HEINÄkuiset vkot 45-46
Kommentit (29)
Ja ihanasti taas tökkii tämä sivusto :-/
Täällä toivutaan ykätaudista. Tuli se sitten vielä pojallekin, muut säästyimme. Ainakin toistaiseksi. On aika naatti olo kyllä tuon rumban jälkeen. Poju oli vielä tänään kotona kerhosta, ehkä vielä huomennakin. Ihan outoa, kun se ei ole koko ajan naama auki jotain huutamassa niinkuin yleensä :-D No, sitten kun se taas alkaa, niin tietääpä ainakin terveeksi.
Sonja on nukkunut jo kolmisen tuntia päikkäreitä. Ei vieläkään käänny mihinkään suuntaan, mutta yritystä jo sentään alkaa olla havaittavissa.
Ihania kuvia olitte laittaneet pienistä, en nyt muista nimimerkkejä.
Taidanpa lähteä kahvinkeittoon, jos vaikka piristyis vähän.
myLove ja michelin-akka 4,5kk
täältäkin terveisiä pitkästä aikaa :)
Olen käynyt lukemassa kuulumisianne,mutta itse en ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Nyt esikoinen mun äidillä yötä,meni sieltä kerhoon ja sen jälkeen takaisin mammalle. Mun äiti on perhepäivähoitaja,ja osa hoitolapsistakin käy kerhossa. Kätevää kun omat vanhemmat asuvat samassa kaupungissa,heistä iso apu. Esikoiseni välillä kysyykin,milloin hänellä on vapaapäivä että pääsee mammalle! :) Rankkaa tämä äidin kanssa kotona olo :))
Meillä pikkuneiti kahtena yönä nukkunut 21.30-5.30, JUHLAA :) Muutenkin hän on todella nauravainen ja tyytyväinen,aivan uskomaton :) (nyt kun näin kirjoitan,on tämä ilta varmasti yhtä huutoa,niinhän se lasten kanssa menee!)
Meillä pikku neitiä edelleen vaivaa se karsta. Ollaan vauvaöljyllä ja ceridal-öljyllä liotettu,mutta on vaan sellain paksu kova kerros päänahassa,ei todellakaan lähde harjaamalla ! Eilen esikoisen 3v neuvolassa kun karstasta kysyin,niin neuvolantäti kehotti laittamaan ruokaöljyä paksusti ja hattu pariksi tunniksi. Täytyy siis kokeilla tänään.
Meillä pikkuneiti kääntyy selältä kyljelleen ja kovasti yrittää siitä vatsalleen,mutta ei vielä onnistu. Välillä hänellä menee oikein hermo :)
Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja imuroin ja pesen lattiat,ennen kun meillä oli koira,imuroin joka päivä ja lattiat pesin kaksi kertaa viikossa. Nykyään imuroin ehkä kerran viikossa ja lattioita pesen todella harvoin... oon laiskistunut tosissaan! Kukas se oli joka oli hepan ostanut? (anteeksi huono muistini...) Onnittelut!
Mua vaivaa kovasti koirakuume,mutta täytyy odotella että saadaan tuo pikkuneiti jaloilleen,pennun sisäsiistiksi opettaminen on aikamoinen homma ja ei kiva jos vauva konttaa tms silloin. Vielä pitäisi miehelle saada läpi joku pienempi rotu,hän pitää saksanpaimenkoirista,joka meillä ennen oli. Muuten aivan ihana rotu,mutta sairauksia niillä paljon ja en tiedä uskalletaanko ottaa toista,jos yhtä lyhyt ikäinen kuin edellinen. Luopuminen oli tosi kova paikka,varsinkin meijän esikoiselle,joka elänyt aina koiran kanssa. Vaikka nykypäivänä taitaa olla koirarotu jos toinenkin vaivaisia,kiitos ihmisten huolettoman jalostuksen. Onko heinämammoissa koiraihmisiä,osaatteko kertoa hyviä kokemuksia eri koiraroduista?
Jepulis,nyt patistan itseni siivoamaan,pois täältä netistä roikkumasta :))
Paitaressu ja "tiltukka" kohta 4kk
p.s ihania kuvia teidän vauveleista! On ne niin ihania :))
anzku = ootko kokeillut maissia?
Meillä uppoaa se hyvin ja porkkana. Sekoitan porkkanaa, perunaa ja maissia, maistuu hyvin. Porkkana ja maissi on kivasti vähän makeampia niin nam :)
Meillä on 5kk täynnä :( Ens viikolla on neuvola.
Kovin innokas ei Noora ole kääntyilemään. Mutta eipä tuo ole vaarallista, olen ihan tyytyväinen ettei vielä lähde liikkeelle :D
Lihoja ja viljoja ollaan otettu mukaan ruokavalioon. Riisi tökkii mutta kaurapuuroa Noora söisi vaikka kuinka paljon :D
Tänään ollaan menossa allergia lääkärille. Nutri soija maito ei ilmeisesti sovi, koska iho oireet on palanneet takaisin.
Mutta saa nähdä mihin siirrytään.
Joku puhui koira kuumeesta, mulla myös.
Ennen Nooran syntymää, aprillipäivänä, bokseri poikamme nukkui pois.
Vannoin etten ota uutta ainakaan kahteen vuoteen.. Mutta pentu on jo varattuna viim keväällä syntyvästä pentueesta. Mutta voi olla että jo aikaisemmin tulee :D
Nyt täytyy lähteä syömään ja valmistautumaan lääkärille lähtöön...
t eppuliini ja noora 5kk
Täällä pojulla nyt muutaman päivän ollut ilmeisesti tiheän imun kausi kun päikkäreitä ei nuku kuin hetken ja koko ajan kitisee. Niin ja tissin kun saa suuhun niin mahdoton imu alkaa heti. Muutenkin tuo on kovin seurankaipuinen poika. Heti jos äidin (tai jonkun muun) kasvot menee pois näkyvistä niin alkaa kitinä. Mutta sitten kun joku jaksaa jutella hänelle, niin on itse aurinko :)
Eppuliini oli varannut koiranpennun. Ihanaa. Mekin ollaan puhuttu toisesta koirasta mutta ei nyt toistaiseksi sitä vielä hankita, mutta varmasti muutaman vuoden sisällä.
Mitäpä muuta... imetyksellä mennään edelleen, kiinteitä ei vielä olla maisteltu. Viikon päästä poju täyttää 4kk.
Taidan lähteä hoitamaan tuota kitinä-kallea ja uhmaikäistä esikoista...
Myissi
Meillä ollaan oltu tänään taas kovin itkuisia. Puoli tuntia sitten sain vasta Santerin nukkumaan. Mietin jo, että saako poika tarpeeksi maitoa tissistä, kun on niin kovin itkuinen... oon parina päivänä koittanu tarjota lisämaitoa, mutta Santeri ei sitä pulloa huoli. En sitten tiiä onko itkuisuus nälkää, kun yöt kuitenkin nukkuu vai onko se sitten jotain muuta??
Meillä ollaan kovin äitin poika. En hetkeksikään saa poistua, tai alkaa huuto. Eilenkin, kun kävin kuntosalilla ja olin tunnin pois, Santeri oli sillä aikaa heränny ja laittanu oikeen huuto-show:n pystyyn. Sitten tänään, kun oltiin mun äitillä käymässä. Äiti alkoi vaihtamaan Santerille vaippaa, kun mä olin kahvilla. Yhtäkkiä poika huomas, etten minä ookaan siinä, niin hirmu huuto. Isikään ei kelpaa, minun pitää aina nukuttaa, tai muuten huudetaan. Ehkä tämä äiti vain kelpaa- vaihe on ohimenevää.
Menkat alkoi tänään:/ Ei ois kyllä tarvinu vielä alkaa. Yks päivä just mietin, että on tämä ihanaa aikaa, kun ei oo menkkoja niin heti sitten alkoi. No nyt meen kahtoon vielä vähän bb:tä ja sitten nukkumaan.
Helmiir ja Santeri 3,5 kk
Olipa näköjään sittenkin tuo mun aiempi kirjotus ilmaantunut tänne, vaikka sillon herjas mulle kun sen lähetin :-D Ei meinaan ilmestynyt silloin vielä, mutta tupsahti kai sitten myöhemmin. Johan on...
Mullakin on koirakuume! :-) Mutta eipä taida meille koiraa tulla ainakaan lähivuosina. Tuo meidän katti inhoaa koiria yli kaiken, joten se siitä. Haluaisin kovasti jonkun pienen koiran, chihuahuan tai jack russelin. Mun edellinen koira oli welsh corgi, metka pakkaus sekin oli :-) Varsinainen maastomakkara, aina kurasäällä masu paskassa... Se oli aika ikävää ja siksi mahdollinen seuraava koira on sellanen, jonka voi pestä lavuaarissa :-D On mullakin kriteerit, heh...
Sonja on alkanut höpöttää tosi paljon. Uusia äänteitä tulee koko ajan ja aina hereillä ollessa kujertaa ja kälättää. Kai hänestä tulee samanlainen kälätin kuin siskostaan, omg! Esikoinen on kuumeessa tällä hetkellä ja yön halusi nukkua lattialla patjalla mun vieressä. No joo, ei siinä mitään mutta heräili juomaan monta kertaa ja joka kerta alko kamalan kälätyksen. Meinas hermo mennä oikeesti! Sain monta kertaa sanoa, että oo nyt jo hiljaa. Nuku, NUKU!!!!! Terveenä kyllä nukkuu erittäin hyvin aina eikä koskaan mua herättele.
anzku, meillä kasvissoseista maistuu parhaiten sötkötys, jossa on maissia, perunaa ja porkkanaa. Pelkkä maissi tai peruna ei mene. Porkkana kyllä. Bataattia en ole vielä(kään) kokeillut.
eppuliini, ootko tehnyt kaurapuuron itse hiutaleista? Vai millasta oot antanut? Kohta meilläkin alotellaan viljat ja olen tuota puuroa miettinyt. Onhan niitä valmiinakin kaupassa tetroissa, mutta mietin viitsiikö niitä alkaa ostella. Nuo kaksi sai juuri niitä vauvoina ja siirtyminen karkeampaan olikin sitten aika tuskaa. Ja nimenomaan puuroissa.
Kukas se kirjoitteli siivoamisesta, tai lähinnä sen puutteesta... Täällä on ollut havaittavissa samaa vikaa, ei vaan ole napannut yhtään. Imuroida kuitenkin pitäisi joka päivä, kun tuo katti kylvää karvojaan joka paikkaan. Tänään sitten iski joku ihmeen inspiraatio ja kuurasin ensin kylppärin ja sitten vessan. Sen jälkeen keittiön ja olohuoneen. Lasten huoneisiin en koske, sen saavat tehdä ihan itse :-) Vielä olisi pyykkisavotta. Tuolla niitä lojuu puhtaana pyykkikoreissa, kun joku ei ole jaksanut niitä kaappeihin viikata... Mies saa tyhjentää tiskikoneen töistä tultuaan, pitäähän sillekin jotain jättää :-)
oon ostanut ihan perus elovena hiutaleita. Niitä huhmarella hienontanut, on mennyt melkein jauhoksikin :D Tai esikoiselle tein sauvasekoittimella hienommaksi..
Meillä, keitän riisimaitoon tuon kaurapuuron johtuen maitoallergiasta.
mä oon laiskuuttani ostanut muutaman muksun puolukkapuuro ( tai jotain sinne päin), no maidoton kuitenkin, ja on maistunut tosi hyvin. Itsekkin maistoin ja oli hyvän makuista :D
Saatiin ens viikolla aika iho-allergia sairaalaan.. Ensin "joudutaan" jollekkin s.hoitajalle joka kertoo ruokavaliosta ja ihon hoidosta.. Hoh, siitä ilosta pitää maksaa vissiin vielä.. No maitoallergia on NIIN tuttua jo esikoisen ajalta.. Joten aivan turhaa raahaan Nooran 8 aamulla sinne... Neiti kun on osoittautunut oikein erittäin aamu uniseksi.. saattaa herätä vasta 8.30 parhaimmillaan..
Parin viikon päähän tuli sitten maitoaltistus aika.. Aivan ärsyttävän turhaa sekin.... mutta ystävämmä ihana kela kun keksii näitä ihania kiemuroita iloksemme
nyt lähden hakemaan esikoista hoidosta
eppuliini ja noora
Kiitos eppuliini :-) Pistänpä siis elovenat tuhannen päreiksi ja niistä puuroa. Mutta... on tainnu mulle iskeä joku uusavuttomuus :-D Teetkö sen puuron mikrossa vai kattilassa?? Siis oikeesti mua ihan jo huvittaa tämä mun uunoilu, mutta kun oon aina ne vauvan puurot ostanu valmiina :-D Meille muille mä teen puurot aina kattilassa ja haudutan oikein huolella ja hartaudella, väh. puoli tuntia. Silleen saa tosi pehmeää ja samettista puuroa. Mikropuuroja en ole koskaan tehnyt, koska en niistä tykkää. Lähinnä mä nyt mietin sitä, että miten tuo tutteli sopii puuron tekoon kattilassa... Vai teenkö sitten veteen. Kyllä sitä näköjään saa päänsäryn itelleen ihan tekemälläkin :-D
Joo ne Muksun puurot on kyllä hyviä ja käteviä ja ihan varmasti niitä ostan tuonne kaappiin jemmaan muutaman. Itseni tuntien iskee laiskotus aina sillon tällön :-) Mutta nyt yritän pääasiassa itse väsätä vauvallekin puuron.
Meilläkin ollaan aamu-unisia. Niinä aamuina, kun ei ole lähtöä mihinkään, me vedellään unia joskus jopa 10.30 asti :-) Pojan kerhoaamuina joudun aina repimään Sonjan ylös kesken unien vaipan ja vaatteiden vaihtoon. Vaunuissa kyllä jatkaa aina heti unia, mutta jotenkin kurjaa herätellä toista.
Kävimme tänään ravintolassa syömässä mun vanhempien ja isoveljen kanssa. Isällä on huomenna isänpäivän lisäksi myös synttärit. Olin kyllä ylpeä noista tenavista! Joka ainut käyttäytyi oikein mallikkaasti, jopa tuo meidän 5v riiviö :-) Kehtaa mennä toistekin, kun olivat niin nätisti. Sonja on sitten alkanut jo vierastaa... Pappaa pelkäsi ja itkuksi meni alkuun, kunnes tottui taas. Saas nähdä miten käy huomenna kun mennään appivanhemmilla käymään. Ei olla niitäkään hetkeen nähty.
Nyt neulomaan :-)
myLove ja pikkukarhu melkein 5kk
Meillä on ollut takana nyt niin huonoja öitä. Poju herää jo puolen yön aikaan syömään. Tänä iltana sitten päätin kokeilla lisämaitoa imetyksen päälle. Ja poju söi Nannia 130ml. Saa nähä miten ens yö sujuu, onko lisämaidolla vaikutusta. Jos on niin varmaan sitten alan kokeilla vellejä tai jotain. Toisaalta olisi kiva antaa suoraan puuroa eikä lähteä vellilinjalle, niinkuin esikoisen kanssa. Mutta jos jo nyt on lisäravinnon tarve niin eipä vielä kai voi alkaa syöttämään puuroa. Sitten kun poju voi syödä jo puuroja niin haluan antaa tavallisia puuroja koska esikoinen syö niitä. Ens viikolla meillä on neuvola niin täytyypä kysyä neuvoa tuosta th:lta.
Monetko päikkärit teidän heinävauvat nukkuu? Meillä yleensä kolmet.
Jep, nyt bb:n pariin.
Myissi
Voi että kun päivät menee nopeasti.. Olin torstaina yhdessä seminaarissa ja piti sen jälkeen kirjoitella, mutta nyt vasta ehdin..
Joo, olin siis tosiaan torstaina isä-seminaarissa koko päivän, klo 9-16. Kerran kävin ruokatauolla kotona imettämässä. Etukäteen kyllä jännitti että mitenkähän Kasperi pärjää ja montako kertaa hälytetään kotiin välillä (mies oli lasten kanssa kotona) mutta ihmeen hyvin tuo päivä meni. Kasperi nukkui hyvin vaunuissa ja pärjäsi tuolla yhdellä syötöllä. Niin, meillä kun ei ole tuttipulloa koskaan edes kokeiltu ja yleensä syöttövälit voi olla 1-2h, niin siksi mietitytti tuo pärjääminen..
Oli kyllä mielenkiintoisia luentoja isyydestä, mm. Jouko Huttunen, Martti Esko ja Nina Halme. Samoja henkilöitä joiden kirjallisuutta käytin aikoinani isyyteen liittyvässä opinnäytetyössäni. Tuon päivän aikana kyllä mietin taas, että ehkäpä olis kiva jossain vaiheessa taas opiskella... No ei vielä vähään aikaan kuitenkaan =)
Tänään on sitten isäinpäivää vietetty. Aamulla perinteisesti heräteltiin iskä korttien ja lahjojen kera ja päivällä sitten suunnattiin mun vanhempien luo syömään ja kahvittelemaan. Kakunkin vein sitten sinne. Eipä tuo nuorimmainen vielä isäinpäivästä mitään ymmärtänyt, mutta isommat olivat taas kovasti innoissaan omista lahjoistaan..
Myissi kyseli päikkäreistä. Meillä Kasperi nukkuu yhdet oikein kunnon päiväunet (3-4h) ulkona ja muuten sitten sellaisia pieniä torkkuja vaihtelevasti. Ehkä aamupäivällä yhdet ja illalla sitten 2-3. Riippuu vähän niiden torkkujen pituudesta, kun saattavat vaihdella 10min.-1/2h.
Meillä on ens viikonloppuna tiedossa vähän rentoutumista, kun lähdetään kolmisin Kasperin kanssa Turkuun koko viikonlopuksi. Isommat lapset menevät mummolaan hoitoon. Tarkoitus olis vähän joululahjoja shoppailla.. Ihanaa päästä melkein kaksin reissuun, on se aika luksusta tämän arjen keskellä =)
Oikee enkeli ja Kasperi
Pitkästä aikaa päätin tulla kirjoittelemaan kuulumisia. Liekö kukaan edes muistaa meitä =)
Meille kuuluu likipitäen pelkkää hyvää. Poika kasvaa ja kehittyy lujaa vauhtia. Juttelee kovasti ja hymyilee. Äiti on sulaa vahaa, kun poika väläyttää niiiin ihanan hymynsä. Kääntyi vatsalta selälleen tuossa jokin aika sitten muutaman kerran, mutta nyt taito on jostain kumman syystä kadonnut ja sitten huudetaan naama punaisena, kun ei pääse kääntymään.
Kiinteät meillä on jo aloitettu. Nyt käytössä seuraavat ruoka-aineet; peruna, porkkana, riisi, banaani, mustikka ja tänään maistettiin vähän persikkajugurttia.
Yöt ollaan menty koko vauva-aika yhdellä tai kahdella yösyötöllä, mutta toissayö meni syömättä kertaakaan. Viime yönä noustiin kerran. Eli toivoa on, että yösyömiset jäisi pikkuhiljaa kokonaan pois.
Täällä on ollut jossain vaiheessa puhetta vauvakuumeesta. Voi kyllä täältä sitä samaa kuumetta löytyy. Itse asiassa kuumetta on ollut koko ajan. Kovasti olisi kolmas lapsi toiveissa. Yritetään nyt tasoittaa tuota kk-kiertoa Metforminilla ja Terolutilla, niin josko vielä joskus tärppäisi ja saataisiin kolmas lapsi taloon. Ikää rupeaa vaan olemaan sen verran paljon, että alkaa pikkuhiljaa olla kiire sen pikkukolmosen kanssa.
Ai niin muuten, suuri kiitos sinulle, joka laitot sen valkosuklaadaimkakun ohjeen tänne. Tein sen isänpäiväksi ja oli kyllä tosi hyvää! Nami nami =)
Nyt järjestelemään keittiö, kun vauva nukkuu päikkäreitä.
Marju & co
...aamulla ihmeteltiin, kun takapihalle oli ilmestynyt naapurin jättitrampoliini! Tramppa oli oikein päin, mutta turvaverkon kepit oli lennelly ympäri pihaa, onneksi ei ollut lentänyt ikkunoihin.
Veeti on ollut aika nuhainen vajaan viikon ja se on vaikuttanut yöuniin eli normaalin yhden syönnin sijaan Veeti on syönyt pahimmillaan jopa 4 kertaa, kun on herännyt tukkoiseen nenään. Meikäläinen täällä sitten kulkeekin ihan zombiena, kun en ole vähään aikaan tottunut heräileen pitkin yötä. Parina viimepäivänä Veeti onkin sitten nukkunut vähän paremmin päivällä eli ainakin kerran päivässä parin tunnin unet lyhyempien tirsojen lisäksi. .
Huomenna on jo 4kk.n neuvola vaikka poika on vasta 3kk ja 3vkoa, muttta ei kuulemma ole lääkäriä seuraavina viikkoina neuvolassa, joten siitä aikainen käynti.
Nyt tarvii laittaa Veeti tän päivän viimeisille päikyille.
Terkuin,
Tinttis ja Veeti
Minulla on nyt jäänyt kirjoittelu vähemmälle, kun on jotenkin enempi kiirettä. En tiedä mikä sen muka tekee. Päivät menee iltapäivään saakka vauvan kanssa syödessä ja kakkavaippoja vaihdellessa. Iltapäivällä vasta nukutaan 3-4 tunnin unet ulkona.
Vielä imetyksellä ollaan, mutta tyttö on alkanut temppuilemaan rinnalla. Ei itke eikä saa raivareita, mutta ottaa rinnan suuhun imee hetken ja päästää irti. Tekee tätä jonkin aikaa. Yleensä, kun alkaa herumaan niin sitten imee normaalisti. Onko muilla näin ja mistähän voisi johtua? Haluan vielä imettää ja toivon ettei nyt vielä lopeta rinnan syömistä. Kiinteitä ei olla vielä aloitettu, mutta saa tuttipullosta äidinmaitoa silloin tällöin, kun olen ratsastamassa.
Meillä noita koiria on kuusi kappaletta, tosin ovat pieniä, mutta kuitenkin :) Nyt ei kyllä ole koirakuumetta ollut hetkeen, eikä oikein enempää voi ottaakaan, että riittää kaikille tarpeeksi aikaa.
Onko muut menossa pikkujouluihin? Minulla olisi työpaikan pikkujoulut, mutta nyt tuntuu etten raaski jättää vauvaa hoitoon. Nyt jo paremminkin sen pari tuntia pystyn olemaan poissa, mutta tuossa menisi kyllä koko ilta :(
Syysvilja ja Milja 3,5 kk
Herättiin tänään vasta puoli 10!! Vähän säikähdin kun normaalisti herätään siinä 6-7 aikaan. Tänäkin aamuna herättiin ekku kerran vähän ennen 7, syötiin ja köllöteltiin sängyssä, ollaan sitten molemmat nukahdettu uudelleen. Perhekerhossakin käytiin tänään, Santeri nukkuu vielä tuolla turvakaukalossaan. Eilen meillä oli sen perhevalmennuksen viimeinen kerta, sellanen palauteilta. Oli kyllä mukavaa nähdä minkälaisia pikkuisia muilla on, ihania on :D KOhta pitäis alkaa sitten se äitiryhmäkin, mutta luultavasti alkaa vasta tammikuun puolella, ei kuulemma kannata aloittaa uutta ryhmää ennen joulua.
Meillä on nyt aloitettu lisämaidon antaminen. Annan iltaisin 140 ml korviketta tissin lisäksi. Meillä ei tykätä oikein maissista. Porkkana sen sijaan maistuu. Niin, Santeri sitten maanantaina kakkasi viikon tauon jälkeen... kyllä sitä tavaraa tulikin. Illalla tuli sitten vielä toinenkin kakka. Sen jälkeen ei oo tullutkaan. Saa nähä onko taas viikon tauko ja sitten tulee niin, että joka paikka on ihan kakassa... ?
Sain sillon viime viikolla ne minipillerit, mutten kuitenkaan aloittanutkaan niitä. Ekana menkkapäivänä tuntui, että on pakko aloittaa pillerit ja heti, kun vuosin niin kauheesti, mutta toisena päivänä jo laantui. Eikä ne menkat kestäny kuitenkaan, kun 4 päivää, niin mieluummin kestän sen, kun sitten niin että ois koko ajan pikkuvuotoa niitten pillereitten takia. Olipas vaikeasti selitetty.
Pikkujouluista... meillä ois tarkoitus lähteä miehen työpaikan pikkujouluihin, mutten tiiä lähdenkö minä. Nyt kun tuo pulloruokinta onnistuu, niin Santeri on alkanut vierastamaan aivan tosi paljon :/ Niin saa nyt nähä.
Nyt meen laittamaan vielä tiskit ja pyykit ennen kuin pikku mies herää.
Helmiir ja Santeri melkein 4kk
En tiedä muistaako kukaan minua. Kirjoittelin odotuspuolella ja hetken aikaa vielä tänne... Mutta vauvaelämä tempaisi niin mukaansa, että kirjoittelut jäivät. Nyt ajattelin kuitenkin vähän parantaa tapani!
Meidän neiti on aivan valloittava tapaus! Ja maailman helpoin, jos nyt vauvoista voi niin sanoa. Kuvittelen tämän olevan "hyvitystä", sillä keskimmäinen lapsi olikin sitten kaikkea muuta allergioineen ja koliikkeineen.
Meillä on syntymästä asti nukuttu kokonaisia unia ja itkeskellä ei juurikaan. Niin tyytyväinen kuin vain voi olla!
Miten muilla on sisarukset ottaneet vauvan?
Meillä tuo juuri 3-v täyttänyt poika teki äidille kepposet ja osoittautuikin mahtavaksi isoveljeksi! Hiukan epäilin pojan taitoja jakaa äitinsä huomio... 6v tyttö on täysin pikkusiskonsa idoli ja vauva jaksaakin hänelle nauraa kuinka kauan vaan! Tuo poikamme on kylläkin ruvennut riivaamaan vanhempiaan ja ei tahdo uskoa oikein mitään, uskon sen olevan nyt vauvasta tullutta. Mutta parempi näin kuin silmitöntä mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan. Tänäänkin poika totesi, että Ellen (vauvamme) on hänen paras kaverinsa ja hänen kulta!
Tuntuu, että moni on aloittanut jo lisäruokia. Onko teillä vauvat vaatineet lisäruokaa vai muuten vain olette aloittaneet? Hieman itsekkin sitä pohdin, mutta toistaiseksi mennään täysimetyksellä ja vauva ainakin on vielä tyytyväinen ruokavalioonsa ja nukkuu yötkin hyvin, joten ajattelin antaa kiinteiden vielä olla.
Minkä kokoisia nassikoita teillä on?
Meillä tyttö oli 4kk neuvolassa 63 cm ja 6070g. Tuntuu jotenkin kamalan pieneltä verrattuna muihin vauvoihimme, vaikka hekään eivät mielestäni ole isoja olleet. Neuvolassa ei kyllä vielä ainakaan oltu huolissaan, totesivat vain tytön olevan pieni ja siro. Sen kyllä muutkin huomaavat, kaikki aina ihmettelevät kuinka siro tyttö onkaan.
Entä liikkuuko kukaan vauvoista vielä?
Meillä käännytään ja pyöritään ympyrää, mutta eteenpäin ei vielä (onneksi) mennä. Poika ryömi tässä iässä jo ja nyt toivoisin hivenen hitaampaa kehitystä liikkumisen suhteen...
Kuukautiset eivät LUOJAN KIITOS ole vielä alkaneet... Pelkään pahoin, että kohta alkavat...
Onko kenelläkään vielä ehkäisyä käytössä? Itse ajattelin käydä hormonikierukan laittamassa, mutta sen laitto hieman pelottaa...
Nyt täytynee painua itsekkin pehkuihin kun muu perhe vetelee jo sikeitä!
Viivi ja Ellen-vauva, muutaman päivän yli 4 kk
Eilen käytiin neuvolassa (4kk) ja pojalla oli pituutta 62,5cm ja painoa 6730g. Pituutta oli tullut "vain" vajaa 2 senttiä, mutta toisaalta edellisestä neuvolakäynnistä oli aikaa vain vajaa 3viikkoa. Tänään Veeti on virallisesti 3kk ja 3vkoa. Veeti kasvaa tasaisesti omalla käyrällään ja muutenkin lääkärinkin mukaan kaikki ok.
Ja Viivi, kyllä sinut muistetaan ja kuten huomaat, ei kaikkien muidenkaan vauvat ole suuren suuria :-) Meidänkin Veeti on vielä täysimetyksellä ja samaan menoon jatketaan ainakin 5kuukauteen asti ellei tule selkeää tarvetta aloittaa kiinteitä aikaisemmin.
Nyt esikoinen kinuaa koneelle! Leppoisaa päivän jatkoa kaikille.
Terkuin,
Tinttis ja Veeti
enpä sitten ehtinyt ihan viime perjantaina 4kk mittoja kertoa ;)
Miro oli hyvin kasvanut omalla käyrällään ja täältäkin löytyy pieni ja hoikka poika,eli 63cm ja 6,4kg. terkkari käski kokeilla maitohappobakteerien antoa,josko ne auttaisivat Miron kuivaan ihoon. Sanoi,että jos ne auttavat ja myös yöitkuisuus ja herätykset vähenevät,Mirolla voi olla jokin ruoka-aine allergia. Eppuliini,oletko kuullut asiasta?Teillähän oli allergiaa?Onko muille suositeltu noita kuivaan ihoon? En tiedä,mitä tapahtui,mutta iho on tosiaan alkanut parantua ja yöitkut/-herätykset vähenivät,mutta nyt ne on palanneet takaisin.. Niinä iltoina,joina en käyttänyt maitotuotteita,yöt oli parempia ja nyt kun olen syönyt jogurttia,jäätelöä ja juonut vielä kaakaoo päälle,niin yöt on aika repaleisia.. Täytynee siis kokeilla nyt uudestaan tuota maitotuotteiden pois jättämistä,jos se helpottaisi.. Mitenkäs muuten nämä vauva-ajan allergiat,jäävätkö ne loppuelämäksi vai oliko tämä nyt vain jokin vaihe ja ne allergiat häviää oliko se 2-vuoteen mennessä? Ihan kuin olisin jostain niin lukenut,tai sitten muistan ihan väärin..
Muuten täällä menee hyvin,Miro ei itke päivisin yhtään,on tosi tyytyväinen tapaus. Kääntyilee edelleen ja osaa selällään liikkua akselinsa ympäri, ja jaloilla myös työntää itseään eteenpäin selällä ollessa,muuten ei liiku..Nyt on soseet alkaneet maistua hieman paremmin,kun pumppaan omaa maitoa pulloon ja annan välillä hörpyn siitä. Päärynäsose on nyt herkkua,sitä söi eilen koko purkin iltapalaksi! Yleensä nuo annoskoot on jotain puolen purkin tietämillä. Makuja on vain peruna,bataatti,mustikka,luumu ja tuo päärynä,en halua rasittaa vatsaa liian nopealla uusien ruokien mukaan ottamisella.. Porkkana olisi nyt seuraavana listalla,soseet tein tänään,josko sitä huomenna tai ylihuomenna aloittaisi.
Nyt täytyy alkaa tehdä ruokaa!
-Annu ja Miro eilen tasan 4kk-
Meillä oli 4 kk neuvolalääkäri tänään... ja meillä oli taas vieraileva tähti lääkärinä, oli myös 6 vkois lääkärissäkin sijainen jotenkin vaan ois kiva että ois sama lääkäri tai edes tk:n oma. Mitat on 62,5 cm ja 7,6kg, tissimaidon lisäksi olen antanut kasvis/hed.soseita maistella n. parisen kuukautta. Aluksi määrät oli tosi pieniä ja vasta nyt tuntuu että menee enemmän. Itse aloitin maistattelun kun ajattelin että vauvan masu saa tottua kiinteisiin hiljalleen ja ei maha sitten "veny" maidosta. Ed. annan vain 2*pvässä soseita ja tisua lukuisia kertoja päivässä sekä pari kertaa yössä.
Neiti ei oikein kunnolla käänny vielä, kääntyilee harvakseltaan masulleen, mutta kyljelleen menee päivittäin, nukkuessaankin menee vas. kyljelleen. Pyörii ympyrää ja nostelee lanteitaan lattialla ollessaan.
Tyttö on oikein pätkänukkuja päivisin, 1/2-45min. tirsoja vaunuissa vetelee välillä viidestikin.
ei kitise turhista.
Onneksi viihtyy lattialla ja saan tehtyä kotitöitäkin. Ehkä iän myötä uniajat pitenee..Esikoinen ja keskimmäinen olivat parempia nukkuun päivällä, joten jospa se kuopus sitten ei vaan malta olla menosta poissa...
T:Pikku-Sisko ja neitokainen vajaa 4 kk.
Kuulostaa ihan meidän pojan maitoallergialta. Iho alkoi kuivumaan ja muistutti atooppista ihoa. Lisäksi öistä alkoi tulla katkonaisia ja muutenkin itkuisempi oli päivisin.
Meille ei ainakaan silloin puhuttu mitään maitohappobakteereista.
Meillä pjalle kävi Tuttelin Omnea-maito (jauhetta sai kaupoista ainakin 2 vuotta sitten) ja minun itsenikään ei tarvinut ihan maidottomalla dietillä olla.
Meillä poika reagoi myös perunaan, ja se allergia hävisi jo ennen 1-vuotissynttäreitä. Maitoa alkoi sietämään joskus tuossa 1½ vuoden iässä ja kahden vuoden jälkeen pystyi jo syömään/juomaan ihan kuinka paljon halusi. Eli jos nyt jotain allergiaa tulee, on suuri todennäköisyys, että se häipyy lapsen kasvaessa!
Viivi
eilen kotiuduttiin mökiltä ja oli kyllä mukavaa:) vaikka kotonakin on sauna,niin me yleensä saunotaan n.2kertaa viikossa.. tuolla saunottiin sekä aamulla että illalla ja kauan aikaa+ poltettiin takassa paljon puuta:) mirokin pelasi jo ekaa kertaa piilosta taskulamppujen kaa,eli tuikkusta,minun mukana kantoliinassa,viihtyi hyvin,vaikka pimeää olikin ja rymysin pienissä paikoissa;)
sanokaahan,miten ne ei niin makeat soseet saa maistumaan? tänään kokeilin perunaa,mutta ei toiminut,huudon sai vain aikaan.. mustikka ja luumu on hyvää:) ei oikein viitsisi syöttää huudon kanssa,kun siitä jää niin paha maku itsellekin..:/
4kk neuvola on perjantaina,sitten ehkä enemmän,jos ehdin,lähdetään outokumpuun miehen porukoille.
-annu ja miro 3kk3vk-