Mitäs tästä oisitte tykännyt (isänpäivä omassa lapsuuden perheessä)

En siksi sinua 16 nyt ala morkkaamaan, sanon vaan, että meillä on erilainen tapa ilmaista ajatuksia.



Tuo etäisyyden otto on ollut erittäin luontevaa, mutta jotenkin näitä erityisiä päiviä odottaa kovasti ja toivoo, että jospa tällä kertaa tapahtuisi ihme (tiedän lapsellista, mutta jo omien lasten takia toivoisin, etät heillä olisi mummola, koska miehenkään puolelta ei ole).



Se edes tuotti pientä iloa, että olin osannut ostaa isälle mieluisan lahjan.

Joo, ja tiedän, että olen vieläkin siinä pikku tytön roolissa, mutta heidän tyttöhän minä olen.



Yritän työstää tätä, ehkä haen jopa siihen ulkopuolista apua koska huomaan, että se vieläkin satuttaa minua ja on läsnä liikaa.



ap

Ovko sinulla anonyymiosoite jonka voisit tässä antaa?

Jos ei niin yritän luoda sellaisen, jos sinua kiinnostaa?



t. ap

empatia ei ole sama kuin " totuuksien" laukominen päin silmiä.



JA sitäpaitsi kipu siitä ettei saanut vanhemmiltaan rakkautta ei koskaan täysin lähde pois. Se haipuu kyllä taka-alalle eikä nouse niin usein pintaan jne. Mutta tilanteessa jossa samaan paikkaan sörkkäistään niin kipua siitä tulee.



Ei asioiden yli kasvaminen tarkoita yli-ihmiseksi tulemista.



t 41

ettei niitä totuuksia sanota, vaan annetaan toisen jatkaa elämänsä pilaamista. Ja silitellään päätä väärässä kohtaa.



Totuus sattuu, mutta joskus ne on pakko kuulla, jotta se sattuminen loppuisi.



En ole vaatinut mitään yli-ihmisyyttä, vain sitä että aikuinen ihminen tajuaa, että hänellä on lupa olla aikuinen - ei ole pakko jumputtaa siellä ikävässä lapsen roolissa loputtomiin.



Mitä järkeä on pilata sen ikävän lapsuuden päälle vielä aikuiselämänsäkin? Siis vieläpä ihan itse!



16

Vierailija:

Veljeni oli tullut lapsineen kylään jo " aikasempaan kattaukseen" itse luulin , että olemme samassa.

Noh menimme klo 15 kuten oli puhe, laulettiin ja lahja annettiin.

Äitini oli sitten laittanut mätiä, lohta ja katkarapuja ja perunaa, sekä minulle (koska en syö kalaa) läskisoosia (en syö punaista lihaa, olen 90% kasvsisyöjä).

Pöydässä ei ollut salaattia, muutama tomaatin siivu ja kurkkua.

Veljeni teki lastensa kanssa lähtöä kun olimme syöneet tämän toisen kattauksen. Kun äitini kysyi veljeltäni, keitetäänkö kahvit, veli siihen, että johan me yhdet juotiin. Eli ei sitten keitetty meille edes niitä yksiä (olisi kyllä maistunut tuon perunan jälkeen).

Siinä sitten katsottiin jalkapalloa tunti ja me aloimme tehdä lähtöä, äiti vielä laittoi kalat mitä jäi meille mukaan, että tuossa voit tehdä siitä vaikka laatikon perheellesi. Ok, kiitti.

En tiedä on taas niin tyhjä olo, niin itseni kun lasteni puolesta : (

Mitään selittävää tekijää siitä miksi veljeni on niin paljon rakkaampi en vain ymmärrä. : ( Miksi lapsia ei huomioitu mitenkään, jalkapalloa vaan katsottin, lapset kuitenkin jo " isompia" ei vauvoja.

etenkin kun on kyse omista lapsista. Etenkin kun on kyse vierailusta kerran vuodessa eikä silloinkaan vaivauduta laittamaan ruokaa niin että kaikki voivat sitä syödä.

Ymmärrän, jos on kyse vanhoista jo lähes dementoituneista vanhuksista jotka eivät muista toisen ruokavaliota mutta siitä ei ilmeisesti ollut kyse?

Vaikka itse olisi jo vaikka kuinka vanha niin sitä kaipaa vanhempien hyväksyntää (etenkään jos sitä ei ole saanut) ikuisesti.

Meillä asia on ratkaistu niin ettemme ole enää ollenkaan yhteydessä minun äitiini, joka on täysin tunnekylmä narsisti. Totesimme että omille lapsillemme emme halua näyttää vielä näin pieninä elämän julminta puolta...

Tsemppiä ap!

Mielestäni et voi menettää mitään, vaikka kyyisit, jos kerran tuntuu siltä, että " kotiin" ei enää ytarvi mennä. Aloita sillä tavalla prosessin käsittely, ja käy juttelemassa ammattilaisen kanssa.

ovat sitä mieltä, että he eivät ole epätasa-arvoisia.

t. ap

55

ammatti-ihmisen luo olisi varmaan aikoinaan pitänyt mennä ap:n vanhempien. Nyt sen sijaan ap joutuu puimaan asioita kenties ammattiauttajan kanssa. Niin epäreilua.

ettei itse tiedostamattaan pane malleja eteenpäin omille lapsilleen.

hei! pääsin vasta nyt koneella käymään. minullakaan ei ole osoitetta jonka voisi tänne laittaa. jos saisit osoitteen tehtyä, olisi kiva.

Erityinen kiitos sinulle/ teitä joka puutuit tilanteeseen ja puolustit minua. Ilman sinua/teitä ketju olisi jäänyt lyhyeksi ja en olisi löytänyt ihmistä/ihmisiä joka haluaa vertaistukea.



Tässä on anonyymiosoitteeni jos joku haluaa jutella luottamuksellisesti kanssani tästä vaikeasta ja kipeästä aiheesta.



sadesointuja @ gmail . com (yhteen kaikki).



Mukavaa uutta viikkoa!



ap