REAKTIIVINEN ARTRIITTI

Mut normaalit crp ym otettiin, ja reumalabrat myös. Tai crp:n saan huomenna varmaankin mutta reumalabran vasta ensi viikolla. Oireet täsmää sekä nivelreumaan että reaktiiviseen artriittiin. Polvi, josta tää tuska alkoi n. 1,5kk sitten, on kuvattu (rtg) ja oli OK. Mutta nyt on järkky olo kaikissa nivelissä ollut muutaman päivän. Ei kyllä mitään reumalle tyypillistä aamujäykkyyttä vaan ihan yhtä tuskaa 24/7.. Nuori tk-lääkäri vähän reuman mahdollisuudesta puhui, mutta itse epäilen enempi reaktiivista artriittia.. Siksi kaipaisin kokemuksia ko taudista.

Myös joku muu tulehdus voi laukaista nivelkivut, samoin synnytyksen jälkeinen aika jne. Anna lääkärin tehdä hommansa äläkä panikoi.

On olo sen verran kurja että väkisinkin ajattelen mistä tää johtuu. Lääkäriystäväni kanssa olen puhunut ja hän mainitsi esim tuon reaktiivisen artriitin, ei siis niin että mulla se olisi mutta että esim siihen mun oireet sopii. Kyllä mua toisten kokemukset kiinnostaa ja niitä haluaisin kuulla, vaikka tietenkin lääkärini on se joka diagnoosin tekee.

t.ap

Vierailija:

Myös joku muu tulehdus voi laukaista nivelkivut, samoin synnytyksen jälkeinen aika jne. Anna lääkärin tehdä hommansa äläkä panikoi.

Toinen raskausaika oli oireeton, vaikken syönyt mitään lääkkeitä, mutta sen jälkeen alkoi sitten kunnon tuskat. Tällä hetkellä oikeastaan kaikki nivelet oireilee ja ihan kunnon kivulla, tulehduskipulääkkeet auttaa vaan hieman. Imetyksen vuoksi en ole aloittanut kunnon lääkitystä vielä, mutta nyt se on edessä kun ei kohta enää onnistu vaipanvaihdotkaan.

Toivon mukaan sulla joku ohimenevä juttu mutta ei reumaakaan kannata sen kummemmin kauhistella. Hoito on varsin tehokasta nykyisin.

Inhottavinta on aina tällainen epätietoisuus. Kun saisi jonkun dg niin voisi sitten alkaa sopeutua siihen ja ottaa asioista selvää. Tällainen vie multa hirveästi voimia kun en tiedä yhtään mikä on mutta olo on kamala. :( Kiitos, kivalta tuntuu kuulla että onnistuu se pienten lasten äidin elämä reumankin kanssa, mullakin kun lapsia on 3.. Itse en ole vielä edes 30v.

Paheneeko sulla kivut rasituksesta tms? Mä huomaan että olen aina kipeämpi silloin jos edellisenä päivänä olen enempi kävellyt tms. Ja tuolla kylmässä liikkuminen ei ainakaan paranna oloa. Mieluiten vain nukkuisin paksun peiton alla koko ajan.

t.ap

Vierailija:

Toinen raskausaika oli oireeton, vaikken syönyt mitään lääkkeitä, mutta sen jälkeen alkoi sitten kunnon tuskat. Tällä hetkellä oikeastaan kaikki nivelet oireilee ja ihan kunnon kivulla, tulehduskipulääkkeet auttaa vaan hieman. Imetyksen vuoksi en ole aloittanut kunnon lääkitystä vielä, mutta nyt se on edessä kun ei kohta enää onnistu vaipanvaihdotkaan.

Toivon mukaan sulla joku ohimenevä juttu mutta ei reumaakaan kannata sen kummemmin kauhistella. Hoito on varsin tehokasta nykyisin.

Kävin läpi melkoisen määrän kaikkia kokeita, ml. sydänfilmitkin, ja epäilivät vahvasti reumaa ja LED-tautia. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että mulla on vain tietty kudostyyppi (HLAB-27 jos muistan oikein), joka aiheuttaa sen, että on suurentunut riski reaktiivisiin artriitteihin.



Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että voin saada niveltulehduksen aina, kun on kehossa ollut jokin muu tulehdus - vaikkapa vain nuha. Koska minulla tuo perusaiheuttaja on pysyvä - siis se kudostyyppi - niin taipumus ei katoa mihinkään, vaan seuraa läpi elämän. Joskus tulehduksia on tullut enemmän, joskus vähemmän, joskus voimakkaampina ja joskus lievempinä - en osaa selittää miksi. Hoitona ihan vain tulehduskipulääkkeet; vaiva on siis lähinnä kiusallinen, ei vaarallinen eikä altista millekään muille nivelsairauksille.



Voimia sinulle, kipeät nivelet ovat inhottava riesa! Toivottavasti tutkimuksissa selviää jotain vähemmän vaarallista kuin reuma.

Tylsiä tauteja, mutta onneksi hoidot ovat kehittyneet kovasti.



Minulla todettiin lukioikäisenä SLE nivelvaivojen pohjalta. Olen saanut pari lasta ja elänyt melko normaalin elämän. Sairaus on ohjannut ammatinvalintaa ja harrastaminen on rajallista, myös sairaalaan joutuu joskus. Lasten kanssa on ollut rankkaa, sillä raskaudet ovat vaikuttaneet oloon paljon, mutta kun ei ole vertailukohtaa normaaliin, ei osaa valittaa.



Diagnosointi voi joskus olla tosi pitkäpiimäistä ja kestää vuosiakin etenkin jos kyseessä on selkärankareuma tai sidekudosreuma.

Kun edes tietäisi mikä on! Olen aina ihaillut ihmisiä jotka jaksavat olla valoisia ja positiivisia vaikka elävät pelossa ja epätietoisuudessa, oli kyse sitten omasta tai läheisen terveydestä. Mä olen siinä tosi huono.. Aina kun lapset sairastavat enkä tiedä mikä on, olen tosi huolissani ja en paljon muuta osaa ajatella. Nyt olen ihan onneton ja peloissani kun mietin mikä mua vaivaa -lähinnä suren sitä miten mun sairaus vaikuttaa lasten ja mieheni elämään. Tiedän että mua helpottaa aina kun saa taudille/vaivalle nimen. Lapsilla on ollut/on monenlaista mutta kaiken kanssa alkukriisin jälkeen oppii elämään kun vain tiedän mistä on kyse.. Mutta tätä mun psyyke ei kestä kun ei tiedä mikä on. Joka hetki vaan tuntee niin selvästi että jotain on vialla, sattuu niin joka paikkaan ja väsyttää kamalasti. Ja sitten olen inhottava, itkeskelevä vaimo ja tiuskiva äiti vaikken todellakaan haluaisi :(

t.ap

Vierailija:

Tylsiä tauteja, mutta onneksi hoidot ovat kehittyneet kovasti.

Minulla todettiin lukioikäisenä SLE nivelvaivojen pohjalta. Olen saanut pari lasta ja elänyt melko normaalin elämän. Sairaus on ohjannut ammatinvalintaa ja harrastaminen on rajallista, myös sairaalaan joutuu joskus. Lasten kanssa on ollut rankkaa, sillä raskaudet ovat vaikuttaneet oloon paljon, mutta kun ei ole vertailukohtaa normaaliin, ei osaa valittaa.

Diagnosointi voi joskus olla tosi pitkäpiimäistä ja kestää vuosiakin etenkin jos kyseessä on selkärankareuma tai sidekudosreuma.

Enhän mä tiedä vielä mikä on mun dg mutta en kunnossakaan ole. Mietin vain onko OK että esim imuroin vaikka se sattuu? Sattuu kyllä levossakin.. Enkä tiedä onko oikein jatkaa normaalisti elämä vaikka koko ajan koskee vai pitäisikö välttää ylimääräistä rasitusta ainakin nyt kun joka kohta on niin kipeä?



t.ap

Sopeutuminen voi viedä vuosia, mutta lopulta huomaa, että oma asenne vaikuttaa paljon.



Kivun suhteen kannattaa kuunnella kroppaa. Kun sinulla ei ole vielä sen kummempaa lääkitystäkään, ei kannata tehdä jos sattuu. Omat rajat oppii tuntemaan ajan kanssa. Se on osa sopeutumista, sillä se pitää hyväsyä, että toisina päivinä kroppa ei tee niin kuin haluaisi. Pitää oppia lojumaan ja sietämään kaaosta.

Tietenkin pelottaa että sattuuko mua koko loppuelämän, joka hetki? Ja kuinka se vaikuttaa mun äitiyteen, naiseuteen, kumppanuuteen..? Asioita joiden käsittely vie aikaa ja joihin tietenkin vaikuttaa mun lopullinen dg.. Mulle reumataudit ja nivelkivut ovat tähän asti olleet ihan vieras asia, vaikka sh olenkin, mutta ihan erilaisten asioiden kanssa ollut tekemisissä.. Mietin sitäkin onnistuuko multa työnteko enää tällä alalla jne.. Kiitos kun täällä jonkun kanssa saa asioita käydä läpi. Mies ei halua aiheesta puhua, lapset pieniä (eikä heitä saa kuormittaa mun kriiseilyllä muutenkaan) enkä halua ystäviänikään uuvuttaa tällä, kun en edes tiedä mikä mulla on..

t.ap

Vierailija:

Sopeutuminen voi viedä vuosia, mutta lopulta huomaa, että oma asenne vaikuttaa paljon.

Kivun suhteen kannattaa kuunnella kroppaa. Kun sinulla ei ole vielä sen kummempaa lääkitystäkään, ei kannata tehdä jos sattuu. Omat rajat oppii tuntemaan ajan kanssa. Se on osa sopeutumista, sillä se pitää hyväsyä, että toisina päivinä kroppa ei tee niin kuin haluaisi. Pitää oppia lojumaan ja sietämään kaaosta.