vaikka toivoisitkin.
Meillä vanhemmat lapset ovat juuri 6-v (eskariin syksyllä) ja 3-v, vauva vajaa 3kk. Pikkuvauva-arki menee vauvan ehdoilla suurimmaksi osaksi, mutta isommat sisarukset osallistuvat vauvan kanssa todella mielellään puuhailuun (tyttö ja poika), ja he molemmat ovat sanoneet meille vanhemmille MONTA kertaa, että toteutimme heidän molempien toiveen kun meille tuli vauva..
Hektistähän elämä on, mutta tämä on tätä aikaa nyt, ja tulevaisuudessa on toiset kuviot kun lapset kasvavat. Vauvan mukaan ottaminen hiukan isompien harrastuksiin ei aina ole ihan helppoa, varsinkaan talvella, mutta kyllä sitä jotenkin aina selviää, ja lyhyt aikahan tuo varhaislapsuus loppujen lopuksi on. Vaikka isommat sisarukset joutuvat vauvan takia joustamaan, he kuitenkin saavat pienemmästä sisaruksesta yhtä paljon!
Tsemppiä sinulle, anoppia ei useinkaan voi parantaa, ja monen anopin sanat ja tavat loukkaavat (tarkoituksella), mutta eläkää te omaa elämäänne omana perheenä!
terkuin DorisDay
Anopin mielipiteet unohda. Tuttuni kertoi vastaavaa ja olikohan se niin, että ei kertonut toisen ja kolmannan tulosta etukäteen mitään. Mulla on isompien ikäeroa 1v9kk ja heidän kanssaan tuntui joskus raskaalta, mutta esikoisellani onkin neurologisia ongelmia. Joskus tuntui, etten enempää uskalla tehdä, mutta mikäs se täällä konttailee, 9kk tyttö, kolmas lapseni. Aivan ihanaa, kolmannesta vasta todella nauttii sanonta on meillä totta siinä mielessä että nauttii eniten, ovathan kaikki olleet rakkaita vauvoja. Isommat nyt 5 ja 7 vuotiaita ja hekin ovat olleet kivasti mukana, tietty jotain mustasukkaisuutta, mutta sehän kuuluu asiaan, vauva on meille yhteinen asia, koko perheen yhteinen juttu. toisaalta kyllä mietin, että ikäero tuohon 5v. tyttöön on aika iso, mutta mulla olikin yksi alkuraskaudenkeskenmeno välissä. Itse tapasin lasteni isän 30 vuotiaana, mutta kesti aikaa vielä ennen seurustelua ja lapsia, eka tuli 33 vuotiaana ja viimeisin 39 vuotiaana. Voi olla että vielä yhtä yritämme vuoden parin päästä. On tuntunut ihanalle hoitaa taas vauvaa.
Tosi ihanaa lukea näitä viestejä, ovat niin lapsimyönteisiä! Itselläni on tällä hetkellä kova vauvakuume. Yritän kestää vielä jonkun aikaa, jumpata ja kuntoilla. Katselin jo äitiysvaatteitakin kaupasta :)
Viiden vuoden ikäero voi tuntua isolta aluksi mutta tasoittuu kyllä iän myötä. Sisareni on minua seitsemän vuotta vanhempi, mutta nyt tässä iässä ikäero ei enää tunnu missään.
Voi teitä onnenpekkoja! Itse muistelen, miltä vauvan iho tuntuu, millaista on vaihtaa aivan pienen vaippaa ja näpelöin potkuhousuja. Miehelle olen esittänyt tosi fiksuja perusteluja siitä, että meillä olisi kaikki (vaunut, sänky, vaatteita, amme jne.) valmiina, ei puutu kuin vauva vain :)
Meidän pikkuinen on toki vasta vuoden mutta jo kovin touhukas taapero. Ihanaa on tämäkin aika, mutta vielä on sellainen vauvankaipuu sydämessä. Vaikka meidän vauvat ovat olleet suht. vaativia molemmat. Se hetki vain, kun saa vauvansa syliin, on jotain niin uskomatonta.
Ihana keskuteluketju. Olen tätä seurannut ja koska päätimme myös aloittaa kolmannen yrityksen niin päätin itsekin kommentoida tänne.
Itseäni on myös pelottanut että kun on kolme suht lyhyin ikäeroin että kuinka jaksaa ja saako kaikki lapset tarvitsemansa huomion ja hellyyden. Esikoisella ja pikkukakkosella on ikäeroa 1v4kk. Esikolle puhkesi paha uhmaikä kun vauva syntyi. Sitä jatkuikin kiitettävästi pitkälle yli vuosi. Alussa oli tietysti mustasukkaisuutta ja perus" itsenäistymistä" eli rajojen koettelua ja sitten se vaan muuttui uhmaiäksi. Eli sikäli on yllättävän rankkaa ollut kun esikoinen kiukuttelee kaikesta ja saa raivareita jne. Mutta lapset on aina olleet läheisiä keskenään ja esikko pitää pikkuveikasta huolta ja hoivaa ja halii ja suukottelee. Uhma kohdistuu siis meihin vanhempiin, yleensä vuorotellen jompaan kumpaan.
Nyt kun suunnittelemme kolmatta niin esikolle ja kolmannelle tulisi hiukan vajaa 4v ikäero ja kakkoselle ja pikkukolmosellle n.2,5v. Tämä siis mikäli vanhat merkit paikkansa pitää ja tärppää heti samasta tai seuraavasta kierrosta kun yrittämisen aloittaa. Halusin että nyt kakkosen ja kolmannen väliin tulee isompi ikäero kuin mitä esikolla ja kakkosella on ihan siitä syystä että olisi esim vaan yksi vaipatettava, ja isommat viihtyisivät jo yhteisten leikkien parissa välillä.
.. tai siis laskettu aika toukokuun alussa. Ikäerot 1v 8kk ja nyt tulee 1v 7kk eikä mua hirvitä. Olen vain kaikkialta kuullut positiivista kannustusta siitä että lapset kerralla jos mahdollista. Nyt jo tytöistä on niin paljon seuraa toisilleen.
Mullekin joku on sanonut että " kolmea ei kukaan huoli hoitoon" mutta mulla on niin isot isovanhemmat että silloin harvoin kun me miehen kanssa tarvitaan hoitoa (= eli molemmat joutuvat olemaan yhtäaikaa poissa) niin iha varmasti mummot ottavat kaikki tai sitten jaetaan ryhmä kahtia. Minusta vain kateellisten panettelua tuollainen pelottelu.
Mustakin tuntuu että siirtyminen yhdestä lapsesta kahteen on haastavampaa kuin kahdesta kolmeen. Aika sen näyttää mutta niin uskon!
Onnellista yritystä siis!
Tein jo aloituksen tuonne vauvakuume-puolelle, kunnes nyt löysin tämän aivan ihanan ketjun. Olen siis myös 35-vuotias, kahden lapsen äiti. Kuopuksemme alkaa olla taaperoiässä ja se tuntuu jotenkin haikealta. Ennen hänen syntymäänsä olin ihan varman, että kaksi lasta riittää - vaan kuinkas kävi. Vauvakuumehan se minulle vielä iski!
Monen kirjoituksessa oli paljon omia ajatuksia. Ja voi, miten joku sanoi, että on aivan sanoinkuvaamaton tunne saada vauva ensimmäistä kertaa syliinsä. Haluaisin niin kokea sen vielä kerran! Ja synnyttää vielä kerran :D Ja miten se vauva-aika meneekään niin nopeasti! Haluaisin elää sen vielä kerran... Toki haluaisin ne kolme lasta, en vain vauvaa, vaikka vauvakuume onkin!
On ollut ihana lukea monen viestistä tuo, että kannattaisi ainakin yrittää, ettei jää kaduttamaan. Myös mies sanoo samaa. Ehkäpä se niin pitäisi tosiaan tehdä....
Mutta, minun oma äitini on päästellyt suustaan samansuuntaisia kommentteja, kuin aloittajan anoppi. Se, että oma äiti suhtautuu noin, jää kyllä kaivertamaan. Aiemmin oli kutkuttava tunne kertoa äidille tulleensa raskaaksi, mutta miten kertoisin mahdollisesta kolmannesta.. Raskausaikana sitä on muutenkin niin herkkänä. Eipä olisi mukava odotus, jos oma äiti suhtautuu negatiivisesti. Mutta tottahan se on, että omaa elämää tässä on elettävä ja kuunneltava omaa (ja miehen) sydäntä!
Myös minua mietityttää oma jaksaminen. kunto on täälläkin vähän heikonlainen vielä, eli itsensä pitäisi kyllä laittaa kuntoon ennen mahdollista raskautta. Ja sitten se jaksaminen sen jälkeen. Välillä sitä pohtii myös sitä, että mitä jos kolmas olisikin sairas? Tai tulisikin kaksoset, niin kuin yhdelle kirjoittajista!? Ja toisaalta, että mikä olisi oivallinen ikäero? Pitäisikö alkaa yrittämään heti, koska se hedelmällisin aika taitaa alkaa olla jo ohi.. Sitten jos tärppäisikin heti, niin kuinka sitä jaksaisi kahden aika pienen kanssa? (Meillä esikoinen on jo isompi) Toisaalta, eipä sitä elämässä mitään saa ellei yritä. EIkä elämää voi koskaan hallita.. Mutta kuten jo jo totesi, tätä kolmatta miettii ihan eri lailla verrattuna kakkoseen, joka oli itsestäänselvyys ja ikään kuin " pakko saada" .
Ikäerot on molemmissa väleissä 1v11kk eli esikon ja kuopuksen ikäero on 3v10kk.
Meille oli itsestään selvää tuo kolme lasta (jos vaan saadaan, siis). Tai minä olen ala-asteikäisestä haaveillut kolmesta ja mies on aina halunnut vähintään kaksi. Oli helppo neuvottelu! :)
Ihan konkreettisestikin minulla oli keskimmäisen jälkeen sellainen olo, että joku vielä puuttuu meidän perheestä. Nyt, kun on se kolmas, niin ei puutu enää ketään! :)
Kyllä tässä hommaa riittää (lapset nyt 6v6kk, 4v7kk ja 2v8kk), mutta toisaalta meillä tämä pikkulapsivaihe on sitten kerralla ohi. Samaan aikaan ovat kiinnostuneita puuhamaasta ja muusta sellaisesta ja sitten ovat suht yhtä aikaa jo isompia. Monessa perheessähän saattaa olla kaksi lasta tuolla 3v10kk ikäerolla. Meillä siinä välissä on vain vielä se keskimmäinen...
Mitä ympäristöön tulee niin minä meidän ystävä- ja tuttavapiirissä on enemmän kolmi- tai nelilapsisia perheitä kuin yksi- tai kaksilapsisia perheitä. Ja asutaan Espoossa. Pystyn suoraan luettelemaan 15 perhettä (ystäviämme), joissa on kolme lasta. Ja pidempään miettien 10 lisää (testasin itseäni vähän aikaa sitten, kun asiasta oli puhetta kavereiden kanssa). Että kolmilapsisuus on enemmän oletus kuin poikkeus meille.
Itse asiassa jopa siinä määrin, että meinasin kysyä uudelta perhekerhossa tapaamaltani äidiltä, jolla oli kaksi lasta, että no koskas meinaatte kolmannen tehdä? Sitten tajusin, että eihän kaikki sitä kolmatta halua tai saa... Näin se ajatusmaailma muokkautuu ympäristön mukaan. Niin se on muokkautunut niillä kaksilapsisen perheenkin kannattajilla. Heille se on standardi eikä muuta osata ajatella, kun muuta ei juuri ole nähty.
Tsemppiä kuumeiluun ja toivon, että teille kaikille kolmatta haaveileville hänet suodaan! Kyllä lapset ovat ihania ja voin sanoa samaa: enemmän sitä vanhana katuu, jos ei (kolmatta) lasta ole tehnyt kuin että jos sen on tehnyt!
Pikku kommentti vaan ... Joku mainitsi että 3 lasta ei saa niin helpolla hoitoon. Ehkä asia on niin tai sitten ei ... voi edelleen " sijoittaa" 2 nuorinta samaan paikkaan ja isoimman yksikseen toisaalle jolloin hänellä olisi mahdollisuus saada isompaa seuraa tai vain huomiota itselleen.
Meillä isot voivat olla kavereillaan esim yötä ja 2 pienintä mummin kanssa niin kuin olivat isot lapsetkin ollessaan pieniä. Neljättä vielä odotellaan hetki ja sitten heitä on neljä.