Asutteko te kaikki isovanhempien kanssa samalla paikkakunnalla

välissä on peräti yksi kaupunki ja 15 km...

Kysymyksestäsi huomaa kuinka katkera olet meille, joilla isovanhemmat osallistuvay arkeen.

Miehen vanhemmille on matkaa, 200km.

että kun he on tehnyt muista mummoja ja faareja niin silloin ne on niin suuressa kiitollisuuden velassa jotta ne suorastaan kiljuen ajaa 500 km vain hoitaakseen muksuja.. Ja mun mielestä on suunattoman naurettavaa edes olettaa, että isovanhemmat luopuisivat omasta elämästään vain siksi, että pitää olla palkaton työntekiä. Juuri eilen törmäsin 2 pienen kanssa kaupassa olevaan mummoon joka oli oikeesti niin K***ä ptsassa siellä että melkein itketti. Minusta on järkkyä. Mitäs jos jollain on itsellä 4 lasta jajokaisella niillä 4.. siinäpä isoäiti sitten tasaisesti jakautuu kaikille.. ja vetää itsensä piippuun, kun ei osaa sanoa EI nyt.

varsinkin, kun näen, miten naapurissa käy mummo kylässä/hoitoapuna/ esikoista ulkoiluttamassa useita kertoja viikossa.



Anopilla asuvat toiset lapsenlapset samassa kaupungissa, heitä tapaa ja hoitaa viikoittain.



Meillä isovanhemmat tosiaan tulevat kyläilemään, istuvat sohvalla ja syövät valmiista pöydästä. Kun me käymme kylässä, on sama homma, mutta toisinpäin.



ap

Joten joskus on ihan turhaa kahden ihmisen keskustella äitiyden vaatimuksista, kun lähtökohdat on ihan eri planeetoilta. Lähtökohdat on ihan toiset, jos saa edes harvoin, mutta säännöllisesti apua verrattuna siihen, ettei ikinä kukaan auta.



Puhumattakaan sitten näistä viikoittain auttavista isovanhemmista, jotka tulee siivouspäivänäkin jelppimään.

ne asuvat lähellä. Suurin osa.. Minun vanhemmat 5km päässä ja emännän äetee asuu 0,5km päässä. Ja emännän isukki sit asuukin 1000km päässä..



Eli soitto vain niin aina on hoitopaikka valmiina..

Vierailemma isovanhemmilla viikottain ja muksut yökylässä kerran tai kaksi/kk 1-2 yötä kerralla!!

Omat vanehmmat asuu yli 100 kilometrin päässä, miehen äiti 100km, ja isä yli 300 kilometrin päässä. Muu suku ihan toisella puolella suomea, joten todella ahrvoin nähdään, eikä tullessaan vierailulle isovanhemmat koskaan tule lapsia hoitamaan . Eli hoitopaikka ei ole muksuille lähellä, mutta näkevät kuitenkin onneksi isovanhempiaan useamman kerra vuodessa.

Meillä on molempiin mummoloihin lähes 300 km.



Silti mummot tulevat melko säännöllisesti meille kylään ja "töihin" kuten joku asian ilmaisi, koska haluavat silloin pitää lapset kotona ja laittavat siten myös esim. ruoan. Samoin pyytävät säännöllisesti lapsia sinne kyläilemään esim. juuri viikoksi kerrallaan.



Harvemmin suoraan pyydämme heitä auttamaan, enemmänkin se menee niin, että esim. anoppi ehdottaa että voisi tulla käymään jonain meille töiden kannalta hankalana viikkona.



Jokapäiväiseen ja yhtäkkiseen apuun meillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista mahdollisuutta.

Minulla on läheiset välit vanhempiini ja he haluavat läheiset välit myös lastenlapsiin. Samassa kaunpungissa emme asu mutta 20 km:n päässä, joten apua saa lyhyelläkin varoitusajalla. Toisiin isovanhempiin matkaa on 70 km, hekin vierailevat usein mutta jäävät yleensä yökylään vieraillessaan.



Omien vanhempien jälkeen isovanhemmat ovat ehdottamasti lastemme tärkeimmät ja läheisimmät aikuiset. Ei kukaan palkattu hoitaja voi luoda yhtä hyvää ja syvää suhdetta hoitolapseen. Isovanhemmat ovat mieletön rikkaus lastemme elämässä.

Toiset asuvat 150 kilometrin päässä ja toiset toisessa maassakin. Kumpikin setti on vielä työelämässä, tosin ihan viimeisiä vuosia. Meidän lastenhoito ei siis perustu isovanhempien apuun.



Koska asia oli jo tiedossa lapsia hankkiessa, olemme aktiivisesti rakentaneet omaa turvaverkostoa itsellemme. Siihen kuuluu muita lapsiperheitä naapurustosta, kummeja, miehen siskon perhe jne. Teemme siis niin, että meille voi tulla tarvittaessa leikkimään, jolloin on helpompi pyytää apuakin itsekin kun tarvitsee.

mutta yleensä joku pääsee apuun jos kohtuullisella varoitusajalla kysymme, ovat kaikki eläkkeellä. Ollaan onnekkaita, tiedän.

" koti on siivottu,anoppi kävi, tulkaa vaan"



Kaveri ihasteli, että eikö olekin kivaa, kun anoppi siivoaa -heillä kun homma menee niin. Itse tarkoitin vain sitä, että anopin vierailua varten oli paikat puunattu.

mutta ei tulisi mieleenkään pyytää apuun siivoukseen tms. hoitavat kyllä aina silloin tällöin lapsia kun on joku sellainen meno, johon on lastenkin raskasta osallistua, esim lääkärissä käynnit. Ei se nyt sitä tarkoita että isovanhemmat olisivat palkatonta työvoimaa jos asuvat lähellä. Mutta perheenjäseniä hekin ovat ja meillä vielä hyvinkin läheisiä, sanotaan kyllä puolin jos toisin jos on jotain sanottavaa, eli ei kyllä pääse alistamaan ketään loppuun poltettavaksi. Autamme mekin osaltamme isovanhempia, milloin autetaan peltotöissä, milloin kuskataan autoja korjaamolle, kuskailen usein anoppia myös toisten lasten lasten luo, kun ei aina uskalla itse ajaa pitkiä matkoja. Miksi asioita pitää tehdä niin vaikeita kun kerran on ihmisiä ympärillä? Pitäisikö meidän kaikkien vaan hoitaa "omat ongelmamme"? Turha kuitenkaan äärimmäisen katkeraksi alkaa, kyllä elämä voi olla rankkaa vaikka olisi kuinka paljon lastenhoitajia tarjolla. Mies on reissutöissä joten oma arkeni on yksin lasten kanssa pyöritettävä, eikä kyllä todellakaan tule pyydettyä isovanhempia enää sitten esim. harrastuksia varten lapsia hoitamaan. Monilla teillä kateellisillakin taitaa kuitenkin se mies siellä kotona olla, jonka kanssa voi edes vuorotella. Että kaikille on omat ongelmansa..

Miehen vanhemmille 25 km.



Kyllä saan apua jos sitä todella tarvitsen. Mutta emme kuitenkaan pyydä sitä usein. Esim. anoppi on ollut lastenvahtina ehkä 2 kertaa nyt syksyn aikana. Äitini on ollut pari kertaa koko vuoden aikana.

molemmat mummolat noin 15km:n päässä. Eivät osallistu meidän perheen arkeen millään muotoa. Vierailevat suunnilleen lasten synttäreillä, ei vaan aika riitä kun on niin paljoa omia harrasteita ja muiden tuttavien luona kyläilyjä yms. Hoitoapu ostetaan MLL:n kautta, mutta olisihan tuo kiva jos edes jonkinlainen suhde olisi lasten ja isovanhempien välillä. Ei ainakaan välimatkasta luulisi olevan kiinni. Meillä isommat lapset jo alakoululaisia, eivätkä enää suostu mummolaan lähtemään kyläilemään. Nyt sitten mummot ja ukit ihmettelevät mikä lapsia vaivaa kun eivät käy.

toiset vanhat ja melko sairaat isovanhemmat asuvat melkein 300 km päässä ja toiset ovat kuolleet.

Me asutaan lähellä vanhempiani ja myös veljeni perhe asuu tässä lähellä. Vanhempani haluavat pitää yhteyttä vain veljeni perheeseen ja heidän lapsiin. Eilen isäni sanoi, että voivat olla apuna sillä aikaa kun käyn kaupassa mutta eivät muuten. Käännyin kannoillani ja sanoin, että kiitos ei. Saan kaupassa käynnin kyllä hoidettua ihan omin voiminkin, lähikauppaan ei ole montaa metriä. Olemme olleet viimeksi kylässä vanhemmillani viime keväänä. Soitin kesällä ja pyytelin heitä kylään, mutta eivät koskaan ehtineet kun oli harrastuksia tai sitten olivat veljeni lasten kanssa. Ahdistaa...olisi kiva löytää vertaistukea jostain...

Miehen äiti asuu kolmannessa maassa, eli meillä ei ole ketään lähimaillakaan. Olemme kaiken lisäksi eronneet, joten turvaverkot on olemattomat. Onneksi on hyviä ystäviä ja suht hyvät välit exään joka asuu alle kilometrin päässä, autellaan toisiamme parhaan mukaan.

Eivätkä tule edes kylään..