Kun lapsen jutuille tai tarinoille ei saa nauraa. ov

jutuilleni aina naurettaisiin.

Huumorintajuinen kyllä muuten;)

Sitä paitsi moni aikuinenkaan ei osaa hyväksyä itselleen nauramista. Mun mielestä yleensä lapset kertoo näitä juttuja vakavissaan, eikä niiden ole tarkoituskaan hauskuuttaa.

Ap:n tapauksessa ei varmaan ollut kyse vitseille kertomisesta.

Itse olen opetellut pidättämään naurua.

mistä voi johtua,itsetunto mun mielestä kympissä.

Kyllä minuakin välillä harmittaa, jos mies repeää mun jutuille väärässä paikassa. Lapsi ottaa jutut vielä rankemmin. Noh, sitten vaan jutustelette asiat läpi, ettei sillä tarkoitettu mitään pahaa. Toisaalta hyvä oppia vaikka kantapäänkautta, koska koulussa ja muissa suuren ryhmän tilanteissa pärjää pikkasen paremmin ne, jotka ei ota ihan herkästi itteensä. Jos vaikka oppisi leikittelemisen ennen ikäviä kolhuja.

Voisitko itse opetella olemaan nauramatta?

Tilanne toistuu ihan koko ajan ja joka kerta,kun hymyilemme tai nauramme. Tyttö vain kertoo niin hyviä juttuja,ja yritetty on selittää asiaa,ettemme naura hänelle,vaan sille hauskalle jutulle!

Kuuluuko tää jotenkin ikään ja miten vois saada toisen tajuamaan,että hän on oikeasti hauska ja fiksu?

Mun mielestä ei ole aiemmin ollut itsetunto-ongelmia,mistä vois johtua?

Kiitos,kun jaksoit lukea;)

Suuttuu ja hermostuu heti, jos hänen jutuilleen nauretaan. Ja ottaa sen nauramisen tosiaan ihan pilkkana. Myös kavereilleen suuttuu, jos he nauravat hänen jutuilleen.



Ja pojan huumorintajussa ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Osaa nauraa hauskoille jutuille ja myös kertoa niitä. Luulisin, että itsetunto on vähän huono pojalla. Sitä yritetäänkin kohottaa sekä kotona, että eskarissa.

Nauraminen on usein väheksynnän osoittamista. Ei sillä ole tekemistä itsetunnon kanssa. Jokainen ihminen haluaa olla fiksu ja haluaa, että hänet otetaan vakavasti. Eikä vain naureta.



Minä itse olen ollut lapsena tosi herkkä sille, jos minulle on naurettu. Muistan sen vieläkin. Minusta tuntui, että minua aliarvioidaan. Siksi nyt omien lasten kanssa en naura, ellei juttu ole oikeasti tosi hauska. Kuuntelen vakavalla naamalla juttuja. Sitten, kun ajatus on ihan oikeasti hullunkurinen, niin sitten vasta nauran.