Miniänä anopin taloudessa, joka vahtii ja neuvoo koko ajan
Kommentit (2)
Kolme vuotta on tosi pitkä aika, jos tilanne tuntuu sietämättömältä. Siinä ajassa teidän suhteeseen jää jo lähtemättömät jäljet. Tuossa ajassa ehdit jo katkeroitua, sairastua masennukseen tai muuta tosi ikävää.
Millaisen matkan päästä olisi mahdollista saada teille vuokrakämpää noiksi kolmeksi vuodeksi? Kyllä tilan hoito onnistuu etätyönäkin tuollaisen määräajan, vaikka se ei ihan loppuiän ratkaisuksi käykään. Meillä kävi hyvä tuuri, kun omalta kylältä vapautui eräs eläketaloksi aikanaan rakennettu, sittemmin vuokrakäytössä ollut talo. Vuokrasimme sen. Vaikka olin kyllä valmis asumaan vaikka 15 kilometrin päässä, jos ei muu olisi auttanut.
Vaikka tilan ulkopuolella asumisessa on hankaluutensakin, niin meille ainakin se oli ehdottomasti parempi ratkaisu kuin anopin kanssa asustelu. Minä oon sitä mieltä, että kyllä ihminen tarvii omaa rauhaakin. Nyt on hyvät välit anoppii edelleen.
4
Siksi en suostunut muuttamaan saman katon alle. Miehelle se oli melkoinen järkytys, että mentiin naimisiin, mutta en suostunut muuttamaan hänen kotiinsa, missä myös anoppi ja appi asuivat. Pidin kuitenkin pääni, ja ajallaan mies toipui järkytyksestään ja niin meille sitten järjestyi oma koti parin kilometrin päästä tilan talouskeskuksesta.