Mikä on kauheinta, joka on tapahtunut elämässäsi?

ja meinasimme kuolla koko työporukka. meillä oli kuitenkin onnea matkassa ja selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Voi olla että ajan kanssa avioero jää 11-vuotiaana diagnosoidun kilpirauhasenvajaatoiminnan taakse. Sillon se tuntu maailmanlopulta, kuten vähän aikaa sitten tuo ero.



Voi tietysti olla että koen vielä jotain kamalampaa.

Ja se törkeys, millä hoitohenkilökunta asiaa käsitteli.

Se on helvettiä käydä koulua silloin.

Homeiden takia elämästäni on mennyt pilalle liki kymmenen vuotta. Homeista on aiheutunut vakavia ja pysyviä terveydellisiä ongelmia, suuria taloudellisia menetyksiä, elämänpiirin huomattava kaventuminen (juuri missään ei voi käydä tai olla sairastumatta), ystävyyssuhteiden kärsiminen, vaikeudet työelämässä, vaikeudet avioliitossa, perheen perustamisen siirtyminen. Lisäksi läheskään kaikki ihmiset eivät ota homeiden terveysvaikutuksia tosissaan, vaikka tutkimuksia aiheesta on pilvin pimein. Heidän vino naureskelunsa kaiken muun kurjuuden päälle on liki mahdotonta kestää.

...kuopus nyt 1½ vuotta ja hoitojen loppumisesta on 10 kk aikaa..

Oma moka, minkäs teet. Mutta jos nyt alkaisi taistelemaan oikeuksistaan. Tiedättekö pk-seudulla ketään hyvää ja asiansa osaavaa lakinaista, -miestä, asianajajaa, varatuomaria tai mitä tahansa, joka pistäis kovan kovaa vastaan huoltajuuskiistassa tosi kierolle miehelle ja piinkovalle asianajajalleen??? Oikeasti.

Kuukausi siitä keskenmeno.

Myyrmannin pommi-isku kauheinta missä olen ollut.

Hedelmättömyys

Koko kouluajan kesänyt kiusaamisen kohteena olo

Kolarista selviäminen vähin vaurioin, vaikka hengenlähtö oli muutaman millin päässä

12-vuotiaana hän voi itse päättää, missä asuu

:/



Nro 13ko se oli.

että kauheinta on ollut kun ns. kuolin, eli mun elintoiminnot lakkasi ja käynnistettiin sitten uudelleen. Mutta oikeastaan ei se ollut kauheinta. Vaan sain uuden mahdollisuuden ja uuden elämän.



Kauheinta on ollut varmaan se kun eräs nuori ajoi mopollaan autoni eteen, ei onneksi loukkaantunut pahasti.

aviomiehen kuolema.

Ne ovat onneksi takanapäin ja nyt kolme lasta!



Lähiomaisen itsemurha.



Nyt tosin pahin on se, että asumme talossa jossa inhoamme asua (kaikki tässä paikassa on HUONOSTI!), emmekä saa tätä edes myytyä:((. Tulevaisuus näyttää siis siltä osin mustalta, valitettavasti ja vaikuttaa meidän perheeseen synkentävästi. Toivon ja rukoilen, että asiat järjestyisivät jossain kohdin...

Itsellä traumatisoivinta lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, aikuisena vaikeinta oman lapsen vakava sairaus (ei tosin kuolettava onneksi).

koin jääväni paitsi kaikesta, katkeruus, tuo per**le, kulkee mukana kuin haamu, eroon ei pääse ;(

Paraneeko, kuoleeko, miten kaikki menee.

-9 vuoden koulukiusaamis helvetti

-Vähemmyyden tunne. Lapsena tuntui siltä, että tein mitä tahansa, niin en ollut yhtä hyvä lapsi kuin siskoni ja vaikka keksisin lääkkeen AIDS:iin tai löytäisin uuden planeetan, en olisi yhtä hyvä ihminen kuin siskoni, joka on sentäs saanut nimensä telkkariin. Siskoni ovat siis mua tooodella paljon vanhempia...

-Mummilleni olin ilmaa ja en ollut hänelle lapsenlapsi..

-Vanhempieni jatkuvat riidat ja mykkäkoulut (pisin kesti helmikuusta seuraavan vuoden tammikuuhun...) ja se pelko, kun herää aamulla ja ei tiedä, onko isä toteuttanut sen uhkauksensa ja heittänyt äidin pihalle ja se pelko, kun sä heräät keskellä yötä ja kuulet vanhempiesi riitelevän jne. jne. jne.

-Isäni kuolema, kun olin 21v.

-Oman mieheni esikoisen kuolema kolme vuotta sitten. Mieheni ja 9v esikoinen kuolivat onnettomuudessa ja olin tuolloin kahdeksannella kuulla raskaana ja kotona oli 4 2-7 vuotiasta lasta.

-Toiseksi nuorimman lapsen vakava sairaus.

Isä tuli viikonloppuisin aina käymään uuden naisystävän kanssa. Jättäneet minuun lähtemättömät jäljet.