opiskelija ja äiti, mahdollista?

Opiskelu ja äitiys ovat mahdollista mutta ei tule olemaan helppoa.

Me halusimme lapsen nuorina ja oli myös toinenkin syy, endometrioosini, joka olisi voinut aiheuttaa lapsettomuutta. Saimme lapsen 23-vuotiaina, kummatkin minä ja mies opiskeltiin AMK:ssa, mies päiväpuolella minä aikuiskouluslinjalla. Kävin raskausajan vielä töissä ja mies kävi iltaisin myöt jatkossakin töissä ja " elätti" perhettä. Riippuu varmasti siitä,miten koulun voi suorittaa. Itselläni lapsi syntyi kesällä, ja oli 2kk kun koulu alkoi. Mulla oli koulua vain muutama päivä viikossa, päiviä ja iltoja ja joka toinen lauantai. Koulun käynti ei olisi mitenkään onnistunut, jos meillä ei olisi mahtavaa tukiverkkoa (mummit, isomummit ja eräs hoitaja) ympärillä. Vauva-aikana aikaa jäi vielä kouluhommille, koska lapsi nukkuu niin paljon mutta rankemmaksi se käy mielestäni kun lapsi kasvaa ja päiväunien tarve vähenee. Itse opiskelin lapsen ehdoilla 2v, valmistuin aikataulussa ja sain hyvät arvosanat. Menin vielä kesällä töihin sitten 4 kuukaudeksi, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna liikaa, koska koko vuosi oli ollut jo muutenkin tarpeeksi hektinen. Kyllä koulunkäynti on mahdollista, jos opiskelumuoto/tahti sen sallii. On myös monia muita asioita mitä kannattaa huomioida: oma jaksaminen, parisuhde, entä jos lapsi ei olekaan terve yms. Meillä opettajat suhtautuivat melko hyvin mutta tehtävät piti palauttaa kuten muilla aikataulussa. AMK:ssahan on vähän tiukempi tuo läsnäolopakko joten olin vain muutamia kertoja pois kun oli ihan pakko. Itse pystyin imettämään ja poika söi hoidossa onneksi pullosta, mutta tyhjentelin rintoja pumpulla aluksi koulun vessassa.

Töihin meno mielestäni kyllä kannattaa unohtaa ja miettiä sitä sitten kun saa opinnot valmiiksi, lapsessa ja koulussa on ihan riittävästi. Me pärjäsimme hyvin taloudellisesti varsinkin tuon äitiysrahakauden aikana mutta hoitoraha on niin pieni että se tekee tiukkaa ellei mies käy kokopäivätöissä. Lapsen hankintaa kannattaa miettiä tarkkaan mutta meille se on tuonut paljon iloa ja en vaihtaisi päivääkään. Nyt jälkeenpäin ajattelen usein, miten olen saanut suoritettua kaikki koulutehtävät ja ollut ahkera. Nyt nautin vielä 6kk hoitovapaasta enkä jaksa stressata...Ihanaa oli kyllä valmistua 2007 keväällä ja miettiä ettei kouluun nyt toiv. tarvitse mennä vähään aikaan!

Kyllähän se perheellisenä opiskelu mahdollista on. Ainakin Helsingin yliopistossa on perheellisille opiskelijoille lastenhoitopalvelukin, Lapsiparkki, johon voi jättää lapsen hoitoon esim. luennon tai tentin ajaksi pientä maksua vastaan, jos siis lapsi ei esim. ole päiväkodissa. Ja perheellisille on ylioppilaskunnan alainen järjestö, joka järjestää tapaamisia ja tekemistä, johon voi ottaa lapset mukaan.



Itse olen tekemässä gradua ja laskettu aika on parin viikon päästä. Toiveissa on, että saan äitiys- ja vanhempainvapaan aikana gradun valmiiksi. Vanhempainvapaan loputtua haen töitä. Jos saan töitä, niin opiskelen viimeiset puuttuvat ovarit töiden ohella. Jos taas en, niin opiskelen rauhassa loput kurssit ja olen lapsen kanssa kotona valmistumiseen asti.



Ainakin meidän alalla on aika helppo käydä välillä luennoilla ja edistää opintoja itseopiskeluna, vaikka olisikin töissä. Eli en usko, että työssäkäymisen ja opiskelun yhdistämisestä tulee ongelmaa, vaikka lapsi tuleekin, kun siihen ei tarvitse hirveästi vapaa-aikaansa pistää. Ehtiihän monet äidit näköjään täälläkin netissä roikkua, miksei sitten verkkokursseilla samalla lailla kuin vauvapalstalla ;)

Mä olen yliopistolla nyt neljättä vuotta, gradun kirjoittaminen alkoi tänä syksynä (vaisusti) ja lapsi syntyy maaliskuussa. Mieheni on myös opiskelija yliopistolla ja tarkoitus on, että jään maaliskuussa kotiin ja olen kotona täyspäiväisesti syyskuuhun asti, jolloin jatkan opiskeluja ainakin jonkun verran, aion mennä esim. graduseminaariin.



Miehen kanssa hoidetaan syksyllä lasta puoliks jotta mäkin voisin tehdä vähän opintoja. jos tilanne on hyvä, niin yritän ehkä tenttiä jotain myös lapsen ollessa ihan pieni keväällä, mutta sen katson sitten, että miltä tuntuu. Muutenkin ollaan suunniteltu että mä teen niin plajon ku pystyn ja annetaan ajan näyttää. koska koskaan ei voi tietää miltä sitten tuntuu. me vaan haluttiin lasta niin paljon ja yliopistolla on tuo opiskelu niin joustavaa ja jäljellä oikeastaan aika paljon itsenäistä työtä, rahasta emme välitä koska elämme nytkin todella vähällä, asumme HOAS kämpässä eikä omisteta autoa sun muuta mihin rahaa tarvitaan. eli mun mielestä (ja toivon) että on hyvinkin mahdollista saada lapsia ja opiskella!

lapset päivähoitoon.

Tai sukulaiset auttamaan.

Tai yliopiston lapsiparkit apuun.

Ja yliopistolla on helpompi tehdä monta kurssia etänä itseopiskellen.

Vaatii myös mieheltä osallistumista, jos kotona ollessa aikoo opiskella ja riippuu myös vauvan vaativuudesta.

Kyselisin vielä kokemuksianne siitä, miten rahat riittää, jos kaksi opiskelijaa (opinto- ja asumistuki plus niitä vapaita tuloja 9000e/vuosi) saa lapsen. Onko kokemuksia?

" Nanuuk-85

Kyselisin vielä kokemuksianne siitä, miten rahat riittää, jos kaksi opiskelijaa (opinto- ja asumistuki plus niitä vapaita tuloja 9000e/vuosi) saa lapsen. Onko kokemuksia?"



mul on kans sama.. ite olen opiskelija ja olen iltatöissä. Kihlattu opiskelee ammattikoulussa. Olis kiva tietää miten ootte muut pärjänny?

Tuntuu, että Kelalle ym tämä opiskelija-äiti-työssäkäynti yhdistelmä on ns. kiemura!

Jos olet käynyt töissä aiemmin niin äitiyspäivärahahan määräytyy viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan (jos lapsi syntyy 2007, tiedot 2005 verotuksesta), tai viimeisten 6kk ansioiden mukaan. Itselläni oli niin että olin ennen opiskeluja ollut kokopäivätyössä niin äitiyspäiväraha oli hyvä. Tietysti en saanut opintorahaa ja siirryimme yleisen asumistuen piiriin, joka oli paljon pienempi kuin yhden ihmisen kelan saama opintorahan asumislisä. Eli saimme jotain 100e asumistukea ja heti jos miehen tulot kasvoivat, siitäkin rangaistiin. No mies siis kävi iltatöissä ja tienasi enemmän kuin tuon 9000e/v mutta sitähän voi sumplia miten nostaa opintorahaa ja miten paljon tekee töitä. Usein se menee vaan niin että toisen onkin pakko tehdä töitä vähän enemm' n jotta perhe pärjää. Yllättäville menoille on varattava myös rahaa (kuten lääkkeet+lääkärikulut)yms. Saimme ihanalta tukiverkostolta myös lahjahankintoina rattaat ja sängyn ja muita isompia juttuja joten jos mahdollista näihin isompiin menoihin kannattaa pyytää apua. Itse ostan paljon kirppareilta halvalla tai tuttujen kautta.

Kun siirtyy hoitorahalle tilanne mielestävi vielä kiristyy koska kodinhoidontuki on pieni äitiyspäivärahaan verrattuna.

Tässä olen juuri kirjastossa vääntämässä esseetä 8 tuntisen työpäivän jälkeen ja väsyttää joten otin pienen paussin...

mulla oli gradu ja noin puolet syventävistä opinnoista jäljellä kun tulin raskaaksi ja koska sain silloin jatkaa kesätyöpaikassani valitsin sen opiskelemisen sijaan jotta äippäraha oli parempi. olemme molemmat opiskelijoita ja tulot ei hurjat olleet. gradu piti valmistua raskaana ollessa mutta mulla ainakin oli niin vähissä energiat ettei siitä istumisesta mitään tullut. Nyt on lapsi puoltoistavuotias ja mä aloin uudestaan opiskeleen, kahtena iltana viikossa 8 tuntisen työpäivän jälkeen...

Musta ainakin tämä tuntuu rankalta ja olen avoimesti kateellinen kaikille teille rohkeille ja energisille äipille jotka jaksatte tällaista tahtia! Täytyy sanoa että itselle tämä on kova pala mutta se on purtava! Siksi on kiva nähdä että meitä on muitakin, tsemppiä! Mies opiskelee ihan kokopäiväisesti, hän piti välivuoden ja teki töitä kun mä olin kotona ja mulla oli yritystä tehdä gradua viime keväänäkin mutta oli muuten (ei lapsesta tai perheestä johtuvaa) rankkaa aikaa niin ei siitä valmista tullut. Nyt on miehen vuoro opiskella täyttä päivää ja valmistua niin noustaan tästä köyhyysrajalta! Ja minä valmistun vielä ens keväänä sen lupaan!!

Kyllä on kotiäitiyden ja opiskelujen yhdistäminen mahdollista, mutta rankkaahan se on ja univelkaan saa varautua. Itselläni on 3 lasta, joista vanhin 4v., joten ihan kiireistä on ja päiväaikaan on aika turha haaveilla kotona opiskelusta (päiväuniajat voi toki hyödyntää, jos itsellä on voimia). Aloitin nyt syksyllä siis yliopisto-opinnot ja mies on täyspäiväisesti töissä ja hänkin oli vielä kotvanen sitten opiskelija töidensä ohella, mutta on nyt valmistunut. Mieheltäkin mun opiskelut vaativat joustavuutta, onneksi hänen työnsä joustaa että voi olla välillä pidempää päivää ja välillä lyhempää että pääsen esim. kielten tunneille (joilla läsnäolopakko). Olen myös hyödyntänyt avoimen yliopiston tarjontaa (luennot kun ovat iltaisin) ja ne kurssit luetan hyväksi sitten kun ovat valmiit. Nyt on ajateltu laittaa kaksi vanhinta lasta hoitoon kun vanhempainvapaani päättyy ja alan vieläkin täysipäiväisemmin opiskella (Olen kyllä tähänkin asti yrittänyt pitää ihan suositellun opiskelutahdin lähinnä tenttimällä). Nuorimmainen saa vielä jäädä kotiin kasvamaan, mutta luultavasti viimeistään ensi syksystä lähtien hänelläkin koittaa päivähoitoura ja minä siirryn päiväopiskeluun.



Kyllähän se tietty riippuu aika paljon siitäkin mitä satut opiskelemaan kuinka se yhdistäminen onnistuu. Toisissa aineissa kun vaaditaan läsnäoloa ihan erilailla kuin toisissa. Voi olla labroja tms tai ryhmätyöhommia paljon, ja niitä ei tietty kotoa käsin voi kovin hyvin tehdä :)

Meillä ei onnistunut. Raskausaikana pahoinvointi oli niin suurta, että oksensin ja halailin pyttyä kolmisen kuukautta molempien lasten odotusaikana. Hyvä jos tajuissa pysyin kun jouduin liikkumaan. Lapsen synnyttyä esikoinen oli niin " vaikea" , että olin aivan zombie. Ei nukkunut kuin liikkeessä ja kolme kuukautta meni 24/7 lasta kannellessa. Jatkokaan ei ollut helpoimmasta päästä. Samoiten väsymys ja hormonit vei minulta muistin, keskittymiskyvyn ja voimat. Lisäksi mieheni oli yrittäjä ja joutui työskentelemään miltei 24/7, joten meillä haaveet raskaudesta, vauva-ajasta yhdistettynä opiskeluun haudattiin. Valmista tulee sitten aikanaan.

Minä olen kokenut tämän ajan ehdottomasti tähänastisen elämäni parhaimpana. Me ollaan miehen kanssa jaettu opiskeluaika tasan, joten kummallekaan ei käy opiskelu tai lastenhoito liian raskaaksi.



Päätimme myöskin, että mies lopettaa osa-aikaisen työssäkäynnin samoihin aikoihin kun minä jäin äitiyslomalle. Työt eivät olleet oman alan hommia, joten ajattelimme, että on järkevää käyttää aika hyödyksi siihen, mikä meille on tärkeintä eli perheeseen ja opiskeluihin. Olemme aikaisemmin olleet todella nihkeitä lainan nostamisen suhteen, mutta ajattelimme, että ihmiset tuntuvat ottavan sitä paljon turhempiinkin asioihin (esim. viikonloppurientoihin).



Olimme molemmat olleet siis osa-aikaisesti töissä opiskelujen ohella, joten saimme vanhempainetuudet tulojen mukaan laskettuna. Nyt olen hoitovapaalla, joten saan kotihoidontukea lisän kera + opintotuen. Kotihoidontuki vastaa yhteensä lähes sitä summaa, minkä sain kuukausittain töistä (tein aika vähän töitä, koska halusin töiden häiritsevän mahdollisimman vähän opiskeluja). Kahden hengen opintolainat puolestaan vastaavat suurin piirtein sitä summaa, minkä mieheni sai omista töistään. Lisäksi tulee tietysti vielä lapsilisä. Asumistukea saamme tällä hetkellä sata euroa enemmän kuin asumislisää aikanaan. Kuukausittain käytössä oleva rahamäärä ei siis juuri ole muuttunut.



Riippuu tietysti paljon siitä, että millaiseen on tottunut, mutta minusta tuntuu, että meillä on sekä rahaa (käytössä olevaa, josta osa on siis sitä lainaa) että aikaa tällä hetkellä suurin piirtein saman verran kuin silloin kun kulutimme aikaamme töissä ja ainejärjestötouhuissa. Vauvan syntymän jälkeen pidin n. puolen vuoden opiskelutauon, mutta sen jälkeen suorituksiakin on taas tullut " tavallista tahtia" . Illat venyvät välillä turhan pitkiksi, mutta toisaalta opiskelujahan on aika helppo yliopistossa sovittaa itselleen sopivaksi. Imetyskin on varmaan helpompaa hoitaa opiskeluaikana kuin työelämässä. Minulle se on sellainen juttu, että siitä en halua tinkiä, joten jos minulla on jostain syystä pitkä päivä, niin isä ja lapsi kärryttelevät yliopistolle tissihuikalle. =)



Silloin kun vauva oli pienempi, niin oli kovin harmillista, kun tutut (tai lähinnä puolitutut) koko ajan kyselivät, että mihin sinä olet vauvan jättänyt. En minä sitä mihinkään ' jättänyt' vaan se vietti laatuaikaa isänsä kanssa. Tämä järjestely on ollut silläkin tavalla ihana, että olemme mieheni kanssa oikeasti tasavertaisia vanhempia. (Välillä kun täällä palstalla saa lukea, kuinka äidit miettivät, että voivatko jättää lapsen kahden isän kanssa ja pitäisiköhän kirjoittaa ohjeet, jotta mies osaa sitten toimia. Riippuu tietysti ihmisistä.)



Raha-asiasta vielä sen verran, että jos vanhemmat ovat aikaisemmin eläneet ainoastaan opintoetuuksilla, niin vauvan syntymän jälkeen rahaa on itseasiassa käytössä enemmän kuin aikaisemmin. Asunnosta riippuen asumistuki voi olla joko huonompi tai parempi (huomattavaa on, että tukea saa myös kesän aikana ja riippumatta siitä, tuleeko opintosuorituksia), lisäksi tulevat vielä lapsilisä ja vanhempainpäiväraha/kotihoidontuki(+lisä).



Pieni lapsi ei myöskään välttämättä kuluta kauheasti. Rattaat, turvaistuin yms. ovat tietysti isompia hankintoja, mutta niitä saa käytettynä tai voi saada lahjaksi esim. innokkailta isovanhemmilta. Lapsille löytyy kirpparilta älyttömän hyviä vaatteita välillä suorastaan sikahalvalla (sitä paitsi kirppareilla käynti on hauskaa), sukulaisilta voi myös saada vaatteita käytettynä. Jos imetys onnistuu, niin ensimmäiset puoli vuotta on lapsen ravinnon kannalta lähes ilmaisia ja sen jälkeenkään ei kotiruoka paljoa maksa. Korvike on käsittääkseni jauheena halvempaa kuin tetroissa. Vaippojen osalta me olemme käyttäneet osittain kestoja, osittain kertiksiä ja osittain ilmakylpyä.



Joskus täällä kuulee kritiikkiä sen suhteen, että miksi juuri lapsen olemiseen ja elämiseen pyritään käyttämään mahdollisimman vähän rahaa, joten haluan korostaa, että se ei missään nimessä ole mikään itsetarkoitus. Ostamme myös omat vaatteemme kirpparilta tai alekorista ja pyrimme muutenkin olemaan järkeviä rahankäytön suhteen. Emme kuitenkaan (ainakaan itse) koe nipottavamme turhista ja välillä on hyvä myös " irrotella" .



Joku tuossa ylempänä fiksusti sanoi, että rahaa on kuitenkin hyvä olla säästössä yllättäviä kuluja varten. Tämä on aivan totta. Jos ei muuten, niin oman mielenrauhan takia. Onneksi Suomessa on lisäksi ainakin vielä toistaiseksi sen verran hyvä tukiverkko yhteiskunnan puolesta, että jos oikeasti on hätä (ei ruokaa tai varaa lääkäriin), niin rahoitus varmasti löytyy jostain. Se on sitten eri asia, että millaisella " veitsenterällä" haluaa talouttaan pitää.



Tulipa ylipitkä paasaus. Lyhyesti tiivistäen haluan siis sanoa, että opiskelujen ja lapsen/lasten hoitaminen kunnialla eivät missään tapauksessa ole toisensa poissulkevia. Talouden suhteen kannattaa vaikka tehdä taulukko siitä, että millaisia tuloja ja menoja on nyt ja miltä näyttäisi lapsen kanssa. Vaikka toisaalta: vauvakuume ei pahaksi äityessään juuri katso aikaa eikä paikkaa - ja ehkä ihan hyvä niin, kaikkea kun ei voi elämässä muutenkaan hallita vaikka kuinka tahtoisi. =)

että meillä on siis myöskin käynyt mielettömän hyvä tuuri monen asian suhteen. Pahoinvointi osui kesään, eikä ollut joka tapauksessa ylitsepääsemättömän vaikea. Lapsi on terve (yksi flunssa lähes vuoden ikään mennessä) ja vaikka yöllä heräillään edelleen, niin kumpikin vanhempi kokee saavansa (melkein) tarpeeksi unta.



Kuten ensimmäisen vastaukseni sanotaan, niin opiskelut ehtii suorittaa myös myöhemminkin ja töihinkin varmasti ehtii. Raskautta miettiessä kannattaa tiedostaa se, että voi olla mahdollista, etteivät suunnitelmat kaikilta osin toteudukaan ja siihen on sitten sopeuduttava. Omalta kannalta ajateltuna lapsenhankinta on kuitenkin niin tärkeä juttu, että mietin hyvin tarkkaan, minkä asian annan vaikuttaa mihinkin suuntaan...=)

Mäkin ajattelin heittää jotain,vaikka vastauksia on tullut paljon!

Mä olin 21v. kun saimme esikoisemme, tytär tällä hetkellä 3v. ,itse olemme 25v ja ukkeli 28v. Opiskelemme molemmat ammattikorkeakoulussa ja kokeneet perhe-elämän ja opiskelun suht helppona.Mutta niinkuin joku täällä sanoi,riippuu paljon omista sos.verkostoista.Meillä aikaisemmin samalla alueella ei juurikaan ollut ketään,joka olisi lasta katsonut mutta tällä hetkellä on toisin.Mummut ja papat asuu lähellä ja katsovat mielellään tyttöä.Mä käyn lisäksi jonkin verran töissä samoin mies, joskus sat. vuoroja.Me pärjätään taloudellisesti melko hyvin.Koskaan ei ole tarvinnut kitkuttaa eikä elää kaurapuurolla.

Se riippuu niin monesta asiasta.Yleensä tuo tukijoukko tärkein, siltäkin osin että jaksaa kaiken opiskelun, mahdollisen työn ja perhearjenkin vielä.

Itse opiskelen tällä hetkellä päätoimisesti sekä muualla kgissa erik.opintoja.Joskus on hermo kireellä, mutt a selvitty on.

Olen sitä mieltä,että ehdottomasti vaan yrittämään jos hiukan on valmis tekeen työtä .

Tsemppiä yrityksellenne ja mukavaa kevään alkua!

Tällä hetkellä opintojamme haaveillaan toisesta, mutta päädytty aloittaa yritys vasta kun valmistumme.

Krisse

Itse aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2005 kun olin juuri saanut tietää alkaneeni odotta meidän esikoista. Nyt meille on lokakuussa tulossa pikkukakkonen ja opinnot jäävät tämän kevään jälkeen gradua vaille valmiiksi. Olen ollut tuon kohta 2-vuotiaani kanssa kotihoidontuella äitiysloman jälkeen, tehnyt työtä viimeisen vuoden ja kuukauden öisin ja viikonloppuisin ja tenttinyt niin paljon kuin vain voi. Olen siis täysipäiväinen opiskelija, täysipäiväinen kotiäiti ja työtunnitkin viikkoa kohden ovat n. 80-90 % normityöajasta. Älyttömän rankkaa on, sen myönnän. Mutta myös antoisaa. Jotenkin tässä koko hommassa on synergiaetua elikkäs opinnot ja työ omalla tulevalla alalla tukevat toisiaan ja kotona jaksamista taas tukee se, että välillä saa rassata aivojaan.



En vielä tiedä, menenkö syksyllä iltaseminaariin, siis graduseminaariin. Toisaalta, onhan tässä jo muutama vuosi revitelty, että voisihan sitä " vain" olla vauvelin ja esikoisen kanssa. Olin äitiysloman edellisestäkin lapsesta aika lailla sivussa opiskeluista, mutta raskausajan ja nyt kotihoidontuella olen kyllä suorittanut aika vauhdilla opintoja kasaan.



Meillä on se helpotus, että mies on töissä. Mutta jos minä en kävisi töissä, niin tämän hetkisen asuntolainan kanssa saattaisi tulla tiukahkoa. Vähällä unella joutuu pärjäämään, mutta olen ajatellut, että ei tätä määrättömän kauan kestä ja jos tuntuu ettei jaksa, niin kukaan ei yliopistolta esimerkiksi puolen vuoden tauosta huutele perään.



Niin ja sitten tuo esikoinen on ollut sellainen " helppo" tapaus. Rintamaito kelpasi vuoden ja kolmen kuukauden ikään, alusta saakka ollut selkeärytminen ja hyväuninen, jolloin esimerkiksi olen voinut iltapäivisin vaunut työntää luentosaliin ihan huoleti. Hän ei ole sairastellut juurikaan ja mitään vatsaongelmia tms. ei ollut vauvanakaan. Ajattelin jo raskausaikana, että vauvan ehdoilla mennään. Mulla on jo yksi tutkinto pohjalla, joten sillä lailla mitään hirveää hinkua vakinaiseen, säännölliseen työelämään ei ole. Näin ollen mun motto on ollut, että niin kauan on hyvä, kun opiskelu ei kiristä päätä, vaan on mielekästä ja mukavan tuntuista! Ja lopuksi ihan vaan oma mielipiteeni, että opiskeluvaihe elämässä joustaa mielestäni paljon paremmin kuin työelämä.

Hei



Posuulla tuntuu olevan koko paketti hyvin hanskassa. Wau. :)



Kysyisinkin, että pystyykö yksinhuoltaja toteuttamaan samanlaisen taikatempun? Tuntuu, että tuollainen utopia on varattu vain parisuhteessa eläville...Onko sinulla Possu (tai muilla palstalaisilla) yh-opiskelukavereita, joiden opinnot ja arki rullaavat yhtä hyvin, myös taloudellisesti?

Mulla paljolti samat ajatukset kuin Anetella...



Aloitin opinnot viime syksynä, kun poika täytti vuoden. Mies on myös opiskelija, ja hoidamme lastamme yhdessä ja kumpikin samalla opiskelee. Olemme yliopistossa, joten läsnäolopakkoa ei ole kovin paljon. Minusta ainakin on tullut tosi tehokas opintopisteiden kerääjä, työt tulee tehtyä silloin, kun voi tehdä (päiväuniaikaan tai iltaisin) ja hyvin olen edistynyt opinnoissa. Kumpikaan ei käy töissä, tosin kesätöihin yritän päästä. Taloudellisesti on tietenkin välillä tiukkaa, mutta mistään ei ole puutetta. Sekä minulla että miehelläni on jo AMK-tutkinto ja työkokemusta ja välillä olimme molemmat töissä, ja silloin teimme suuret hankinnat (vaunut, turvakaukalo). Myös äitiyspäivärahani oli hyvä. Isovanhemmat avustavat tarvittaessa mielellään. Ollaan siis aika etuoikeutettuja, sen myönnän. Toisaalta meille tärkeää ei ole omistusasunto, ostamme paljon vaatteita kirpputorilta emmekä juuri matkustele (monille tutuille tuntuu olevan tärkeää päästä kerran vuodessa ulkomaille, ei meille). Asumme vuokralla, velkaa ei ole ollenkaan.



Itse asiassa olen todella onnellinen siitä, että saimme lapsen nuorina. Kun kävin töissä, olin paljon väsyneempi, mitä olen nyt. Ja silloin en siis opiskellut eikä ollut vielä lasta. Työelämään ei ole vielä suurta hinkua takaisin, kesällä alkaa toisen lapsen yritys... Luomme uraa sit, kun lapset ovat jo isompia. Näin opiskeluaikana lapsille tuntuu olevan enemmän aikaa!